Tervetuloa tähän.

Hei, kanssamatkustaja.

Tästä blogista löydät kokemuksistani Nian parissa, tarinoita etenkin sisäisistä matkoistani, ehkä sanasen olemistani tukevista työkaluista ja ajatusmalleista.
*
Här skriver jag om mina erfarenheter av Nia och kroppslighet, delar främst på inre plan upplevt och känt. Välkommen till just nu.

Minna

Lempeys lomalla

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen lämpimässä.
Sellaisessa eteläisessä, jonne monet lähtevät saadaksen hajurakoa arkeensa.
Sellaisessa ympärille kietoutuvassa, jollaisessa itse olen viimeksi ollut yli kymmenen vuotta sitten.
Sellaisessa, missä hetkellisesti vieraannun kehostani: sen taipumus tuottaa hikeä ja karvoitusta vievät henkiset jalkani lähes altani.
Onneksi olen ikäiseni. Onneksi teen työkseni mitä teen, ja tällä hetkellä varsinkin työtä käskettyä:
Rakasta itseäsi, nainen. Rakasta.

Ommellessani olkaimia niitä vaativaan kesähepeneen juon kahvia ja mietin pitkästä aikaa ulkonäköä ja siihen kohdistuvia paineita; miten syvälle sellaiset pinnallisuudessaan ovatkin juurtuneet. Miten nopeasti täysin toiminnallinen, kutakuinkin terve keho voi olla liian paljon sitä tai liian vähän tätä. Miten salakavalasti elinikäistä ystävää voikin tehdä mieli moittia, mollata ja muokata, vähätellä ja vaihtaa mielessään parempaan.

Seuraan sormiani, jotka käsittelevät neulaa ja lankaa. Samaiset pelastivat aikaisemmin paikallisen emäntäni aamun parin piilo-ompeeleen avulla. Samaiset silittivät eilen rakkaani kasvoja ja harjoittelivat äsken ystävältäni saatujen uusien vesivärikynien kanssa maalaamista. Samaiset naputtelevat nyt sanoja koneelle, muuntavat ajatuksia tunteella mustaksi valkoiselle.
Muistan – ainiin, tätä on kehollisuus: jotain paljon kokonaisvaltaisempaa kuin pelkästään korvien välissä tapahtuvaa analysointia, arviointia ja ajatusten pyörittelyä. Ja näin kehontietoushurmiollisena: jotain paljon pyhempää, kuin miksi monet ehkä fyysisen ulottuvuutensa äkkiseltään mieltävät.

Teen oloni niin mukavaksi kuin kykenen: välttelen keskipäivän paahdetta hengailemalla sisätiloissa, kuljen väljissä vaatteissa ja niin avoimissa kengissä kun mahdollista. Kuuntelen, haistelen, katselen. Ja kuten Martha Beck tämänhetkisessä lempikirjassani (Finding Your Way In a Wild New World) kirjoittaa:

To navigate the wild world, you need to move your basic perceptual and analytic thinking out of your head and into the whole inner space of your body. This is how you begin to find your way through a terrible loss, a fulfilling career, a complicated relationship, or a broken heart /…/.
Menders of all times and places have taught that silencing the thoughts in our heads and opening to the experience of the body is the basis of all healing.

Yksinkertaisimmillaan healing voi tarkoittaa sitä, että tekee jotain, kokee jotain, tai tapahtuu jotain minkä kautta tuntee itsensä vähän paremmaksi. Tällä logiikalla (juu – logiikka on fantastinen palvelija vaikken herruutta sille helposti annakaan) olen itsekin hitusen aiempaa taas eheämpi. Tai kokoonparsitumpi, kuten meistä useimmat. Hyvä, että lempeys mahtui matkalaukkuun, lieneekö itse sinne loikannut tietäessään että ennen pitkää sitä jälleen kaipaan.

Nyt: pihalle.
Aurinkoista viikonloppua itsekullekin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

PS. Tämä kuva on täysin lavastettu. En kykene paahdattelemaan auringossa penninkään vertaa. Tai no ehkä juuri sen pennin verran. 😀

 

Kesä ja loma

Version 2

Eilen ohjasin tältä erää viimeisen tunnin Martinkadun Fuegolla, teemana pieni sana jota olen viime aikoina pohdiskellut: ja. Elämässä kun on usein sekä onnea ja surua, arkea ja juhlaa – ja Niassa läsnä keho ja mieli, liike ja pysähtyminen, voima ja pehmeys.
Tämäniltaisten tanssien myötä Littoistenjärven rannalla (Littoisten lavan lähettyvillä klo 18.15 alkaen), tuntini jäävät kesätauolle. Lähden ensi viikolla ensin pariksi viikoksi etelään, sen jälkeen maaseudun rauhaan – ja elokuussa Hampuriin Black Belt-koulutukseen.

Tanssimisiin taas elokuussa,
Minna

PS. Olisitko vielä niin ystävällinen, että otat pienen hetken vastataksesi Dakinian asiakaskyselyyn? Kysymykset ovat lyhyitä, ja pysyt nimettömänä. Sydämellinen kiitos myös kaikesta kasvokkain annetusta palautteesta – se on yksin yrittävälle kullanarvoista!

PPS. Kävin katsomassa Wonder Woman-elokuvan, ja tykkäsin. ;D

Viimeisen tanssin viisaus

Ulkona sataa. Viime kirjoituksesta on niin kauan, etten enää muistanut blogini salasanaa.
*
Muun muassa Niassa puhutaan toisinaan aloittelijan asenteesta (eng. beginner’s mind), mielentilasta joka mahdollistaa ennakkoluulottoman asennoitumisen edessä olevaan tilanteeseen, tietoon, ihmiseen. Tiistain tunnilla juhlistin avoimuutta oppia jotain (uutta) riippumatta siitä, miten tuttu jokin liike tai rutiini on. Maanantain tunnilla olimmekin olleet syklin toisessa päässä: valmiina luopumaan, jättämään hyvästit – tanssimaan viimeisen tanssimme. Tanssi taisi kai ennemmin käydä kenraaliharjoituksesta kuin kirjaimellisesti viimeisestä, vaan myönnän: loput ovat olleet mielessäni viime aikoina. Taas kerran elämäni näkyy ohjaustyössäni, aivan kuten Nia niin usein arjessani.

Kuunvaihteen myötä melkein kymmenen kuukauden pestiksi venynyt alunperin runsaan kuukauden suunnittelijasijaisuus ruotsinkielisen työväenopiston, Åbo Arbiksen, toimistossa päättyy. Minusta on pidetty aivan äärettömän hyvää huolta ja työtehtäväni ovat olleet selkeästi rajatut. Minulla on ollut mukavasti sekä vaikutusvaltaa, sosiaalista kanssakäymistä että elämäni toistaiseksi suurin säännöllinen kuukausipalkka (vaikka osa-aikaisena olen keväällä töissä ollutkin). Olen ruotsinkielistä sananlaskua mukaillen tavallaan saanut sekä säästää että syödä kakkuni – nauttia vakituisista tuloista joutumatta jättämään täysin sydämeni polkua. Esimerkiksi musisointi on jäänyt pienemmälle, vaan toisaalta ajanjakso on ollut yhtä hetkessä elämisen juhlaa, sillä muulle ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa. Haikeutta olen jo ehtinyt päättyvästä työsuhteesta tuntea, nyt huomaan tämänkin: kun toimistotyöni to do-lista lyhenee lyhenemistään ja vapaus häämöttää horisontissa, oloni kevenee kevenemistään. Tähän liittyy myös se viimeisen tanssin viisaus: nauttimista siitä, mitä on. Luopumista siitä, mitä ei ehdi saada valmiiksi.

Samalla, kun olen totuutellut ajatukseen arbiksettomammasta arjesta, olen koiravahtina siirtynyt koirattomasta elämästä koiralliseen ja takaisin. Samanaikaisesti eräs ystävä kutsuttiin aivotutkimukseen hämärän löydöksen takia (kyseessä oli väärä hälytys). Toisesta tuli äiti (tervetuloa maailmaan, uusi ihminen; hyvästi vanha elämä). Fuego Lounge ilmoitti lopettavansa toiminnan Martinkadun salissa (kiitos Vestalle ihanasta yhteistyöstä).

Punaisena lankana ajatuksissani kulkee tuore kokemus siitä, miten jostain luopuminen luo tilaa jollekin toiselle. Sen muistaminen, että vaikka kuinka teen parhaani, tulee todennäköisesti aina olemaan asioita jotka jäävät puolitiehen, tai tekemättä kokonaan. Tämän hyväksyen huomaan kulkeneeni täyden ympyrän, päätyneeni takaisin lähtöruutuun, aloittelijaksi aloittelijan paikalle.

Uudelle avoimena kiitollisuus korostuu. Pitkän talven ja hitaan kevään jälkeen taidan olla heräämässä eloon yhtä yhtäkkisesti kuin puut ympärilläni viime viikolla. Tervetuloa takaisin, yrittäjyys ja yritteliäisyys. Teitähän ehti tulla jo ikäväkin.
*
Kevätkauden viimeiset Nia-tunnit Studio Fonilla ma 5.6, Fuegolla ti 6.6 ja sokerina pohjalla Littoistenjärven rannalla ke 7.6. Lisätiedot kotisivuiltani, jotka nekin taas hieman nahkaansa loivat. Astukaamme kesään!

Ellemme_square.jpg

 

 

 

Niassa ilo on jotain tunnetilaa suurempaa

Kuva: Laura Hellsten

Kuva: Laura Hellsten

 

Kukapa ei olisi kuullut liikunnan ilosta – joku ehkä ärsyttävyyteen asti. Itse olen ohjannut Joy -nimistä Nia-rutiinia yli puolen syyskaudesta, ja ilo, joy, mainitaan Nian peruspilareidenkin joukossa. Syksyn kiireisimpinä kuukausina viikkojen vilahtaessa ohi, päivien pimetessä ja otsikoiden levittäessä epätoivoa minkä ehtivät, ilo voi tuntua kaukaiselta tai jopa asiaan tai tunnerekisteriin kuulumattomana. Huomasin vastikään itsekin pohtivani jos alkusyksyn ohjausriemu oli käytetty jo korkoineen kaikkineen. Sitten muistin mitä lajia ohjaan, ja mitä siinä oikeasti ilosta sanotaan: Niassa ilo on jotain tunnetilaa suurempaa. Niassa ilokin on aistillinen kokemus.

Niassa iloon kiteytyy elinvoima: sykkivä sydän, virtaava verenkierto. Aistikokemukset: mitä kuulen, mitä näen; mitä maistan, haistan ja tunnen. Kelle ilo on kuplivaa, kelle asian ytimessä olemista. Kelle rauhallisuutta, selkeyttä, toiveikkuutta. Autenttisuutta, kiitollisuutta, eheyttä. Mietin myös tässä, että mindfulnessissa eli hyväksyvässä, tietoisessa läsnäolossa ja Niassa on paljon samaa. Aistien aktivointi tukee kokemusta siitä että minä olen ajatuksiani tai tunteitani enempi vaikka nämä välillä muuta väittävätkin. Niassa keho voi kokea iloa liikkeestä, vaikka mieli olisikin kokemuksesta eri mieltä (“tää on tylsää/vaativaa/vaikeaa”). Niassa keho voi liikkua tietyn musiikin tahtiin ja nauttia siitä, samalla kun mieli kovaan ääneen kertoo miten kaamea kappale kaiuttimista kajahtaa.

Lähestymällä iloa aistillisena kokemuksena vaadin itseltäni vähemmän. Saan siten tulla Niaan väsyneenä, ärtyneenä tai vaikka surullisenakin, eikä tanssin tarkoitus ole vähätellä oloani tai tunnetilaani ja väkisin muuttaa sitä miksikään. Keskittyessäni iloon kehollisena kokemuksena, saan tilaa hengittää tunnetilani kanssa, huomata miten kehossa tuntuu hyvältä tai ainakin hitusen paremmalta tunnin jälkeen, vaikka sydämessä paikattavaa olisikin tai toipumista sairauden jäljiltä vielä jäljellä, kehonhuolto tai -hallinta vielä puolitiessä.

Pehmeää viikonalkua ja tervetuloa tunneille vastedeskin – kirjaimellisesti juuri sellaisena kuin olet.

 

joseph-campbell-find-a-place

Muista juoda tarpeeksi, sanoi äiti aina kun lähdin baariin

 

keep-calm-and-drink-more-water

Muista juoda tarpeeksi, sanoi äiti aina kun lähdin baariin.
Lauseesta voi vetää vaikka millaisia johtopäätöksiä, joten todettakoon samantien että a) minussa on aina ollut lähes absolutistin vikaa, b) olin nuoruuteni baari-illoissa usein kuskina, c) kävin baarissa tanssimassa. Ja, d) äitini on huumorinaisia, tahattomastikin.

Teen tästä pisarasta asiaa, sillä vedenjuonti nousi puheeksi erään oppilaan kanssa vastikään. Olenhan minä(kin) kuullut ne miljoona eri suositusta siitä, miten paljon ja missä vaiheessa päivää ja missä suhteessa ruokailuun ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen tätä luonnon vaatimatonta voimajuomaa kuuluu kuluttaa. Suositusten seuraaminen – ja se itselle parhaimman vaihtoehdon etsiminen – on ollut vähän eri asia. En itse juo Nia-tunnin aikana ollenkaan, mutta koska tässä on kyse nimenomaan juomisesta, niin ei siitä nyt enempää.

Vesibuumi sai alkunsa kun talouteemme muutti kesällä kirja, joka pisti juomistottumuksemme uuteen uskoon. Tai, toisin sanoen: muistimme sen avulla taas miten pirun loogista on että olio joka koostuu 75 % vedestä pysyy tervee(mpä)nä kun tämä myös muistaa täyttää vesivarastojaan. Saksalainen Hausmannini (jonka hyppösiin Faridun Batmanghelidjin Wasser, die gesunde Lösung –kirja sattumalta päätyi) vakuuttui kirjan sisällöstä niin, että jätti teenlitkimiset lähes täysin sikseen ja demppasi veden ja suolan avulla heinänuhaansa ennennäkemättömin tuloksin – se ei puhjennut ollenkaan. Ja me asuimme siis keskellä niittyä suurimman osan kesästämme.
Tästä hitusen vaikuttuneena päätin ottaa äitini neuvosta uudestan vaarin (Hausmannini tosin väittää että se joka veden juomisen tärkeydestä eniten puhuu, on isäni). Työpöydälläni seisoo nyt lasinen litran pullo jonka täytän ja tyhjennän työpäivän aikana. Mitta on tarpeeksi selkeä ja helposti toteutettava: tähän osaan ja jaksan sitoutua minäkin. Vaikea tässä tietenkin arpoa että mikä kaikki on viime aikoina vaikuttanut mihin – hoidetun anemian jäljiltä normalisoituneilla veri-arvoillakin on varmasti sormensa tässä pelissä – vaan enpä ole yli vuoteen kokenut mitään lähelläkään flunssan kaltaista, ja naistenvaivatkin ovat pysyneet kuosissa. Laitetaanko veden piikkiin? Voisin laittaakin.

Jään mielenkiinnolla seuraamaan miten, ja jos, vesileikit vaikuttavat myös kaamoksen tuomiin jaksamis- ja tunnetiloihin. Mut hei, in the meantime: seuraan äitini neuvoa, ja juon tarpeeksi. Ihan näin baarittakin. Entä sinä? 🙂

*

Myös yllämainittua kirjaa ja sen kirjoittajaa ollaan tyypillisesti kritisoitu (tieteellisen) näytön puutteesta. Ymmärrän noin yleisellä tasolla tieteellisen näytön toisinaisen tarpeen, enkä pidä minäkään siitä että ketään ohjeistetaan hatarin perustein tekemään yhtä tai toista. Samalla ja ehkä varsinkin tässä tapauksessa mietin kuitenkin sitäkin, että vedenjuomiseen innostaminen ei varsinaiselta rahastamiselta kuulosta. Toki se joltakin yritykseltä voi pois ollakin, jos porukka pysyykin terveempänä, virkeämpänä ja toiminnallisempana näin pienen elämäntapamuutoksen avulla. Se onkin sitten jo hieman laajempi keskustelu.

*
Sekä, loppukevennys (tapahtui tosielämässä sekin):

drink-water-600x600

 

 

 

 

 

 

Eri ohjelmia, eri kokemuksia

Sylin täydeltä iloa täältä sinne! Kuva: Laura Johansson

Sylin täydeltä iloa täältä sinne! Kuva: Laura Johansson

Hei liikkuvainen!

En ole vähään aikaan ehtinyt jakaa lähes ainoatakaan ajatusta kirjoituksen muodossa. Kesä meni maalla, kaupungin arkikuvioista kaukana (sattumoisin sain äänitettyä myös kasallisen kappaleita, jotka materialisoituvat levyksi toivottavasti vielä tässä kuussa). Elokuun puolestavälistä hyppäsin tilapäiseen toimistopestiin joka jatkuu tämän vuoden loppuun asti (ken asioi Åbo arbiksen eli ruotsinkielisen työväenopiston kanssa tavoittaa sieltä minutkin).
Istuin vastikään vapaan lauantaini ratoksi selaamassa ja lajittelemassa muistivihkojani, Nia-manuaaleja ja eri tapahtumista ylijääneitä flaikkuja. Mietin jälleen kerran, miten onnekas olen löydettyäni lajin joka yksinkertaisesti toimii kohdallani. Nian kehittäjä Debbie Rosaksen kirjoittamat sanat pysäyttivät minut kesken siivouspuuhiani:

In my heart, Nia has always been a Moving to Heal class. Why do I say this? I believe everybody has something to self-heal. Not everyone is drawn to the same thing, though. This is why in Nia we have different programs for different experiences. Everyone gravitates to things they love and can relate to.

Some people will like the classic Nia class. Others will gravitate to Nia MOVE IT, the more athletic, interval-conditioning class. Some will love the Nia 5 Stages of Self-healing class, 60-minutes of moving slowly on the floor. Still, others will gravitate to Nia FreeDance, a conscious dance experience. With so many choices and only so much time, what’s a body to do? Do what you love and do what heals and conditions you.

Parhautta: do what you love and do what heals and conditions you.
Yllämainituista formaateista olen tutustunut kaikkiin.
Classic Nia on se klassinen tuntiformaatti, joka on käynyt tutuiksi useimmille oppilailleni: vaihtelevin teemoin väritetty koreografiakokonaisuus jota kannattelee musiikki alusta loppuun asti.
Nia 5 stages -tuntien meditatiiviset pääasiassa lattiatasolla tapahtuvat liikkeet ovat olleet osa aamurutiinejani jo yli kymmenen vuotta, ja olen iloinen saadessani jakaa tämänkin Nia-variaation helmiä Fuego Loungen viikkotarjonnassa.
Kun kesällä 2013 kävin Lontoossa Nia 52 Moves/MOVE IT-koulutuksen sekä konsepti että minä taisimme olla kehitysvaiheessa, sillä tämän atleettisemman intervalli-ohjelman ohjausta olen harkinnut vasta ihan lähipäivinä – nyt tosin sitäkin syvällisemmin. Ohjelman nerokkuus lienee sen yksinkertaisuudessa – minuutti Nian jokaisen perusliikkeen parissa tarkoittaa 52 minuuttia vaihtelevasti rankempaa ja kevyempää liikuntaa. Kun tätäkin säestää menevä musiikki, ainakin tämän Nia-eläimen on vaikea olla liikkumatta.
FreeDance saa Debbien tekstissä kunniamaininnan tietoisen tanssin mahdollistajana. Itse mietin että kaikki nämä vuodet lajin parissa joka alleviivaa aistillisuuden upeutta, tutkii liikkuvaa kehoa kunnioittavalla katseella ja uskaltaa nostaa ilon ja nautinnon keskeisiksi elinvoiman lähteiksi ovat pitäneet minua niin, niin, niin hyvänä. Muistan jopa pitää tanssitaukoja tilapäisellä työpaikallani, jonka ikkunasta avautuu näkymä kaupungin keskustan kattojen ylle. Pysyhän sinäkin lämpimänä, ja tanssimisiin taas – muodossa tai toisessa.

*

PS
Niisiisnii!

Kun multa välillä kysytään että millo mulla on keikkoja. Ni ainakin pe 28.10. Kirjakahvilassa näillä näkymin. Seuraavat viikot näyttänee jos mulla on uutuslevyä myytävänä jo silloin. 😀

PPS
Nia MOVE IT -tunteja tulossako? Jos hyvin käy, ni ens vuoden puolella!

 

Sinisen vyön jälkihehkua

Tuoreet Blue Beltit Turun Studio Movessa kesäkuussa 2016. © Laura Hellsten

Tuoreet Blue Beltit Turun Studio Movessa kesäkuussa 2016. © Laura Hellsten

Olen saattanut puhua Nia-koulutuksen jälkeisestä hehkusta, afterglowsta, aikaisemminkin. Vuorossa on tällä kertaa viimeviikkoisen Nia Blue Beltin jälkilumo, joten muutama sana siitä.

Olen tähän mennessä käynyt kaikkiaan kahdeksan vyökoulutusta. Valkoisen neljästi (kolme kertaa tuottajana), sinisen kahdesti (2008, ja nyt 2016, tuottajana) ja vihreän ja ruskean kummankin kerran. Ruskeaa lukuunottamatta koulutukset ovat olleet Ann Christiansenin vetämiä. Alusta asti jokin hänen opetustyylissään, huumorissaan ja ammattimaisuudessaan on puhutellut minua. Vuosien varrella suhteemme on saanut syvempiäkin sävyjä, mikä käy järkeen kun säännöllisesti löydämme itsemme meille miellekkään asian ääreltä. Inspiroivaa on myös Annin kyltymätön oppimisenhalu ja eläväinen uteliaisuus – nainen täytti 50 kesäkuun alussa mikä on samalla sekä uskomatonta että uskottavaa.

Yli kymmenen vuotta yhteisellä Nia-matkalla.

Yli kymmenen vuotta yhteistä Nia-matkaa Nia-kouluttaja Ann Christiansenin kanssa.

Juuri 50-vuotispäivän kunniaksi (joka muuten osui päivälle ennen Blue Beltin alkua), aloitimme koulutuksen juhlimalla Annia. Keräsimme Suomen Nia-yhteisön kautta hänelle lahjakassin jossa oli Nuuskamuikkuspyyhkeitä, suomalaisia superfoodseja ja kotimaista raakasuklaata. Yleensä kukitus ja kiitos tapahtuu vasta Beltin loppupuolella, vaan jotenkin oli mukavaa tehdä tällä kertaa näin.

Annin synttäriyllätys. © Outi Juva-Tenlén

Annin synttäriyllätys. © Outi Juva-Tenlén

Itse Blue Beltin suhteen olin itse asiassa hieman ennakkoluuloinen. Oletin, että koska viimeksi vuonna 2008 kokemani sininen vyö oli ensimmäinen vyökoulutus jonka kävin burn-outini jälkeen, pintaan nousisi tälläkin kertaa tunteita. Jo toki – ainahan minä niitä tunteellisiakin hetkiä Nia-koulutuksessa koen, vaan tätänykyä päällimmäisenä on aina ollut ilo ja kiitollisuus – sekä itseäni että Niaa kohtaan.

Kuten tavallista, olen myös innoissani Nia-koulutuksen rakenteesta. Asiaa on paljon, päivät ovat pitkiä – ja kuitenkin liike ja teoria; tunteet, keho ja mieli otetaan kaikki huomioon tasapuolisesti. Arvioni on, että liikumme päivisin yhteensä ehkä nelisen tuntia – ja korkeintaan kaksi niistä “tavallisen” Nia-tunnin vauhdilla. Mitä syvemmälle Nian syövereihin matkaa, sen paremmaksi tulee myös siinä oman kehon kuuntelemisessa – harvemmin kukaan itseään piippuun vyökoulutuksen aikana vetää, vaikka sulateltavaa riittää pitkäksikin aikaa sen päätyttyä.

Diskopallo-hetki kesken palauttavan lattialiikkeen. © Laura Hellsten

Diskopallo-hetki kesken palauttavan lattialiikkeen. © Laura Hellsten

Nia Blue Belt jatkaa siitä, mihin Nia White Belt jää. Siinä missä valkoinen vyö keskittyy aistimuksiin ja kehollisuuteen, sininen vyö antaa mielelle purtavaa. Blue Beltin kolme keskeistä teemaa ovat relationship, communication ja intimacy. Vyökoulutus tuo huomion ei enää pelkästään siihen, mitä tiedämme kehostamme ja miten käytämme sitä, vaan myös mitä tiedämme mielestämme, ja miten valjastamme sen käyttöömme. Henkilökohtaisesti minusta tuntuu tällä hetkellä siltä, kuin mieleni sidekudos olisi saanut kunnon hieronnan ja toimii siten kokonaisvaltaisesti paremmin. Nian myös mielentason työkalut ovat helposti arkeen sovellettavia, ja niiden avulla voin tarkastella sekä yksityisiä että työhöni liittyviä asioita.

Asia joka jotenkin teki minuun vaikutuksen tällä sinisellä koulutusviikolla oli myös turvallisuudentunne, jolle Nia ja Ann kokemani perusteella luo vankat perusteet. Kuulin sanan safety useasti tuntien temmellysten yhteydessä, ja samalla kyseessä on jostain tuntitohinaa suuremmasta. Koulutuksen ilmapiiri on selkeän kommunikaationkin kautta sellainen, että se luo tilaa itsekullekin tulla omana itsenään, olla oma itsensä. Tunteille annetaan tilaa, mutta niistä ei tule tulvaa joka vie kaiken mennessään. Toisten kunnioittaminen on käsin kosketeltavaa, ja osallistujat jakavatkin toisinaan hyvin henkilökohtaisia juttuja kaikkien kuullen.
Tästä huolimatta Niasta ei missään vaiheessa tule mitään ryhmäterapiaa, sillä kapteeni luotsaa tarvittaessa taitavasti miehistönsä aina asian äärelle uudestaan. Upeaa on myös se hyväksyntä ja tuki, jonka koen ryhmän antavan jokaiselle, joka itsestään jotain kertoo – tai jättää kertomatta. Olen viime aikoina useammin kuin kerran ajatellut, että suvaitsevaisten, leikillisten, terveiden yhteisöjen kasvattaminen toden totta voikin alkaa tanssilattialta. Huisia on se, että koulutuksen jälkeen kaikki palaavat tahoilleen, ja pääsevät tuomaan oppimaansa oman elämän kentälleen. Uskon vakaasti siihen, että maailma sittenkin on muun muassa tämän takia vähän parempi paikka.

Yhteisöllistä riemua tanssilattialla. © Kalle Ketola

Yhteisöllistä riemua tanssilattialla. © Kalle Ketola


PS – riemastuttavaa on se, että usein havahdun noin 9 kuukautta vyökoulutuksesta sisäistäneeni jonkin sen aikana tehdyn tärkeän havainnon. Katsotaanpa mikä nousee pintaa maaliskuussa 2017…

PPS – tuntini jäävät täten kesätauolle. Palaan ohjaamaan elokuun puolessavälissä, ja kotisivuillani onkin jo osittain tietoa tulevasta, jos sellaista kaipaat. Iloista keskikesän juhlaa, ja aurinkoista kesää!