Kokemuksia kehollisuudesta: paremmin voimisen punainen lanka, tai, myötätuulta on turha kyseenalaistaa

Voi Hangon kesä, ja Nia.

Kovasti koetin elokuun ensimmäisen viikon ajan saada aikaiseksi blogikirjoitusta joka sivuaisi kesäkuulumisiani tai kuun alussa lähettämääni uutiskirjettä jossa pohdin onnellisuutta ja omaa tuoretta kokemustani siitä.  Kirjoitus ei sattuneesta syystä oikein tahtonut tulla ikinä valmiiksi.

Nyt istun kotona keittiönpöydän ääressä teekupin kera ja sulattelen Hanko-viikonloppua jonka iltapäivällä kolmentoista Nia-kurssilaisen kanssa paketoin Rick Astleyn tahtiin:  Never gonna give you up!

Tarve päättää kolmen päivän Nia-kurssi juuri tuohon kappaleeseen syntyi osittain eräästä hetken läpästä, ja siitä tosiasiasta että 8-vuotiaana olin niin ihastunut Rickiin että punastuin videon soidessa telkkarissa. Kun äsken kirjoitin kappaleen nimeen tuohon ylös kursiivilla, mietin että niin – tuohan on ehkä jopa se paremmin voimisen punaisen langan ydin: ettei koskaan, koskaan, anna periksi. Eikä sen periksiantamattomuuden tarvitse (aina) olla sitä koko kehon jännittämistä, hampaat irveessä eteenpäin puskemista tai kiinni pitämistä. Yksinkertaisuudessaan ja käytännöllisimmillään se lienee sitä yhden askeleen tai hengenvedon ottamista kerrallaan. Mielikuvat jotka nousevat tämän lauseen myötä pintaan ovat osittain raadollisiakin – mutta sitähän on myös elämä. Continue reading

Terveisiä 5 stages -koulutuksesta: Nia teki sen taas

Nia-5-Stages-Jan-Jensen

Nia 5 stages kuvakielellä. Kuva: Jan Jensen

Onhan tämä koettu aiemminkin: toiveikkaat odotukset Nia -koulutuksen suhteen ja jälleennäkemisten iloiset perhoset pyörimässä vatsanpohjassa. Maanantaina olin tulevasta Nia 5 stages-koulutuksesta jo niin tohkeissani, että olin hilkulla toivottaa oppilailleni iloista loppuviikkoa ja kertoa että olin matkalla viikonloppukurssille. Jos viikonlopuissa on uudellensyntymiseen taikaa, olen tainnut kokea niitä kourallisen ihan muutamassa päivässä.

Matkustin säkenöivässä seurassa Turusta Tukholmaan maanantai-iltana, ja Tukholmasta Skoonen Höganäsiin tiistaina. Vasta kotimatkalla eilen tulin katsoneeksi karttaa ja tajusin miten etelässä tulikaan käytyä – ilmankos kesä tuli vastaan kukkivine syreeneineen ja keltaisine rypsipeltoineen. Aistit taisivat aueta jo matkailusta.

Saavuimme Jonna Beldtin Nia Studiolle etuajassa, ja saimme siis rauhassa hiplata Soul Of Jivan ihania tanssivaatteita (jep, jotain tarttui mukaankin).

 

13248355_10153605011066439_791195076455828562_o

Nia Studion tilpehöörinurkka. Kuva: Laura Hellsten

Noin muuten oli käymässä vähän samalla tavalla kun usein elokuviin mennessäni: siinä vaiheessa kun liput ja popkornit on ostettu olen tavallaan jo unohtanut että kokemukseen kuuluu vielä se elokuvakin. 😀

Kurssi alkoi epävirallisesti Debbie Rosaksen pitämällä tiistai-illan Nia-tunnilla, ja sen ollessa ohi tuntui melkein siltä kun olisin voinut lähteä kotiin. Debbiellä on nähtävästi uusi rutiini työn alla ja siinä yhdistyy toden totta se music, movement & magic, mikä Niassa on ainutlaatuista. Iholle jäi afterglow, jälkihohto, joka oli aistittavissa miellyttävänä latautumisena, lähes sähköistettynä tietoisuutena eri kehonosista. Nimensä mukainen Ultimmmate Nia experience, vai? Jotain sen kaltaista.

After Debbie's class in Höganäs

Henkilökohtaista Nia-historiaa vasemmalta oikealle: Laura Hellsten, eka oma opettajani. Ann Christiansen, vakiokouluttajani. Debbie Rosas, Nian perustaja ja kehittäjä. Ja minä, tyylilleni tunnollisena pirskahtavan hikisenä 😀 Kuva: Laura Hellsten

Keskiviikko ja torstai olivat täysiä kurssipäiviä kahdeksasta kuuteen. Käytäntö ja teoria, henkilökohtaiset kokemukset ja avoin oppimisympäristö nivoutuivat taas upeasti kokonaisuudeksi jota oli helppo ja innostava seurata.

5 stages -ohjelma itse on yksinkertaisuudessaan nerokas. Se perustuu ihmisen viiteen kehitysasteeseen jossa virtaava, vapaampi liike muuntuu ryömimisen, konttaamisen ja kyykyn eli seisomisen kautta kävelyksi. Tuntikonsepti on musiikiton, ohjeistukset selkeitä ja sisältö jälleen kerran muokattavissa jokaisen ainutlaatuisten tarpeiden mukaan. Muoto säilyy kerrasta toiseen, vaikka painotus tai teema vaihtelee aivan kuten Niassakin.

Jotenkin tuntui siltä, että olimme tässä Niankin ytimen äärellä. Siinä missä Nia kutsuu aistien tanssiin ja leikkiin musiikin avulla, 5 stages keskittyy somaattisen kokemuksen voimaan. Hiljaisuudessa ja pehmeän ohjauksen avulla huomio ohjautuu kuin itsestään omaa kehoa, omaa tekemistä kohti. Tilaa omalle kokemukselle on runsaasti ja perusNia-tunnista ratkaisevasti eriävällä tavalla. Lähin liikekokemukseni on Fuegolla kokemani taitavasti ohjatut Yin Yoga -tunnit. 5 stages on vaan dynaamisempaa, ja vapaampaakin, hitusen (huomio, sinä liiallisesta vapaudesta ahdistuva: saat kyllä tarpeeksi suuntaa antavia ohjeita tunteaksesi itsesi tälläkin tunnilla turvalliseksi).

13260144_10153931617493145_7187331302900775448_n

Koulutustilanne päällä. Debbie Rosas keskellä kuvaa turkoosissa housuissa. Kuva: Ann Christiansen

Debbie Rosaksen olen tavannut koulutustilanteissa joitakin kertoja; tätä ennen Hampurissa vuonna 2006, Portlandissa vuonna 2010 ja Lontoossa vuonna 2013. En voi sanoa olevani henkilökohtaisesti hänen kanssaan mitenkään läheinen, vaan tosiasia on kuitenkin tämä: hänen elämäntyönsä Nian ja 5 stages -ohjelman parissa on huimaa, ja tunnen häntä kohtaan sekä suurta kunnioitusta että kiitollisuutta.
Kaiken hehkutuksen lomassa koen tässä yhteydessä tärkeää todeta, ettei kyse ainakaan omalla kohdallani ole minkään asteen henkilöpalvonnasta. Nian kehittäjän ihmisyys ja inhimillisyys tulevat toistuvasti näkyviin eri tavoin, ja hyvä niin. Tässäkin tapauksessa on viisaampaa katsoa sormen osoittavaan suuntaan kun jäädä tuijottamaan osoittavaa sormea, vaikka osoittaja fiksu ja filmaattinen onkin. 🙂
Se, mitä sieltä osoitetusta suunnasta sitten löytää, lienee yhtä henkilökohtaista kuin mikä tahansa muukin liikuttava kokemus. Jotenkin omani kiteyttää mainiosti ne kotimatkani varrella, Portsan Tuulenpesä-liikkeen ikkunasta bongaamani viisi patsasta nimeineen. Ne olivat Irrottautuminen omasta kuvasta, Yltäkylläisyys, Hyväksyminen, Luottavaisena sekä Heittäytyminen. Kas, siinä taas kasvua kerrakseen.

LauraAnnochMinna 5 stages

Ihana Laura, ihana Ann, ja ihana minä. Kuva: Jonna Beldt.

*
Kohta onkin jo seuraavan paikallisen Nia-seikkailun aika! Ann Christiansen vetää Nia Blue Belt -koulutuksen Turussa, Studio Moven rempatuissa tiloissa (entinen Mikaelin kirjasto). Täältä löydät koulutusviikon kaikille avoimet tunnit.