Kauniin kiharat kainalokarvat

Eilen meni myöhään. Työskentelin Dakinian uusiutuvien kotisivujen parissa, pohdiskelin asioita. Koska päivän ensimmäinen tapaaminen sijoittuu tänään vasta alku-iltaan, annoin itseni nukkua. Venyttelin, tein itselleni järjettömän hyvän smoothien (SIIS TÄÄHÄN MAISTUU IHAN KARKILTA on minun maailmassani erittäin positiivinen arvio). Keitin kahvia, sytytin tulen takkaan. Kasvoja ja kainaloitani pestessäni muistin yhtäkkiä viimeöisen uneni kohokohdan, ja se ilahdutti minua sydänjuurilleni asti, lämmitti oikein aidosti. Kuten on tapanani, jäin miettimään unikuvan yhteyttä viimeaikaisiin mietiskelyihini, kartoitin ajatusteni reittejä mielessäni.

Sänkyä pedatessani muistin eilen lukeneeni erään ystävän blogikirjoitusta siitä, miten he perheyhtälössään asettavat toisensa työnteon edelle. Tai, miten he – perheen kummatkin vanhemmat – mieluiten panostavat enemmän kotona lastensa kanssa yhdessä vietettyyn aikaan. Miten he viihtyvät kotonaan, ja miten paljon ärsytystä tämä voi aiheuttaa toisissa. Perheen äitinä hän saa palautetta siitä, miten hän naisena alistuu ja ylläpitää iänikuista yhteisömallia jossa naisen paikka olisi kotona. Perheen isältä puolestaan kysytään jos häntä harmittaa kun hän ei (itsevalitulta) kotonaolemiseltaan ole juurikaan “edennyt urallaan”.  Ja niin edelleen.

Mietin myös Leonie Dawsonia, jonka Create Your Amazing Year 2014-workbookia olen käyttänyt yritykseni tämänvuotista toimintaa suunnitellessani. Leonie on välillä ehkä hieman liian monisanainen makuuni, mutta samaistun hänen puhuessaan yrittäjyydestään ensin elämäntyönä, sitten rahasampona. Hän hehkuttaa myös, että rajoittaa mielummin työntekoaan ja viettää siten kallisarvoista aikaansa hänelle tärkeiden asioiden ja ihmisten parissa. Huomaan miettineeni paljon jos itse osaan tehdä samoin; jos arkeni tosiaan koostuu niistä palikoista jotka merkitsevät minulle eniten, riippumatta niiden yhteensopivuudesta kenenkään muun näkemyksestä siitä mitä on hyvä elämä, mikä ei. Ja uneni myötä tunnen saaneeni vastauksen.

Minä olin siinä.
Punainen mekko päällä, jotain ihoa myötäilevää ja kevyttä, liehuvaa kangasta, hihaton, vallan. Hiukseni kiertyivät, kihartavina melkein, pitkälle alas rintoja ja keskiselkää kohti, ja jäin ihmettelemään niiden pituutta. Hetken mielijohteesta nostin käsivarteni ilmaan, ja tajusin että osa niistä pitkistä, paksuista hiuksistani olivat lähtöisin kainaloistani. Kainalokuopat olivat “säädyllisen” karvattomat, mutta niiden taaemmalta reunalta kasvoi kauniita lainehtelevia hiussuortuvia, laadultaan ja väriltään samanlaisia kuin päästänikin löytyvät. Ensireaktioni oli hämmästys, sitten hämmennys, sitten nopea nolostuminen, voi hemmetti mitä näille tehdään? Peilailin itseäni tarkastellen odottamattomia hiuspidennyksiäni, ja huomasin kikattelevani niille, salaisen ja selittämättömän innokkaana, totuutellen hitaasti näkemääni. Nehän olivat kauniita, ja aika hauskoja, ja aivan varmasti täysin ainutlaatuinen tapa korostaa kauneuttani. Minä pidin näkemästäni, vaikka se selittämättömältä tuntuikin.

En enää muista miten uni eteni, mutta olen kiitollinen sen jättämästä jälkimausta. Unikuvani myötä ymmärrän olevani onnellinen. Onnellisuuden myötä hyväksyn sekä elämäni rajallisuuden, että sen rajattomuuden. Ymmärrän olevani tekemässä sitä, jota haluan tehdä, tavalla jolla sitä haluan tehdä. Olen enemmän kuin tekemäni, ja kuitenkin tekemiseni tuo tarkoituksellisuutta olemassaolooni, ja toivon mukaan myös kanssaihmisilleni. Jotenkin kaikki tämä tuntuu olevan suorassa yhteydessä lupaani kukkia, tapaani uudelleenhahmottaa yritystäni ja tuoda esille omankaltaista yrittäjyyttäni.
Monet hyvät jutut saavat alkunsa siitä, että joku tykästyy johonkin odottamattomaan yksityiskohtaan ja lähtee jakamaan sen tuomaa mielihyvää, alkaa elämään enemmän ja enemmän omana itsenään.

Terveisiä täydellisestä hetkestä.

Terveisiä täydellisestä hetkestä. ❤

PS – ei, en ole kasvattamassa kainalokarvojani uusiin ulottuvuuksiin. Kyseessä oli symbolinen mielikuva.
PPS – olen onnistunut pitämään tämän blogin elossa kokonaisen vuoden!

PPS – Dakinian kotisivuista tulee ihan superhienot.
PPPS – The Secret Life of Walter Mitty on ehkä minun tämänhetkisen maailmani paras elokuva.

“To see the world, things dangerous to come to, to see behind walls, draw closer, to find each other and to feel. That is the purpose of life.”

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s