Tervetuloa tähän.

Hei, kanssamatkustaja.

Tästä blogista löydät kokemuksistani Nian parissa, tarinoita etenkin sisäisistä matkoistani, ehkä sanasen olemistani tukevista työkaluista ja ajatusmalleista.
*
Här skriver jag om mina erfarenheter av Nia och kroppslighet, delar främst på inre plan upplevt och känt. Välkommen till just nu.

Minna

Advertisements

Äly(laite)vapaammin edes toisinaan

Toimisto siirrettiin aamuksi vastikään avatulle neliömetriterrassille.

Toimistotyötä vastikään avatulla neliömetriterrassilla. Jee!

Se tapahtui taas tänä aamuna.
Kesken aamuista Nia 5 stages-harjoitustani rupesin nelinkontin ollessani muodostamaan päässäni postausta luokkakokousta järkkäävään naamakirjaryhmään (juu, se hermostuttaa mua; taisin nähdä siitä taas untakin). Tällaista sanojen sommittelua tapahtuu harvemmin näin maanantaisin, sillä yleensä pyrin pitämään erinäiset sosiaalisen median kanavat (edes) viikonloppuisin kiinni. Muun muassa Euroviisut ja laiskuuttava helle teki kuitenkin tepposet. Selailin fiidejä kyllästymiseen asti – kirjaimellisesti – ja heräsin siis pohtimaan mitä sanottavaa minulla maailmalle tänään olisi. Tämän tiedostaen huomasinkin, että aika on otollinen digipaastoa koskevaan postaukseen. Tämä on tehnyt tuloaan jo jonkun aikaa.

Tässä vaiheessa lienee hyvä myöntää että minulla on meneillään ihmiskoe: elän edelleen älypuhelimetonta elämää. Käytössäni minulla on siis puhelin, jolla voi soittaa ja lähettää tekstareita. Sellainen, jonka muisti täyttyy viesteistä siten, että niitä pitää säännöllisesti poistaa. Sellainen, jota tekstiä näpytellessä tarttee painaa samaa nappulaa moneen kertaan, jotta oikea merkki tulee ruudulle. Sellainen, joka herättää esimerkiksi junassa hilpeyttä, ja jota joku kutsui “festaripuhelimeksi” – sillä sellaisen voi huoletta ottaa festareille mukaan (se kestää kaiken, eikä kukaan muu sitä halua).

Voisin kuvitella, että tämä valintani oli alunperin kustannuskysymys, vähän samalla tavalla kun oma telkkari muuttaessani kotoa: rajalliset taloudelliset resurssit pistävät asiat tärkeysjärjestykseen. Huomaamatta “ilman pärjäämisestä” saattaakin kehkeytyä elintapa, ja “pärjäämisestä” itsessään toissijaista. Telkkariton ja älypuhelimeton arkeni syntyi varmasti ainakin osittain vahingossa, vaan pidän siitä ainakin toistaiseksi kiinni – en kynsin hampain, mutta pidän kuitenkin. Radikaalein muutos viime vuoden aikana onkin ollut tabletin saapuminen laitekokoelmaani. En toisinaan vieläkään ole aivan varma mitä mieltä asiasta olen.

Olen toki ensisijaisesti kiitollinen kaikesta siitä mitä voin laitteillani tehdä. Kommunikointi läheisten (ja asiakkaiden) kanssa on ihanaa, ja tärkeää, ja usein riemastuttavaa. Kotisivut, valokuvat, piirustukset, äänitykset – työstän näistä monia myös näytön äärellä. Toisaalta – juuri se näytöille uhraamani aika taitaa olla tässä asiassa silmätikkuni. Varsinkin tabletin myötä koin jossain vaiheessa istuvani jonkun laitteen äärellä jatkuvasti. Ainakin minulla tulee edelleen ennen pitkää – nykyisellä asteikolla mitattuna todennäköisesti ehkä aika piankin – raja vastaan.

Tiedostan yhä paremmin, miten helposti asiat vaikuttavat minuun herkkänä ihmisenä, miten paljon poimin rivien välistä tahtomattanikin. Luovana ihmisenä rajojen asettaminen on puolestaan jatkuvaa tunnustelevaa tasapainoilua – milloin tarvitsen ulkoisen sysäyksen päästäkseni eteenpäin, milloin omaa rauhaa keskittyäkseni työskentelyyni. Moni varsinkin laulu jäisi syntymättä,  mikäli en osaisi välillä sammuttaa laitteeni ja katkaista nettiyhteyteni. Kun laite ja yhteys on olemassa, kynnys niiden käyttöön madaltuu: aina löytyy jokin viesti johon vastata, otsikko jota klikata, kuva josta tykätä. Onneksi olen tietoinen myös, että sisäiset viestit, otsikot ja kuvat ovat kohdallani yhtä tärkeitä, elleivät tärkeämpiäkin.
Paukutan edelleen henkseleitäni päätöksestäni ottaa erillinen työhuone käyttööni edes päiväksi viikossa: lauluntekijä minussa on voinut paremmin kuin aikoihin, koska hän tietää että hänelle ja vain hänellekin on varattu kalenterista aikaa. Kiinalaisessa lääketieteessäkin puhutaan henkisestä ja fyysisestä salpautumisesta, kun se minkä kuuluu virrata ei pääsekään virtaamaan.
Tiedostan myös, että monille älylaite jos toinenkin on yksinkertaisesti työkalu joka on vahvasti tässä ajassa kiinni. Koska tietty ajattomuus taas on yksi merkittävimpiä inspiraationlähteitäni, koen älylaiteettomuuden omalla kohdallani välttämättömäksi.

Viime syksynä helpotusta orastastavaan laiteahdistukseeni toi nettivapaan työhuoneen hankkimisen lisäksi yllättäen se, että rupesin pitämään mielessäni kirjaa kaikista niistä hetkistä jolloin en ollut näytön äärellä sen sijaan että motkotin itselleni niistä jolloin olin. Tässä yhteydessä ilahduin havahtuessani siihen, että myös tuntini (toisinaisia FitBit- ja muita mittareita lukuunottamatta) ovat yleensä älylaitevapaita vyöhykkeitä. Kuten eräs viimekesäinen ensikertalainen erään näytetunnin jälkeen hihkaisi: Siis voiko enää älyvapaampaa tapaa viettää aikaansa olla?!

Älyvapaus ja älylaitevapaus eivät tietenkään välttämättä kulje käsi kädessä ja älyvapaudenkin hienous on suhteellista. Tunnustettakoon kuitenkin tämäkin: olen hetkittäisen älyvapauden puolestapuhujan lisäksi myös sen mahdollistaja. Tyhmyyksiin en yllytä ketään, mutta aikuis(mais)uutta jäljittelevä takakireä vakavuus ja tunteita tukahduttava hengityksen pidättäminen ovat tiloja joita pyrin oman ohjaustyöni parhaani mukaan sulattelemaan. Se, että pistää hetkellisesti aivot narikkaan ja tanssilattialla ranttaliksi, voi olla omiaan tukemaan arvokkuutta ja inhimillistä käytöstä arjen loputtomissa kohtaamisissa. Puhumattakaan siitä, että kun mielelle on kiire järjestellä jalkoja askelkuvoihin, vähemmän rakentavat ajatuskierteet yleensä hellittävät edes hetkeksi. Fyysisen ja henkisen yhteisponnistuksen myötä järki saa enemmän pelitilaa – ja tajuaa jopa ehkä ottaa sydämeen yhteyttä. Sitten olemmekin jo oikein oleellisen yhteistyön äärellä.

Nyt alkaa aurinko paistaa tähän neliöterassilleni siihen malliin, että koneet on parasta siirtää sisätiloihin. Ihoni puolestaan viihtyy auringonsyleilyssä varsin hyvin, joten taidankin viettää hetken linnunlaulua ja liikenteenhuminaa kuulostellen.
Tanssimisiin taas!

 

#huoletonhuhtikuu

2018_04

Pääsiäisen #digipaasto (kolme päivää ilman älylaitteita ja/tai tietokonetta) teki hyvää. Kirjoitan tästä joskus vähän syvällisemmin, vaan toivotettakoon ensin huhtikuu tervetulleeksi – hetkittäisestä takatalvesta huolimatta (“sometimes it snows in April”, laulaa Prince).

Anna-lehdessä oli vastikäisessä numerossa pohdintaa siitä, että jos tammikuu on tipaton, lokakuu lihaton, ja maaliskuu (enpä muuten tiennytkään) muoviton – ni mitä jos huhtikuu ois yksinkertaisuudessaan vaan huoleton? Sopii kyllä mulle, varsinkin koska huolettomuus ei ainakaan oman kokemukseni mukaan tarkoita silmien ummistamista tai pään hiekkaan hautaamista. Sen sijaan huolettomuudesta voi saada tarmoa kiperimpiinkin tilanteisiin. Ja toisaalta, kuten kuukauden kalenterikuva ylläkin toteaa: mitä sitä turhia rajoittamaan ihmeitä koon perusteella. Hyvää pääsiäisenjälkeistä arkea, ja tanssimisiin taas. :*


#digipaasto #huoletonhuhtikuu

*

PS. Muistathan Nia Finlandin Playshop-päivän 7.4.? Studio Fonissa luvassa lantion aluetta huoltava Fit by Nia-tapahtuma klo 12-14, säkenöivän Susanna Kuivalan ohjaamana. Ilmottautumalla mulle viimeistään pe 6.4. nautit EarlyBird-hinnasta 25e (ovelta 30e). Tervetuloa!
minna(a)dakinia.fi

Ihan vielä en ole valmis

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Törmäsin alkuviikosta tuttavaan. Tämä totesi lyhyen keskustelumme jälkeen, että oli kiinnostavaa vaihtaa ajatuksia siitä, miten tässä talvessa tarkenemme – niin fyysisesti kuin henkisestikin. Maailmantila ja rautavajeeni jäivät mainitsematta; unen ja sisäänpäinkääntymisen tarve, sekä lisääntyvän valon aiheuttamat haasteet tulivat puitua. Ystävän jakaessa maailmalta kuvan kukkivasta magnoliapuusta, huomasin etten ole ihan vielä valmis ajattelemaan kevättä. Alitajunnassa, pinnan alla jokin saattaa kuitenkin jo olla liikkeellä – näin nimittäin viime yönä unta, että sain nuorelta Michael Madsenilta (kuva alla) motskarikyydin Tammisaareen.

michael-madsen

Ole hyvä vain. Hetkinen, mitä pitikään kirjoittamani? 😀

Aijuu, ponnistelujen, päikkäreiden ja pohtimisen sekamelskasta tämän pakkasihanuuden keskellä. Näissä toistuvissa talvissa on se hyvä puoli, että olen joka kerta aina vuoden verran kokeneempi talvi-eläjä. Vanhasta tottumuksesta pidän myös  olotiloistani ja mietteistäni kirjaa – satunnaisesti, mutta tarpeeksi säännöllisesti jotta voin tarvittaessa palata vuoden tai muutaman taa; kaivella arkistoja saadakseni selkeyttä tuntemuksiini. Kovasti vaikuttaa siltä, että tähän aikaan vuodesta kannattaa pitää paussia juuri silloin kun siihen ei ole aikaa, tai rahkeita. Paussi voi olla 5 minuutin kahvitauko, soitto ystävälle, harrastuksesta kiinni pitäminen vaikka arki päälle kaatuukin. Muistan miten avanto-uinnista viime vuonna tuli henkireikä ohjauksen ja toimistotyön täyttämään arkeen. Tällä hetkellä saman ajaa työhuoneella vietetyt tunnit – ja ennen kaikkea älylaitevapaa aika.

Olen myös todennut olevani auringonvalon varsin helposti huumaama. Valon lisääntyessä tekee mieli puuhata ja pusertaa, vaikkei siihen rahkeita välttämättä löydy – ei vain jaksa. Kuulostaako tutulta? Ellei, tämä voi myös tosiaan olla jotain ihan vain minulle ominaista – raudanpuutoksesta johtuvaa, tai kytköksissä siihen, miten aivoni reagoivat valoon (eivät aina kauhean suotuisasti).
Olen kuitenkin huomannut, että talven fyysinen alavire on ohimenevää – ja senkin, että niin kauan kuin mieliala pomppii korkin lailla aallokossa, jaksamisenkin laatu paranee. Tällä en tarkoita pakkoposiitivista ajattelua, tai edes peruspositiivista. Välillä ahdistaa, välillä -tuttaa oikein kunnolla – ja nopeiten mielialani muuttuu siedettävämmäksi kun myönnän ahdistuksen tai pelot.
Keittiönseinälläni roikkuu kuitenkin tänäkin vuonna Kaija Juurikkalan opaskortit. Niitä on jokaiselle kuukaudelle yksi, ja olen sekoittanut ja järjestänyt sattumanvaraiseen järjestykseen. Helmikuun kortin viesti on seuraava:

Mistä voi tankata lisää valoa?

Tätä kuukaudedn pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, ettei kyseessä ole pelkästään varsinaisesta valosta – vaan mistä tahansa, mikä lievittää, piristää, eheyttää – parhaimmassa tapauksessa kaikkea samanaikaisesti, palauttaen vielä ehkä uskon arkeen, kanssaihmisiin ja elämään ylipäätään (mikäli se on hukassa; näin saattaa välillä käydä). Omalla kohdallani toimii kahvilakäynti omassa seurassani, kirjeen kirjoittaminen, pitkät päikkärit, lukeminen. Elokuvan katselu Hausmannin kanssa. Kävelyt, pitkät tai lyhyet. Tanssimusan kuuntelu istualtani. Kehujen vastaanottaminen. Improvisoitu poikkeaminen taidenäyttelyyn, mikäli kuva kutsuu (tätä tapahtuu niin harvoin, että kutsun käydessä sitä on mahdotonta vastustaa). Väitän myös, että unitreffit Michael Madsenin kanssa ovat vaikuttaneet ratkaisevasti tämän päivän mielentilaani. 😉

En ehkä ole ihan vielä valmis kevääseen – mutta kesä taitaa olla tarpeeksi kaukana, jotta siitä voi unelmoida. Ja ken tietää, mikäli kalenterisivua maaliskuulle kääntäessä kevät, sittenkin, saapuu jo. Pysytään lämpiminä, ja ihmisinä, edelleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

*

PS. NiaFinland edustaa Helsingin joogafestareilla la-su 3-4.3. Tavataanko siellä?

PPS. 9-10.3. Turussa taas Niaa kahtena peräkkäisenä päivänä. Pe 9.3. Arbiksen niskaa ja hartianseutua hellivä yhdenillankurssi, la 10.3. Studio Fonin Fit By Nia, jossa keskitytään selkärangan hyvinvointiin. Tervetuloa!

Nian neljä peruspilaria

FourNiaPillars

Osittain NiaFinlandin 15-juhlavuodenkin kunniaksi, olen kollegoideni kanssa yhteistoimin väsäämässä Niasta uutta yleisflaikkua suomeksi (ja vähän på svenska). Tämän myötä tunneilla koetun sanoittaminen on syynissä. Usein kauemminkin Nian parissa liikkuneiden sanat saattavat takellella vastatessa kysymykseen siitä, mitä Nia on, tai mitä tunneilla tehdään. Miksi-kysymykseen löytyy sitten vastauksia jo vähän helpommin: siksi, että tuntuu hyvältä. Siksi, että on kivaa. Siksi, että vapautuu. Siksi, että rentoutuu. Ja niin edelleen.

Vaikka Nia onkin ollut olemassa jo vuodesta 1983, oleellisuuksien kiteyttämiseen voi mennä aikaa – puhumattakaan siitä, että ajat muuttuvat, kuten myös tavat joilla tuodaan asioita esille. Fitness, health, power ja beauty jalkautuivat brändiarvoina päämajasta ohjaajien joukkoon muutama vuosi sitten. Nämä neljä sanaa toimivat Nia-harjoitusta kannattavina pilareina, ja tiivistävät hyvin sen, mistä Niassa loppupeleissä on kyse – riippumatta siitä kolahtaako laji jo ensimmäisellä kerralla, lämpeneekö sille hitaasti tai ei ollenkaan. Tutkitaanpa sanoja ja niiden Nia-tarkoituksia hieman lähempää.

Fitness
Fitness -sana löytyy nykyään monesta sanayhdistelmästä. Niassa fitness mielletään yksinkertaisimmillaan sekä kehollisena että mielentason terveytenä ja hyvinvointina. Tarkoin harkitut liikesarjat ovat muokattavuudessaan omiaan luomaan yksilötason kokemusta onnistumisesta. Usein se, mikä tuntuu hyvältä, myös näyttää hyvältä – ja hyvältä näyttämisessä on tässä yhteydessä kyse ehkä ennen kaikkea aistillisesta läsnäolosta siinä mitä tekee, ja kuka on.

Health
Health voi olla sekä hyvinvointia että terveyttä. Nian iskulause, Through Movement We Find Health, paljastaa muokattavien liikesarjojen ja vapaatanssipyrähdysten päämäärän: hyvinvoinnin ja terveyden löytämisen ja ennen kaikkea ylläpitämisen liikkeen avulla. Kun liike itsessään on monipuolista ja monimuotoista, sen vaikutus ulottuu lihaksista niveliin sekä aivoihin, hermostoon, verenkiertoon ja lymfajärjestelmään. Myös tunteiden ilmaisu ja äänenkäyttö koetaan Niassa osana kokonaisvaltaista terveyttä.

Power
Power voisi viitata pelkästään lihasvoimaan, mutta Niassa tälläkin sanalla on kokonaisvaltaisempi merkitys. Kyseessä on ennen kaikkea henkilökohtainen voima: kyky toimia, puhua, ajatella ja ilmaista itseään rajoittamatta. Yksinkertaisuudessaan tämän voi nähdä rohkeutena olla oma itsensä lahjoineen, pelkoineen, epävarmuuksineen – kaikkineen. Aitoudessa on jotain puoleensavetävää; haavoittuvaisuus voi olla jotain paljon syvempää, henkilökohtaisempaa ja hetkellisempää kuin esimerkiksi avautuminen sosiaalisessa mediassa.

Beauty
Kauneuden monimuotoisuudesta tai monimuotoisuuden kauneudesta voisin kirjoittaa loputtomiin ja hyvinkin sydäntä sykähdyttävästi (eikö se olekin kauneudelle ominaisinta, tuo kyky liikuttaa meitä?). Vaikka harrastajat ja ohjaajat välillä äityvätkin stailaamaan itsensä hepeniin ja hamosiin, ulkoiset kauneuden ilmentymät ovat loppujen lopuksi seurausta siitä, että pitää huolta itsestään ja hyvinvoinnistaan – että tykkää itsestään ja elämästään, ja antaa sen näkyä. Näin pääsemmekin paljon käytettyyn Love Your Body – Love Your Life -kiteytykseeen. Kielimuodostaan huolimatta se on käskystä ja kehotuksesta kaukana. Enemmän kyseessä on kutsu hyödyntää mahdollisuutta rakastaa kehoaan ja elämäänsä – ja katsoa millaista jälkeä tällainen asenne ja asennoituminen aiheuttaa.

Mitä enemmän totun taas viikottaiseen tuntirytmiin joulutauon jäljiltä, sen paremmalta kehossa, arjessa tuntuu. Mitä enemmän pohdin näitä sanoja, sitä enemmän niiden viestistä pidän.

Tanssimisiin taas,
Minna

*

Helmikuu tuo mukanaan VILLIN Nia-viikonlopun! 😀 Luvassa lyhytkurssi Arbiksella pe 2.2. klo 17.30-19.30 (HUOM! ilmottaudu viimeistään 25.1. eli mieluiten samantien tästä) ja Fit by Nia-tapahtuma – fokuksena käsien ilmaisutaito – Studio Fonilla la 3.2. klo 12-14. Esimakua soittolistasta ja liikkeistä täältä. Lupaavalta näyttää ja kuulostaa, eikö?

#siksiNia

26168777_1435062339936100_377620928129077782_n

Tiesitkö muuten, että Nian toi Suomeen Jenkeissä vuonna 2002 vaihdossa ollut Laura Hellsten (ent. Karanko) – ja että Laura alunperin päätyi Nia-tunnille, koska vatsatanssikurssin opettaja ei ilmaantunut pitämään omaansa? Aika hilkulla siis oli lajin tänne jo 15 vuotta sitten rantautuminen. Toivon kuluvan juhlavuoden aikana saavani tilaisuuden kertoa SuomiNian alkuvaiheista vähän lisää, sen verran sattumanvarainen – tai kohtalon sanelema – Laurankin Nia-matka on. Sitä odotellessa suuntaan kuitenkin huomioni #siksiNia-kampanjaamme, jonka varjolla pyysin palautetta syyslukukaudella kanssani tanssineilta. Vasta eilen illalla minulla oli aikaa tarkastella vastauksia vähän lähemmin ja lähes liikutuin taas siitä, mitä laji saa harrastajissaan aikaiseksi.
Alla muutamia poimintoja:

Niassa parasta minusta on liikkumisen ilo, vaihtelevat kivat tanssikuviot (ei liian monimutkaiset) ja ihana rytmikäs bassoja sisältävä musiikki!

Nia on ollut aivan mahtavan hieno uusi tuttavuus liikunnan saralla. Monenlaista olen kokeillut ja harrastanut, mutta tämä tuntuu niin kropassa kuin mielessäkin niiiin hyvältä! Kertaakaan ei ole ollut mielessä, että jospa en nyt lähtisikään tunnille (pakottava syy erikseen).

Nia on ollut  mielettömän hyvä apukeino löytää tie omaan sisimpään, joka pääsi katoamaan jossain kohtaa….

Parhaat vaikutukset Niasta ovat olleet rentouden lisääntyminen liikkumisessa, josta on ollut hyötyä myös muiden lajien harrastamisessa, ja yllättäen Nia poisti pahan stressin fyysisiä oireita.

Nia- tanssissa pidän sen moniulottuvuudesta musiikissa, sen myötä liikkeissä ja oman persoonallisuuden toteuttamisessa. Koko kehon joustava käyttö suo hemmottelevia feeliksiä ja onnistumisen iloa. Hengitys vapautuu ja voimavarat kasvaa. Itselle ollut terapiaa!

Minusta Nia on iloa, läsnäoloa, heittäytymistä, kehotietoisuutta, rentoutumista, musiikkiin ja tilaan sulautumista. Yllätyksellisyyttä, voimaantumista & kohtaamisia.

Niassa on hienointa, että yleensä edes pieneksi hetkeksi onnistun päästämään kokonaan irti turhasta (estoista, suorittamisesta) ja liikun omalla keholla musiikissa niin kuin hyvältä tuntuu. Se tekee hyvää!

Kurssien alkaessa tällä viikolla, olen taas kohdannut ensikertalaisia vähän tavallista tiheämmin. Yksi heistä kysyi vastikään heti tunnin alkuun, että minkä takia teemme Niaa. Mainitsin musiikin vaikutukset tanssilliseen itseilmaisuun, ja kamppailulajien tuoman keskittyneen voiman mahdollisuutena purkaa tunteita, ja healing artsien tuoman kehontietoisuuden. Kotona illalla sängyssä asiaa ajatellen, mietin myös että #koskatoiminnallinenkeho.
Riippumatta siitä, mitä osa-alueita Niasta mainitsen, huomaan päämääränä ja osien summana kuitenkin olevan se toiminnallinen keho – niin laajana käsitteenä kun sen vain voi kuvitella. Kaiken ylläolevien lainauksien mainitseman lisäksi koen, että harjoitukseni on herkistänyt minua käyttämään kehoani yhä monipuolisemmin – ja samoin on saattanut käydä sinullekin:

Tiedät miten nostaa painavia kantamuksia, tiedät miten nousta rappuset, miten istua tai korjata ryhtiäsi. Tiedät miten tarpeen tullen rauhoittaa itsesi nukkumaan mennessä tai jännittäessä; miten kumartua, ojentaa, venytellä. Tiedät, missä ja miten pinnistää, miten ja missä relata. Tiedät, miten vapautan hartiajumeja.  Tiedät, miten antaa jalkojen rentoutua lattiaa vasten; miten antaa hengityksen syventyä ja pään tyhjentyä. Tiedät miten suhtautua juuri tämän hetken kehoosi – Now Body englanniksi – eli tiedostat tämänhetkiset resurssisi ja tarpeesi, ja toimit niiden mukaisesti.

Mikäli yllämainitut kokemukset loistavat poissaolollaan, tervetuloa tunnille ja uuden harrastuksen pariin. Mikäli ylläolevaan on lisättävää – mikset, kuten ylläoleva kuva kehoittaa jaa omia kokemuksiasi tanssilattialta? Kommentoi tähän alle, minun tai Nia Finlandin Facebook-sivuilla, tai vaikka sähköpostitse: minna(a)dakinia.fi.

Palauttavaa loppuviikkoa,
Minna

PS. Tänään 11.1. Hyvinvointikeskus Intusiasman Nia-kauden aloitus klo 16.30-17.30. Tervetuloa kokeilemaan – ja liity 18.1. alkavalle kurssille mikäli tykästyt!
Myös Arbiksen iltakurssi alkaa tänä – se puolestaan on niin suosittu, että tulijoita on varapaikalle asti. Jee! Lisää Niaa kansalle! 😀

PPS. Kuva on Nia White Belt-koulutukselta kesäkuussa 2015 – ihania iloisia kasvoja näkyi siellä. Saamme kouluttaja Ann Christiansenin kylään toivottavasti viimeistään taas ensi vuonna!

Hyvää uutta vuotta 2018!

IMG_20171231_225104_921

Kalenteri on korkattu, ja se on alkanut – yksisarvisen aikakausi, nimittäin! Kuten kuvasta näkyy, sovellan jo kalenterin kantavaa teemaa: #MayTheEraOfSeriousnessBeOver tai toisin sanoen, olkoon vakavuuden aikakausi ohitse. Tämä ei tietenkään tarkoita silmien ummistamista vakavilta asioilta tai laakereilla loputtomiin lepäämistä – töitä riittänee sekä matti meikäläisille että ihmeidentekijöille myös vastedes. (Työtä etsiville toivotan kärsivällisyyttä, johdatusta, oikeudenmukaisuutta sekä aimo annoksen onnea).
Johtotähtenä toimikoon kuitenkin tietyn asteen kevytsydämisyys, moottorina toiveikkuus kaikesta huolimatta. Sen sijaan että elämän tänäkään vuonna pitäisi valmistua tiettyyn päivämäärään mennessä, tai että vuosi heti alkumetreiltä asti asetetaan liian ahtaaseen karsinaan, annettakoon asioille aikaa asettua. Mikäli jo ajatus asettumisesta koettelee kärsivällisyyttä tai nostaa karvat pystyyn – lähde happihyppelylle, tai juo toinen kuppi kahvia, tai suutele intohimoisesti. Tähän mennessä tietänet jo jonkin asian, mikä on omiaan nostamaan omaa mieli-alaasi, keventämään kantamaasi takkaa (joka toisinaan ellei peräti usein saattaa olla pyytämättä perittyä). En siis niinkään pyri vakavuudesta poispäin, kuin elämään sen kanssa – ja olen huomannut ettei pipo kiristä yhtä pahasti ollessani asioiden äärellä niin rennosti kuin osaan. Samaa mieltä kanssani oli myös eräs viime kesänä Mallorcalla tapaamani katusoittaja. Kokemuksensa karttuessa hän oli tullut huomaamaan, että ennenaikaiset johtopäätökset siitä, kuka ohikulkijoista reagoisi hänen soittoonsa mitenkin olivat suurimmilta osin huteja. Mitä avoimemmin ja rennommin hän kykeni olemaan läsnä, sen enemmän kohtaamisia hän mahdollisti. Vastalääkkenä mahdolliselle liialliselle vakavuudelle tarjoan siis tänäkin tanssivuonna tanssillista hulluttelua (ma 8.1. alkaen). Edellisvuoden kanssa tein tilinpäätöksen harjoittelemalla Grateful-nimistä Nia-rutiinia ja sanottakoon sekin selkokielellä: kiitollisuus (aiheellinen, aito ja pakottamaton) on varsin tehokas rentouttaja myös se. Siinä taitaa taas olla tavoitetta tälle vuodelle tarpeeksi. ❤

Ja hei, mikäli voimaeläimet ovat mieleesi, olet tervetullut liittymän siskoni ja minun jo vuosikausia ylläpitämään uudenvuodenperinteeseen. Käypä katsomassa minkä eläimen sinä kohtaat lumotussa metsässä !

 

*

PS. Loppiaisena eli 6.1. klo 12-13.15 tanssimme jälleen usean ohjaajan voimin hyvän puolesta perinteisissä valojameissamme. Paikkana Studio Fon (Nahkurinkatu 8, käynti sisäpihalta)Jamien tuotolla tuetaan Naisten Linjan toimintaa – sinä annat sen verran kuin kukkarosi antaa myötä. Tervetuloa – ja tanssimisiin taas!

PPS. Hyvänen aika, meinasi unohtua! Tänä vuonna tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun Nia erään toimeliaan nuoren naisen toimesta rantautui Suomeen. 2018 tarjoaakin varsin mehevän valikoimamn tunteja ja erikoistapahtumia, joten kuulolla kannattaa olla – esimerkiksi Nia Finlandin Facebook-sivuja seuraamalla. Oijoi… odottaakapa vain! 😀

#metoo ja seinäkalenterin yksisarvinen

Sosiaalisen median ajanlaskun mukaan #metoo kuuluu jo varmasti menneen talven lumiin. Itse suhtaudun risuaita- ja muihin nettikampanjoihin lähes poikkeuksetta varauksella: pohdin, tunnustelen, tutkin. Jos olosuhteet ovat kohdillaan saatan osallistua, useimmiten en. Sen sijaan minusta tulee usein omassa arjessani, näytö(i)stä loitompana, valppaampi: onko jotain mitä minä voin tehdä asian eteen?

Koen työni kautta puhuvani terveen keho(llisuude)n, omanarvontunnon ja rajojenvetämisen puolesta, epäsuorasti tarjoavani mahdollisuuden käsitellä kokemuksia sekä purkaa tunnestressiä liikkeen kautta. Vaikka olisi kuinka tietoinen ja sinut itsensä kanssa, ikäviä asioita voi tapahtua – ja tapahtuukin. On (edelleen) pöyristyttävää, miten normaalia ja normalisoitua naisiin kohdistuva häiriköinti ja väkivalta on. On upeaa, että se tuotiin/tuodaan näkyviin niin yksinkertaisella tavalla kun risuaidalla ja kahdella sanalla: #minämyös. On täysin ymmärrettävää, että valitsee olla osallistumatta.

 #metoo -kampanjan aikoihin kalenteriteemani ensi vuodelle oli edelleen hakusessa, enkä ollut edes varma jos minua sellaista huvittaisi tehdä. Tämä tuli sattumalta puheeksi erään kollegan lasten kuulten. Arvostamani esiteini toivoi, että heidän vakioseinäkalenteriin tulisi ensi vuodelle pinkkiä ja yksisarvisia. Pinkkiä, koska se on hyvä väri. Yksisarvisia, koska, no, yksisarviset.
Pyristelin ensin ajatusta vastaan. Kävin sitten kerran kahvilla itseni kanssa ja huomasin lähes vahingossa luonnostelevani ensimmäistä kuvaa. Se olikin menoa sitten.

YesWow_ExorsisterUnicorn

Marraskuun ensimmäisenä päivänä hain painotalosta ensimmäisen vedoksen vuoden 2018 seinäkalenterista. Pääosassa ovat pastellivärit ja minioptimistieni lisäksi sateenkaariharjainen yksisarvinen, koska toiveikas sielukkuus vaikuttaa olevan uhanalainen luonnonvara. Entä miten tämä liittyy #metoo-kampanjaan?

Olen vuosittain lahjoittanut osan kalenterituotosta hyväntekeväisyyskohteeseen. Päätös tukea Naistenlinjan toimintaa syntyi hetken nettitutkiskelun jälkeen. Naistenlijan sivuilla vierailu on itsessäänkin muistutus siitä, että vaikka minulla onkin tällä hetkellä kaikki hyvin, on monia joilla asiat ovat perustavanlaatuisesti toisin.

Ostamalla kalenterin sinä saat ystävällisen yksisarvisen matkakumppaniksi vuodelle 2018 ja teet samalla hyvää. Koska tulostan vain sen verran kalentereita kun tarvitsen, kerään ennakkotilauksia 23.11. asti. Painoon kalenteri menee pe 24.11. ja postitus alkaa marraskuun viimeisellä viikolla. Ennakkotilauksen teet sähköpostitse minulle – minna(a)dakinia.fi – tai Dakinian nettikaupasta (josta löydät myös lisäkuvia kalenterista). Vakaviakin asioita voi tuoda esiin ja tukea olematta haudanvakava.

Toiveikasta viikonalkua!

#MayTheTimeOfSeriousnessBeOver
PS: Kieltämättä on kovin vaaleanpunainen tämä, jo kannesta asti. Sisäsivuilta löytyy muitakin värejä. 😉
KALENDER_Pärm_2018