Musta sopii kuvaan

Se on siinä.

Hei Turku, hei Suomi.

Sunnuntai alkaa Hampurissa lempeässä auringonpaisteessa; ilmassa on sadepäivien jälkeistä kirpeyttä. Kuluneen viikon aikaiset aamut ovat vaikuttaneet vuorokausirytmiini ja olen hereillä kauan ennen isäntäväkeäni. Viikon mittainen koulutus näkyy pehmeytenä kasvoillani, tuntuu rentoutena kehossani.

Tänä syksynä tulee kuluneeksi 13 vuotta siitä, kun astuin Nia-polulleni. Toivoin Black Beltin juhlistavan tätä sykliä ja samalla avaavan uuden – ja juuri näin on päässyt käymään. Mustaa vyötäni ei kuitenkaan sinetöinyt perjantainen päättäjäisseremonia. Tulikokeeksi nousi se, miten suhtaudun maailmalta ja kotikaupungistani saapuviin uutisiin.

*

Tavoitin läheiseni nopeasti, kehotimme toisiamme varovaisuuteen ja kerroimme välittävämme. Perjantain ja lauantain välisenä yönä näin levottomia, vihaisia unia. Heräsin miedossa shokissa ja mietin mikäli Annin aamuiselle Nia-tunnille menemisessä olisi mitään järkeä. Päätin lähteä.

Matkalla eksyin. Jouduin kysymään paikallista apua kolmesti, ja joka kerta minua ohjeistettiin ystävällisesti. Sivukadulla törmäsin yllättäen koulutuksessa tutustumaani uuteen vanhaan ystävään, ja pääsimme halaamaan vielä kertaalleen. Löysin perille, vain hitusen myöhässä. Tunti oli hädintuskin alkanut, kun huomasin oloni jo kohentuneen – sitten muistin.

Vapauttaakseen stressiä, muuntaakseen traumaa muutkin eläimet liikkuvat, ravistelevat. Eivät unohtaakseen tai kieltääkseen tapahtunutta, vaan pysyäkseen yhteydessä totuuteen: sydän lyö edelleen, elossa ollaan. Elinvoiman liikkeelle pistäminen auttaa pysymään järjissään järjettömyydenkin keskellä.

Koin tunnilla laajan skaalan tunteita. Mikään niistä ei tuntunut liian suurelta, sillä pääsin samantien purkamaan ja ilmaisemaan niitä liikkeiden ja eleiden myötä. Pukeuduin valkoiseen ja keltaiseen ja punaiseen – ja musta vyöni sai edustaaa sekä surunauhaa että elämäniloa saavutuksesta. Annoin keholleni kokonaisvaltaisen mahdollisuuden osallistua asioiden käsittelyyn. Paine korvien välissä laski, möykky vatsassa suli. Ei tätä välttämättä kertaheitolla auki tanssittu, mutta se ei olekaan oleellisinta. Oleellista on muistaa, mitä voin tehdä ollakseni ihmisiksi sanaparin laajimmassa merkityksessä.

*

Tunnen syvää kiitollisuutta Niaa ja Nian arkisen yksinkertaisia, syvästi kehoon pohjautuvia työkaluja kohtaan. Olen kiitollinen tapaamistani upeista ihmisistä, jotka ovat syvästi autenttisia, kehollisesti tietoisia ja halukkaita harjoittelemaan rakkaudellisten valintojen tekemistä hetkestä hetkeen parhaansa mukaan. Se, että maailmalle hajaantui kolmisenkymmentä hereillä olevaa ihmistä helpottaa oloani. Ennen kaikkea olen juuri nyt kiitollinen kouluttajani ja ystäväni Ann Christiansenin osaamisesta ja tuesta. On ollut ihanaa päästä seuraamaan häntä vuorovaikutuksessa omien vakiotuntiensa tanssijoiden kanssa. Siinä kaikessa on jotain hyvin tuttua. 🙂

Enää kaksi sanaa: tanssimisiin, ystävät.

*

Ohjaan Logomon Suuri sydän-tapahtumassa Nia 5 stages-tunnin la 26.8. Lisätiedot http://www.suurisydän.fi

Studio Fonin maanantaitunnit alkavat ma 28.8. Drop in. Kertamaksu 10e, 5x-kortti 42e. Uutuutena opiskelijoille, työnhakijoille, eläkeläisille ja vanhemmuuslomalaisille lukuvuoden voimassa oleva 10x-kortti 68e.

*

Niin monta kehos ja persoonallisuutta -ja hymy yhdistävänä tekijänä.

Niin monta kehoa ja persoonallisuutta – ja hymy yhdistävänä tekijänä.

 

Kyllähän juhlaan tarvitsee pukeutua.

Kyllähän juhlaan tarvitsee pukeutua. 🙂

 

Terveisiä täydenkuu-uun jameista!

Täydellinen elokuun auringonlasku Littoistenjärvellä.

Täydellinen elokuun auringonlasku Littoistenjärvellä.

Olihan se pitänyt arvata: kuutamotanssit järvenrannalla ovat mitä parhain tapa laskeutua uuteen arkeen. Arjen taas ymmärsin alkaneen tänä aamuna – olkoonkin, että säännölliset tunnit alkavat vasta loppukuusta, vaan eihän tämä enää lomaa ole. Ajatukset kulkevat eteenpäin kohti syyskautta, ensimmäinen Nia-palaverikin on jo vyön alla. Ja vyöstä puheen ollen: mustahan se jo edessä siintää – eikä sekään ole lomaa sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan jotain jopa lomaa parempaa! 😀

Kotisivuiltani löytyy nyt päivitetty info kaikista tähän mennessä lukkoon lyödyistä tapahtumista ja tunneista – lisääkin saattaa vielä tulla. Pieni osa minusta on toisinaan vielä hieman haikea siitä, etten palaakaan osaksi Arbiksen hauskaa tiimiä. Suurin osa minusta tietää taas eilisten jamien jäljiltä, että olen jo osa maailman parasta yhteisöä: tanssivaa ja tiedostavaa, hilpeää ja henkistä Nia-porukkaa. Kiitos kollegoilleni, ja harrastajille. Märkä rantahiekka tuntui lopulta viileältä jalkapohjissa, vaan lantio ja alaselkä pehmenivät. Täysikuu taisi tosiaan viedä jotain mennessään, kun sille eilisen fokuksen myötä luvan annoimme. Oli aika luopua tähän mennessä kerääntyneestä tunnetaakasta. bone sigh arts-taiteilijan sanoin:

perhaps
perhaps power is letting go of the grip of the past and standing empty handed facing the future.

Jatkakaamme! ❤

Lopulta kuukin nousi. Suoraan sitä kohtaanhan me olimme tanssineetkin.

Lopulta kuukin nousi. Suoraan sitä kohtaanhan me olimme tanssineetkin.

Enää kuukausi viikkotunteihin

Uuden Nia-rutiinin opettelu voi näyttää tältäkin.

Uuden Nia-rutiinin opettelu voi näyttää tältäkin.

Tasan kuukausi viikkotuntien alkuun, ystävät hyvät!
Ja ilahduin muuten eilen lukiessani Jukka Harjun kirjottamaa Foamrollerin uutiskirjettä. Kyseessä oli Natural Bootcampin mainos, vaan teksti olisi voinut yhtä hyvin kuvata Niaa:
 

Vanhan maailman ”no pain no gain” ajattelu ei vastaa nykyajan haasteisiin.
 
Meillä on nykyään niin paljon informaatiota käsiteltävänä: kiire, talousasiat, sosiaaliset asiat yms. yms. että hermostomme on helposti pienessä ylirasitustilassa ja siksi treeni saattaa heilauttaa meidät enemmän ylirasituksen kuin kehityksen puolelle.
 
Uuden maailman treeni ottaa huomioon koko elämän ja homman nimi on ensin vastata arjen haasteisiin aktiivisesti palauttamalla keho stressistä. Tämä johtaa parempaan uneen ja jäykkyyksien ja kipujen vähenemiseen ja sitä kautta tietysti palautumiseen myös muista omista treenistä ja kuten tiedät, palautuminen vasta on kehittymistä.
 
Toiseksi, lihaskunto, sydämen kunto ja rasvanpoltto hoidetaan siten, että elämä (+ treenit) ei aiheuta ylirasitusta mielelle ja hermoston kautta ruuansulatukselle ja immuniteetille. Myös ryhdin ylläpito on tärkeä osaa tätä. Tietenkin tämä toimii vain jos treenit tekee ja mitä parempia tuloksia haluaa, sitä enemmän pitää tehdä, mutta rääkätä ei tarvitse missään kohtaa ja toisilla viikoilla ehtii tehdä enemmän ja toisilla vähemmän, se on ok!

 
Näin myös Niassa. Paitsi että – näin sielustävällisen elämän puolestapuhujana todeten – meillä myös satunnainen tunnilla käynti – tai treeni – voi sysätä jotain tärkeää liikkeelle.
Ylläolevien lainasanojen lisäksi voin kertoa, että kuvassa opettelen uutta Nia-rutiinia (elli koreografiaa) nimeltä Life. Elämän kaltaisesti siinäkin on toistoa ja yllätyksiä, blokkeja ja käsi-eleitä, rytmiä ja kaaosta; autuutta, ponnistuksia ja leopa. Tätä kaikkea siis luvassa taas 28.8 alkaen, kun Studio Fonin maanantaitunnit jatkuvat jälleen klo 18-19.15.
Hyvää kuunvaihdetta toivottaen!
:*

*

PS. Loma on tainnut tehdä tehtävänsä, sillä toissapäivänä havahduin siihen että minulla oli tylsää. Viimeisin tylsyys-merkintä on kesältä 2010 – seitsemän vuoden sykleissä kulkevat nähtävästi nämä. 😀

PPS. Syy kauteni hieman myöhäiseen alkuun löytyy koulutuksesta: lähden ensi viikolla Hampuriin hakemaan mustaa vyötä Niassa. Wuuwuu! 😀

Uusi aikakausi alkaa nyt

Kuukausi sitten naureskelin etelänreissukämppäni keittiössä sitä, että induktioliesi on kaltaiselleni nakkisormelle hyvää lämmittelyä kosketusnäytön käyttöä varten (johon olin tekemässä loikan suoraan festaripuhelimesta). Oli herättävää tajuta miten vähällä painannalla asiat voi hoitua! Hausmann on tästä ahaa-elämyksestä huolimatta joutunut huomauttamaan näyttöä painavien sormieni ei-niin-sietämättömästä keveydestä myös viime päivinä: sain veljeltäni viime viikolla tabletin.
Tämä ensimmäinen sillä ottamani kuva sanonee enemmän kuin tuhat sanaa.

TabletGrin

Olen sittemmin liittynyt Instagramiin, ja viestiryhmään jossa on pelkästään Aaltoja. Olen myös säätänyt kaikki toiminnat ja sovellukset niin äänettömiksi kuin osasin – älylaite saa elämässäni ehkä juuri ja juuri näkyä, muttei todellakaan kuulua (kotisivuillani lukee selkeästi: parhaiten tavoitat minut sähköpostitse 😀 ).

Tämän postauksen kirjoitan suosiolla koneella. Ja totta puhuakseni tablettiaikaan siirtymiseni on itse asiassa toissijaista, sillä aikakausi joka minulla päällimmäisenä on mielessä liittyykin maya-kalenteriin: tänään alkaa sen mukaan uusi vuosi!

Olen seurannut tätä runollista ajanlaskua puolella silmällä viimeiset 12 vuotta – en mitenkään vannoutuneesti; uteliaasti kylläkin, ja usein (suurestikin) innostuen. Tarina siitä, miten löysin maya-kalenterin on lähes yhtä hyvä kuin se, miten Hausmann ja minä löysimme toisemme (siitä joskus toiste):
Keväällä 2005, juuri ennen äitienpäivää, olin yliopiston tietokoneluokassa tulostelemassa jotain (kai) opintoihini liittyvää. Tulostin pukkasi papereita jotka eivät kuuluneet minulle, ja jäin odottelemaan omiani sen viereen. Huomasin ajatuksissani silmäileväni mielenkiintoista tekstinpätkää pöydälle jätetystä paperista, ja jokin sisälläni liikahti.

Enää minulla ei ole hajuakaan siitä mitä tuolloin luin. Olen kuitenkin ikuisesti kiitollinen siitä, että sivun alareunasta löytyi nettiosoite, joilta teksti oli tulostettu. Päädyin Tracey Gendronin ylläpitämille astrodreamadvisor-sivuille, ja siinä ilmeettömässä luokkahuoneessa elämääni avautui jälleen uusi ulottuvuus. Ei vähintään ymmärtäessäni että tässä maailmassa on muitakin jotka liikkuvat logiikkaa vaikealukuisimmilla vesillä, luovat polkuaan vähemmän laskelmoivasti – ja tästä huolimatta pääsevät perille, saavat asioita aikaiseksi. Tuolloin itse viisi kuukautta aiemmin täysin odottamatta Nia-nimiseen liikuntalajiin hurahtaneena ja vastoin useimpia järjellisiä vastaväitteitä kesäkuiseen White Belt-koulutukseen ilmottautuneena tämän tiedostaminen oli helpotus. Kun maya-kalenteri ja sen kolmetoista kuunkiertoa mainittiin koulutuksessa vain muutama viikko sen jälkeen kun olin poiminut tulostimen viereltä vieraan paperin tunsin, tiesin, olevani hyvällä polulla.

Päivittäisessä elämässäni maya-kalenteri ei välttämättä näy juuri mitenkään (tilasin tosin vastikään vuoden maya-kalenteritiedotteet sähköpostiini). Ajoittain sen ajankohtaisuudet ja varsinkin mielikuvat toimivat kuitenkin lisäravinteena sielulleni; heittävät lisää löylyä sisäisille hahmotuksille. Tietoisuus kolmestatoista kuunkierrosta muistuttaa myös taivaankappaleiden ja sen myötä luonnon rytmeistä. Yhtäkkiä aika ei olekaan kortilla, vaan pikemminkin minusta tulee ajantajuni myötä osa suurempaa sykliä.

Pidän myös siitä, että maya-vuodessa on tunnollisesti 364 päivää (28 päivää/kuukausi x 13) – ja että joka vuosi heinäkuun 25. on “Day Out Of Time” – päivä ajanlaskun tuolla puolen, ikäänkuin henkireikä menneen ja tulevan välillä.
Pidän siitäkin, että jokaisella vuodella (ja päivällä) on oma teemansa: 24.7 heitimme hyvästit Blue Spectral Storm-vuodelle, joka nimensä mukaisesti on saattanut tuntua varsin myrskyisältä. 26.7 eli tänään alkaa Yellow Crystal Seed-vuosi: aika istuttaa unelmia Uutta Elämää varten. Ja kyllä: meillä kaikilla on myös syntymäpäivämme mukaan määräytyvä Galaktinen Signatuuri! 😀

Sanomattakin lienee selvää, että nörttiystasoja on tämänkin suhteen lukemattomia. Itse käytän kalenteria lähinnä mausteen lailla – ripaus sinne tai tänne, kun mieli tekee. Pidän yksinkertaisesti sellaisesta, joka muistuttaa minua ajanlaskun suhteellisuudesta, olemisen monikerroksisesta syklisyydestä. On olemassa kehollisuus ja sielukkuus. Hyvä vain, jos näitä voi juhlistaa monimuotoisesti – ja sivuta samalla vanhaa kunnon rauhaa ja rakkautta. Tai, kuten Frances Hodgson Burnettin Salaisessa puutarhassa hihkutaan: Being alive is the magic!

Tämän myötä iloista uutta maya-sykliä, ja myöhäiskesän jatkoa itsekullekin.
Liikkumisiin! ❤

*
PS. Tiedän läheisiä, joille maya-maailma ei juurikan avaudu. Tykkään heistä ja he minusta tästä huolimatta.
*
PPS. Nii! Oon siis Instassa: mcaalto (siis Minna Christina, ei MotorCycle). Häshtäg-häshtäg, ja niin edelleen.
*
PPPS. Tanssimisiin täydenkuunjameissa Littoistenjärvellä ma 7.8 klo 20.30, eikö vain?
*
Ja sokerina pohjalla: muutama lomakuva Elämäni Ensimmäiseltä Etelänmatkalta, kerta se nyt puheeksi tuli jo aikaisemmassa blogikirjoituksessa.

Päivän WonderWoman-treenit keskiaikaisessa tornissa.

Päivän WonderWoman-treenit keskiaikaisessa tornissa.

Välimeri: jotkut panevat henkensä peliin ylittääkseen sen, toiset hakevat jännitystä lomaansa hyppäämällä siihen kalliolta.

Välimeri: jotkut panevat henkensä peliin ylittääkseen sen, toiset hakevat jännitystä lomaansa hyppäämällä siihen kalliolta.

Mallorcan (ulko)saaristo: 19 pikkusaarta. No, olihan tässä luolassa hieno uida.

Mallorcan (ulko)saaristo: 19 pikkusaarta. No, olihan tässä luolassa hieno uida.

Jumalattarenkin tapasin, keisarin keitaalla keskellä kaupunkia.

Jumalattarenkin tapasin, keisarin keitaalla keskellä kaupunkia.

Oliivipuut ovat varsinaisia draamakingejä. Tämä on tuhansia vuosia vanha. :O

Oliivipuut ovat varsinaisia draamakingejä. Tämä on tuhansia vuosia vanha. :O

Ses salines-ranta, synttäripiknikin auringonlasku.

Ses salines-ranta, synttäripiknikin auringonlasku.

Portocriston luolissa näin ilmestyksiä jos toisiakin.

Portocriston luolissa näin ilmestyksiä jos toisiakin.

...ja tapasin paljon halattavia. Myös muutaman upean ihmisen, vaan sallittakoon heille netillinen nimettömyys.

…ja tapasin paljon halattavia. Myös muutaman upean ihmisen, vaan sallittakoon heille netillinen nimettömyys.

Lempeys lomalla

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen lämpimässä.
Sellaisessa eteläisessä, jonne monet lähtevät saadaksen hajurakoa arkeensa.
Sellaisessa ympärille kietoutuvassa, jollaisessa itse olen viimeksi ollut yli kymmenen vuotta sitten.
Sellaisessa, missä hetkellisesti vieraannun kehostani: sen taipumus tuottaa hikeä ja karvoitusta vievät henkiset jalkani lähes altani.
Onneksi olen ikäiseni. Onneksi teen työkseni mitä teen, ja tällä hetkellä varsinkin työtä käskettyä:
Rakasta itseäsi, nainen. Rakasta.

Ommellessani olkaimia niitä vaativaan kesähepeneen juon kahvia ja mietin pitkästä aikaa ulkonäköä ja siihen kohdistuvia paineita; miten syvälle sellaiset pinnallisuudessaan ovatkin juurtuneet. Miten nopeasti täysin toiminnallinen, kutakuinkin terve keho voi olla liian paljon sitä tai liian vähän tätä. Miten salakavalasti elinikäistä ystävää voikin tehdä mieli moittia, mollata ja muokata, vähätellä ja vaihtaa mielessään parempaan.

Seuraan sormiani, jotka käsittelevät neulaa ja lankaa. Samaiset pelastivat aikaisemmin paikallisen emäntäni aamun parin piilo-ompeeleen avulla. Samaiset silittivät eilen rakkaani kasvoja ja harjoittelivat äsken ystävältäni saatujen uusien vesivärikynien kanssa maalaamista. Samaiset naputtelevat nyt sanoja koneelle, muuntavat ajatuksia tunteella mustaksi valkoiselle.
Muistan – ainiin, tätä on kehollisuus: jotain paljon kokonaisvaltaisempaa kuin pelkästään korvien välissä tapahtuvaa analysointia, arviointia ja ajatusten pyörittelyä. Ja näin kehontietoushurmiollisena: jotain paljon pyhempää, kuin miksi monet ehkä fyysisen ulottuvuutensa äkkiseltään mieltävät.

Teen oloni niin mukavaksi kuin kykenen: välttelen keskipäivän paahdetta hengailemalla sisätiloissa, kuljen väljissä vaatteissa ja niin avoimissa kengissä kun mahdollista. Kuuntelen, haistelen, katselen. Ja kuten Martha Beck tämänhetkisessä lempikirjassani (Finding Your Way In a Wild New World) kirjoittaa:

To navigate the wild world, you need to move your basic perceptual and analytic thinking out of your head and into the whole inner space of your body. This is how you begin to find your way through a terrible loss, a fulfilling career, a complicated relationship, or a broken heart /…/.
Menders of all times and places have taught that silencing the thoughts in our heads and opening to the experience of the body is the basis of all healing.

Yksinkertaisimmillaan healing voi tarkoittaa sitä, että tekee jotain, kokee jotain, tai tapahtuu jotain minkä kautta tuntee itsensä vähän paremmaksi. Tällä logiikalla (juu – logiikka on fantastinen palvelija vaikken herruutta sille helposti annakaan) olen itsekin hitusen aiempaa taas eheämpi. Tai kokoonparsitumpi, kuten meistä useimmat. Hyvä, että lempeys mahtui matkalaukkuun, lieneekö itse sinne loikannut tietäessään että ennen pitkää sitä jälleen kaipaan.

Nyt: pihalle.
Aurinkoista viikonloppua itsekullekin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

PS. Tämä kuva on täysin lavastettu. En kykene paahdattelemaan auringossa penninkään vertaa. Tai no ehkä juuri sen pennin verran. 😀

 

Kesä ja loma

Version 2

Eilen ohjasin tältä erää viimeisen tunnin Martinkadun Fuegolla, teemana pieni sana jota olen viime aikoina pohdiskellut: ja. Elämässä kun on usein sekä onnea ja surua, arkea ja juhlaa – ja Niassa läsnä keho ja mieli, liike ja pysähtyminen, voima ja pehmeys.
Tämäniltaisten tanssien myötä Littoistenjärven rannalla (Littoisten lavan lähettyvillä klo 18.15 alkaen), tuntini jäävät kesätauolle. Lähden ensi viikolla ensin pariksi viikoksi etelään, sen jälkeen maaseudun rauhaan – ja elokuussa Hampuriin Black Belt-koulutukseen.

Tanssimisiin taas elokuussa,
Minna

PS. Olisitko vielä niin ystävällinen, että otat pienen hetken vastataksesi Dakinian asiakaskyselyyn? Kysymykset ovat lyhyitä, ja pysyt nimettömänä. Sydämellinen kiitos myös kaikesta kasvokkain annetusta palautteesta – se on yksin yrittävälle kullanarvoista!

PPS. Kävin katsomassa Wonder Woman-elokuvan, ja tykkäsin. ;D

Viimeisen tanssin viisaus

Ulkona sataa. Viime kirjoituksesta on niin kauan, etten enää muistanut blogini salasanaa.
*
Muun muassa Niassa puhutaan toisinaan aloittelijan asenteesta (eng. beginner’s mind), mielentilasta joka mahdollistaa ennakkoluulottoman asennoitumisen edessä olevaan tilanteeseen, tietoon, ihmiseen. Tiistain tunnilla juhlistin avoimuutta oppia jotain (uutta) riippumatta siitä, miten tuttu jokin liike tai rutiini on. Maanantain tunnilla olimmekin olleet syklin toisessa päässä: valmiina luopumaan, jättämään hyvästit – tanssimaan viimeisen tanssimme. Tanssi taisi kai ennemmin käydä kenraaliharjoituksesta kuin kirjaimellisesti viimeisestä, vaan myönnän: loput ovat olleet mielessäni viime aikoina. Taas kerran elämäni näkyy ohjaustyössäni, aivan kuten Nia niin usein arjessani.

Kuunvaihteen myötä melkein kymmenen kuukauden pestiksi venynyt alunperin runsaan kuukauden suunnittelijasijaisuus ruotsinkielisen työväenopiston, Åbo Arbiksen, toimistossa päättyy. Minusta on pidetty aivan äärettömän hyvää huolta ja työtehtäväni ovat olleet selkeästi rajatut. Minulla on ollut mukavasti sekä vaikutusvaltaa, sosiaalista kanssakäymistä että elämäni toistaiseksi suurin säännöllinen kuukausipalkka (vaikka osa-aikaisena olen keväällä töissä ollutkin). Olen ruotsinkielistä sananlaskua mukaillen tavallaan saanut sekä säästää että syödä kakkuni – nauttia vakituisista tuloista joutumatta jättämään täysin sydämeni polkua. Esimerkiksi musisointi on jäänyt pienemmälle, vaan toisaalta ajanjakso on ollut yhtä hetkessä elämisen juhlaa, sillä muulle ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa. Haikeutta olen jo ehtinyt päättyvästä työsuhteesta tuntea, nyt huomaan tämänkin: kun toimistotyöni to do-lista lyhenee lyhenemistään ja vapaus häämöttää horisontissa, oloni kevenee kevenemistään. Tähän liittyy myös se viimeisen tanssin viisaus: nauttimista siitä, mitä on. Luopumista siitä, mitä ei ehdi saada valmiiksi.

Samalla, kun olen totuutellut ajatukseen arbiksettomammasta arjesta, olen koiravahtina siirtynyt koirattomasta elämästä koiralliseen ja takaisin. Samanaikaisesti eräs ystävä kutsuttiin aivotutkimukseen hämärän löydöksen takia (kyseessä oli väärä hälytys). Toisesta tuli äiti (tervetuloa maailmaan, uusi ihminen; hyvästi vanha elämä). Fuego Lounge ilmoitti lopettavansa toiminnan Martinkadun salissa (kiitos Vestalle ihanasta yhteistyöstä).

Punaisena lankana ajatuksissani kulkee tuore kokemus siitä, miten jostain luopuminen luo tilaa jollekin toiselle. Sen muistaminen, että vaikka kuinka teen parhaani, tulee todennäköisesti aina olemaan asioita jotka jäävät puolitiehen, tai tekemättä kokonaan. Tämän hyväksyen huomaan kulkeneeni täyden ympyrän, päätyneeni takaisin lähtöruutuun, aloittelijaksi aloittelijan paikalle.

Uudelle avoimena kiitollisuus korostuu. Pitkän talven ja hitaan kevään jälkeen taidan olla heräämässä eloon yhtä yhtäkkisesti kuin puut ympärilläni viime viikolla. Tervetuloa takaisin, yrittäjyys ja yritteliäisyys. Teitähän ehti tulla jo ikäväkin.
*
Kevätkauden viimeiset Nia-tunnit Studio Fonilla ma 5.6, Fuegolla ti 6.6 ja sokerina pohjalla Littoistenjärven rannalla ke 7.6. Lisätiedot kotisivuiltani, jotka nekin taas hieman nahkaansa loivat. Astukaamme kesään!

Ellemme_square.jpg