Tervetuloa tähän.

Hei, kanssamatkustaja.

Tästä blogista löydät kokemuksistani Nian parissa, tarinoita etenkin sisäisistä matkoistani, ehkä sanasen olemistani tukevista työkaluista ja ajatusmalleista.
*
Här skriver jag om mina erfarenheter av Nia och kroppslighet, delar främst på inre plan upplevt och känt. Välkommen till just nu.

Minna

Advertisements

En tee uudenvuodenlupauksia, mutta kaikenlaista muuta kylläkin (tai, Tervetuloa juhlavuoteeni)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vietin joulun ja vuodenvaihteen metsässä. Auringonnousu lähtöpäivänä vahvisti toiveikkuutani uuden vuoden suhteen.

Vuotta 2019 on kulunut kolmetoista päivää. Istun hieman uneliain silmin koneen äärellä ja pohdin mikäli toinen kuppi kahvia olisi fiksua. Minusta ei taida tänään löytyä ainuttakaan huutomerkkiä, mutta sisäinen hiillos kytee ja lämmittää: tein tällä viikolla paluun tanssilattioille, avasin näyttelyni ja olin tavattavana taiteilijana Mökki Gallerian lauantaisessa taiteilijatapaamisessa. Kahdestatoista maalauksesta olen myynyt nyt viisi.  Ei hassumpi aloitus juhlavuodelleni. 😮 💖

Ruotsinkielinen paikallisradio kutsui minut perjantaina höpöttämään hetken tekemisistäni ja kuulumisistani (aina silloin tällöin teen juttuja jotka ylittävät paikallisen ankkalammen uutiskynnyksen). Törmäsin viikolla tuttuun kaupungilla ja taiteilijatapaamisessakin samat kysymykset nousivat pintaan:

Minna, sulla on aika monta rautaa tulessa. Miten sä oikein teet tän kaiken? Miten sulla riittää energiaa?

 

Radiolähetyksessä taisin sanoa jotain siitä, että tiedän mitä haluan, mitä mulle on tärkeätä, ja mihin haluan aikani ja huomioni panostaa. Tutulle totesin, että vietin vuodenvaihteessa 10 päivää metsässä tekemättä mitään, ja samaa harrastan kesäisin (olen toisin sanoen oppinut kantapään kautta pitämään myös lomaa). Taiteilijatapaamisessa tuumin, että on paljon jota en osaa, ja että omat vahvimmat osaamisalueeni nyt vain sattuvat liittymään tanssiin, kuviin ja musiikkiin.  Lapsettomana, velattomana, onnekkuutensa tiedostavana aikuisena mulla on tällä hetkellä rahkeita ja intohimoa, draivia, toteuttaa ideoita jotka koen innostaviksi. Positiivinen palaute rohkaisee tekemään enemmän. Olen itse saanut vuosien aikana niin paljon tukea toisten taiteiluista, että olen onnellinen pystyessäni pistämään hyvän omasta puolestani kiertämään.

Kävellessäni radioon haastateltavaksi tajusin myös että olen puuhannut Head Up, Heart On– oraakkelinäyttelyäni kokonaan Minna Twice-alter egoani käyttäen – ja että se itse asiassa on ollut aika helpottavaa. Minna Twicessa kun on jo nimestä alkaen voimaa ainakin kahden Minnan edestä. Toisaalta on virkistävää saada olla välillä ihan Minna vain ja pohdiskella juttuja. Pohdiskelun myötä muistin taas, että vaikka miellänkin tekemiseni (itsekin) toisinaan rönsyileviksi, osaan olla myös suunnitelmallinen ja viedä asioita loppuun. Tuotteliaisuus ei siis ole yksinomaan luovuudesta kiinni, vaan myös kyvystä kanavoida luovuus rakentavasti.

Tähän liittyy ehkä löyhästi myös ne tekemättömät uudenvuodenlupakset. Radiotoimittajakin uteli niistä, ja nauroimme kummatkin lyhyelle vastaukselleni:
– Teetkö sä Minna muuten uudenvuodenlupauksia?
– En.

Sen sijaan että kerran vuodessa ryhdistäydyn tai kuvittelen ryhdistäytyväni elämänmuutosta varten, olen mielummin hereillä vuoden ympäri (kerta siihen juuri nyt pystyn). Tämä valppaus ei  tarkoita ylivirittyneisyyttä eikä jatkuvaa työntekoa, vaan hoksottimet kohdallaan olemista – nimenomaan sitä elävää meditaatiota, mihin Living Meditationkin viittaa. Pyrin pysymään tietoisena siitä missä menen suhteessa sekä itseeni että maailmaan. Pyrin tekemään niitä pieniä muutoksia tai korjauksia matkan edetessä; joskus onnistun paremmin kuin toisin.
Uudenvuodenlupauksia käytännönläheisemmäksi koen itse asiassa takarajat. Takarajat haastavat hyväksymään epätäydellisyyden mahdollisuuden – ja ryhtymään toimeen tästä huolimatta.

Varasin esimerkiksi tammikuisen näyttelyaikani joskus syksyllä, kun ystäväni Sibel totesi että hänen galleriansa kevätkaudessa oli vielä muutamia kuukausia vapaana.  Ajatus kahdestatoista maalauksesta oli mukana alusta asti, mutta loppupeleissä takaraja oli se, mikä tiivisti ne lopulliseen muotoonsa. Koska olin päättänyt tehdä maalauksista orakkeelikortteja, niiden täytyi myös valmistua tietyn ajan sisällä jotta saisin materiaalit painoon ajoissa. Samankaltaisen itseluodun paineen alaisena syntyi aikoinaan myös ensimmäiset nauhotukseni (sekä digijulkaisu notes to self vuonna 2012). Olen useammin kuin kerran osallistunut (oman mittarini mukaan menestyksekkäästi) helmikuun mittaiseen RPM-äänityshaasteeseen.

Kuten avajaisissa perjantaina totesin, tuntuu myös siltä, kuin jokin ympyrä on näyttelyni myötä sulkeutunut. Tutustuin Mökki Galleriaa pyörittävään Sibel Kantolaan 2000-luvun alussa: hänellä oli Turussa näyttely josta minä tein lehtijutun. Meillä synkkasi ensikohtaamisesta alkaen, ja olemme vuosien saatossa innostaneet ja tukeneet toisiamme lukemattomin tavoin – kyseenalaistamatta hetkeäkään toisen tekemisiä, tai valintoja. Tänään Sibelillä on oma galleria ja työhuone kivenheiton päästä kotoaan, ja minä luotan tarpeeksi tekemisiini tuodakseni niitä yhä enemmän esille.
Olen melko varma, että lupausten sijaan yllämainitun on mahdollistanut lannistumaton tekeminen – ja ennen kaikkea tekeminen, jossa on itselle sekä sydäntä että mieltä. Kuten Joseph Campbell tämänkin sanoittaa:

People say that what we are all seeking is a meaning of life. I don’t think that’s what we’re really seeking. I think that what we’re seeking is an experience of being alive, so that our life experiences on the purely physical plane will have resonances within our own innermost being and reality, so that we actually feel the rapture of being alive.

Täten oikein hyvää alkanutta vuotta myös näin blogini kautta. Katsotaan mitä projekteja ja takarajoja itselleni vielä vuoden aikana keksin. Joko väsyn juhlimiseen ennen aikojani, tai sitten 10 vuotta Minna Twicena innostaa uusiin äänityksiin… ja kesäkuiset nelikymppiset bileisiin… ja … niin edespäin.

Nyt aion näin Nuutinpäivän kunniaksi sekoittaa oman oraakkelikorttipakkani ja katsoa mikä kortti osuu tälle kuukaudelle. Kyllä pohdiskelu polulla pitää. 😊

Tapaamisiin taas, tanssilattialla jos toisellakin,
Minna

img_1700

Galleristi koirineen ja onnellinen tammikuun taiteilija jonka oraakkelmaalauksista tuli myös oraakkelikortteja.

PS. Mä laitoin muutamia vuosioraakkelipakkoja myyntiin myös nettikauppaani. Tilaa sieltä omasi, mikäli huomaat sellaista kaipaavasi. Jatkan hyväntekeväisyyttä ja lahjoitan korttituloista kalenteritulojen lailla osan Invalidisäätiön avustajakoirahankkeelle. Ja juu, tottakai maksan Sibelille galleriavuokraa aivan kuten kuka muu näytteille asettaja – niinkin ystävät voivat toistensa tekemisiä tukea.

PPS. Perjantaina 18. & 25.1. klo 17.30-19.30 sulla on tilaisuus astua viikonloppuun Nian ja qi gongin myötä. Mielenkiintoinen lyhytkurssi yhteistyössä Thea Mantsisen kanssa; mukaan mahtuu vielä – ja mulle voi ilmottautua: minna(a)dakinia.fi

PPPS. Kaikkia White Belt-koulutuksia koskeva tarjous on voimassa vielä 15.1. Toisin sanoen saat sen myötä myös Turun kesäkuisen koulutuksen ale-hintaan. Nappaatko?

PPPPS. Mikäli viihdyt naamakirjassa, voit seurata siellä Minna Twice-sivuani. Tarkoitukseni on keskittää vastedes kaikki taiteiluni samalle sivulle.

Oraakkelikortit: Include yourself in the dream

Oraakkelikortit 2019: Include yourself in the dream.

 

Summan av kardemumman eli Miten meni vuosi 2018 noin niinku omasta mielestä?

Minna metsässä.

Terveisiä metsästä – hälsningar från skogen!

Sohvaperunut, (h)ikiliikkujat ja muut sulottaret!

Tänä vuonna vietin elämäni ensimmäiset pesäpäivät. Vanhan kansan mukaan aurinko piileskelee pesässään Tuomaanpäivästä (21.12.) jouluaaton aamuun, jolloin se taas nousee ja vuosi lähtee hitaaaaasti kohti kevättä. Puuhailin kolme päivää kotona omissa oloissani ja katselin Netflixistä Ru Paul’s Drag Racea. Jouluaatonaattona kävin Saaronniemessä uimassa ja saunassa, pesin kuluneen syyskauden iholtani ja astuin joulunviettoon. Ja kyllä: jouluaattona aurinko toden totta näytti kasvonsa jälleen. Saatan koettaa tehdä pesäpäivistä perinteen!

Välipäivien sumuisesta rauhasta havahduin haluun jakaa vielä muutamia hetkiä menneeltä vuodelta. Päällimmäisenä tästä vuodesta on jäänyt käteen tietty rauha ja varmuus. Olen pohdiskellut omia juttuja paljon, mutten ole antanut pohdiskelun edetä pakkomielteiseksi. En ole antanut uutisoinnin lamaannuttaa. Olen ajatellut että siinä, missä moni muu tänä vuonna on kokenut epävakautta, menetyksiä ja vastoinkäymisiä on ehkä ihan hyväkin että joku samanaikaisesti kokee ja näkee maailman toisin. Kyllä asemat taas jossain vaiheessa vaihtuvat. Jossittelun jätän kuitenkin sikseen.

Allaolevan kuvakavalkaadin myötä kiitän tästä vuodesta, tanssihetkistä, kohtaamisista ja palautteista jotka ovat lämmittäneet sydäntäni niin tanssilattialla kuin keikoillakin. Tästä on hyvä jatkaa.

PS. Mikäli joltain kuukaudelta ei ole kuvaa… se tarkoittaa yksinkertaisesti vain sitä, että arki on ollut business as usual. Laskin että olen tänäkin vuonna ohjannut yli 200 Nia-tuntia. Ihan ookoo saldo. 😊

PPS. Sokerina pohjalla neljän perusjumppaliikesarja, joka kuulemma ilahduttaa aineenvaihduntaa. Maistuis ehkä sullekin näin joulupyhien jälkeen! 😊

Tammikuu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Laura Hellsten toi Nian Suomeen vuonna 2003. Hänen ohjaustyylinsä, tarttuva innostuksensa ja uskonsa minuun sysäsivät minut Nia-polulleni. Ja ystävyys tuli kaupan päälle! 😊

Kuva on napattu arbiksen tammikuisen aamutunnin jälkeen kun hymy on herkässä. Ohjasin muuten elämäni ensimmäisen Nia-tunnin arbiksella elokuussa 2005 Laura Hellsteniä (ent. Karanko) sijaistaen. Kuusi vuotta myöhemmin päädyin itse opisto-ohjaajaksi ja olen viihtynyt: opistoilla ohjaaminen tuo työhön tervetullutta syklisyyttä selkeiden syys- ja kevätlukukausien muodossa. Opistojen ryhmissä on myös ihanan vaihtelevaa porukkaa – usein tietty sitoutunut ydinjengi, jonka ympärillä ihmisiä tulee ja menee. Olen kiitollinen sekä konkareista, uusista uteliaista että paluun tekevistä liikkujista.

 

Maaliskuu

Minna, Outi ja Hanna joogafestareilla.

Ilmeilyä joogafestareiden erikoisessa salissa Outin ja Hannan kanssa – tanssimme ateljeessa!

NiaFinlandin 15-vuotisjuhlavuoden kunniaksi osallistuimme puuhaporukalla yhdessä ensimmäistä kertaa Helsingin joogafestivaaleille maaliskuun alussa. Messut ovat työteliäitä kokemuksia – ja kuitenkin sen verran antoisia, että päätimme olla mukana myös ensi vuonna.
Maaliskuutani väritti myös muuten pahin vuosiin potemani flunssa joka tyhjensi kalenterini täysin kahdeksi viikoksi. Onneksi sain ohjaisapua kullanarvoisilta kollegoilta (kiitos Susanna K. ja KultaKatriina!). Toipilaana ajattelin niitä, jotka elävät kroonisen sairauden kanssa päivästä toiseen. Olen kiitollinen terveydestäni ja palautumiskyvystäni.

Huhtikuu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Työhuoneellani suljen puhelimen ja laitan koneen offline-tilaan jos se on mukana.

Paras päätös pitkiin aikoihin: sitoutua viettämään viikottainen hetki työhuoneella kaikkien ja kaiken ulottumattomissa. Olen tänä vuonna päässyt käymään työhuoneellani enemmän säännöllisesti kuin epäsäännöllisesti. Se, että saan viettää aikaa ihan yksikseni on parhaita tapoja palautua… no, oikeastaan mistä vaan. Kuten sen kerran kiteytin:

On my own again

Sometimes solitude is like a bath

I soak in the silence,
I sink into being.

Getting out, I’m revived
I have been brought back to my senses
Once again

Toukokuu

Kävin moikkaamassa Eiffel-tornia

Kävin moikkaamassa Eiffel-tornia toukokuussa. Me tapasimme viimeksi vuonna 2001!

Tämänkin olen vuosien saatossa oppinut: kalenteriin tarvii varata myös lomapäiviä. Viime keväänä tempaisimme rakkaan ystäväporukan kanssa ja järjestimme itsemme pitkäksi viikonlopuksi Pariisiin. Koin turkkilaisen kylpylän (jonka kokovartalojynssäystä kaipaan toisinaan), hurjia ukkosia ja täydenkuuntanssit paikallisen Nia-yhteisön kanssa. Olen huono matkustamaan vain matkustamisen vuoksi – mikä toisaalta tarkoittaa, että lentämisestä luopuminen ekotekona tapahtuu kohdallani melkein kuin itsestään. Kun ilmastonmuutokseen liittyvä ympäristöraportti julkaistiin syksymmällä vedin melkein herneen nenään ympäripyöreistä “yksilön kannattaa suosia kasvispohjaista ruokavaliota ja joukkoliikennettä” -tyyppisistä neuvoista. Tänään olen kuitenkin kiitollinen muun muassa autottomuudestani ja pienestä vuokrakämpästäni. Toisaalta ajattelen myös, että oppiessaan kunnioittamaan, kuuntelemaan ja vaalimaan omaa kehoaan, ihminen ryhtyy pohtimaan myös vaikutustaan ympärillä olevaan. Ehkä minäkin pystyn tavallani työni kautta puhumaan ainakin hyvän ellen paremmankin huomisen puolesta.

Kesäkuu | Heinäkuu

06_Hanna Uusiprosi_Minna Aalto_Eija Raitala copy

Hannan ja Eijan kanssa Kuopion torilla heti festariesiintymisen jälkeen.

Yksi vuoden absoluuttisista valopilkuista on ollut Eija Raitalan ja Hanna Uusiprosin kanssa visioitu, suunniteltu ja toteutettu Nia-maraton. Pääsimme maaliin peräti kolmesti – Kuopiossa kesäkuussa, Helsingissä elokuussa ja Turussa marraskuussa!
Palauta päivänmittaisesta Nia-tapahtumasta on ollut loistokasta. Itse olen joka kerta ihmetellyt sitä, miten hyvin pelaamme yhteen, ja miten upeasti tuemme ja täydennämme toisiamme ja toistemme osaamista. Olen kiitollinen siitä, että seuraava maraton on jo sovittu: Helsinki 31.3.2019, täältä tullaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuopio Tanssii ja Soi-festareiden jälkeen pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja lähdin maalle. Mikä matkustustyyli! HAHAHHAHAHA.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kesä oli upea, kuuma, pitkä, virkistävä, palauttava, juurrutava, vapauttava.

 


Elokuu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vierailin Tanssistudio All-Starin tiloissa. Suomen seuraava White Belt järjestetään täällä 1-7.6.209!

Elokuussa palasin pitkän tauon jälkeen Turkuun. Purskahdin vuorokauden jälkeen itkuun ja kysyin miten kukaan voi elää kaupungissa. Arjen lähtiessä hitaasti pyörimään ensin parin upean Minna Twice-keikan myötä (esiinnyin 50-vuotisjuhlissa Kuralan kylämäessä ja Juurifest-festareilla Kurjenrahkan kansallispuistossa) ja sitten lukkariin palaavien viikkotuntien myötä ensiahdistukseni tasaantui. Olen kiitollinen siitä, että minulla on mahdollisuus viettää aikaa sekä maalla että kaupungissa, ja siitä, että elämässäni on sekä lepoa että kiireisempiäkin ajanjaksoja. Ja siitä, että tunneilleni löydetään takaisin, vaikka ohjaustaukoja pidänkin!

NiaMaratonHelsinki

Myös Helsingin Nia-maraton ilahdutti elokuussa.

 

Syyskuu

 

09_September_BEAUTY

Puhuin tänä syksynä paljon Nian neljästä peruspilarista: HEALTH, FITNESS, POWER, BEAUTY. Huomasin, miten kauneus tuntiteemana sai tanssijat antamaan sydämellistä palautetta herkemmin – sekä minulle että toisilleen.


Harkitsen melko tarkkaan mitä itsestäni nettiin laitan. Olin kuitenkin jo jonkin aikaa miettinyt millä tavalla kuvailisin Niaa ja työtäni sen parissa videomuodossa Dakinian Instagram-tiliä varten. Vähän puolivahingossa sain syyskuussa päähäni kuvata videopätkän verran liikettä erään maanantaisen Studio Fon-tuntini päätteksi – ja When the students are gone, … -videoita on nyt jo 14! Minusta on hauskaa miettiä minuutin mittaiselle videolle jujua. Joskus keksin sen etukäteen, joskus vasta kun jälkikäteen käyn kuvattua läpi. Ainakin palautteesta päätellen olen piristänyt monen päivää vaikka tiikerin, ketun tai tontun sijaan tanssin välillä ihan itsenäni. Olen kiitollinen luovuudestani, ja siitä että rohkeuteni käyttää sitä kasvaa.


Lokakuu

10_VuodenYstäväSelfie

Vuoden paras ystäväselfie virolaisen Kristi Karjatsen. Odotimme tämän ottamista 10 vuotta! Ja joo, on olemassa onnistuneempikin versio tästä tilanteesta.

Lokakuussa Niafinlandin juhlavuosi huipentui Debbie Rosaksen vierailuun Helsingissä. Perjantainen workshop ja kahden päivän koulutus sai aikaan Suomessa ennennäkemättömän Nia-ryntäyksen. Olen itse tavannut Debbien koulutuksissa aiemmin ja itse vaikutuinkin ehkä eniten siitä, miten monia Nia-innokkaita maastamme löytyy – ja miten elämänmyönteisiä ja värikkäitä ihmisiä Nia vetää puoleensa. En tunne kaikki henkilökohtaisesti, mutta tiedän että jonkin hyvän perusviban jaamme. 😊

Marraskuu

11_Marraskuu_ToimistoTiikeri

Toimistotiikeri teki paluun! Itsetehty tiikeriasu pitää sekä vanhan puutalon viileyden loitolla että marraskuun tuoman kaamoksen sielusta.

11_TurkuNiaMaraton

Vuoden viimeinen Nia-maraton ilahdutti Turussa marraskuussa.

Joulukuu

Joulukuun puolivälissä Nia-kauteni oli jo paketissa. Runsaan viikon sisään mahtui itsenäisyyspäiväntanssit (josta kovaa vauhtia on niistäkin tulossa perinne), pikkujoulujamit parhaassa seurassa ja vuoden viimeinen #villasukkaperjantai-konsertti Kaarinan Mökki Galleriassa (kiitos myös upeaääniselle siskolleni, eli Basil Basilille). Alunperin Minna Twice-keikat mukailivat uutta kuuta, mutta käy järkeen että ne alleviivaavatkin enemmän kotoisuutta ja lämminhenkistä musiikkitilaisuutta. Jatkamme ensi vuonna – ja 11.1. keikan yhteydessä onkin… näyttelyni avajaiset! Huiiiii, jos tämä vuosi oli Niafinlandin juhlavuosi… niin ensi vuosi vasta juhlava onkin. Muuuutta, siitä lisää – tuonnempana. 😊

Sain myös aika viime tinkaan inspiraatiota myös ensi vuoden seinäkalenteria varten, ja kun sen vihdoin painosta hain pyörryin melkein ihastuksesta. Se on paras tähän mennessä – ja multa löytyy vielä muutama! Ehdin kuin ehdinkin saada valmiiksi myös joululahja-aakkoskirjan 6-vuotiaalle veljentyttärelleni. Olen iloinen, että olen saanut piirtämisestä taas kiinni. Tänä aamuna keksin, että yksisarvinenkin voisi saada oman oraakkelikorttipakan…

 

Ja joo: onhan tässä nyt ollut juhlistamista kerrakseen, kun näitä kuvia vielä katson ajatuksella läpi. Jätänkin suosiolla kaikki vuoden 2019 juhla-aiheet ensi vuoden ensimmäistä blogikirjoitusta varten.

Säilyttäköön uusi vuosi
sen mitä rakastat.
Tuokoon tullessaan
mitä kaipaat.
Vieköön mennessään
mitä taakkana kannat.

Pidäthän parhainta huolta itsestäsi – tanssimisiin taas!
Minna 😘

PS. Nia-vuosi alkaa loppiaisten yhteisohjatulla valojameilla Studio Fonilla su 6.1.2019 klo 11-12.15. Tervetuloa! Drop in, ja 10 e/tanssija.

PPS. Ja tässä vielä siis hyväksi todettu perusjumppaliikesarja, joka kuulemma pistää aineenvaihdunnan liikkeelle. Teki ainakin mulle hyvää kaikkien vihreiden kuulien, Julia-marmeladien ja Mauri Kunnaksen Koiramäki-teemaisten Talvi-konvehtien jälkeen. Oops I did it again. Onneksi liike on lääke.

Jumppa1

Pää roikkuu kyllä ihan rentona, vaikka huppu estää sitä näkemästä.

Jumppa2

Kumpaankin suuntaan kiertäen, sen verran kun itsekullakin sujuu.

Jumppa3

Vaihda tässäkin jalkaa!

Jumppa4

Venytys yläviistoon tekee sisälmyksillekin hyvää. Ei hätää, vatsa ei kauaa ollut paljaana.

Kokemuksia kehollisuudesta: Paremmin voimisen taito

Oulunkylän koulusali juuri ennen koulutuksen alkua.

Oulunkylän koulusali juuri ennen koulutuksen alkua.

Ensinnäkin: Debbie Rosas, Nian kehittäjä (tai co-creator, jos tarkkoja ollaan), todellakin kävi Suomessa – ensimmäistä kertaa elämässään. Debbie naureskeli illallisella, että jos hän jatkaa Suomi-vierailuja viidentoista vuoden sykleissä, hän on täällä seuraavan kerran 83-vuotiaana. Katsotaan miten käy! 😇

Toiseksi: koska olen tavannut Debbien aiemmissa koulutuksissa, olin (melkein) enemmän tohkeissani siitä määrästä Nia-innokkaita, -uteliaita ja -sitoutuneita jotka koulutusviikonloppuun osallistuivat. Perjantai-iltana sali täyttyi liki seitsemästäkymmenestä liikkujasta ja viikonlopun koulutuksessakin meitä oli paikalla melkein nelisenkymmentä kiinnostunutta. Nia ei ehkä edelleenkään kuulu valtavirtaan, mutta yhteisö elää ja voi hyvin – ja kasvaa. Yhdyn erään kollegan kommenttiin: on se vaan ihmeellistä, miten hyviä tyyppejä Nia vetää puoleensa. Heittäytyvässä, humoristisessa ja asioiden syvemmästä olemuksesta aidosti kiinnostuneessa porukassa ainakin minun on helppo tuntea itseni kotoisaksi.

Perjantaiselta Dance Pull –tapahtumalta olin henkilökohtaisesti odottanut ehkä enemmän silkkaa tanssin ilottelua, mutta loppupeleissä luentomaisempi, chakroihin keskittyvä kokonaisuus fyysisine harjoituksineen oli varsin oiva avaus viikonloppuun jonka teemana oli Moving to Heal ja paremmin voimisen taito.

Chakroista – eli tiettyjen koulukuntien mukaan kehostamme löytyvistä energiakeskuksista – sen verran, että niitä voi ymmärtää ja kokea monella eri tavalla (ja niiden olemassaolosta voi jo lähtökohtaisesti olla montaa mieltä). Omasta mielestäni Nia konkretisoi myös tämän asian tavalla, joka tekee “totuuden” tämän asian tiimoilta toissijaiseksi. Koska eri chakrat yhdistetään eri kehonosiin, niitä ja niiden symboliikkaa voi ennen kaikkea käyttää suunnatakseen huomiotaan eri kohtiin kehoaan tutustuakseen tuntemuksiin joita näiltä alueilta löytyy. Loppupeleissä on jopa tavallaan samantekevää mikäli chakrat ovat olemassa tahi ei. Mikäli niihin keskittyminen saavat jonkun kuuntelemaan kehosta kumpuavia viestejä hieman keskittyneemmin – miksei lisäisi niitä työkalupakkiinsa? Mikäli ne tuntuvat vierailta tai liian esoteerisiltä – miksei sivuuttaa niitä ja keskittyä sellaiseen joka toimii omakohtaisesti?

Vähän samalla yksilöllistämisen polulla kuljimme myös koulutuslauantaina, jolloin pohdimme esimerkiksi omia resursseja ja tarpeita, sekä mielikuvia sairastamisesta. Hyvinvoinnin ja terveydenhuollon pariin hakeutuvat usein jo lähtökohtaisesti (muiden) auttamisesta kiinnostuneet – ja sama pätee todennäköisesti useaan Niasta kiinnostuvaan. Omakohtainen kokemus siitä että olo on esimerkiksi Nia-tunnin jälkeen merkityksellisellä tavalla parempi tekee uteliaaksi: mitä tapahtui? Kokemuksen toistuminen vakuuttaa siitä, että parempi olo on jollain tavoin tavoitettavissa tai tietoisesti toistettavissa – ja ehkä siten myös jaettavissa.
Ihan ensimmäisestä Nia-tunnistani alkaen olen ollut kiitollinen siitä, että tanssijat nähdään Niassa yksilöinä ja samalla osaa suurempaa kokonaisuutta. Tämä näkyy jokaisessa koulutuksessa jossa olen ollut. Siinä missä esimerkiksi Nia White Belt-koulutuksen lähtökohtana ja tutkimuskenttänä on oma keho, jo seuraavalla vyötasolla eli Blue Beltillä tanssiin lisätään sanat (dancing) with (_________) eli tanssia jonkun kanssa, suhteessa johonkin.

Tämä toinen huomioitiin myös koulutuksen toisena päivänä. Kyseessä voi tilanteesta riippuen olla esimerkiksi oma keho, sairaudentila tai yksi Nian viidestäkymmenestäkahdesta perusliikkeestä – tai ohjaajana tietenkin ohjattava.
Moving to Heal eli juurikin liikkeen ymmärtäminen lääkkeenä yksinkertaistaa Nia-koreografioita entuudestaan; hidastaa liikkeitä, puolittaa niiden määrää. Näinollen jo olemassa olevaa Nia-osaamista voi helpohkosti soveltaa kohderyhmälle kuin kohderyhmälle. Ainakin Yhdysvalloissa Niaa ollaan tiettyjen opettajien ja kouluttajien toimesta räätälöity muun muassa Parkinsonin tautia sairastaville, muistisairaille ja sänkypotilaillekin.  Tekonivelet, nivelreuma, kulumat tai yleensä vain eletty elämä (henkisistä haasteista puhumattakaan) eivät kosketa pelkästään Nia-harrastajia – useimmat tuntemani ohjaajat käyttävät Niaa ja sen eri työkaluja itselääkitysmielessä (minä mukaanlukien).

Viikon mittaan koulutusta sulatelleena muutamat asiat ovat pysyneet etualalla. Tärkeimpänä näistä on mittakaava, johon paremmin voimisen taito perustuu. Mikäli asioissa ylipäätään on “jujua”, se löytyy useimmiten siitä pienestä – välillä vaatimattomasta, lähes huomaamattomastakin.  Kun #liikeonlääke ollaan usein oleellisen, pienen ja helposti toteutettavan äärellä – mikä itsessään voi olla haastavaa muistaa varsinkin jos Suuri, Näkyvä ja Hiostuttava on se mikä useimmiten vetää puoleensa (ja se mistä puhutaan).  Sama pätee toki myös henkiseen hyvinvointiin – ja yhteisö, yhteenkuuluvuden tunne tai yksinkertaisesti ystävä(t) ovatkin tässä mittaamattoman arvokkaita.
Ajattelen juuri nyt myös, että jo omasta jaksamisesta huolehtiminen perustuu osittain luottamukseen siitä, ettei ole asioidensa kanssa yksin. Luin naamakirjasta vastikään osuvan kuvauksen toimivasta ryhmädynamiikasta – se on vähän kun ylipitkän nuotin soittaminen orkesterissa. Nuotti yksin soitettuna on silkkaa mahdottomuutta – mutta kun sitä ylläpitää monta soittajaa, voi kukin vuorollaan hengittää vaivihkaa tai vaihtaa jousen suuntaa. Ja nuotti kantaa.

Toiveikasta talviaikaa, ja tanssimisiin taas!
😘

PS. “Hömpätön” kuvaus chakroista (englanniksi).

PPS. Eija Raitalalle kiitos Moving to Heal-koulutuksen primus moottorina häärimisestä. Pääset tanssimaan hänen, Hanna Uusiprosin ja minun kanssa tuodessamme toooosi paljon hyvää palautetta saaneen Nia-maratonin vihdoin Turkuun la 17.11. Ideana on tarjota Niaa neljässä eri tuntimuodossa – ja päätät itse mikäli olet mukana alusta loppuun asti, vai tuletko tunniksi kun sinulle sopii. Lisätiedot tietenkin kotisivuiltani.

Nian 52 perusliikettä syynissä - ja juu, ne voi tehdä myös tuolista käsin.

Nian 52 perusliikettä syynissä – ja juu, ne voi tehdä myös tuolista käsin.

Kuka on tottunein poseeraaja? Kuvassa virolainen Nia Brown Belt Kristi Karjatse, pikkuruinen Debbie Rosas ja minä.

Kuka on tottunein poseeraaja? Kuvassa virolainen Nia Brown Belt Kristi Karjatse, pikkuruinen Debbie Rosas ja minä. Kiitos kuvasta Riikka Wallin!

 

Hei liikuntaharrastusta aloitteleva tai liikuntaan pariin palaava – nämä 7 asiaa tiedän treeneistäsi jo nyt

SiksiNia_toiminnallisuus

Alku aina hankalaa, sanoo yksi sananparsi ja toinen varmasti jotain siitä, että jahka alkuun on päästy, loppu onkin historiaa. Toisin sanoen: kalenteri kutsuu kesälaitumilla villintyneet takaisin jonkinlaista järjestystä kohti. Kuunvaihde ja sadonkorjuuseen astuminen innostaa ehkä taas kerran silmäilemään arjen rakenteita.  Syyskausi: se ihana tekosyy aloittaa uusi harrastus – vai miten se nyt menikään.

Viikkotuntien pyörähtäessä taas käyntiin, pohdin omaakin harjoitustani taas aktiivisemmin. Minulla on lukuvuoden aikana päiviä jolloin suorastaan lennän Nia-tunnille, ja toisia jolloin hikiliikunta ei voisi vähemmän kiinnostaa (onnekseni olen ohjaaja, joten minun täytyy ilmaantua paikalle). Muun muassa tämän myötä olen päässyt totuttelemaan siihen, että vaikka kuinka jotain rakastan, ensihuuma laantuu (ainakin sykleittäin) – ja siihenkin, että on loppujen lopuksi ookoo tulla tunnille millä tuulella tahansa. Kun jotain äityy harrastamaan pidemmän aikaa, omaan harjoitukseen mahtuu maagisuuden lisäksi myös rutkasti arkea – mikä voi olla erittäin, erittäin terve ja hyväkin asia. Muun muassa erään amerikkalaisen kollegani innoittamana päätin näin syyskauden alkuun listata muutaman kohdan, johon sinäkin saatat harrastuksesi puitteissa törmätä – melkein lajista riippumatta.

1. Tulet “mokaamaan” tunnilla. “Mokailu” eli kompastumiset, horjahtelut, askelissa sekoilu kuuluvat asiaan. Ne ovat itse asiassa merkki siitä, että olet oppimassa jotain sinulle uutta. Jos teet jotain ensimmäistä kertaa elämässäsi, et voi osata sitä täydellisesti kertaheitolla. Lihasvoima, joustavuus, tasapaino – ja miksei ryhmäliikuntaankin tottuminen – kasvaa vain tekemisen myötä. Ja hei, kokeneemmallakin liikkujalla voi olla huono päivä: olemme päivästä toiseen uusia itsellemmekin. Syvään hengittäminen ja itselleen uuden mahdollisuuden antaminen vasta oleellinen osa harjoitusta onkin.

2. Lihaksesi todennäköisesti kipeytyvät harjoituksissa tai sen jälkeen ellet ole tehnyt hetkeen mitään, tai jos teet jotain itsellesi uutta. Tämä on normaalia. Paras lääke on liikkua myös treenejä tai harjoitusta seuraavana päivänä, melkein millä hinnalla hyvänsä. Huomaa, että kävely on aina hyvä vaihtoehto (se on lempeä – ja tuulettaa muuten myös korvienväliä).

3. Tulet kohtaamaan harrastukseesi tai harrastusintoosi vaikuttavia haasteita. Sairaus tai vamma – tilapäinen tai krooninen – voivat houkutella sinua luopumaan harrastuksestasi tai harjoituksestasi kokonaan. Kun keho irtisanoo yhteistyösopimuksen tai kun kivusta tulee rajoittava tekijä pettymys rajallisuuteensa voi olla sydäntäsärkevän lannistavaa. Ensimmäinen reaktio on pyyhkeen heittäminen kehään: ellen voi tehdä tätä sataprosenttisesti, en tee tätä ollenkaan. Joissakin tilanteissa tämä valinta on toki täysin perusteltua – muttei välttämättä esimerkiksi Niassa tai joogassa. Liikunta voi oikealla tavalla toteutettuna, tilanteen mukaan sovellettuna auttaa sinua eheytymään, toipumaan tai jaksamaan paremmin kuin jos vain suljet harjoituksen pois kokonaan. Sama koskee myös ruuhkautuneen arjen kanssa elämistä: parisuhde, vauva, valmistuminen; koulu, surutyö, lasten harrastukset, loma. Kaaos vasta onkin paikka, jossa ravitsevaa harjoitusta kannattaa ylläpitää.
Huomaathan, että harjoitus toisinaan voi koostua viiden minuutin päivittäisestä hengittelytauosta. Tai yhdestä tanssitunnista viikossa. Tai viidentoista minuutin revittelystä musiikin tahtiin kotonasi. Jos Nia on vienyt sydämesi saatat löytää itsellesi kaverin Nia-TVstä

4. Liikunta liikuttaa meitä aina kokonaisvaltaisesti – ja vaikuttaa siten tunnetiloihinkin. Jotkut hakeutuvat liikunnan ja liikkeen pariin nimenomaan purkamaan tai ilmaisemaan tiettyjä tunnetiloja, toiset taas saattavat yllättyä tunteiden kirjosta joka tunnin lopussa voi nousta pintaan. Olen sekä Nia- että rentoutustunneillani tuntenut ja nähnyt ilmauksia onnesta, surusta ja vihasta – ja todennäköisesti useimmista näidenvälisistä tiloista. Muista, etten oleta mahdollisista tunteiluistasi mitään, etkä sinä ole niistä minulle tai muillekaan tilivelvollinen. Olet tervetullut liikkumaan missä tunnetilassa tahansa, ja saatat huomata liikkeen luovan sinulle vähän enemmän tilaa olla tunteittesi kanssa ja/tai tutustua tunteisiisi. Epämukavaa ehkä – vaan loppupeleissä usein hyvinkin kannattavaa.

5. Ohjaaja(si) tai kurssikaverisi ärsyttävät sinua todennäköisesti jossain vaiheessa. Eivät tanssilattia tai esimerkiksi joogamattokaan ole täysin konfliktivapaita sateenkaarialueita. Tunnin aikana jaat loppujen lopuksi hyvin intiimin kokemuksen muiden kanssa, pystymättä varsinaisesti vaikuttamaan kuka rinnallasi liikkuu. Sallit jonkun jota (toivottavasti) kunnioitat ja johon (toivottavasti) luotat ohjeistaa tekemisiäsi. Harjoituksen arkisuuteen kuuluu myös se, että pelissä voi välillä olla herkätkin tunteet. Väärinymmärrykset värittävät kokemusta; jonkun tavat tai ääni ärsyttävät. Niassa kohtaamme itsemme jokaikinen kerta, kun kohtaamme opettajamme tai kanssatanssijan. Syventävää harjoituksesta tulee, kun annamme itsellemme mahdollisuuden oppia itsestämme – ja samalla jostain toisesta – jotain uutta.

6. Saatat tylsistyä, saada tarpeeksesi tai pettyä harrastukseesi ja/tai tahoon tai yhteisöön joka sitä järjestää. Ennen pitkää siitä Ihanasta Uudesta tuleekin jotain tavanomaista taianomaisen sijaan eikä ole mahdotonta, että tavanomaisuus alkaa tuntua rajoittavalta. Ah, tätä valinnanvapautta ihanuutta. Tässä tilanteessa voit esimerkiksi a) ryhtyä etsimään sitä Seuraavaa Ihanaa Uutta, b) hylätä kaikki mahdolliset harjoituksenmuodot, tai c) käyttää tätä tilaisuutena kuunnella itseäsi ja kehoasi vielä syvällisemmin. Ehkä tanssitkin ennemmin aamupäivisin kun iltaisin? Ehkä tanssitkin ennemmin hameessa ja ripsarissa kun lökäpöksyissä? Ehket halua tanssia ollenkaan? Tee niitä pieniä muutoksia joiden avulla mielenkiintosi harjoitukseen säilyy samalla kun kunnioitat omia tarpeitasi. Yksityiskohdista se suurempi kuva aina koostuu; niitä muuttamalla muuttuu kokonaisuuskin.
Joskus Niakin on vain ensirakkaus liikkeeseen, jota seuraakin jonkun toisen vielä omemman lajin löytäminen. Toisinaan elämä vie ja tuo siten, että säännöllisyys on mahdotonta vaikka sydän muuta toivookin. Tiedä tämä: olet aina tervetullut takaisin tanssimaan kanssani.

7. Sokerina pohjalla: ainoa tapa ylläpitää kuntoa on ylläpitää kuntoa. Varsinkin kestävyyskunto (eli miten helposti hengästyt ja/tai palaudut ponnistuksesta/rasituksesta) reagoi muutoksiin nopeasti. Jatka siis, vaikkei asiasta ei ensin vaikuta tulevan mitään. Kunnon nousun huomaa nopeasti ennen kaikkia pienistä jutuista – ja ne pienet jutut (reippaus rapuissa, keventynyt kävelyaskel, notkeus arkitilanteissa) ovat ne tärkeimmät. Väitän siis, että olet liikkuvampi ja toimintakyvykkäämpi aloittaessasi liikuntaharrastuksen melkein minkä ikäisenä tahansa, kun jos et aloita lainkaan. Olen seurannut esimerkiksi äitiäni, joka viisikymppisenä aloitti säännöllisemmät jumppaharrastukset. Parikymmentä vuotta myöhemmin hän on liikkuvampi kun moni ikäisensä – ja hän liikkuu edelleen.
Toisin sanoen, mikäli osaat ylläpitää ja syventää harjoitustasi yllämainituista välttämättömistä hämmentymisistä, turhautumisista, haasteista ja pettymyksistä huolimatta, teet samalla parhaasi henkilökohtaisen paremman huomisen puolesta. Se että harjoittelet, ei välttämättä suojaa sinua esimerkiksi tapaturmalta tai sairaudelta – mutta se että olet harjoitellut voi olla ratkaiseva tekijä toipumisessa.

Niin, että miten se menikään? Syyskausi, se ihana tekosyy. 😛

*

Tämän kirjoituksen ytimessä on ajatus siitä, että olet valinnut lajin joka solahtaa arkeesi niin vaivattomasti kun mahdollista – se nimittäin madaltaa kynnystä lähteä liikkeelle mahdollisesti päivästä toiseen vaihtelevasta motivaatiosta riippumatta. Mikäli oma laji edelleen on hakusessa, sinnittele. Eräs Nia-kollegani tuuppaa esimerkiksi sanoa, että Nialle kannattaa antaa kolme mahdollisuutta ellei laji kolahda ensimmäisellä kerralla. Vaikka ylläolevat kohdat liittyvätkin liikunnan harrastamiseen, minun on tätänykyä vaikea erotella liike ja elämä toisistaan. Koen, että kehon toiminnallisuuden ylläpitämiseen ja kehotietoisuuteen liittyvä kiinnostus laajentavat valinnanvapauttani elää omannäköistä elämää – kuntoon ja varsinkaan ikään katsomatta.

PS. Ja juu, kuorsaaminen loppurentoutuksessa tai pieru kesken loppuvenyttelyn kuuluu muuten inhimillisiin taipumuksiin treenien yhteydessä. Samaan kategoriaan kuuluu t-paidan väärinpäin pukeminen, tai housujen repeäminen. Lohdutuksekseksi todettakoon, että esimerkiksi pierun perusluonteeseen kuuluu sen katoavaisuus. Tekevälle sattuu – ohjaajaa myöten.

*

Åbo Arbiksen keskiviikkoaamun ja torstai-iltapäivän Nia-kursseilta löytyy vielä muutama paikka. Auralan keskiviikkotunnin ryhmä on jo mukavan kokoinen, ja paikkoja on jäljelläkin. Ja Studio Fonin maanantaitunti on edelleen drop in, aivan kuten Pure Moven tiistaiNia (jonne on hyvä kuitenkin varata paikkansa).

Kiitos #niamaraton – muistin taas jotain oleellista

NiaMaratonHelsinki

Tältä näyttää, kun on tanssinut neljä tuntia putkeen. 😀

Eikös sitä sanota, että parhaimmat jutut syntyvät ikäänkuin vahingossa? Koska Nia-kouluttaja Helen Terry ei vastoin tapojaan tänä vuonna päässyt Kuopio Tanssi ja Soi-festareille ja koska Niaa ohjelmaan kuitenkin toivottiin, päätimme Nia-ohjaajien kesken jakaa vastuu jonkinlaisesta Nia-rupeamasta. Raitalan Eija ehdotti Nia-maratonia, minä ja Hanna Uusiprosi pääsimme sitoutumaan tapahtumaan kiitos kalenteriemme sopivan väljyyden. Festarikansan palaute ja ohjaajien omat fiilikset maratonista olivat niin hehkuvia, että päätimme avata syyskautemme tuomalla tapahtuman Helsinkiin su 19.8. Loppu lienee historiaa, vai miten se nyt menikään.

Nia-maratonin konsepti on yksinkertainen: kolme eri tuntityyppiä, kolme eri ohjaajaa. 4 kertaa 60 minsaa ja samanpituinen evästauko, koska #tankkausonhyvästä. Käytännössä siis lämmittelyksi klassinen Nia-tunti, lounastauko, Nia 5 stages, Move IT ja sokerina pohjalla yhteisohjattu toinen klassinen Nia-tunti – sekä jokaisen iltapäivätunnin välissä vartin tauko. EarlyBird-hinnalla saa hela hoidon hintaan 50 euroa, tai sitten voi halutessaan tulla yksittäisille tunneille hintaan 15e/tunti. Jo Kuopion jälkeen olimme varsin innostuneita sulavasta yhteistyöstämme. Tämän lisäksi huomaan Helsingin maratonin jälkeen olevani myös kiitollisen inspiroitunut – siis että noi Eija ja Hanna osaavat asiansa!

“Dagen efter” -oloni muistuttaa minua muuten eräästä talvisesta workshop-viikonlopusta alkuvuodesta 2005. Ann Christiansen oli käymässä Suomessa ja workshop taisi sinetöidä sekä minun että useamman muunkin päätöksen osallistua saman kesän Nia White Belt-koulutukseen Ahvenanmaalla. Itse muistan ihmetelleeni sitä, että vaikka olinkin työpajan myötä liikkunut tuntikausia, niveleni tuntuivat pehmeimmiltä kuin ehkä koskaan. Samat aistimukset ovat pinnassa tänään. Huomaan kyllä reisistäni ja pakaralihaksistani tehneeni jotain – mutta jotain hyvää, siis.

Ns. draamankaarikin on tässä maratonissa niin toimiva: ensin koko keho lämpimäksi, sitten tauko ja tauon jälkeen pehmeä kehonhuoltosessio 5 stagesin muodossa. Tästä siirtyminen tanssillisempaan kehonhuoltooon eli Move IT-tuntiin, joka on tavallaan Nian erittäin käypä vastine intervallitreeniin – ja samalla läpikotainen tutustuminen Nian viiteenkymmeneenkahteen perusliikkeeseen. Maaliin tullaan Nia-maratonissa sitten jälleen klassisen tunnin muodossa. Tanssijasta riippuen, joku saattaa tässä vaiheessa ottaa jo huomattavasti rauhallisemmin jonkun toisen taas puristaessa itsestään viimeisetkin mehut. Kaikki käy. Ihan kuten Nia toivottaa kaikki kehot tervetulleiksi, Nia-maratonissakin mielihyvä on oikeasti käypä johtotähti.
Maratonin tämänkertainen teema – nivelet ja dynamic ease, eli suorittamatta liikkuminen oli tietenkin jo itsessään hyvä alustus tervehdyttävälle kokemukselle. Nettisanakirja tarjoaa dynaamisen selityksekseksi sanoja kuten voimakas, energinen, aktiivinen, elävä, liikkuva, muuttuva, kehittyvä. Avainsana on tässä kuitenkin se easy – ja kyllähän “iisisti voimakas/energinen/aktiivinen/muuttuva/kehittyvä” luo tilaa itsekullekin tehdä maratonistaan itsensä näköisen. Iisisti hyvä tulee, siis.

Nivelpehmeyden lisäksi huomaan ilokseni istuvani tänään miellyttävämmän ja ennen kaikkea vaivattomamman suoraselkäisesti koneenkin äärellä (selkäranka oli 5 stagesin aikana tarkassa syynissä). Vetovastuun jakaminen ja selkeä oma vastuu-alue tuo myös tiettyä kepeyttä maratonin toteutukseen – saman tapahtuman aikana pääsee sekä vastaanottamaan että antamaan. Se muistamani oleellinen liittyy puolestaan mahdollisesti vaikeammasti sanoitettavaan tunnetilaan – tai ehkei sittenkään. Nia-kielessä RAW on lyhenne sanoista relaxed, alert ja waiting. Tällä viitataan rentoon kehoon, valppaaseen mieleen – ja odottavaisuuteen, joka itsevalittuna on varsin mainio olotila vastausten löytämiseen, mahdollisuuksien näkemiseen.

Tanssimisiin taas!

PS. Kaavailemme Nia-maratonia Turkuun vielä tälle syksylle. Alustavasti ajatuksemme ovat marraskuulla… lisätietoa tulossa pian.

PPS. Aiemmin mainitut elokuiset täydenkuunjamit siirretään äkillisestä ohjaajapulasta 😀 toiselle täysikuulle. Kotisivujeni kalenteri päivittyy sitä myötä kun tapahtumaa lisää pukkaa.

Kokemuksia kehollisuudesta: Kesätavoite saavutettu, villiinnyin hieman

Auringonlasku 24.6.2018.

Tuntuu siltä, kun varsinainen kesälomani alkoi syntymäpäiväni upeasta auringonlaskusta 24.6.

Juhannuksesta noin kuusi viikkoa eteenpäin laiton Nia-asiani suurimmilta osin paussille. En kuunnelut musaa, en harjoitellu koreoita. Kokeilin kahdesti tanssia NiaTV:n avulla, ja kummallakin kerralla ärsykkeiden runsaus – puhe, liike, musiikki – tuntui liialliselta, jopa ärsyttävältä. Jätin siis tanssimisenkin sikseen.

Niailun sijaan oleskelin auringossa, puuhasin pihalla, seurustelin vanhempieni, sisarusteni ja veljentyttäreni kanssa. Kokeilin online-joogaa ja yllätyin positiivisesti.
Seurasin pihan peurojen, amppareiden ja mustarastaiden puuhia, poljin metsäjärvelle uimaan. Olin hiljaa, makoilin riippumatossa; tuijottelin metsään ja taivaalle. Villi veikkaus: kokemukseni hellekesästä on saattanut olla siedettävämpi kuin aika monen muun. (Huom: tiedostan onnekkuuteni!)

Kuten muutamalle ystävälle kesän aikana totesin: en ehkä vielä koskaan ole samanaikaisesti tuntenut itseäni niin voittamattomaksi ja kuolevaiseksi kuin viime aikoina. Ristiriita luo mielenkiintoisen, kovin paljon kiitollisuutta muistuttavan jännitteen sisälleni. Jännite pitää minut hyvinkin tietoisena siitä, että minulla on loppujen lopuksi hyvin rajoitetusti aikaa saada aikaiseksi kaikkea sitä, mitä aikaiseksi toivon (tai osaan toivoa) saavani. Toisin sanoen, no time to waste. Kuin vaivihaa Netflix ja uutisotsikoden klikkailu ovat jääneet tältä erää pienemmälle. Mulla on muuta tekemistä, ja tällä hetkellä voimavaroja tekemiseen.
Otsikossa mainittu villiintyminen taitaa nimenomaan olla sivutuote tästä ylläkuvatusta sisäisestä jännityksestä – ja loman tuomasta rentoudesta. Sattumoisin olemme muutenkin siirtymässä kohti sadonkorjuutta, ja kaikenlaista olen kyllä sekä sisäisesti että ulkoisestikin taas ehtinyt kasvattamaan ja kypsyttelemään.

Carpe Diem

Sain ystävältä synttärilahjaksi muistivihon. Naureskelimme, että Carpe Diem kuulostaa uudelta dieettivillitykseltä. Mites sun karppediemmaillut viime aikoina?

Varsinaista villeyttä olen pohtinut tietoisemmin viimeiset kymmenen vuotta – aina(kin) siitä lähtien kun ystävän antama, Clarissa Pinkola Éstesin kirjoittama Women Who Run With the Wolves (suomeksi Naiset jotka kulkevat susien kanssa) kolahti, antaen sanoja ja mielikuvia omien kokemusten käsittelyyn.
Kirja antoi osittain sysäyksen yrittäjyyttä kohti, ja sieltä bongasin toiminimenikin – kohtasin sen kansien välissä nimittäin ensimmäistä kertaa dakini-sanan. A:n lisäämällä dakinista tulikin Niaa sivuava Dakinia – eikä alkuperäisen tarkoituksen mukainen yllätyksellinen tiibetiläinen taivaantanssijatar taida panna kauheasti pahakseen että lähes hänen nimissään teen hyvää tanssilattialla.

Women Who Run With the Wolves -kirjan sanoma tuki entuudestaankin arvostamaani itsenäistä ajattelua; ymmärrystä vaihtoehtojen loputtomasta kirjosta, pyrkimystä kohti omakutoista elämää. Villeyden ytimestä löytyykin – ainakin oman kokemukseni mukaan – ennen kaikkea itsensä tunteminen ja aistiherkästi eläminen. Villeys siinä muodossa kun se usein edelleen kuvataan tai esitellään – uhkarohkeutena, riettautena, sivistymättömyytenä, impulsiivisuutena – on loppujen lopuksi hyvin pinnallinen, fotoshopattu versio varsin arkisena esittäytyvästä voimasta. Pinkola Éstesin mukaan villiä elämää tukee varsin susimaiset elintavat eli syöminen, nukkuminen, vaeltelu, uskollisuus, lapsien rakastaminen, kuutamolle ilveily, korvien virittäminen, luille omistautuminen, rakastelu, ja usein ulvominen.

Itse asiassa tajuan vasta tätä kirjoittaessani, että melko hyvin olen nuo ylläolevat säännöt sisäistänyt – ja kuuden viikon maalaiselon aikana niitä harjoittanut jopa erittäinkin kuuliaasti. Olen jatkanut sokerittomampaa syömistä (toteutin keväällä salaa #sataasokeritontapäivää-haasteen, ja vaihde jäi päälle) – ja ollut nipo myös sen suhteen, millä ravitsen mieleni. Unirytmi on ollut hetkellisistä unenlaadun heikkenemisistä huolimatta selkeä, mikä on aistittavissa mielen kirkkautena ja tunteiden tasaisuutena. Toivon levon tärkeyden ja aktiivisuuden syklisyyden pysyvän mielessäni myös arkirumban alkaessa.
Vaeltelu – olen samoillut sekä pihaa, metsiä, että ajatuksiani. Olen ollut uskollinen itselleni, tarpeilleni, totuuksilleni; sille, mille (tai kenelle) olen omistautunut. Lapsien rakastaminen on keskittynyt varsinkin tuttuihin yksilöihin, ja se vasta onkin ollut helppoa (kiitos teille, pikkutyypit!). Heinäkuista kuunpimennystä seurasin pellonlaidalta, lämpimällä kivellä istuen – ja kuu kyllä taisi ilveillä enemmän minulle kun minä sille.
Korvien virittämistä olen harjoitellut kitaran, linnunlaulun, lehtienhavinan parissa; luille olen omistautunut kuvaannollisesti – olen miettinyt toimintani ja yrittäjyyteni perustaa; ydinolemustani ja arkeni rakenteita. Rakastelu kuuluu toisaalta omalta osaltani niin yksityiseen sfääriin, etten tällä erää kommentoi sitä sen enempää – ja toisaalta siihen liittyvästä (seksuaali)energiasta minulla vasta sanomista onkin, joten jääköön se myöhemmäksi kirjoitukseksi.
Viimeisenä listalta löytyvä ulvominenkin on sujunut mallikkaasti: olen vaihtanut mielipiteitä ja kertonut omiani ahkerasti sekä dialogissa että itsekseni jupisten. Olen myös itkenyt; sekä kiitollisuudenkyyneleitä että kuolevaisuutta ja yleistä kurjuutta – ollut siis vahvasti tunteitteni kanssa tekemisissä, myös niiden haastavampien. (Mietin muuten välillä, että ehkä maailmassa olisi vähemmän raivoa ja vihaa, mikäli täällä olisi enemmän itkuna purkautuvia tunteita. Eio aina helppoo olla ihminen).

Tänä itseriittoisuuden aikakautena tiedostan asioitteni olevan tällä hetkellä erittäin hyvällä mallilla pystyessäni ottamaan kaiken edellämainitun huomioon arjessani. Voisin potea siitä syyllisyyttä ja todennäköisesti onnistua ensimmäisellä yrittämällä – ellei villeyden viesti olisi iskostunut niin lujasti tajuntaani. Lempilainaukseni (sekin) jo vuosien takaa kuuluu:

Don’t ask yourself what the world needs — ask yourself what makes you come alive, and then go do it. Because what the world needs is people who have come alive.

Tämänkin voi halutessaa lukea kuin piru raamattua, eli ymmärtää että omaan napaan tuijottelu ja oman edun tavoittelu on kaiken A ja O. Itse ymmärrän sen kuitenkin niin, että se hyvä, minkä tuon itsessäni esille, palvelee myös maailmaa.

Kerrottakoon vielä, että jätin tieten tahtoen seuraamatta erään Helsingissä pidetyn kesäisen, nimeltämainitsemattoman huippukokouksen uutisointia, ja huomasin käyväni tämän erittäin lyhyeen loppuneen väittelyn itseni kanssa:

– Mutta ethän sä voi olla seuraamatta tällaisia tapahtumia; niillä ja niiden seurauksillahan on suora vaikutus sun elämään!
– Voi olla, mutta mun valinnoilla on yhtälailla suora vaikutus maailmaan jossa nää tapahtuu.

Väitän, että puimani villeydellä oli suuri osuus ylläolevaan tyhjentävään vastaukseen. Väitän, että tällainen villiintyminen on vain hyvästä, ja ettei sitä noin vain vangitakaan. Villeys on sitäpaitsi vain kirjaimenvaihdon päässä viileydestä, ja viileydestä minulle tulee päällimmäisenä tällä hetkellä mieleen rentous. Sanakirja kuvaa rentoa seuraavasti: jännittämätön, huoleton, vapaa. Aika hyvä #lifegoals – ja näin lopuksi väitän vielä, että niin villeyteen kuin viileyteenkin voi törmätä ja tutustua tanssilattiallakin. Tervetuloa kokeilemaan onneasi! ⚡️💕

*

Kuuden viikon tauon jälkeen Nia-musiikki kuulosti viikon alussa jälleen hyvältä, ja ajatus paluusta tanssilattioille tuntui lämpimänä kutinana vatsanpohjassa. Studio Fonin maanantaitunnit ja Pure Moven tiistaitunnit palaavat lukkariin 13. ja 14.8., ja kuunlopusta alkaen Kombin, Åbo Arbiksen ja Auralan tunnit porrastetusti.

Su 19.8. luvassa Nia-maraton Helsingissä (neljä erilaista Nia-tuntia putkeen), ja tapahtumaan voi osallistua yhden tunnin verran tai useamman.

Huomaathan myös, että lokakuussa Nian kehittäjä, Debbie Rosas tulee Helsinkiin pitämään kaikille avoimen tanssitapahtuman pe 19.10. sekä kahden päivän Moving to Heal-nimisen, niinikään kaikille avoimen koulutuksen 20-21.10 jossa ollaan tiedostavan liikkeen, sovellettujen liikesarjojen ja muusikin kannattelevan voiman äärellä.

*

PS. Olen pikkuhiljaa (jälkijunille uskollisena) innostunut Instagramista, ja Dakinia sai sieltä vihdoin, näin uuden kuun kunniaksi, oman tilinsä. Tuu seurakseni, mikäli sinäkin viihdyt siellä!

Ja sokerina pohjalla, muutama kesähetki ikuistettuna:

Kesä pähkinänkuoressa

Huulipunaa laitoin työskentelyä, en valokuvaa varten. Maalaus koristaa nyt keittiötäni; muistuttaa minua keräämästäni voimasta ja ajatus- sekä tunnesadosta.

Minnan joogaeteinen.

Opin tänä kesänä, että minustakin on joogaajaksi, kun saan tehdä lyhyitä harjoituksia minulle sopivaan aikaan. Kiitos, Yoga With Adriene!

Kesälukemista.

Päädyin melkein puolihuskyn adoptioemoksi. Kyllä minä vielä koiran elämääni löydän, tai se minut. Ja löytyypä niille karvaturreillekin muuten tavaraa ja tilpehööriä!

Veljentyttären kanssa

Melkein 6-vuotias ystäväni, nyt esikoululainen. Meillä on hirrrveen hauskaa yhdessä.

Kitarai, peili, ja tyytyväinen Minna.

Myönnän, ettei siirtymä maalta kaupunkiin ollut aivan vaivaton. Asiaa helpotti kuitenkin suunnattomasti lahjana saatu peili, joka loihtikin keittiöstäni tanssisalin. Uu. Koreoharjoitteluun avautui samantien uusi ulottuvuus. Ja juu: kitaraa olenkin soittanut varsin ahkerasti mennä kesänä!

Tuumailua vetovoimasta – Niassa vietetään vuonna 2018 “Year of the Pull”-teemavuotta

36176378_10155890188237981_6395249227647156224_n

Kun kerran tai muutaman on kokenut rikastuvansa mittaamattomalla tavalla sen tähden, että on seurannut sisäisen navigaattorinsa ohjeistusta vain mututuntumalla, kynnys ottaa sekä navigaattori että mututuntuma hieman vakavammin laskee huomattavasti.

Nian kehittäjä, Debbie Rosas, on nimennyt kuluvan vuoden 2018 “Year of the Pull”-vuodeksi. Uskomatonta kyllä, Suomi saatiin – ikäänkuin Niafinlandin juhlavuoden kunniaksi – Debbienkin kiertuekartalle, ja lokakuussa hän ohjaa Helsingissä vuositeemaa mukaillen Dance Pull -nimisen tapahtuman. Tanssitapahtuman teemana ovat Nian kotisivujen mukaan chakrat ja niiden viisauksien äärelle löytäminen. Uulalaa! Iloitsen tästä itsekin, sillä oma varsinainen chakratietouteni on loppupeleissä melko lightia. Samalla olen kiitollinen, että Niassa esoteerismpiakin aiheita lähestytään aina kehosta käsin (me ollaan spirit having a human experience, junou).

Esimerkiksi The Secret ja joitakin vuosia sitten paljon huomiota saanut vetovoiman laki ei (heh heh) kutsunut minua puoleensa lainkaan (tässä aihetta sivuava artikkeli). Olen varma siitä, että ajatustasolla ja intentiolla on tärkeä paikka muutoksen mahdollistamisessa. Ongelmalliseksi koin ja koen sen, kun monitasoinen muutosprosessi tiivistetään quick fix -muotoon ja yleisellä tasolla luullaan/oletetaan/toivotaan asioiden tai olosuhteiden muuttuvan pelkästään toivomalla ja ajattelemalla. Alleviivaan: ajattelu ja ajatuksen voima ovat todennäköisesti suurimpia voimavaroja joita meillä käytössämme on. Koen kuitenkin että se ajatuksenvoima josta jopa Salaisuus-yhteydessäkin loppujen lopuksi puhutaan on jotain syvällisempää kuin ajatusmyräkkä joka pyörii useimmilla päivittäin pinnassa, joillakin sekä päivin että öin – ja sen kuu(nte)leminen ja huomioiminen menee jo työstä. Entä jos malttaisimmekin (kirjaimellisesti) mielemme, ja antaisimme tilaa aistikkaalle ajattelulle? Ajatuksenvoima juurtuneena kehoon, yhteistyössä arjen ja konkretian kanssa – yhtäkkiä olenkin valmis kuuntelemaan, jep, tämä vaikuttaa lupaavalta. 

Keskeisin asia vetovoimassa on oman kokemukseni mukaan se, ettei sen tarvitse olla järjellisesti selitettävää – usein ehkä parhaimmillaan juurikin päinvastoin. Vai väitätkö, ettet koskaan ole tehnyt jotain vähän poikkeavampaa valintaa vain siksi että se tuntuu ihan älyttömän hyvältä ja sitten oletkin saanut osaksesi parhautta jota et edes osannut kuvitella? Mikäli et, suosittelen tätä lämpimästi. Huomaathan samalla myös, ettei kaikkea tarvitse testata niillä suurimmilla panoksilla (ihmissuhteilla, terveydellä, kodilla). Tunsin esimerkiksi itse tänä aamuna vastoin kaikkea järjellistä tyylitajuani vetovoimaa äidiltä saatua verkkarimatskusta tehtyä kynähametta kohtaan ja hei – se sekä lämmittää alaselkääni että korostaa uumaani tosi nätisti. Ajatus yhdistettynä siihen aistilliseen vetovoimaan vasta timanttia ovatkin – ja tämän myötä palaammekin ykkösruutuun, tai kuvasitaattiin joka sai kunnian avata tämän kirjoituksen. Kokonaisuudessaan Rumi-lainaus kuuluu näin:

Let yourself be silently drawn by the strange pull of what you really love. It will not lead you astray.

Ravitsevan vetovoiman tunnistanee siis siitä, ettei se (aina) tarvitse salamaniskuja tai ilotulituksia tai sosiaalisen median päivityksiä. Kaikessa hiljaisuudessakin voimme antaa itsemme hakeutua niiden asioiden pariin, joita todella rakastamme. Kun hiljennymme tunnistaaksemme aidosti kutsuvan, saatamme yllättyäkin. Varmaa on se, että harhaan ei rakkaudesta lähtöisin oleva vetovoima meitä johda.

Saattaa siis hyvin olla, että lähden tässä verkkakynähameessa tänään oikein liikenteeseenkin – ja mikäli sinä tunnet vetoa Debbie-viikonloppuun, löydät lisätiedot alta. Oikein hyvää ja rikastuttavaa kuunvaihdetta sinulle, ja tanssimisiin taas!

*

PS.
Lupaan että saat kaikille avoimesta Dance Pull-illasta jotain irti, riippumatta kokemuksistasi, oletuksistasi tai ajatuksistasi chakrojen värikkäästä maailmasta – ja onhan tämä nyt ainutlaatuinen tilaisuus tavata Nian alullepanija näin (lähes) kotikulmilla.
Perjantaisen Dance Pull-tapahtuman lisäksi Debbie ohjaa samana viikonloppuna (eli la-su 20-21.10.) samoin kaikille avoimen Moving to Heal-koulutuksen, jonka kautta saat liikkeen ja musiikkiin ja niiden yhteiskäyttöön liittyviä Nia-makuisia työkaluja arkeesi ja työhösi.

PPS. Year of The Pull –teemaisen kirjasen saat ladattua ilmaiseksi tästä – nätti pieni PDF on itsessäänkin minikurssi chakrojen saloihin. Ehkäpä siitä on jopa kesälukemiseksi?