Oma kupla kullan kallis

Viime aikoina on ollut jotenkin lähes sietämättömän suosittua puhua kuplista. Toisin sanoen väittää, että kuplissa elää eristettyjä yhteisöjä, jotka eivät tiedä hölkäsenpöläystä kuplan ulkopuolelta löytyvästä todellisuudesta. Sitten on väitelty siitä että mikä on se Oikea Kupla, ja toisaalta, mikä se Oikea Todellisuus. Tästä voisi mopo taas kerran karata nätisti käsistäni kohti ajatusmaailman abstrakteja arviointeja, mutta tarkoitukseni on tällä kertaa pysyä nimenomaan kehollisuuteen liittyvässä. Minullekin on kehittymässä vankka kuva millaisessa kuplassa oikeastaan elän: omassani, nimittäin.

Tässä kirjoittaessani tiedostan nyt asentoni. Aistin ryhtini. Hartioitteni, käsivarteni, jalkojeni asennon. Aistin kasvoni. Ilmeeni. Yhteyteni lattiaan, allani olevaan tuoliin ja sen pehmusteeseen. Samalla nyökyttelen päätäni taustalla soivan musiikin tahtiin, näpyttelen kirjaimia riveille, luen saapuneen tekstiviestin, mietin milloinkohan herra Missä tulee kotiin ja muistan yhtäkkiä, että arbikselle pitää tehdä kevään kurssiehdotukset huomiseen mennessä. Hurjaa, kuulkaas, tämä kehollisuus.

Moneen otteeseen olen viime vuosien aikana havahtunut ajattelemaan miten jollain tapaa huvittavaa on, että meillä on käytössämme fantastinen biotietokone jonka käyttöjärjestelmistä useat loppujen lopuksi tietävät melko vähän ja monet syystä tai toisesta ehkä välittävät vielä vähemmän. Asioita ikäänkuin vain tapahtuu syntymästä mahdollisten kremppojen kautta kuolemaan asti. Missään ei ole lopullisen valmista manuaalia siihen, miten tätä kehoa kuuluu käyttää ja huoltaa. On paljon arvauksia, ja olettamuksia. On paljon tulkintoja ja niiden mukaisia ohjeistuksia, yleistyksiä. Välinpitämättömyyttä, ja vähättelyäkin. Kehon pitkälti automatisoitua itsesäätelyä ei välttämättä tajua arvostaa ennen kuin jokin menee vakavammin pieleen, mutta emme toisaalta edes aina tajua että jokin edes on vialla ellei joku mittaus/toimenpide/arviointi/vertaus sitä havaitse.
En itse esimerkiksi 9-vuotiaana tajunnut, että tarve löytää tapoja siirtyä lähemmäs taulua nähdäkseni kunnolla oli kohdallani ainutlaatuinen. Likinäköisyyteni kävi ilmi terveydentarkastusessa, ja terveydenhoitaja ihmetteli miten olin pärjännyt niin kauan ilman laseja. Mikäs lukutoukan likinäköisenä on ollessa, ja olin nähtävästi tarpeeksi välkky pystyäkseni seuraamaan mitä taululla tapahtui vaikken kirjoitettua aina kunnolla nähnytkään.
Nyt, piilareiden vakiokäyttäjänä, saatan edelleen ne pois ottaessani hämmästellä miten sumuiseksi maailmani saan. Ja kun siitä self helpistäkin oli äskettäin puhe – olenhan minä sellaistakin lukenut, että näkö voi parantua tahdonvoimalla, ja että huono näkö voi viestiä haluttomuudesta nähdä jotain. Käytännönläheisenä ja piilarisysteemiin toistaiseksi tyytyväisenä olen todennut valjastaneeni tahdonvoimani henkilökohtaisesti toistaiseksi muualle. Luovana ajattelijana päädyin siihen että hyvä on, luultavasti on asioita joita en halua nähdä – mutta enhän minä loppupeleissä niillä silmilläni näekään, vaan sydämelläni, aisteillani, intuitiollani. Samalla visuaalisesta maailmasta saamani nautinto on sitä luokkaa, että pidän silmistäni niin hyvää huolta kun kyen… ja muistan. Kuten viisas optikko kerran minulle totesi: ei silmissä mitään vikaa ole, näköä vain haittaa.

Satun onnekseni myös tulemaan perheestä, suvusta, jossa sairaaloissa vietetty aika on ollut hyvin rajallista ja useimmiten iäkkyyteen liittyvää. Tämäkin vaikuttaa luultavasti siihen, miten kehollisuutta ymmärrän, miten sille omistaudun: melko luottavaisesti, yleensä kiitollisena. Optimismiin taipuvaisuus voi vaikuttaa helpon yksiselitteiseltä kun pahimmat vakiovaivani liittyvät toisinaiseen kuumeettomaan flunssaan tai kuukautisiin (viimeksimainituista tosin lisää tuonnempana). Samalla tiedän eläviä esimerkkejä sellaisista ihmisistä, jotka kivuistaan ja kärsimyksistään huolimatta pysyvät sekä nahoissaan, järjissään että sydämeltään empaattisina. Oman kuplan perinpohjaisen tiedostamisen suurin lahja saattaakin olla se, että ymmärtää miten henkilökohtaisen ainutlaatuinen kyseinen kupla on – kaikkien kohdalla. Kokemus ja käsitys kuplasta voikin olla se yhdistävä tekijä.

Lempeä lokakuun jatkoa itsekullekin!

*
Tämän vuoden Osaava Nainen -messujen teemana on muuten Harmony. Olen itse paikalla edustamassa sekä Niaa että itseäni – huudathan HEP! jos haluat messuille vapaalipun (yhdellä lipulla pääsee kaverin kanssa yhdelle vapaavalintaiselle messupäivälle).
Messupaikkana Turun messukeskus, ajankohtana 23-25.10.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s