Luottamuksellisesti

Harvinaisen harmaana päivänä, viikkoja sitten, istuin Kaskenmäellä Arbiksen rehtorin huoneessa tovin yksinäni.  Kyllä rehtorin kelpaa, työhuoneen näkö-alansa kannalta ainakin: katseeni lepäsi kaupungin yllä. Jäin hiljaisuudessa seuraamaan isoa lokkia joka kierteli, kierteli, kierteli ilmassa nähtävästi kauppatorin paikkeilla, sulautuen välillä täysin harmaata taivastaustaa vasten, ilmestyen sitten taas silhuettina näkyviin.

Kiertäminen jatkui hyvän tovin näennäisen muuttumattomana; minä ihmisyydessäni pohdin paikalla polkemista. Juuri kun mietteiteni syvällisyys olivat huikeimmillaan – mitä ihmettä toi tekee – lokki lähti minulle näkymättömän ilmavirran kannattamana kapuamaan voimakkain siivenlyönnein ylöspäin, korkeammalle, kauemmas. Pian se jo katosi näkyvistä, vaihtoi maisemaa (ja elämä ilman sitä oli, suureellisesti, sekä samaa vanhaa että jotain aivan uutta). Rehtori palasi paperityön ääreen kanssani, minä kiitin lähtiessäni mielessäni lokkia.

Vaikka välillä vaikuttaakin siltä että poljen paikoillani, nämäkin hetket ovat luultavasti vain niiden oikeiden ilmavirtausten odottamista – gathering momentum; lepoa liikkeessä. Ja sitten taas, yhtäkkiä, tuulta purjeissa, siipien alla.
Hyvää kevään alkua.

Uusia tuulia, kevättuulia.

Uusia tuulia, kevättuulia.

Vietin viime viikonlopun vanhempieni luona maalla, ja taas kerran vierailuni osui yksiin kurkiaurojen paluuaikataulujen kanssa. Näimme niitä ainakin kolme ja yksi ylitsemme lentävistä palasi yllätykseksemme taaksepäin. Juuri meidän kohdallamme kurjet – ehkä lempilintujani – löysivät ilmavirran joka kuljetti niitä ylöspäin. ❤

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s