Ennemmin kantapään kautta

Näin välillä.

Näin välillä.

Tätä ajattelin tänä Suomesta alkunsa saaneena kansainvälisenä epäonnistumisen päivänä:

Parisuhdetta joka ei pitänyt, kun koetin järkeillä siihen tunnetta.
Haparoivia sormiani kitarankaulalla, mikä ei luojankiitos estänyt minua luomasta kaikkea muuta kuin virheettömiä äänimaailmoja.
Niitä tilanteita, joissa jätin puolustamatta itseäni, vaikka oli syytä.
Niitä tilanteita, joissa puolustin itseäni, syyttä.
Liian lyhyeksi leikattua otsatukkaa, tanssituntia jonka ohjasin vetskari auki alusta loppuun, ihastuksentunnustusta joka ei saanut vastakaikua.
Ja sitä, että tässähän minä kuitenkin istun, keskellä elämää.

Osaan arvostaa pilkettä silmäkulmassa jolla tämäkin teemapäivä toivottavasti keksittiin. Samalla ajattelen, että tässäkin voisi antaa vähän vähemmän tilaa epäonnistumiseen liittyvään häpeään tai pelkoon, vähän enemmän yksinkertaisesti eletylle elämälle. Hei, tekevälle sattuu. Mitä kauemmin on maisemissa, sen enemmän, luultavasti.

Oikein hyvää omaa päivää ja viikkoa sen alusta loppuun saakka, ja nautintoa tekemisiisi, menestyksestäsi riippumatta.
Minä sain tänään pyykättyä. Jee!

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s