Hengitellen kevätvalossa

 

Mieletöntä taas, tämä lisääntyvä valo. Lupaus kaukaisesta kesästä hämmentää minua vuosittain varsin hellyyttävästi, ja suuret tunteet kuplivat sekä pinnan alla että näkyvillä – joka kevät taitaa uusi jäätikkö sielustani sulaa.
Muistan sellaisiakin keväitä, kun tämä oli omalla kohdallani haastellisinta aikaa vuodesta – minua ei valon vähentyminen syksyisin ole ikinä vaivannut yhtä paljon kuin sen paluu alkuvuodesta. Toisaalta – olen tässä viime vuosina oppinut, että vaikka lisävalo osittain tuo energiaa joka melkein saa minut kiipeämään seiniä pitkin, jätän kiipeämisen sikseen ja yksinkertaisesti vain annan energian levitä koko kehooni – hitaasti hyvä tulee, ja sillai se joen jääkin sulaa, tai puut lähteävät versoamaan… vaikka välillä vaikuttaakin siltä, että kaikki tapahtuu hetkessä. Opettelen vuosi vuodelta olemaan (yhä enemmän Minä), annan hengityksen laajentaa rintakehääni niin alas- kuin ulospäinkin. Kas, silmieni värikin näyttää syvenevän.

Toivoa on, on!

Toivoa on, on!

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s