Antaa talven jatkua vielä hetken

Sekatekniikan saloja.

 

Tajusin tänään että minun oli paljon helpompi juhlistaa, arvostaa ja kunnioittaa talvihorrostaipumuksiani loppuvuodesta kuin alkuvuodesta.

Marras- ja joulukuussa kuljemme edelleen pimeää kohti. On vuodenaikaan liittyviä käpertymis- ja vetäytymisjuhlia; kynttilöiden sytyttelyä, fiilistelypyhiä, lämpimiä juomia ja kauden lopettajaisia. Tammikuussa arki lähtee vyörymään ihan kun se olisi pidättänyt henkeään joulun ja uuden vuoden yli, ja yhtäkkiä ollaankin sitten jo helmikuussa.
Tänä vuonna vuodenvaihteen flunssa kiersi onneksi minut kaukaa, mutta jouduinkin rautakuurille kun väsymyksen ja yleiskuntoni kanssa ristiriidassa olevan hengästymisen takia hakeuduin lääkärin kautta verikokeeseen: anemiahan se siellä. Vaiva taitaa tosin olla jo antautumassa, kiitollisen nopeasti punasolut lisärautaan reagoivat. Helpottunutkin olen – ai, se olikin vain tätä, taas.

Jännää tässä yhtälössä on juuri nyt lisääntyvän fyysisen energian ja lumen sulamisen luoma illuusio jo koittavasta keväästä. Viimeksi kun tarkistin, helmikuu oli kyllä edelleen selkeästi talvea. Tämä vain tuuppaa unohtumaan täysin, kun nurmikko loistaa vihreänä ja kalsarit voi melkein taas jättää korinpohjalle kaappiin. Ja kyllä, tykkään tasan tarkkaan kaikista vuodenajoista. Varsinkin sielulliseti olen yksinkertaisesti jollain tapaa mitä syvimmässä talviunessa juuri nyt, ja ihmekös tuo kun pakastimessa asumme. Tämä tosiasia on liiankin helppo ohittaa kun yhteiskunnan rattaat pyörivät ympärillä lähes samaa tahtia vuoden ympäri.

Onnekseni kuuntelin viikonloppuna yhtä Woman Unleashed Online Retreat-retriitin puhujaa – en muista hänen nimeään, eivätkä videot ole enää saatavilla – joka räväkästi puhui talviunten puolesta. Joulu-, tammi- ja helmikuuta, jopa osaa maaliskuuta hallitsee kuulemma hirsiä vetävän karhun energia. Minkään ei periaatteessa tarvitse liikkua mistään mihinkään, eikä mitään uutta tarvitse sinänsä laittaa alulle. Tämä ei tietenkään tarkoita meidän kaksijalkaisten kohdalla täyttä toimettomuutta. Arki hoituu perusterveen aikuisen elämässä usein kuin itsestään mikä on välillä, ja varsinkin tähän aikaan vuodesta, jotenkin lohdullista. Se hoituu omalla kohdallani sen paremmin, kun taas ymmärsin ettei minun tässä tarvitse selkänahastani mitään veistellä – senkun ilmestyn paikalle hoitamaan ne asiat jotka hoidettava on. Eikä se edes ole niin ilotonta kun miltä sain sen äsken kuulostamaan – tässä on paljonkin nautittavaa, tässä pienimuotoisessa sulavuudessa.

Huomaan viime aikoina maalanneeni useampia silmänsä sulkeneita naishahmoja (yksi heistä yllä). Sätin itseäni ensin unisuudesta ja haluttomuudesta nähdä tai katsoa, mutta ymmärsin melko nopeasti että välillä ne suljetut silmät ovat myös vain tapa kääntää katse sisäänpäi. Mikäs sen oivempi aika tälle kun sydäntalvi. Kevään – sen oikean kevään – koittaessa, minussakin kyllä jokin herää taas.

Ja kas. Ulkona sataa taas lunta.

*

Nian olennaisimpia ominaisuuksia on mielestäni nimenomaan sen mukautuminen tarpeiden ja täten vuodenaikojenkin mukaan. On joitakin koreografioita joita vain tulee selkesti ohjattua enemmän talvisin kuin kesäisin, ja muutenkin meno on jollain tapaa helposti syvällisempää. Hyvä näin – liikkeen ilolla on monta kasvoa. Hemmottelethan itseäsi helmikuun halki, pidät itseäsi niin hyvänä kuin osaat.

La-su 6-7.2. askeliin ja jalkoihin keskittyvä Playshop + tunti Studio Fonilla. Vielä mahdut mukaan – lue lisää täältä.

Lempparikouluttajani Ann Christiansen vierailee Suomessa ystävänpäivänä  eli 14.2. Lue Espoon tanssitapahtumasta lisää täältä.

 

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s