Unelmilla ei ole parasta ennen -päivämäärää

Lanterns entangled

Luin aikoinani yliopistolla taidehistoriaa ja folkloristiikkaa, en kauhean innostuneena mutta paremman ajanvietteen ja suunnan puutteessa. Opiskelun tuntuessa yhä työläämmältä tein päätöksen suorittaa opinnot loppuun kun ne kerran olin aloittanut. Kirjasin paperilapulle vuoden 2005 valmistumisvuodekseni, kera parin muun virstanpylvään, unohdin tyystiin; tein töitä päivä kerrallaan. Löytäessäni lapun vuosia myöhemmin muistikirjan välistä huomasin, että ennakointi oli pitänyt paikkansa. Vaikkei unelmalla itsellään sitä parasta ennen -päivämäärää olekaan, voi välillä olla hyvä asettaa itselleen rajapyykkejä. Tai, no.

Kun alkuvuodesta 2009 sävelsimme herra Missän kanssa ensimmäisiä yhteisiä kappaleitamme, sanoin hänelle että jonain päivänä musiikkimme vielä soi Nia-levyllä, ja sen tahtiin tanssitaan ympäri maailmaa. Pari vuotta myöhemmin sain sävellystyöhön apurahaa, ja työstimme kokonaisen levyllisen Nia -teemaisia kappaleita. Olin yhteydessä Nian musiikkivastaavaan, joka lyhyen ajan sisällä vaihtui yhdestä henkilöstä toiseen, ja juuri kun luulin että jotain on tapahtumassa sopimus peruuntui. Annoin asian olla, ajattelin että toteutukoon omalla ajallaan jos on toteutuakseen. Viime viikolla Nia Technique, Inc. julkisti Feeling -nimisen rutiinin, jonka kaksi viimeistä kappaletta esittää yhtye nimeltä The Frequency. Meiän pändi. !

Tänä syksynä on tuntunut siltä, että etenen sysähdyksin. Yhtäkkiä sellaiset asiat, jotka ovat tuntuneet kaukaisilta tulevaisuuteen sijoittuneilta päämääriltä ovat ihan sormenpäitteni ulottuvissa, ja alta aikayksikön huomaan jopa ohittaneeni ne. Melkein yhtä huomaamattoman luonnollisesti huomaan kohdistaneeni katseeni johonkin uuteen horisonttiin ilmestyneeseen kiintopisteeseen, jota en ehkä olisi osannut kuvitella edes mahdolliseksi ellen olisi päässyt juuri tähän kohtaan juuri nyt, juuri tällä tavalla.
Ymmärrän myös arvostaa toisinaista taaksepäin katsomista: pienen etäisyyden päästä on helpompi nähdä (ja välillä myös hyväksyä) tapahtunut, ymmärtää sen syitä ja seurauksia, muistaa että juuri tänään luon omaa huomistani. Ei olla maailman kanssa valmiita vielä pitkään, pitkään aikaan – jos koskaan.

***********************

Ylläoleva kuva on eräästä lempielokuvastani. Kohdasta, jossa Rapunzel on juuri pohtinut ääneen mitä hän tekeekään ellei hänen unelmansa olekaan hänen unelmiensa täyttymys, tai vielä pelottavampaa – entä jos se on. Tangled -elokuvan hyvisroisto toteaa siihen että no, sittenhän etsit uusia unelmia joita kohti kulkea. Fiksu mies.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s