Kokemuksia kehollisuudesta: Kesätavoite saavutettu, villiinnyin hieman

Auringonlasku 24.6.2018.

Tuntuu siltä, kun varsinainen kesälomani alkoi syntymäpäiväni upeasta auringonlaskusta 24.6.

Juhannuksesta noin kuusi viikkoa eteenpäin laiton Nia-asiani suurimmilta osin paussille. En kuunnelut musaa, en harjoitellu koreoita. Kokeilin kahdesti tanssia NiaTV:n avulla, ja kummallakin kerralla ärsykkeiden runsaus – puhe, liike, musiikki – tuntui liialliselta, jopa ärsyttävältä. Jätin siis tanssimisenkin sikseen.

Niailun sijaan oleskelin auringossa, puuhasin pihalla, seurustelin vanhempieni, sisarusteni ja veljentyttäreni kanssa. Kokeilin online-joogaa ja yllätyin positiivisesti.
Seurasin pihan peurojen, amppareiden ja mustarastaiden puuhia, poljin metsäjärvelle uimaan. Olin hiljaa, makoilin riippumatossa; tuijottelin metsään ja taivaalle. Villi veikkaus: kokemukseni hellekesästä on saattanut olla siedettävämpi kuin aika monen muun. (Huom: tiedostan onnekkuuteni!)

Kuten muutamalle ystävälle kesän aikana totesin: en ehkä vielä koskaan ole samanaikaisesti tuntenut itseäni niin voittamattomaksi ja kuolevaiseksi kuin viime aikoina. Ristiriita luo mielenkiintoisen, kovin paljon kiitollisuutta muistuttavan jännitteen sisälleni. Jännite pitää minut hyvinkin tietoisena siitä, että minulla on loppujen lopuksi hyvin rajoitetusti aikaa saada aikaiseksi kaikkea sitä, mitä aikaiseksi toivon (tai osaan toivoa) saavani. Toisin sanoen, no time to waste. Kuin vaivihaa Netflix ja uutisotsikoden klikkailu ovat jääneet tältä erää pienemmälle. Mulla on muuta tekemistä, ja tällä hetkellä voimavaroja tekemiseen.
Otsikossa mainittu villiintyminen taitaa nimenomaan olla sivutuote tästä ylläkuvatusta sisäisestä jännityksestä – ja loman tuomasta rentoudesta. Sattumoisin olemme muutenkin siirtymässä kohti sadonkorjuutta, ja kaikenlaista olen kyllä sekä sisäisesti että ulkoisestikin taas ehtinyt kasvattamaan ja kypsyttelemään.

Carpe Diem

Sain ystävältä synttärilahjaksi muistivihon. Naureskelimme, että Carpe Diem kuulostaa uudelta dieettivillitykseltä. Mites sun karppediemmaillut viime aikoina?

Varsinaista villeyttä olen pohtinut tietoisemmin viimeiset kymmenen vuotta – aina(kin) siitä lähtien kun ystävän antama, Clarissa Pinkola Éstesin kirjoittama Women Who Run With the Wolves (suomeksi Naiset jotka kulkevat susien kanssa) kolahti, antaen sanoja ja mielikuvia omien kokemusten käsittelyyn.
Kirja antoi osittain sysäyksen yrittäjyyttä kohti, ja sieltä bongasin toiminimenikin – kohtasin sen kansien välissä nimittäin ensimmäistä kertaa dakini-sanan. A:n lisäämällä dakinista tulikin Niaa sivuava Dakinia – eikä alkuperäisen tarkoituksen mukainen yllätyksellinen tiibetiläinen taivaantanssijatar taida panna kauheasti pahakseen että lähes hänen nimissään teen hyvää tanssilattialla.

Women Who Run With the Wolves -kirjan sanoma tuki entuudestaankin arvostamaani itsenäistä ajattelua; ymmärrystä vaihtoehtojen loputtomasta kirjosta, pyrkimystä kohti omakutoista elämää. Villeyden ytimestä löytyykin – ainakin oman kokemukseni mukaan – ennen kaikkea itsensä tunteminen ja aistiherkästi eläminen. Villeys siinä muodossa kun se usein edelleen kuvataan tai esitellään – uhkarohkeutena, riettautena, sivistymättömyytenä, impulsiivisuutena – on loppujen lopuksi hyvin pinnallinen, fotoshopattu versio varsin arkisena esittäytyvästä voimasta. Pinkola Éstesin mukaan villiä elämää tukee varsin susimaiset elintavat eli syöminen, nukkuminen, vaeltelu, uskollisuus, lapsien rakastaminen, kuutamolle ilveily, korvien virittäminen, luille omistautuminen, rakastelu, ja usein ulvominen.

Itse asiassa tajuan vasta tätä kirjoittaessani, että melko hyvin olen nuo ylläolevat säännöt sisäistänyt – ja kuuden viikon maalaiselon aikana niitä harjoittanut jopa erittäinkin kuuliaasti. Olen jatkanut sokerittomampaa syömistä (toteutin keväällä salaa #sataasokeritontapäivää-haasteen, ja vaihde jäi päälle) – ja ollut nipo myös sen suhteen, millä ravitsen mieleni. Unirytmi on ollut hetkellisistä unenlaadun heikkenemisistä huolimatta selkeä, mikä on aistittavissa mielen kirkkautena ja tunteiden tasaisuutena. Toivon levon tärkeyden ja aktiivisuuden syklisyyden pysyvän mielessäni myös arkirumban alkaessa.
Vaeltelu – olen samoillut sekä pihaa, metsiä, että ajatuksiani. Olen ollut uskollinen itselleni, tarpeilleni, totuuksilleni; sille, mille (tai kenelle) olen omistautunut. Lapsien rakastaminen on keskittynyt varsinkin tuttuihin yksilöihin, ja se vasta onkin ollut helppoa (kiitos teille, pikkutyypit!). Heinäkuista kuunpimennystä seurasin pellonlaidalta, lämpimällä kivellä istuen – ja kuu kyllä taisi ilveillä enemmän minulle kun minä sille.
Korvien virittämistä olen harjoitellut kitaran, linnunlaulun, lehtienhavinan parissa; luille olen omistautunut kuvaannollisesti – olen miettinyt toimintani ja yrittäjyyteni perustaa; ydinolemustani ja arkeni rakenteita. Rakastelu kuuluu toisaalta omalta osaltani niin yksityiseen sfääriin, etten tällä erää kommentoi sitä sen enempää – ja toisaalta siihen liittyvästä (seksuaali)energiasta minulla vasta sanomista onkin, joten jääköön se myöhemmäksi kirjoitukseksi.
Viimeisenä listalta löytyvä ulvominenkin on sujunut mallikkaasti: olen vaihtanut mielipiteitä ja kertonut omiani ahkerasti sekä dialogissa että itsekseni jupisten. Olen myös itkenyt; sekä kiitollisuudenkyyneleitä että kuolevaisuutta ja yleistä kurjuutta – ollut siis vahvasti tunteitteni kanssa tekemisissä, myös niiden haastavampien. (Mietin muuten välillä, että ehkä maailmassa olisi vähemmän raivoa ja vihaa, mikäli täällä olisi enemmän itkuna purkautuvia tunteita. Eio aina helppoo olla ihminen).

Tänä itseriittoisuuden aikakautena tiedostan asioitteni olevan tällä hetkellä erittäin hyvällä mallilla pystyessäni ottamaan kaiken edellämainitun huomioon arjessani. Voisin potea siitä syyllisyyttä ja todennäköisesti onnistua ensimmäisellä yrittämällä – ellei villeyden viesti olisi iskostunut niin lujasti tajuntaani. Lempilainaukseni (sekin) jo vuosien takaa kuuluu:

Don’t ask yourself what the world needs — ask yourself what makes you come alive, and then go do it. Because what the world needs is people who have come alive.

Tämänkin voi halutessaa lukea kuin piru raamattua, eli ymmärtää että omaan napaan tuijottelu ja oman edun tavoittelu on kaiken A ja O. Itse ymmärrän sen kuitenkin niin, että se hyvä, minkä tuon itsessäni esille, palvelee myös maailmaa.

Kerrottakoon vielä, että jätin tieten tahtoen seuraamatta erään Helsingissä pidetyn kesäisen, nimeltämainitsemattoman huippukokouksen uutisointia, ja huomasin käyväni tämän erittäin lyhyeen loppuneen väittelyn itseni kanssa:

– Mutta ethän sä voi olla seuraamatta tällaisia tapahtumia; niillä ja niiden seurauksillahan on suora vaikutus sun elämään!
– Voi olla, mutta mun valinnoilla on yhtälailla suora vaikutus maailmaan jossa nää tapahtuu.

Väitän, että puimani villeydellä oli suuri osuus ylläolevaan tyhjentävään vastaukseen. Väitän, että tällainen villiintyminen on vain hyvästä, ja ettei sitä noin vain vangitakaan. Villeys on sitäpaitsi vain kirjaimenvaihdon päässä viileydestä, ja viileydestä minulle tulee päällimmäisenä tällä hetkellä mieleen rentous. Sanakirja kuvaa rentoa seuraavasti: jännittämätön, huoleton, vapaa. Aika hyvä #lifegoals – ja näin lopuksi väitän vielä, että niin villeyteen kuin viileyteenkin voi törmätä ja tutustua tanssilattiallakin. Tervetuloa kokeilemaan onneasi! ⚡️💕

*

Kuuden viikon tauon jälkeen Nia-musiikki kuulosti viikon alussa jälleen hyvältä, ja ajatus paluusta tanssilattioille tuntui lämpimänä kutinana vatsanpohjassa. Studio Fonin maanantaitunnit ja Pure Moven tiistaitunnit palaavat lukkariin 13. ja 14.8., ja kuunlopusta alkaen Kombin, Åbo Arbiksen ja Auralan tunnit porrastetusti.

Su 19.8. luvassa Nia-maraton Helsingissä (neljä erilaista Nia-tuntia putkeen), ja tapahtumaan voi osallistua yhden tunnin verran tai useamman.

Huomaathan myös, että lokakuussa Nian kehittäjä, Debbie Rosas tulee Helsinkiin pitämään kaikille avoimen tanssitapahtuman pe 19.10. sekä kahden päivän Moving to Heal-nimisen, niinikään kaikille avoimen koulutuksen 20-21.10 jossa ollaan tiedostavan liikkeen, sovellettujen liikesarjojen ja muusikin kannattelevan voiman äärellä.

*

PS. Olen pikkuhiljaa (jälkijunille uskollisena) innostunut Instagramista, ja Dakinia sai sieltä vihdoin, näin uuden kuun kunniaksi, oman tilinsä. Tuu seurakseni, mikäli sinäkin viihdyt siellä!

Ja sokerina pohjalla, muutama kesähetki ikuistettuna:

Kesä pähkinänkuoressa

Huulipunaa laitoin työskentelyä, en valokuvaa varten. Maalaus koristaa nyt keittiötäni; muistuttaa minua keräämästäni voimasta ja ajatus- sekä tunnesadosta.

Minnan joogaeteinen.

Opin tänä kesänä, että minustakin on joogaajaksi, kun saan tehdä lyhyitä harjoituksia minulle sopivaan aikaan. Kiitos, Yoga With Adriene!

Kesälukemista.

Päädyin melkein puolihuskyn adoptioemoksi. Kyllä minä vielä koiran elämääni löydän, tai se minut. Ja löytyypä niille karvaturreillekin muuten tavaraa ja tilpehööriä!

Veljentyttären kanssa

Melkein 6-vuotias ystäväni, nyt esikoululainen. Meillä on hirrrveen hauskaa yhdessä.

Kitarai, peili, ja tyytyväinen Minna.

Myönnän, ettei siirtymä maalta kaupunkiin ollut aivan vaivaton. Asiaa helpotti kuitenkin suunnattomasti lahjana saatu peili, joka loihtikin keittiöstäni tanssisalin. Uu. Koreoharjoitteluun avautui samantien uusi ulottuvuus. Ja juu: kitaraa olenkin soittanut varsin ahkerasti mennä kesänä!

Advertisements

Tuumailua vetovoimasta – Niassa vietetään vuonna 2018 “Year of the Pull”-teemavuotta

36176378_10155890188237981_6395249227647156224_n

Kun kerran tai muutaman on kokenut rikastuvansa mittaamattomalla tavalla sen tähden, että on seurannut sisäisen navigaattorinsa ohjeistusta vain mututuntumalla, kynnys ottaa sekä navigaattori että mututuntuma hieman vakavammin laskee huomattavasti.

Nian kehittäjä, Debbie Rosas, on nimennyt kuluvan vuoden 2018 “Year of the Pull”-vuodeksi. Uskomatonta kyllä, Suomi saatiin – ikäänkuin Niafinlandin juhlavuoden kunniaksi – Debbienkin kiertuekartalle, ja lokakuussa hän ohjaa Helsingissä vuositeemaa mukaillen Dance Pull -nimisen tapahtuman. Tanssitapahtuman teemana ovat Nian kotisivujen mukaan chakrat ja niiden viisauksien äärelle löytäminen. Uulalaa! Iloitsen tästä itsekin, sillä oma varsinainen chakratietouteni on loppupeleissä melko lightia. Samalla olen kiitollinen, että Niassa esoteerismpiakin aiheita lähestytään aina kehosta käsin (me ollaan spirit having a human experience, junou).

Esimerkiksi The Secret ja joitakin vuosia sitten paljon huomiota saanut vetovoiman laki ei (heh heh) kutsunut minua puoleensa lainkaan (tässä aihetta sivuava artikkeli). Olen varma siitä, että ajatustasolla ja intentiolla on tärkeä paikka muutoksen mahdollistamisessa. Ongelmalliseksi koin ja koen sen, kun monitasoinen muutosprosessi tiivistetään quick fix -muotoon ja yleisellä tasolla luullaan/oletetaan/toivotaan asioiden tai olosuhteiden muuttuvan pelkästään toivomalla ja ajattelemalla. Alleviivaan: ajattelu ja ajatuksen voima ovat todennäköisesti suurimpia voimavaroja joita meillä käytössämme on. Koen kuitenkin että se ajatuksenvoima josta jopa Salaisuus-yhteydessäkin loppujen lopuksi puhutaan on jotain syvällisempää kuin ajatusmyräkkä joka pyörii useimmilla päivittäin pinnassa, joillakin sekä päivin että öin – ja sen kuu(nte)leminen ja huomioiminen menee jo työstä. Entä jos malttaisimmekin (kirjaimellisesti) mielemme, ja antaisimme tilaa aistikkaalle ajattelulle? Ajatuksenvoima juurtuneena kehoon, yhteistyössä arjen ja konkretian kanssa – yhtäkkiä olenkin valmis kuuntelemaan, jep, tämä vaikuttaa lupaavalta. 

Keskeisin asia vetovoimassa on oman kokemukseni mukaan se, ettei sen tarvitse olla järjellisesti selitettävää – usein ehkä parhaimmillaan juurikin päinvastoin. Vai väitätkö, ettet koskaan ole tehnyt jotain vähän poikkeavampaa valintaa vain siksi että se tuntuu ihan älyttömän hyvältä ja sitten oletkin saanut osaksesi parhautta jota et edes osannut kuvitella? Mikäli et, suosittelen tätä lämpimästi. Huomaathan samalla myös, ettei kaikkea tarvitse testata niillä suurimmilla panoksilla (ihmissuhteilla, terveydellä, kodilla). Tunsin esimerkiksi itse tänä aamuna vastoin kaikkea järjellistä tyylitajuani vetovoimaa äidiltä saatua verkkarimatskusta tehtyä kynähametta kohtaan ja hei – se sekä lämmittää alaselkääni että korostaa uumaani tosi nätisti. Ajatus yhdistettynä siihen aistilliseen vetovoimaan vasta timanttia ovatkin – ja tämän myötä palaammekin ykkösruutuun, tai kuvasitaattiin joka sai kunnian avata tämän kirjoituksen. Kokonaisuudessaan Rumi-lainaus kuuluu näin:

Let yourself be silently drawn by the strange pull of what you really love. It will not lead you astray.

Ravitsevan vetovoiman tunnistanee siis siitä, ettei se (aina) tarvitse salamaniskuja tai ilotulituksia tai sosiaalisen median päivityksiä. Kaikessa hiljaisuudessakin voimme antaa itsemme hakeutua niiden asioiden pariin, joita todella rakastamme. Kun hiljennymme tunnistaaksemme aidosti kutsuvan, saatamme yllättyäkin. Varmaa on se, että harhaan ei rakkaudesta lähtöisin oleva vetovoima meitä johda.

Saattaa siis hyvin olla, että lähden tässä verkkakynähameessa tänään oikein liikenteeseenkin – ja mikäli sinä tunnet vetoa Debbie-viikonloppuun, löydät lisätiedot alta. Oikein hyvää ja rikastuttavaa kuunvaihdetta sinulle, ja tanssimisiin taas!

*

PS.
Lupaan että saat kaikille avoimesta Dance Pull-illasta jotain irti, riippumatta kokemuksistasi, oletuksistasi tai ajatuksistasi chakrojen värikkäästä maailmasta – ja onhan tämä nyt ainutlaatuinen tilaisuus tavata Nian alullepanija näin (lähes) kotikulmilla.
Perjantaisen Dance Pull-tapahtuman lisäksi Debbie ohjaa samana viikonloppuna (eli la-su 20-21.10.) samoin kaikille avoimen Moving to Heal-koulutuksen, jonka kautta saat liikkeen ja musiikkiin ja niiden yhteiskäyttöön liittyviä Nia-makuisia työkaluja arkeesi ja työhösi.

PPS. Year of The Pull –teemaisen kirjasen saat ladattua ilmaiseksi tästä – nätti pieni PDF on itsessäänkin minikurssi chakrojen saloihin. Ehkäpä siitä on jopa kesälukemiseksi?

 

Äly(laite)vapaammin edes toisinaan

Toimisto siirrettiin aamuksi vastikään avatulle neliömetriterrassille.

Toimistotyötä vastikään avatulla neliömetriterrassilla. Jee!

Se tapahtui taas tänä aamuna.
Kesken aamuista Nia 5 stages-harjoitustani rupesin nelinkontin ollessani muodostamaan päässäni postausta luokkakokousta järkkäävään naamakirjaryhmään (juu, se hermostuttaa mua; taisin nähdä siitä taas untakin). Tällaista sanojen sommittelua tapahtuu harvemmin näin maanantaisin, sillä yleensä pyrin pitämään erinäiset sosiaalisen median kanavat (edes) viikonloppuisin kiinni. Muun muassa Euroviisut ja laiskuuttava helle teki kuitenkin tepposet. Selailin fiidejä kyllästymiseen asti – kirjaimellisesti – ja heräsin siis pohtimaan mitä sanottavaa minulla maailmalle tänään olisi. Tämän tiedostaen huomasinkin, että aika on otollinen digipaastoa koskevaan postaukseen. Tämä on tehnyt tuloaan jo jonkun aikaa.

Tässä vaiheessa lienee hyvä myöntää että minulla on meneillään ihmiskoe: elän edelleen älypuhelimetonta elämää. Käytössäni minulla on siis puhelin, jolla voi soittaa ja lähettää tekstareita. Sellainen, jonka muisti täyttyy viesteistä siten, että niitä pitää säännöllisesti poistaa. Sellainen, jota tekstiä näpytellessä tarttee painaa samaa nappulaa moneen kertaan, jotta oikea merkki tulee ruudulle. Sellainen, joka herättää esimerkiksi junassa hilpeyttä, ja jota joku kutsui “festaripuhelimeksi” – sillä sellaisen voi huoletta ottaa festareille mukaan (se kestää kaiken, eikä kukaan muu sitä halua).

Voisin kuvitella, että tämä valintani oli alunperin kustannuskysymys, vähän samalla tavalla kun oma telkkari muuttaessani kotoa: rajalliset taloudelliset resurssit pistävät asiat tärkeysjärjestykseen. Huomaamatta “ilman pärjäämisestä” saattaakin kehkeytyä elintapa, ja “pärjäämisestä” itsessään toissijaista. Telkkariton ja älypuhelimeton arkeni syntyi varmasti ainakin osittain vahingossa, vaan pidän siitä ainakin toistaiseksi kiinni – en kynsin hampain, mutta pidän kuitenkin. Radikaalein muutos viime vuoden aikana onkin ollut tabletin saapuminen laitekokoelmaani. En toisinaan vieläkään ole aivan varma mitä mieltä asiasta olen.

Olen toki ensisijaisesti kiitollinen kaikesta siitä mitä voin laitteillani tehdä. Kommunikointi läheisten (ja asiakkaiden) kanssa on ihanaa, ja tärkeää, ja usein riemastuttavaa. Kotisivut, valokuvat, piirustukset, äänitykset – työstän näistä monia myös näytön äärellä. Toisaalta – juuri se näytöille uhraamani aika taitaa olla tässä asiassa silmätikkuni. Varsinkin tabletin myötä koin jossain vaiheessa istuvani jonkun laitteen äärellä jatkuvasti. Ainakin minulla tulee edelleen ennen pitkää – nykyisellä asteikolla mitattuna todennäköisesti ehkä aika piankin – raja vastaan.

Tiedostan yhä paremmin, miten helposti asiat vaikuttavat minuun herkkänä ihmisenä, miten paljon poimin rivien välistä tahtomattanikin. Luovana ihmisenä rajojen asettaminen on puolestaan jatkuvaa tunnustelevaa tasapainoilua – milloin tarvitsen ulkoisen sysäyksen päästäkseni eteenpäin, milloin omaa rauhaa keskittyäkseni työskentelyyni. Moni varsinkin laulu jäisi syntymättä,  mikäli en osaisi välillä sammuttaa laitteeni ja katkaista nettiyhteyteni. Kun laite ja yhteys on olemassa, kynnys niiden käyttöön madaltuu: aina löytyy jokin viesti johon vastata, otsikko jota klikata, kuva josta tykätä. Onneksi olen tietoinen myös, että sisäiset viestit, otsikot ja kuvat ovat kohdallani yhtä tärkeitä, elleivät tärkeämpiäkin.
Paukutan edelleen henkseleitäni päätöksestäni ottaa erillinen työhuone käyttööni edes päiväksi viikossa: lauluntekijä minussa on voinut paremmin kuin aikoihin, koska hän tietää että hänelle ja vain hänellekin on varattu kalenterista aikaa. Kiinalaisessa lääketieteessäkin puhutaan henkisestä ja fyysisestä salpautumisesta, kun se minkä kuuluu virrata ei pääsekään virtaamaan.
Tiedostan myös, että monille älylaite jos toinenkin on yksinkertaisesti työkalu joka on vahvasti tässä ajassa kiinni. Koska tietty ajattomuus taas on yksi merkittävimpiä inspiraationlähteitäni, koen älylaiteettomuuden omalla kohdallani välttämättömäksi.

Viime syksynä helpotusta orastastavaan laiteahdistukseeni toi nettivapaan työhuoneen hankkimisen lisäksi yllättäen se, että rupesin pitämään mielessäni kirjaa kaikista niistä hetkistä jolloin en ollut näytön äärellä sen sijaan että motkotin itselleni niistä jolloin olin. Tässä yhteydessä ilahduin havahtuessani siihen, että myös tuntini (toisinaisia FitBit- ja muita mittareita lukuunottamatta) ovat yleensä älylaitevapaita vyöhykkeitä. Kuten eräs viimekesäinen ensikertalainen erään näytetunnin jälkeen hihkaisi: Siis voiko enää älyvapaampaa tapaa viettää aikaansa olla?!

Älyvapaus ja älylaitevapaus eivät tietenkään välttämättä kulje käsi kädessä ja älyvapaudenkin hienous on suhteellista. Tunnustettakoon kuitenkin tämäkin: olen hetkittäisen älyvapauden puolestapuhujan lisäksi myös sen mahdollistaja. Tyhmyyksiin en yllytä ketään, mutta aikuis(mais)uutta jäljittelevä takakireä vakavuus ja tunteita tukahduttava hengityksen pidättäminen ovat tiloja joita pyrin oman ohjaustyöni parhaani mukaan sulattelemaan. Se, että pistää hetkellisesti aivot narikkaan ja tanssilattialla ranttaliksi, voi olla omiaan tukemaan arvokkuutta ja inhimillistä käytöstä arjen loputtomissa kohtaamisissa. Puhumattakaan siitä, että kun mielelle on kiire järjestellä jalkoja askelkuvoihin, vähemmän rakentavat ajatuskierteet yleensä hellittävät edes hetkeksi. Fyysisen ja henkisen yhteisponnistuksen myötä järki saa enemmän pelitilaa – ja tajuaa jopa ehkä ottaa sydämeen yhteyttä. Sitten olemmekin jo oikein oleellisen yhteistyön äärellä.

Nyt alkaa aurinko paistaa tähän neliöterassilleni siihen malliin, että koneet on parasta siirtää sisätiloihin. Ihoni puolestaan viihtyy auringonsyleilyssä varsin hyvin, joten taidankin viettää hetken linnunlaulua ja liikenteenhuminaa kuulostellen.
Tanssimisiin taas!

 

#huoletonhuhtikuu

2018_04

Pääsiäisen #digipaasto (kolme päivää ilman älylaitteita ja/tai tietokonetta) teki hyvää. Kirjoitan tästä joskus vähän syvällisemmin, vaan toivotettakoon ensin huhtikuu tervetulleeksi – hetkittäisestä takatalvesta huolimatta (“sometimes it snows in April”, laulaa Prince).

Anna-lehdessä oli vastikäisessä numerossa pohdintaa siitä, että jos tammikuu on tipaton, lokakuu lihaton, ja maaliskuu (enpä muuten tiennytkään) muoviton – ni mitä jos huhtikuu ois yksinkertaisuudessaan vaan huoleton? Sopii kyllä mulle, varsinkin koska huolettomuus ei ainakaan oman kokemukseni mukaan tarkoita silmien ummistamista tai pään hiekkaan hautaamista. Sen sijaan huolettomuudesta voi saada tarmoa kiperimpiinkin tilanteisiin. Ja toisaalta, kuten kuukauden kalenterikuva ylläkin toteaa: mitä sitä turhia rajoittamaan ihmeitä koon perusteella. Hyvää pääsiäisenjälkeistä arkea, ja tanssimisiin taas. :*


#digipaasto #huoletonhuhtikuu

*

PS. Muistathan Nia Finlandin Playshop-päivän 7.4.? Studio Fonissa luvassa lantion aluetta huoltava Fit by Nia-tapahtuma klo 12-14, säkenöivän Susanna Kuivalan ohjaamana. Ilmottautumalla mulle viimeistään pe 6.4. nautit EarlyBird-hinnasta 25e (ovelta 30e). Tervetuloa!
minna(a)dakinia.fi

Ihan vielä en ole valmis

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Törmäsin alkuviikosta tuttavaan. Tämä totesi lyhyen keskustelumme jälkeen, että oli kiinnostavaa vaihtaa ajatuksia siitä, miten tässä talvessa tarkenemme – niin fyysisesti kuin henkisestikin. Maailmantila ja rautavajeeni jäivät mainitsematta; unen ja sisäänpäinkääntymisen tarve, sekä lisääntyvän valon aiheuttamat haasteet tulivat puitua. Ystävän jakaessa maailmalta kuvan kukkivasta magnoliapuusta, huomasin etten ole ihan vielä valmis ajattelemaan kevättä. Alitajunnassa, pinnan alla jokin saattaa kuitenkin jo olla liikkeellä – näin nimittäin viime yönä unta, että sain nuorelta Michael Madsenilta (kuva alla) motskarikyydin Tammisaareen.

michael-madsen

Ole hyvä vain. Hetkinen, mitä pitikään kirjoittamani? 😀

Aijuu, ponnistelujen, päikkäreiden ja pohtimisen sekamelskasta tämän pakkasihanuuden keskellä. Näissä toistuvissa talvissa on se hyvä puoli, että olen joka kerta aina vuoden verran kokeneempi talvi-eläjä. Vanhasta tottumuksesta pidän myös  olotiloistani ja mietteistäni kirjaa – satunnaisesti, mutta tarpeeksi säännöllisesti jotta voin tarvittaessa palata vuoden tai muutaman taa; kaivella arkistoja saadakseni selkeyttä tuntemuksiini. Kovasti vaikuttaa siltä, että tähän aikaan vuodesta kannattaa pitää paussia juuri silloin kun siihen ei ole aikaa, tai rahkeita. Paussi voi olla 5 minuutin kahvitauko, soitto ystävälle, harrastuksesta kiinni pitäminen vaikka arki päälle kaatuukin. Muistan miten avanto-uinnista viime vuonna tuli henkireikä ohjauksen ja toimistotyön täyttämään arkeen. Tällä hetkellä saman ajaa työhuoneella vietetyt tunnit – ja ennen kaikkea älylaitevapaa aika.

Olen myös todennut olevani auringonvalon varsin helposti huumaama. Valon lisääntyessä tekee mieli puuhata ja pusertaa, vaikkei siihen rahkeita välttämättä löydy – ei vain jaksa. Kuulostaako tutulta? Ellei, tämä voi myös tosiaan olla jotain ihan vain minulle ominaista – raudanpuutoksesta johtuvaa, tai kytköksissä siihen, miten aivoni reagoivat valoon (eivät aina kauhean suotuisasti).
Olen kuitenkin huomannut, että talven fyysinen alavire on ohimenevää – ja senkin, että niin kauan kuin mieliala pomppii korkin lailla aallokossa, jaksamisenkin laatu paranee. Tällä en tarkoita pakkoposiitivista ajattelua, tai edes peruspositiivista. Välillä ahdistaa, välillä -tuttaa oikein kunnolla – ja nopeiten mielialani muuttuu siedettävämmäksi kun myönnän ahdistuksen tai pelot.
Keittiönseinälläni roikkuu kuitenkin tänäkin vuonna Kaija Juurikkalan opaskortit. Niitä on jokaiselle kuukaudelle yksi, ja olen sekoittanut ja järjestänyt sattumanvaraiseen järjestykseen. Helmikuun kortin viesti on seuraava:

Mistä voi tankata lisää valoa?

Tätä kuukaudedn pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, ettei kyseessä ole pelkästään varsinaisesta valosta – vaan mistä tahansa, mikä lievittää, piristää, eheyttää – parhaimmassa tapauksessa kaikkea samanaikaisesti, palauttaen vielä ehkä uskon arkeen, kanssaihmisiin ja elämään ylipäätään (mikäli se on hukassa; näin saattaa välillä käydä). Omalla kohdallani toimii kahvilakäynti omassa seurassani, kirjeen kirjoittaminen, pitkät päikkärit, lukeminen. Elokuvan katselu Hausmannin kanssa. Kävelyt, pitkät tai lyhyet. Tanssimusan kuuntelu istualtani. Kehujen vastaanottaminen. Improvisoitu poikkeaminen taidenäyttelyyn, mikäli kuva kutsuu (tätä tapahtuu niin harvoin, että kutsun käydessä sitä on mahdotonta vastustaa). Väitän myös, että unitreffit Michael Madsenin kanssa ovat vaikuttaneet ratkaisevasti tämän päivän mielentilaani. 😉

En ehkä ole ihan vielä valmis kevääseen – mutta kesä taitaa olla tarpeeksi kaukana, jotta siitä voi unelmoida. Ja ken tietää, mikäli kalenterisivua maaliskuulle kääntäessä kevät, sittenkin, saapuu jo. Pysytään lämpiminä, ja ihmisinä, edelleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

*

PS. NiaFinland edustaa Helsingin joogafestareilla la-su 3-4.3. Tavataanko siellä?

PPS. 9-10.3. Turussa taas Niaa kahtena peräkkäisenä päivänä. Pe 9.3. Arbiksen niskaa ja hartianseutua hellivä yhdenillankurssi, la 10.3. Studio Fonin Fit By Nia, jossa keskitytään selkärangan hyvinvointiin. Tervetuloa!

Nian neljä peruspilaria

FourNiaPillars

Osittain NiaFinlandin 15-juhlavuodenkin kunniaksi, olen kollegoideni kanssa yhteistoimin väsäämässä Niasta uutta yleisflaikkua suomeksi (ja vähän på svenska). Tämän myötä tunneilla koetun sanoittaminen on syynissä. Usein kauemminkin Nian parissa liikkuneiden sanat saattavat takellella vastatessa kysymykseen siitä, mitä Nia on, tai mitä tunneilla tehdään. Miksi-kysymykseen löytyy sitten vastauksia jo vähän helpommin: siksi, että tuntuu hyvältä. Siksi, että on kivaa. Siksi, että vapautuu. Siksi, että rentoutuu. Ja niin edelleen.

Vaikka Nia onkin ollut olemassa jo vuodesta 1983, oleellisuuksien kiteyttämiseen voi mennä aikaa – puhumattakaan siitä, että ajat muuttuvat, kuten myös tavat joilla tuodaan asioita esille. Fitness, health, power ja beauty jalkautuivat brändiarvoina päämajasta ohjaajien joukkoon muutama vuosi sitten. Nämä neljä sanaa toimivat Nia-harjoitusta kannattavina pilareina, ja tiivistävät hyvin sen, mistä Niassa loppupeleissä on kyse – riippumatta siitä kolahtaako laji jo ensimmäisellä kerralla, lämpeneekö sille hitaasti tai ei ollenkaan. Tutkitaanpa sanoja ja niiden Nia-tarkoituksia hieman lähempää.

Fitness
Fitness -sana löytyy nykyään monesta sanayhdistelmästä. Niassa fitness mielletään yksinkertaisimmillaan sekä kehollisena että mielentason terveytenä ja hyvinvointina. Tarkoin harkitut liikesarjat ovat muokattavuudessaan omiaan luomaan yksilötason kokemusta onnistumisesta. Usein se, mikä tuntuu hyvältä, myös näyttää hyvältä – ja hyvältä näyttämisessä on tässä yhteydessä kyse ehkä ennen kaikkea aistillisesta läsnäolosta siinä mitä tekee, ja kuka on.

Health
Health voi olla sekä hyvinvointia että terveyttä. Nian iskulause, Through Movement We Find Health, paljastaa muokattavien liikesarjojen ja vapaatanssipyrähdysten päämäärän: hyvinvoinnin ja terveyden löytämisen ja ennen kaikkea ylläpitämisen liikkeen avulla. Kun liike itsessään on monipuolista ja monimuotoista, sen vaikutus ulottuu lihaksista niveliin sekä aivoihin, hermostoon, verenkiertoon ja lymfajärjestelmään. Myös tunteiden ilmaisu ja äänenkäyttö koetaan Niassa osana kokonaisvaltaista terveyttä.

Power
Power voisi viitata pelkästään lihasvoimaan, mutta Niassa tälläkin sanalla on kokonaisvaltaisempi merkitys. Kyseessä on ennen kaikkea henkilökohtainen voima: kyky toimia, puhua, ajatella ja ilmaista itseään rajoittamatta. Yksinkertaisuudessaan tämän voi nähdä rohkeutena olla oma itsensä lahjoineen, pelkoineen, epävarmuuksineen – kaikkineen. Aitoudessa on jotain puoleensavetävää; haavoittuvaisuus voi olla jotain paljon syvempää, henkilökohtaisempaa ja hetkellisempää kuin esimerkiksi avautuminen sosiaalisessa mediassa.

Beauty
Kauneuden monimuotoisuudesta tai monimuotoisuuden kauneudesta voisin kirjoittaa loputtomiin ja hyvinkin sydäntä sykähdyttävästi (eikö se olekin kauneudelle ominaisinta, tuo kyky liikuttaa meitä?). Vaikka harrastajat ja ohjaajat välillä äityvätkin stailaamaan itsensä hepeniin ja hamosiin, ulkoiset kauneuden ilmentymät ovat loppujen lopuksi seurausta siitä, että pitää huolta itsestään ja hyvinvoinnistaan – että tykkää itsestään ja elämästään, ja antaa sen näkyä. Näin pääsemmekin paljon käytettyyn Love Your Body – Love Your Life -kiteytykseeen. Kielimuodostaan huolimatta se on käskystä ja kehotuksesta kaukana. Enemmän kyseessä on kutsu hyödyntää mahdollisuutta rakastaa kehoaan ja elämäänsä – ja katsoa millaista jälkeä tällainen asenne ja asennoituminen aiheuttaa.

Mitä enemmän totun taas viikottaiseen tuntirytmiin joulutauon jäljiltä, sen paremmalta kehossa, arjessa tuntuu. Mitä enemmän pohdin näitä sanoja, sitä enemmän niiden viestistä pidän.

Tanssimisiin taas,
Minna

*

Helmikuu tuo mukanaan VILLIN Nia-viikonlopun! 😀 Luvassa lyhytkurssi Arbiksella pe 2.2. klo 17.30-19.30 (HUOM! ilmottaudu viimeistään 25.1. eli mieluiten samantien tästä) ja Fit by Nia-tapahtuma – fokuksena käsien ilmaisutaito – Studio Fonilla la 3.2. klo 12-14. Esimakua soittolistasta ja liikkeistä täältä. Lupaavalta näyttää ja kuulostaa, eikö?

#siksiNia

26168777_1435062339936100_377620928129077782_n

Tiesitkö muuten, että Nian toi Suomeen Jenkeissä vuonna 2002 vaihdossa ollut Laura Hellsten (ent. Karanko) – ja että Laura alunperin päätyi Nia-tunnille, koska vatsatanssikurssin opettaja ei ilmaantunut pitämään omaansa? Aika hilkulla siis oli lajin tänne jo 15 vuotta sitten rantautuminen. Toivon kuluvan juhlavuoden aikana saavani tilaisuuden kertoa SuomiNian alkuvaiheista vähän lisää, sen verran sattumanvarainen – tai kohtalon sanelema – Laurankin Nia-matka on. Sitä odotellessa suuntaan kuitenkin huomioni #siksiNia-kampanjaamme, jonka varjolla pyysin palautetta syyslukukaudella kanssani tanssineilta. Vasta eilen illalla minulla oli aikaa tarkastella vastauksia vähän lähemmin ja lähes liikutuin taas siitä, mitä laji saa harrastajissaan aikaiseksi.
Alla muutamia poimintoja:

Niassa parasta minusta on liikkumisen ilo, vaihtelevat kivat tanssikuviot (ei liian monimutkaiset) ja ihana rytmikäs bassoja sisältävä musiikki!

Nia on ollut aivan mahtavan hieno uusi tuttavuus liikunnan saralla. Monenlaista olen kokeillut ja harrastanut, mutta tämä tuntuu niin kropassa kuin mielessäkin niiiin hyvältä! Kertaakaan ei ole ollut mielessä, että jospa en nyt lähtisikään tunnille (pakottava syy erikseen).

Nia on ollut  mielettömän hyvä apukeino löytää tie omaan sisimpään, joka pääsi katoamaan jossain kohtaa….

Parhaat vaikutukset Niasta ovat olleet rentouden lisääntyminen liikkumisessa, josta on ollut hyötyä myös muiden lajien harrastamisessa, ja yllättäen Nia poisti pahan stressin fyysisiä oireita.

Nia- tanssissa pidän sen moniulottuvuudesta musiikissa, sen myötä liikkeissä ja oman persoonallisuuden toteuttamisessa. Koko kehon joustava käyttö suo hemmottelevia feeliksiä ja onnistumisen iloa. Hengitys vapautuu ja voimavarat kasvaa. Itselle ollut terapiaa!

Minusta Nia on iloa, läsnäoloa, heittäytymistä, kehotietoisuutta, rentoutumista, musiikkiin ja tilaan sulautumista. Yllätyksellisyyttä, voimaantumista & kohtaamisia.

Niassa on hienointa, että yleensä edes pieneksi hetkeksi onnistun päästämään kokonaan irti turhasta (estoista, suorittamisesta) ja liikun omalla keholla musiikissa niin kuin hyvältä tuntuu. Se tekee hyvää!

Kurssien alkaessa tällä viikolla, olen taas kohdannut ensikertalaisia vähän tavallista tiheämmin. Yksi heistä kysyi vastikään heti tunnin alkuun, että minkä takia teemme Niaa. Mainitsin musiikin vaikutukset tanssilliseen itseilmaisuun, ja kamppailulajien tuoman keskittyneen voiman mahdollisuutena purkaa tunteita, ja healing artsien tuoman kehontietoisuuden. Kotona illalla sängyssä asiaa ajatellen, mietin myös että #koskatoiminnallinenkeho.
Riippumatta siitä, mitä osa-alueita Niasta mainitsen, huomaan päämääränä ja osien summana kuitenkin olevan se toiminnallinen keho – niin laajana käsitteenä kun sen vain voi kuvitella. Kaiken ylläolevien lainauksien mainitseman lisäksi koen, että harjoitukseni on herkistänyt minua käyttämään kehoani yhä monipuolisemmin – ja samoin on saattanut käydä sinullekin:

Tiedät miten nostaa painavia kantamuksia, tiedät miten nousta rappuset, miten istua tai korjata ryhtiäsi. Tiedät miten tarpeen tullen rauhoittaa itsesi nukkumaan mennessä tai jännittäessä; miten kumartua, ojentaa, venytellä. Tiedät, missä ja miten pinnistää, miten ja missä relata. Tiedät, miten vapautan hartiajumeja.  Tiedät, miten antaa jalkojen rentoutua lattiaa vasten; miten antaa hengityksen syventyä ja pään tyhjentyä. Tiedät miten suhtautua juuri tämän hetken kehoosi – Now Body englanniksi – eli tiedostat tämänhetkiset resurssisi ja tarpeesi, ja toimit niiden mukaisesti.

Mikäli yllämainitut kokemukset loistavat poissaolollaan, tervetuloa tunnille ja uuden harrastuksen pariin. Mikäli ylläolevaan on lisättävää – mikset, kuten ylläoleva kuva kehoittaa jaa omia kokemuksiasi tanssilattialta? Kommentoi tähän alle, minun tai Nia Finlandin Facebook-sivuilla, tai vaikka sähköpostitse: minna(a)dakinia.fi.

Palauttavaa loppuviikkoa,
Minna

PS. Tänään 11.1. Hyvinvointikeskus Intusiasman Nia-kauden aloitus klo 16.30-17.30. Tervetuloa kokeilemaan – ja liity 18.1. alkavalle kurssille mikäli tykästyt!
Myös Arbiksen iltakurssi alkaa tänä – se puolestaan on niin suosittu, että tulijoita on varapaikalle asti. Jee! Lisää Niaa kansalle! 😀

PPS. Kuva on Nia White Belt-koulutukselta kesäkuussa 2015 – ihania iloisia kasvoja näkyi siellä. Saamme kouluttaja Ann Christiansenin kylään toivottavasti viimeistään taas ensi vuonna!