Tervetuloa tähän.

Hei, kanssamatkustaja.

Tästä blogista löydät kokemuksistani Nian parissa, tarinoita etenkin sisäisistä matkoistani, ehkä sanasen olemistani tukevista työkaluista ja ajatusmalleista.
*
Här skriver jag om mina erfarenheter av Nia och kroppslighet, delar främst på inre plan upplevt och känt. Välkommen till just nu.

Minna

Advertisements

Hei liikuntaharrastusta aloitteleva tai liikuntaan pariin palaava – nämä 7 asiaa tiedän treeneistäsi jo nyt

SiksiNia_toiminnallisuus

Alku aina hankalaa, sanoo yksi sananparsi ja toinen varmasti jotain siitä, että jahka alkuun on päästy, loppu onkin historiaa. Toisin sanoen: kalenteri kutsuu kesälaitumilla villintyneet takaisin jonkinlaista järjestystä kohti. Kuunvaihde ja sadonkorjuuseen astuminen innostaa ehkä taas kerran silmäilemään arjen rakenteita.  Syyskausi: se ihana tekosyy aloittaa uusi harrastus – vai miten se nyt menikään.

Viikkotuntien pyörähtäessä taas käyntiin, pohdin omaakin harjoitustani taas aktiivisemmin. Minulla on lukuvuoden aikana päiviä jolloin suorastaan lennän Nia-tunnille, ja toisia jolloin hikiliikunta ei voisi vähemmän kiinnostaa (onnekseni olen ohjaaja, joten minun täytyy ilmaantua paikalle). Muun muassa tämän myötä olen päässyt totuttelemaan siihen, että vaikka kuinka jotain rakastan, ensihuuma laantuu (ainakin sykleittäin) – ja siihenkin, että on loppujen lopuksi ookoo tulla tunnille millä tuulella tahansa. Kun jotain äityy harrastamaan pidemmän aikaa, omaan harjoitukseen mahtuu maagisuuden lisäksi myös rutkasti arkea – mikä voi olla erittäin, erittäin terve ja hyväkin asia. Muun muassa erään amerikkalaisen kollegani innoittamana päätin näin syyskauden alkuun listata muutaman kohdan, johon sinäkin saatat harrastuksesi puitteissa törmätä – melkein lajista riippumatta.

1. Tulet “mokaamaan” tunnilla. “Mokailu” eli kompastumiset, horjahtelut, askelissa sekoilu kuuluvat asiaan. Ne ovat itse asiassa merkki siitä, että olet oppimassa jotain sinulle uutta. Jos teet jotain ensimmäistä kertaa elämässäsi, et voi osata sitä täydellisesti kertaheitolla. Lihasvoima, joustavuus, tasapaino – ja miksei ryhmäliikuntaankin tottuminen – kasvaa vain tekemisen myötä. Ja hei, kokeneemmallakin liikkujalla voi olla huono päivä: olemme päivästä toiseen uusia itsellemmekin. Syvään hengittäminen ja itselleen uuden mahdollisuuden antaminen vasta oleellinen osa harjoitusta onkin.

2. Lihaksesi todennäköisesti kipeytyvät harjoituksissa tai sen jälkeen ellet ole tehnyt hetkeen mitään, tai jos teet jotain itsellesi uutta. Tämä on normaalia. Paras lääke on liikkua myös treenejä tai harjoitusta seuraavana päivänä, melkein millä hinnalla hyvänsä. Huomaa, että kävely on aina hyvä vaihtoehto (se on lempeä – ja tuulettaa muuten myös korvienväliä).

3. Tulet kohtaamaan harrastukseesi tai harrastusintoosi vaikuttavia haasteita. Sairaus tai vamma – tilapäinen tai krooninen – voivat houkutella sinua luopumaan harrastuksestasi tai harjoituksestasi kokonaan. Kun keho irtisanoo yhteistyösopimuksen tai kun kivusta tulee rajoittava tekijä pettymys rajallisuuteensa voi olla sydäntäsärkevän lannistavaa. Ensimmäinen reaktio on pyyhkeen heittäminen kehään: ellen voi tehdä tätä sataprosenttisesti, en tee tätä ollenkaan. Joissakin tilanteissa tämä valinta on toki täysin perusteltua – muttei välttämättä esimerkiksi Niassa tai joogassa. Liikunta voi oikealla tavalla toteutettuna, tilanteen mukaan sovellettuna auttaa sinua eheytymään, toipumaan tai jaksamaan paremmin kuin jos vain suljet harjoituksen pois kokonaan. Sama koskee myös ruuhkautuneen arjen kanssa elämistä: parisuhde, vauva, valmistuminen; koulu, surutyö, lasten harrastukset, loma. Kaaos vasta onkin paikka, jossa ravitsevaa harjoitusta kannattaa ylläpitää.
Huomaathan, että harjoitus toisinaan voi koostua viiden minuutin päivittäisestä hengittelytauosta. Tai yhdestä tanssitunnista viikossa. Tai viidentoista minuutin revittelystä musiikin tahtiin kotonasi. Jos Nia on vienyt sydämesi saatat löytää itsellesi kaverin Nia-TVstä

4. Liikunta liikuttaa meitä aina kokonaisvaltaisesti – ja vaikuttaa siten tunnetiloihinkin. Jotkut hakeutuvat liikunnan ja liikkeen pariin nimenomaan purkamaan tai ilmaisemaan tiettyjä tunnetiloja, toiset taas saattavat yllättyä tunteiden kirjosta joka tunnin lopussa voi nousta pintaan. Olen sekä Nia- että rentoutustunneillani tuntenut ja nähnyt ilmauksia onnesta, surusta ja vihasta – ja todennäköisesti useimmista näidenvälisistä tiloista. Muista, etten oleta mahdollisista tunteiluistasi mitään, etkä sinä ole niistä minulle tai muillekaan tilivelvollinen. Olet tervetullut liikkumaan missä tunnetilassa tahansa, ja saatat huomata liikkeen luovan sinulle vähän enemmän tilaa olla tunteittesi kanssa ja/tai tutustua tunteisiisi. Epämukavaa ehkä – vaan loppupeleissä usein hyvinkin kannattavaa.

5. Ohjaaja(si) tai kurssikaverisi ärsyttävät sinua todennäköisesti jossain vaiheessa. Eivät tanssilattia tai esimerkiksi joogamattokaan ole täysin konfliktivapaita sateenkaarialueita. Tunnin aikana jaat loppujen lopuksi hyvin intiimin kokemuksen muiden kanssa, pystymättä varsinaisesti vaikuttamaan kuka rinnallasi liikkuu. Sallit jonkun jota (toivottavasti) kunnioitat ja johon (toivottavasti) luotat ohjeistaa tekemisiäsi. Harjoituksen arkisuuteen kuuluu myös se, että pelissä voi välillä olla herkätkin tunteet. Väärinymmärrykset värittävät kokemusta; jonkun tavat tai ääni ärsyttävät. Niassa kohtaamme itsemme jokaikinen kerta, kun kohtaamme opettajamme tai kanssatanssijan. Syventävää harjoituksesta tulee, kun annamme itsellemme mahdollisuuden oppia itsestämme – ja samalla jostain toisesta – jotain uutta.

6. Saatat tylsistyä, saada tarpeeksesi tai pettyä harrastukseesi ja/tai tahoon tai yhteisöön joka sitä järjestää. Ennen pitkää siitä Ihanasta Uudesta tuleekin jotain tavanomaista taianomaisen sijaan eikä ole mahdotonta, että tavanomaisuus alkaa tuntua rajoittavalta. Ah, tätä valinnanvapautta ihanuutta. Tässä tilanteessa voit esimerkiksi a) ryhtyä etsimään sitä Seuraavaa Ihanaa Uutta, b) hylätä kaikki mahdolliset harjoituksenmuodot, tai c) käyttää tätä tilaisuutena kuunnella itseäsi ja kehoasi vielä syvällisemmin. Ehkä tanssitkin ennemmin aamupäivisin kun iltaisin? Ehkä tanssitkin ennemmin hameessa ja ripsarissa kun lökäpöksyissä? Ehket halua tanssia ollenkaan? Tee niitä pieniä muutoksia joiden avulla mielenkiintosi harjoitukseen säilyy samalla kun kunnioitat omia tarpeitasi. Yksityiskohdista se suurempi kuva aina koostuu; niitä muuttamalla muuttuu kokonaisuuskin.
Joskus Niakin on vain ensirakkaus liikkeeseen, jota seuraakin jonkun toisen vielä omemman lajin löytäminen. Toisinaan elämä vie ja tuo siten, että säännöllisyys on mahdotonta vaikka sydän muuta toivookin. Tiedä tämä: olet aina tervetullut takaisin tanssimaan kanssani.

7. Sokerina pohjalla: ainoa tapa ylläpitää kuntoa on ylläpitää kuntoa. Varsinkin kestävyyskunto (eli miten helposti hengästyt ja/tai palaudut ponnistuksesta/rasituksesta) reagoi muutoksiin nopeasti. Jatka siis, vaikkei asiasta ei ensin vaikuta tulevan mitään. Kunnon nousun huomaa nopeasti ennen kaikkia pienistä jutuista – ja ne pienet jutut (reippaus rapuissa, keventynyt kävelyaskel, notkeus arkitilanteissa) ovat ne tärkeimmät. Väitän siis, että olet liikkuvampi ja toimintakyvykkäämpi aloittaessasi liikuntaharrastuksen melkein minkä ikäisenä tahansa, kun jos et aloita lainkaan. Olen seurannut esimerkiksi äitiäni, joka viisikymppisenä aloitti säännöllisemmät jumppaharrastukset. Parikymmentä vuotta myöhemmin hän on liikkuvampi kun moni ikäisensä – ja hän liikkuu edelleen.
Toisin sanoen, mikäli osaat ylläpitää ja syventää harjoitustasi yllämainituista välttämättömistä hämmentymisistä, turhautumisista, haasteista ja pettymyksistä huolimatta, teet samalla parhaasi henkilökohtaisen paremman huomisen puolesta. Se että harjoittelet, ei välttämättä suojaa sinua esimerkiksi tapaturmalta tai sairaudelta – mutta se että olet harjoitellut voi olla ratkaiseva tekijä toipumisessa.

Niin, että miten se menikään? Syyskausi, se ihana tekosyy. 😛

*

Tämän kirjoituksen ytimessä on ajatus siitä, että olet valinnut lajin joka solahtaa arkeesi niin vaivattomasti kun mahdollista – se nimittäin madaltaa kynnystä lähteä liikkeelle mahdollisesti päivästä toiseen vaihtelevasta motivaatiosta riippumatta. Mikäli oma laji edelleen on hakusessa, sinnittele. Eräs Nia-kollegani tuuppaa esimerkiksi sanoa, että Nialle kannattaa antaa kolme mahdollisuutta ellei laji kolahda ensimmäisellä kerralla. Vaikka ylläolevat kohdat liittyvätkin liikunnan harrastamiseen, minun on tätänykyä vaikea erotella liike ja elämä toisistaan. Koen, että kehon toiminnallisuuden ylläpitämiseen ja kehotietoisuuteen liittyvä kiinnostus laajentavat valinnanvapauttani elää omannäköistä elämää – kuntoon ja varsinkaan ikään katsomatta.

PS. Ja juu, kuorsaaminen loppurentoutuksessa tai pieru kesken loppuvenyttelyn kuuluu muuten inhimillisiin taipumuksiin treenien yhteydessä. Samaan kategoriaan kuuluu t-paidan väärinpäin pukeminen, tai housujen repeäminen. Lohdutuksekseksi todettakoon, että esimerkiksi pierun perusluonteeseen kuuluu sen katoavaisuus. Tekevälle sattuu – ohjaajaa myöten.

*

Åbo Arbiksen keskiviikkoaamun ja torstai-iltapäivän Nia-kursseilta löytyy vielä muutama paikka. Auralan keskiviikkotunnin ryhmä on jo mukavan kokoinen, ja paikkoja on jäljelläkin. Ja Studio Fonin maanantaitunti on edelleen drop in, aivan kuten Pure Moven tiistaiNia (jonne on hyvä kuitenkin varata paikkansa).

Kiitos #niamaraton – muistin taas jotain oleellista

NiaMaratonHelsinki

Tältä näyttää, kun on tanssinut neljä tuntia putkeen. 😀

Eikös sitä sanota, että parhaimmat jutut syntyvät ikäänkuin vahingossa? Koska Nia-kouluttaja Helen Terry ei vastoin tapojaan tänä vuonna päässyt Kuopio Tanssi ja Soi-festareille ja koska Niaa ohjelmaan kuitenkin toivottiin, päätimme Nia-ohjaajien kesken jakaa vastuu jonkinlaisesta Nia-rupeamasta. Raitalan Eija ehdotti Nia-maratonia, minä ja Hanna Uusiprosi pääsimme sitoutumaan tapahtumaan kiitos kalenteriemme sopivan väljyyden. Festarikansan palaute ja ohjaajien omat fiilikset maratonista olivat niin hehkuvia, että päätimme avata syyskautemme tuomalla tapahtuman Helsinkiin su 19.8. Loppu lienee historiaa, vai miten se nyt menikään.

Nia-maratonin konsepti on yksinkertainen: kolme eri tuntityyppiä, kolme eri ohjaajaa. 4 kertaa 60 minsaa ja samanpituinen evästauko, koska #tankkausonhyvästä. Käytännössä siis lämmittelyksi klassinen Nia-tunti, lounastauko, Nia 5 stages, Move IT ja sokerina pohjalla yhteisohjattu toinen klassinen Nia-tunti – sekä jokaisen iltapäivätunnin välissä vartin tauko. EarlyBird-hinnalla saa hela hoidon hintaan 50 euroa, tai sitten voi halutessaan tulla yksittäisille tunneille hintaan 15e/tunti. Jo Kuopion jälkeen olimme varsin innostuneita sulavasta yhteistyöstämme. Tämän lisäksi huomaan Helsingin maratonin jälkeen olevani myös kiitollisen inspiroitunut – siis että noi Eija ja Hanna osaavat asiansa!

“Dagen efter” -oloni muistuttaa minua muuten eräästä talvisesta workshop-viikonlopusta alkuvuodesta 2005. Ann Christiansen oli käymässä Suomessa ja workshop taisi sinetöidä sekä minun että useamman muunkin päätöksen osallistua saman kesän Nia White Belt-koulutukseen Ahvenanmaalla. Itse muistan ihmetelleeni sitä, että vaikka olinkin työpajan myötä liikkunut tuntikausia, niveleni tuntuivat pehmeimmiltä kuin ehkä koskaan. Samat aistimukset ovat pinnassa tänään. Huomaan kyllä reisistäni ja pakaralihaksistani tehneeni jotain – mutta jotain hyvää, siis.

Ns. draamankaarikin on tässä maratonissa niin toimiva: ensin koko keho lämpimäksi, sitten tauko ja tauon jälkeen pehmeä kehonhuoltosessio 5 stagesin muodossa. Tästä siirtyminen tanssillisempaan kehonhuoltooon eli Move IT-tuntiin, joka on tavallaan Nian erittäin käypä vastine intervallitreeniin – ja samalla läpikotainen tutustuminen Nian viiteenkymmeneenkahteen perusliikkeeseen. Maaliin tullaan Nia-maratonissa sitten jälleen klassisen tunnin muodossa. Tanssijasta riippuen, joku saattaa tässä vaiheessa ottaa jo huomattavasti rauhallisemmin jonkun toisen taas puristaessa itsestään viimeisetkin mehut. Kaikki käy. Ihan kuten Nia toivottaa kaikki kehot tervetulleiksi, Nia-maratonissakin mielihyvä on oikeasti käypä johtotähti.
Maratonin tämänkertainen teema – nivelet ja dynamic ease, eli suorittamatta liikkuminen oli tietenkin jo itsessään hyvä alustus tervehdyttävälle kokemukselle. Nettisanakirja tarjoaa dynaamisen selityksekseksi sanoja kuten voimakas, energinen, aktiivinen, elävä, liikkuva, muuttuva, kehittyvä. Avainsana on tässä kuitenkin se easy – ja kyllähän “iisisti voimakas/energinen/aktiivinen/muuttuva/kehittyvä” luo tilaa itsekullekin tehdä maratonistaan itsensä näköisen. Iisisti hyvä tulee, siis.

Nivelpehmeyden lisäksi huomaan ilokseni istuvani tänään miellyttävämmän ja ennen kaikkea vaivattomamman suoraselkäisesti koneenkin äärellä (selkäranka oli 5 stagesin aikana tarkassa syynissä). Vetovastuun jakaminen ja selkeä oma vastuu-alue tuo myös tiettyä kepeyttä maratonin toteutukseen – saman tapahtuman aikana pääsee sekä vastaanottamaan että antamaan. Se muistamani oleellinen liittyy puolestaan mahdollisesti vaikeammasti sanoitettavaan tunnetilaan – tai ehkei sittenkään. Nia-kielessä RAW on lyhenne sanoista relaxed, alert ja waiting. Tällä viitataan rentoon kehoon, valppaaseen mieleen – ja odottavaisuuteen, joka itsevalittuna on varsin mainio olotila vastausten löytämiseen, mahdollisuuksien näkemiseen.

Tanssimisiin taas!

PS. Kaavailemme Nia-maratonia Turkuun vielä tälle syksylle. Alustavasti ajatuksemme ovat marraskuulla… lisätietoa tulossa pian.

PPS. Aiemmin mainitut elokuiset täydenkuunjamit siirretään äkillisestä ohjaajapulasta 😀 toiselle täysikuulle. Kotisivujeni kalenteri päivittyy sitä myötä kun tapahtumaa lisää pukkaa.

Kokemuksia kehollisuudesta: Kesätavoite saavutettu, villiinnyin hieman

Auringonlasku 24.6.2018.

Tuntuu siltä, kun varsinainen kesälomani alkoi syntymäpäiväni upeasta auringonlaskusta 24.6.

Juhannuksesta noin kuusi viikkoa eteenpäin laiton Nia-asiani suurimmilta osin paussille. En kuunnelut musaa, en harjoitellu koreoita. Kokeilin kahdesti tanssia NiaTV:n avulla, ja kummallakin kerralla ärsykkeiden runsaus – puhe, liike, musiikki – tuntui liialliselta, jopa ärsyttävältä. Jätin siis tanssimisenkin sikseen.

Niailun sijaan oleskelin auringossa, puuhasin pihalla, seurustelin vanhempieni, sisarusteni ja veljentyttäreni kanssa. Kokeilin online-joogaa ja yllätyin positiivisesti.
Seurasin pihan peurojen, amppareiden ja mustarastaiden puuhia, poljin metsäjärvelle uimaan. Olin hiljaa, makoilin riippumatossa; tuijottelin metsään ja taivaalle. Villi veikkaus: kokemukseni hellekesästä on saattanut olla siedettävämpi kuin aika monen muun. (Huom: tiedostan onnekkuuteni!)

Kuten muutamalle ystävälle kesän aikana totesin: en ehkä vielä koskaan ole samanaikaisesti tuntenut itseäni niin voittamattomaksi ja kuolevaiseksi kuin viime aikoina. Ristiriita luo mielenkiintoisen, kovin paljon kiitollisuutta muistuttavan jännitteen sisälleni. Jännite pitää minut hyvinkin tietoisena siitä, että minulla on loppujen lopuksi hyvin rajoitetusti aikaa saada aikaiseksi kaikkea sitä, mitä aikaiseksi toivon (tai osaan toivoa) saavani. Toisin sanoen, no time to waste. Kuin vaivihaa Netflix ja uutisotsikoden klikkailu ovat jääneet tältä erää pienemmälle. Mulla on muuta tekemistä, ja tällä hetkellä voimavaroja tekemiseen.
Otsikossa mainittu villiintyminen taitaa nimenomaan olla sivutuote tästä ylläkuvatusta sisäisestä jännityksestä – ja loman tuomasta rentoudesta. Sattumoisin olemme muutenkin siirtymässä kohti sadonkorjuutta, ja kaikenlaista olen kyllä sekä sisäisesti että ulkoisestikin taas ehtinyt kasvattamaan ja kypsyttelemään.

Carpe Diem

Sain ystävältä synttärilahjaksi muistivihon. Naureskelimme, että Carpe Diem kuulostaa uudelta dieettivillitykseltä. Mites sun karppediemmaillut viime aikoina?

Varsinaista villeyttä olen pohtinut tietoisemmin viimeiset kymmenen vuotta – aina(kin) siitä lähtien kun ystävän antama, Clarissa Pinkola Éstesin kirjoittama Women Who Run With the Wolves (suomeksi Naiset jotka kulkevat susien kanssa) kolahti, antaen sanoja ja mielikuvia omien kokemusten käsittelyyn.
Kirja antoi osittain sysäyksen yrittäjyyttä kohti, ja sieltä bongasin toiminimenikin – kohtasin sen kansien välissä nimittäin ensimmäistä kertaa dakini-sanan. A:n lisäämällä dakinista tulikin Niaa sivuava Dakinia – eikä alkuperäisen tarkoituksen mukainen yllätyksellinen tiibetiläinen taivaantanssijatar taida panna kauheasti pahakseen että lähes hänen nimissään teen hyvää tanssilattialla.

Women Who Run With the Wolves -kirjan sanoma tuki entuudestaankin arvostamaani itsenäistä ajattelua; ymmärrystä vaihtoehtojen loputtomasta kirjosta, pyrkimystä kohti omakutoista elämää. Villeyden ytimestä löytyykin – ainakin oman kokemukseni mukaan – ennen kaikkea itsensä tunteminen ja aistiherkästi eläminen. Villeys siinä muodossa kun se usein edelleen kuvataan tai esitellään – uhkarohkeutena, riettautena, sivistymättömyytenä, impulsiivisuutena – on loppujen lopuksi hyvin pinnallinen, fotoshopattu versio varsin arkisena esittäytyvästä voimasta. Pinkola Éstesin mukaan villiä elämää tukee varsin susimaiset elintavat eli syöminen, nukkuminen, vaeltelu, uskollisuus, lapsien rakastaminen, kuutamolle ilveily, korvien virittäminen, luille omistautuminen, rakastelu, ja usein ulvominen.

Itse asiassa tajuan vasta tätä kirjoittaessani, että melko hyvin olen nuo ylläolevat säännöt sisäistänyt – ja kuuden viikon maalaiselon aikana niitä harjoittanut jopa erittäinkin kuuliaasti. Olen jatkanut sokerittomampaa syömistä (toteutin keväällä salaa #sataasokeritontapäivää-haasteen, ja vaihde jäi päälle) – ja ollut nipo myös sen suhteen, millä ravitsen mieleni. Unirytmi on ollut hetkellisistä unenlaadun heikkenemisistä huolimatta selkeä, mikä on aistittavissa mielen kirkkautena ja tunteiden tasaisuutena. Toivon levon tärkeyden ja aktiivisuuden syklisyyden pysyvän mielessäni myös arkirumban alkaessa.
Vaeltelu – olen samoillut sekä pihaa, metsiä, että ajatuksiani. Olen ollut uskollinen itselleni, tarpeilleni, totuuksilleni; sille, mille (tai kenelle) olen omistautunut. Lapsien rakastaminen on keskittynyt varsinkin tuttuihin yksilöihin, ja se vasta onkin ollut helppoa (kiitos teille, pikkutyypit!). Heinäkuista kuunpimennystä seurasin pellonlaidalta, lämpimällä kivellä istuen – ja kuu kyllä taisi ilveillä enemmän minulle kun minä sille.
Korvien virittämistä olen harjoitellut kitaran, linnunlaulun, lehtienhavinan parissa; luille olen omistautunut kuvaannollisesti – olen miettinyt toimintani ja yrittäjyyteni perustaa; ydinolemustani ja arkeni rakenteita. Rakastelu kuuluu toisaalta omalta osaltani niin yksityiseen sfääriin, etten tällä erää kommentoi sitä sen enempää – ja toisaalta siihen liittyvästä (seksuaali)energiasta minulla vasta sanomista onkin, joten jääköön se myöhemmäksi kirjoitukseksi.
Viimeisenä listalta löytyvä ulvominenkin on sujunut mallikkaasti: olen vaihtanut mielipiteitä ja kertonut omiani ahkerasti sekä dialogissa että itsekseni jupisten. Olen myös itkenyt; sekä kiitollisuudenkyyneleitä että kuolevaisuutta ja yleistä kurjuutta – ollut siis vahvasti tunteitteni kanssa tekemisissä, myös niiden haastavampien. (Mietin muuten välillä, että ehkä maailmassa olisi vähemmän raivoa ja vihaa, mikäli täällä olisi enemmän itkuna purkautuvia tunteita. Eio aina helppoo olla ihminen).

Tänä itseriittoisuuden aikakautena tiedostan asioitteni olevan tällä hetkellä erittäin hyvällä mallilla pystyessäni ottamaan kaiken edellämainitun huomioon arjessani. Voisin potea siitä syyllisyyttä ja todennäköisesti onnistua ensimmäisellä yrittämällä – ellei villeyden viesti olisi iskostunut niin lujasti tajuntaani. Lempilainaukseni (sekin) jo vuosien takaa kuuluu:

Don’t ask yourself what the world needs — ask yourself what makes you come alive, and then go do it. Because what the world needs is people who have come alive.

Tämänkin voi halutessaa lukea kuin piru raamattua, eli ymmärtää että omaan napaan tuijottelu ja oman edun tavoittelu on kaiken A ja O. Itse ymmärrän sen kuitenkin niin, että se hyvä, minkä tuon itsessäni esille, palvelee myös maailmaa.

Kerrottakoon vielä, että jätin tieten tahtoen seuraamatta erään Helsingissä pidetyn kesäisen, nimeltämainitsemattoman huippukokouksen uutisointia, ja huomasin käyväni tämän erittäin lyhyeen loppuneen väittelyn itseni kanssa:

– Mutta ethän sä voi olla seuraamatta tällaisia tapahtumia; niillä ja niiden seurauksillahan on suora vaikutus sun elämään!
– Voi olla, mutta mun valinnoilla on yhtälailla suora vaikutus maailmaan jossa nää tapahtuu.

Väitän, että puimani villeydellä oli suuri osuus ylläolevaan tyhjentävään vastaukseen. Väitän, että tällainen villiintyminen on vain hyvästä, ja ettei sitä noin vain vangitakaan. Villeys on sitäpaitsi vain kirjaimenvaihdon päässä viileydestä, ja viileydestä minulle tulee päällimmäisenä tällä hetkellä mieleen rentous. Sanakirja kuvaa rentoa seuraavasti: jännittämätön, huoleton, vapaa. Aika hyvä #lifegoals – ja näin lopuksi väitän vielä, että niin villeyteen kuin viileyteenkin voi törmätä ja tutustua tanssilattiallakin. Tervetuloa kokeilemaan onneasi! ⚡️💕

*

Kuuden viikon tauon jälkeen Nia-musiikki kuulosti viikon alussa jälleen hyvältä, ja ajatus paluusta tanssilattioille tuntui lämpimänä kutinana vatsanpohjassa. Studio Fonin maanantaitunnit ja Pure Moven tiistaitunnit palaavat lukkariin 13. ja 14.8., ja kuunlopusta alkaen Kombin, Åbo Arbiksen ja Auralan tunnit porrastetusti.

Su 19.8. luvassa Nia-maraton Helsingissä (neljä erilaista Nia-tuntia putkeen), ja tapahtumaan voi osallistua yhden tunnin verran tai useamman.

Huomaathan myös, että lokakuussa Nian kehittäjä, Debbie Rosas tulee Helsinkiin pitämään kaikille avoimen tanssitapahtuman pe 19.10. sekä kahden päivän Moving to Heal-nimisen, niinikään kaikille avoimen koulutuksen 20-21.10 jossa ollaan tiedostavan liikkeen, sovellettujen liikesarjojen ja muusikin kannattelevan voiman äärellä.

*

PS. Olen pikkuhiljaa (jälkijunille uskollisena) innostunut Instagramista, ja Dakinia sai sieltä vihdoin, näin uuden kuun kunniaksi, oman tilinsä. Tuu seurakseni, mikäli sinäkin viihdyt siellä!

Ja sokerina pohjalla, muutama kesähetki ikuistettuna:

Kesä pähkinänkuoressa

Huulipunaa laitoin työskentelyä, en valokuvaa varten. Maalaus koristaa nyt keittiötäni; muistuttaa minua keräämästäni voimasta ja ajatus- sekä tunnesadosta.

Minnan joogaeteinen.

Opin tänä kesänä, että minustakin on joogaajaksi, kun saan tehdä lyhyitä harjoituksia minulle sopivaan aikaan. Kiitos, Yoga With Adriene!

Kesälukemista.

Päädyin melkein puolihuskyn adoptioemoksi. Kyllä minä vielä koiran elämääni löydän, tai se minut. Ja löytyypä niille karvaturreillekin muuten tavaraa ja tilpehööriä!

Veljentyttären kanssa

Melkein 6-vuotias ystäväni, nyt esikoululainen. Meillä on hirrrveen hauskaa yhdessä.

Kitarai, peili, ja tyytyväinen Minna.

Myönnän, ettei siirtymä maalta kaupunkiin ollut aivan vaivaton. Asiaa helpotti kuitenkin suunnattomasti lahjana saatu peili, joka loihtikin keittiöstäni tanssisalin. Uu. Koreoharjoitteluun avautui samantien uusi ulottuvuus. Ja juu: kitaraa olenkin soittanut varsin ahkerasti mennä kesänä!

Tuumailua vetovoimasta – Niassa vietetään vuonna 2018 “Year of the Pull”-teemavuotta

36176378_10155890188237981_6395249227647156224_n

Kun kerran tai muutaman on kokenut rikastuvansa mittaamattomalla tavalla sen tähden, että on seurannut sisäisen navigaattorinsa ohjeistusta vain mututuntumalla, kynnys ottaa sekä navigaattori että mututuntuma hieman vakavammin laskee huomattavasti.

Nian kehittäjä, Debbie Rosas, on nimennyt kuluvan vuoden 2018 “Year of the Pull”-vuodeksi. Uskomatonta kyllä, Suomi saatiin – ikäänkuin Niafinlandin juhlavuoden kunniaksi – Debbienkin kiertuekartalle, ja lokakuussa hän ohjaa Helsingissä vuositeemaa mukaillen Dance Pull -nimisen tapahtuman. Tanssitapahtuman teemana ovat Nian kotisivujen mukaan chakrat ja niiden viisauksien äärelle löytäminen. Uulalaa! Iloitsen tästä itsekin, sillä oma varsinainen chakratietouteni on loppupeleissä melko lightia. Samalla olen kiitollinen, että Niassa esoteerismpiakin aiheita lähestytään aina kehosta käsin (me ollaan spirit having a human experience, junou).

Esimerkiksi The Secret ja joitakin vuosia sitten paljon huomiota saanut vetovoiman laki ei (heh heh) kutsunut minua puoleensa lainkaan (tässä aihetta sivuava artikkeli). Olen varma siitä, että ajatustasolla ja intentiolla on tärkeä paikka muutoksen mahdollistamisessa. Ongelmalliseksi koin ja koen sen, kun monitasoinen muutosprosessi tiivistetään quick fix -muotoon ja yleisellä tasolla luullaan/oletetaan/toivotaan asioiden tai olosuhteiden muuttuvan pelkästään toivomalla ja ajattelemalla. Alleviivaan: ajattelu ja ajatuksen voima ovat todennäköisesti suurimpia voimavaroja joita meillä käytössämme on. Koen kuitenkin että se ajatuksenvoima josta jopa Salaisuus-yhteydessäkin loppujen lopuksi puhutaan on jotain syvällisempää kuin ajatusmyräkkä joka pyörii useimmilla päivittäin pinnassa, joillakin sekä päivin että öin – ja sen kuu(nte)leminen ja huomioiminen menee jo työstä. Entä jos malttaisimmekin (kirjaimellisesti) mielemme, ja antaisimme tilaa aistikkaalle ajattelulle? Ajatuksenvoima juurtuneena kehoon, yhteistyössä arjen ja konkretian kanssa – yhtäkkiä olenkin valmis kuuntelemaan, jep, tämä vaikuttaa lupaavalta. 

Keskeisin asia vetovoimassa on oman kokemukseni mukaan se, ettei sen tarvitse olla järjellisesti selitettävää – usein ehkä parhaimmillaan juurikin päinvastoin. Vai väitätkö, ettet koskaan ole tehnyt jotain vähän poikkeavampaa valintaa vain siksi että se tuntuu ihan älyttömän hyvältä ja sitten oletkin saanut osaksesi parhautta jota et edes osannut kuvitella? Mikäli et, suosittelen tätä lämpimästi. Huomaathan samalla myös, ettei kaikkea tarvitse testata niillä suurimmilla panoksilla (ihmissuhteilla, terveydellä, kodilla). Tunsin esimerkiksi itse tänä aamuna vastoin kaikkea järjellistä tyylitajuani vetovoimaa äidiltä saatua verkkarimatskusta tehtyä kynähametta kohtaan ja hei – se sekä lämmittää alaselkääni että korostaa uumaani tosi nätisti. Ajatus yhdistettynä siihen aistilliseen vetovoimaan vasta timanttia ovatkin – ja tämän myötä palaammekin ykkösruutuun, tai kuvasitaattiin joka sai kunnian avata tämän kirjoituksen. Kokonaisuudessaan Rumi-lainaus kuuluu näin:

Let yourself be silently drawn by the strange pull of what you really love. It will not lead you astray.

Ravitsevan vetovoiman tunnistanee siis siitä, ettei se (aina) tarvitse salamaniskuja tai ilotulituksia tai sosiaalisen median päivityksiä. Kaikessa hiljaisuudessakin voimme antaa itsemme hakeutua niiden asioiden pariin, joita todella rakastamme. Kun hiljennymme tunnistaaksemme aidosti kutsuvan, saatamme yllättyäkin. Varmaa on se, että harhaan ei rakkaudesta lähtöisin oleva vetovoima meitä johda.

Saattaa siis hyvin olla, että lähden tässä verkkakynähameessa tänään oikein liikenteeseenkin – ja mikäli sinä tunnet vetoa Debbie-viikonloppuun, löydät lisätiedot alta. Oikein hyvää ja rikastuttavaa kuunvaihdetta sinulle, ja tanssimisiin taas!

*

PS.
Lupaan että saat kaikille avoimesta Dance Pull-illasta jotain irti, riippumatta kokemuksistasi, oletuksistasi tai ajatuksistasi chakrojen värikkäästä maailmasta – ja onhan tämä nyt ainutlaatuinen tilaisuus tavata Nian alullepanija näin (lähes) kotikulmilla.
Perjantaisen Dance Pull-tapahtuman lisäksi Debbie ohjaa samana viikonloppuna (eli la-su 20-21.10.) samoin kaikille avoimen Moving to Heal-koulutuksen, jonka kautta saat liikkeen ja musiikkiin ja niiden yhteiskäyttöön liittyviä Nia-makuisia työkaluja arkeesi ja työhösi.

PPS. Year of The Pull –teemaisen kirjasen saat ladattua ilmaiseksi tästä – nätti pieni PDF on itsessäänkin minikurssi chakrojen saloihin. Ehkäpä siitä on jopa kesälukemiseksi?

 

Äly(laite)vapaammin edes toisinaan

Toimisto siirrettiin aamuksi vastikään avatulle neliömetriterrassille.

Toimistotyötä vastikään avatulla neliömetriterrassilla. Jee!

Se tapahtui taas tänä aamuna.
Kesken aamuista Nia 5 stages-harjoitustani rupesin nelinkontin ollessani muodostamaan päässäni postausta luokkakokousta järkkäävään naamakirjaryhmään (juu, se hermostuttaa mua; taisin nähdä siitä taas untakin). Tällaista sanojen sommittelua tapahtuu harvemmin näin maanantaisin, sillä yleensä pyrin pitämään erinäiset sosiaalisen median kanavat (edes) viikonloppuisin kiinni. Muun muassa Euroviisut ja laiskuuttava helle teki kuitenkin tepposet. Selailin fiidejä kyllästymiseen asti – kirjaimellisesti – ja heräsin siis pohtimaan mitä sanottavaa minulla maailmalle tänään olisi. Tämän tiedostaen huomasinkin, että aika on otollinen digipaastoa koskevaan postaukseen. Tämä on tehnyt tuloaan jo jonkun aikaa.

Tässä vaiheessa lienee hyvä myöntää että minulla on meneillään ihmiskoe: elän edelleen älypuhelimetonta elämää. Käytössäni minulla on siis puhelin, jolla voi soittaa ja lähettää tekstareita. Sellainen, jonka muisti täyttyy viesteistä siten, että niitä pitää säännöllisesti poistaa. Sellainen, jota tekstiä näpytellessä tarttee painaa samaa nappulaa moneen kertaan, jotta oikea merkki tulee ruudulle. Sellainen, joka herättää esimerkiksi junassa hilpeyttä, ja jota joku kutsui “festaripuhelimeksi” – sillä sellaisen voi huoletta ottaa festareille mukaan (se kestää kaiken, eikä kukaan muu sitä halua).

Voisin kuvitella, että tämä valintani oli alunperin kustannuskysymys, vähän samalla tavalla kun oma telkkari muuttaessani kotoa: rajalliset taloudelliset resurssit pistävät asiat tärkeysjärjestykseen. Huomaamatta “ilman pärjäämisestä” saattaakin kehkeytyä elintapa, ja “pärjäämisestä” itsessään toissijaista. Telkkariton ja älypuhelimeton arkeni syntyi varmasti ainakin osittain vahingossa, vaan pidän siitä ainakin toistaiseksi kiinni – en kynsin hampain, mutta pidän kuitenkin. Radikaalein muutos viime vuoden aikana onkin ollut tabletin saapuminen laitekokoelmaani. En toisinaan vieläkään ole aivan varma mitä mieltä asiasta olen.

Olen toki ensisijaisesti kiitollinen kaikesta siitä mitä voin laitteillani tehdä. Kommunikointi läheisten (ja asiakkaiden) kanssa on ihanaa, ja tärkeää, ja usein riemastuttavaa. Kotisivut, valokuvat, piirustukset, äänitykset – työstän näistä monia myös näytön äärellä. Toisaalta – juuri se näytöille uhraamani aika taitaa olla tässä asiassa silmätikkuni. Varsinkin tabletin myötä koin jossain vaiheessa istuvani jonkun laitteen äärellä jatkuvasti. Ainakin minulla tulee edelleen ennen pitkää – nykyisellä asteikolla mitattuna todennäköisesti ehkä aika piankin – raja vastaan.

Tiedostan yhä paremmin, miten helposti asiat vaikuttavat minuun herkkänä ihmisenä, miten paljon poimin rivien välistä tahtomattanikin. Luovana ihmisenä rajojen asettaminen on puolestaan jatkuvaa tunnustelevaa tasapainoilua – milloin tarvitsen ulkoisen sysäyksen päästäkseni eteenpäin, milloin omaa rauhaa keskittyäkseni työskentelyyni. Moni varsinkin laulu jäisi syntymättä,  mikäli en osaisi välillä sammuttaa laitteeni ja katkaista nettiyhteyteni. Kun laite ja yhteys on olemassa, kynnys niiden käyttöön madaltuu: aina löytyy jokin viesti johon vastata, otsikko jota klikata, kuva josta tykätä. Onneksi olen tietoinen myös, että sisäiset viestit, otsikot ja kuvat ovat kohdallani yhtä tärkeitä, elleivät tärkeämpiäkin.
Paukutan edelleen henkseleitäni päätöksestäni ottaa erillinen työhuone käyttööni edes päiväksi viikossa: lauluntekijä minussa on voinut paremmin kuin aikoihin, koska hän tietää että hänelle ja vain hänellekin on varattu kalenterista aikaa. Kiinalaisessa lääketieteessäkin puhutaan henkisestä ja fyysisestä salpautumisesta, kun se minkä kuuluu virrata ei pääsekään virtaamaan.
Tiedostan myös, että monille älylaite jos toinenkin on yksinkertaisesti työkalu joka on vahvasti tässä ajassa kiinni. Koska tietty ajattomuus taas on yksi merkittävimpiä inspiraationlähteitäni, koen älylaiteettomuuden omalla kohdallani välttämättömäksi.

Viime syksynä helpotusta orastastavaan laiteahdistukseeni toi nettivapaan työhuoneen hankkimisen lisäksi yllättäen se, että rupesin pitämään mielessäni kirjaa kaikista niistä hetkistä jolloin en ollut näytön äärellä sen sijaan että motkotin itselleni niistä jolloin olin. Tässä yhteydessä ilahduin havahtuessani siihen, että myös tuntini (toisinaisia FitBit- ja muita mittareita lukuunottamatta) ovat yleensä älylaitevapaita vyöhykkeitä. Kuten eräs viimekesäinen ensikertalainen erään näytetunnin jälkeen hihkaisi: Siis voiko enää älyvapaampaa tapaa viettää aikaansa olla?!

Älyvapaus ja älylaitevapaus eivät tietenkään välttämättä kulje käsi kädessä ja älyvapaudenkin hienous on suhteellista. Tunnustettakoon kuitenkin tämäkin: olen hetkittäisen älyvapauden puolestapuhujan lisäksi myös sen mahdollistaja. Tyhmyyksiin en yllytä ketään, mutta aikuis(mais)uutta jäljittelevä takakireä vakavuus ja tunteita tukahduttava hengityksen pidättäminen ovat tiloja joita pyrin oman ohjaustyöni parhaani mukaan sulattelemaan. Se, että pistää hetkellisesti aivot narikkaan ja tanssilattialla ranttaliksi, voi olla omiaan tukemaan arvokkuutta ja inhimillistä käytöstä arjen loputtomissa kohtaamisissa. Puhumattakaan siitä, että kun mielelle on kiire järjestellä jalkoja askelkuvoihin, vähemmän rakentavat ajatuskierteet yleensä hellittävät edes hetkeksi. Fyysisen ja henkisen yhteisponnistuksen myötä järki saa enemmän pelitilaa – ja tajuaa jopa ehkä ottaa sydämeen yhteyttä. Sitten olemmekin jo oikein oleellisen yhteistyön äärellä.

Nyt alkaa aurinko paistaa tähän neliöterassilleni siihen malliin, että koneet on parasta siirtää sisätiloihin. Ihoni puolestaan viihtyy auringonsyleilyssä varsin hyvin, joten taidankin viettää hetken linnunlaulua ja liikenteenhuminaa kuulostellen.
Tanssimisiin taas!

 

#huoletonhuhtikuu

2018_04

Pääsiäisen #digipaasto (kolme päivää ilman älylaitteita ja/tai tietokonetta) teki hyvää. Kirjoitan tästä joskus vähän syvällisemmin, vaan toivotettakoon ensin huhtikuu tervetulleeksi – hetkittäisestä takatalvesta huolimatta (“sometimes it snows in April”, laulaa Prince).

Anna-lehdessä oli vastikäisessä numerossa pohdintaa siitä, että jos tammikuu on tipaton, lokakuu lihaton, ja maaliskuu (enpä muuten tiennytkään) muoviton – ni mitä jos huhtikuu ois yksinkertaisuudessaan vaan huoleton? Sopii kyllä mulle, varsinkin koska huolettomuus ei ainakaan oman kokemukseni mukaan tarkoita silmien ummistamista tai pään hiekkaan hautaamista. Sen sijaan huolettomuudesta voi saada tarmoa kiperimpiinkin tilanteisiin. Ja toisaalta, kuten kuukauden kalenterikuva ylläkin toteaa: mitä sitä turhia rajoittamaan ihmeitä koon perusteella. Hyvää pääsiäisenjälkeistä arkea, ja tanssimisiin taas. :*


#digipaasto #huoletonhuhtikuu

*

PS. Muistathan Nia Finlandin Playshop-päivän 7.4.? Studio Fonissa luvassa lantion aluetta huoltava Fit by Nia-tapahtuma klo 12-14, säkenöivän Susanna Kuivalan ohjaamana. Ilmottautumalla mulle viimeistään pe 6.4. nautit EarlyBird-hinnasta 25e (ovelta 30e). Tervetuloa!
minna(a)dakinia.fi

Ihan vielä en ole valmis

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Törmäsin alkuviikosta tuttavaan. Tämä totesi lyhyen keskustelumme jälkeen, että oli kiinnostavaa vaihtaa ajatuksia siitä, miten tässä talvessa tarkenemme – niin fyysisesti kuin henkisestikin. Maailmantila ja rautavajeeni jäivät mainitsematta; unen ja sisäänpäinkääntymisen tarve, sekä lisääntyvän valon aiheuttamat haasteet tulivat puitua. Ystävän jakaessa maailmalta kuvan kukkivasta magnoliapuusta, huomasin etten ole ihan vielä valmis ajattelemaan kevättä. Alitajunnassa, pinnan alla jokin saattaa kuitenkin jo olla liikkeellä – näin nimittäin viime yönä unta, että sain nuorelta Michael Madsenilta (kuva alla) motskarikyydin Tammisaareen.

michael-madsen

Ole hyvä vain. Hetkinen, mitä pitikään kirjoittamani? 😀

Aijuu, ponnistelujen, päikkäreiden ja pohtimisen sekamelskasta tämän pakkasihanuuden keskellä. Näissä toistuvissa talvissa on se hyvä puoli, että olen joka kerta aina vuoden verran kokeneempi talvi-eläjä. Vanhasta tottumuksesta pidän myös  olotiloistani ja mietteistäni kirjaa – satunnaisesti, mutta tarpeeksi säännöllisesti jotta voin tarvittaessa palata vuoden tai muutaman taa; kaivella arkistoja saadakseni selkeyttä tuntemuksiini. Kovasti vaikuttaa siltä, että tähän aikaan vuodesta kannattaa pitää paussia juuri silloin kun siihen ei ole aikaa, tai rahkeita. Paussi voi olla 5 minuutin kahvitauko, soitto ystävälle, harrastuksesta kiinni pitäminen vaikka arki päälle kaatuukin. Muistan miten avanto-uinnista viime vuonna tuli henkireikä ohjauksen ja toimistotyön täyttämään arkeen. Tällä hetkellä saman ajaa työhuoneella vietetyt tunnit – ja ennen kaikkea älylaitevapaa aika.

Olen myös todennut olevani auringonvalon varsin helposti huumaama. Valon lisääntyessä tekee mieli puuhata ja pusertaa, vaikkei siihen rahkeita välttämättä löydy – ei vain jaksa. Kuulostaako tutulta? Ellei, tämä voi myös tosiaan olla jotain ihan vain minulle ominaista – raudanpuutoksesta johtuvaa, tai kytköksissä siihen, miten aivoni reagoivat valoon (eivät aina kauhean suotuisasti).
Olen kuitenkin huomannut, että talven fyysinen alavire on ohimenevää – ja senkin, että niin kauan kuin mieliala pomppii korkin lailla aallokossa, jaksamisenkin laatu paranee. Tällä en tarkoita pakkoposiitivista ajattelua, tai edes peruspositiivista. Välillä ahdistaa, välillä -tuttaa oikein kunnolla – ja nopeiten mielialani muuttuu siedettävämmäksi kun myönnän ahdistuksen tai pelot.
Keittiönseinälläni roikkuu kuitenkin tänäkin vuonna Kaija Juurikkalan opaskortit. Niitä on jokaiselle kuukaudelle yksi, ja olen sekoittanut ja järjestänyt sattumanvaraiseen järjestykseen. Helmikuun kortin viesti on seuraava:

Mistä voi tankata lisää valoa?

Tätä kuukaudedn pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, ettei kyseessä ole pelkästään varsinaisesta valosta – vaan mistä tahansa, mikä lievittää, piristää, eheyttää – parhaimmassa tapauksessa kaikkea samanaikaisesti, palauttaen vielä ehkä uskon arkeen, kanssaihmisiin ja elämään ylipäätään (mikäli se on hukassa; näin saattaa välillä käydä). Omalla kohdallani toimii kahvilakäynti omassa seurassani, kirjeen kirjoittaminen, pitkät päikkärit, lukeminen. Elokuvan katselu Hausmannin kanssa. Kävelyt, pitkät tai lyhyet. Tanssimusan kuuntelu istualtani. Kehujen vastaanottaminen. Improvisoitu poikkeaminen taidenäyttelyyn, mikäli kuva kutsuu (tätä tapahtuu niin harvoin, että kutsun käydessä sitä on mahdotonta vastustaa). Väitän myös, että unitreffit Michael Madsenin kanssa ovat vaikuttaneet ratkaisevasti tämän päivän mielentilaani. 😉

En ehkä ole ihan vielä valmis kevääseen – mutta kesä taitaa olla tarpeeksi kaukana, jotta siitä voi unelmoida. Ja ken tietää, mikäli kalenterisivua maaliskuulle kääntäessä kevät, sittenkin, saapuu jo. Pysytään lämpiminä, ja ihmisinä, edelleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

*

PS. NiaFinland edustaa Helsingin joogafestareilla la-su 3-4.3. Tavataanko siellä?

PPS. 9-10.3. Turussa taas Niaa kahtena peräkkäisenä päivänä. Pe 9.3. Arbiksen niskaa ja hartianseutua hellivä yhdenillankurssi, la 10.3. Studio Fonin Fit By Nia, jossa keskitytään selkärangan hyvinvointiin. Tervetuloa!