Lempeys lomalla

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen lämpimässä.
Sellaisessa eteläisessä, jonne monet lähtevät saadaksen hajurakoa arkeensa.
Sellaisessa ympärille kietoutuvassa, jollaisessa itse olen viimeksi ollut yli kymmenen vuotta sitten.
Sellaisessa, missä hetkellisesti vieraannun kehostani: sen taipumus tuottaa hikeä ja karvoitusta vievät henkiset jalkani lähes altani.
Onneksi olen ikäiseni. Onneksi teen työkseni mitä teen, ja tällä hetkellä varsinkin työtä käskettyä:
Rakasta itseäsi, nainen. Rakasta.

Ommellessani olkaimia niitä vaativaan kesähepeneen juon kahvia ja mietin pitkästä aikaa ulkonäköä ja siihen kohdistuvia paineita; miten syvälle sellaiset pinnallisuudessaan ovatkin juurtuneet. Miten nopeasti täysin toiminnallinen, kutakuinkin terve keho voi olla liian paljon sitä tai liian vähän tätä. Miten salakavalasti elinikäistä ystävää voikin tehdä mieli moittia, mollata ja muokata, vähätellä ja vaihtaa mielessään parempaan.

Seuraan sormiani, jotka käsittelevät neulaa ja lankaa. Samaiset pelastivat aikaisemmin paikallisen emäntäni aamun parin piilo-ompeeleen avulla. Samaiset silittivät eilen rakkaani kasvoja ja harjoittelivat äsken ystävältäni saatujen uusien vesivärikynien kanssa maalaamista. Samaiset naputtelevat nyt sanoja koneelle, muuntavat ajatuksia tunteella mustaksi valkoiselle.
Muistan – ainiin, tätä on kehollisuus: jotain paljon kokonaisvaltaisempaa kuin pelkästään korvien välissä tapahtuvaa analysointia, arviointia ja ajatusten pyörittelyä. Ja näin kehontietoushurmiollisena: jotain paljon pyhempää, kuin miksi monet ehkä fyysisen ulottuvuutensa äkkiseltään mieltävät.

Teen oloni niin mukavaksi kuin kykenen: välttelen keskipäivän paahdetta hengailemalla sisätiloissa, kuljen väljissä vaatteissa ja niin avoimissa kengissä kun mahdollista. Kuuntelen, haistelen, katselen. Ja kuten Martha Beck tämänhetkisessä lempikirjassani (Finding Your Way In a Wild New World) kirjoittaa:

To navigate the wild world, you need to move your basic perceptual and analytic thinking out of your head and into the whole inner space of your body. This is how you begin to find your way through a terrible loss, a fulfilling career, a complicated relationship, or a broken heart /…/.
Menders of all times and places have taught that silencing the thoughts in our heads and opening to the experience of the body is the basis of all healing.

Yksinkertaisimmillaan healing voi tarkoittaa sitä, että tekee jotain, kokee jotain, tai tapahtuu jotain minkä kautta tuntee itsensä vähän paremmaksi. Tällä logiikalla (juu – logiikka on fantastinen palvelija vaikken herruutta sille helposti annakaan) olen itsekin hitusen aiempaa taas eheämpi. Tai kokoonparsitumpi, kuten meistä useimmat. Hyvä, että lempeys mahtui matkalaukkuun, lieneekö itse sinne loikannut tietäessään että ennen pitkää sitä jälleen kaipaan.

Nyt: pihalle.
Aurinkoista viikonloppua itsekullekin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

PS. Tämä kuva on täysin lavastettu. En kykene paahdattelemaan auringossa penninkään vertaa. Tai no ehkä juuri sen pennin verran. 😀

 

Niassa ilo on jotain tunnetilaa suurempaa

Kuva: Laura Hellsten

Kuva: Laura Hellsten

 

Kukapa ei olisi kuullut liikunnan ilosta – joku ehkä ärsyttävyyteen asti. Itse olen ohjannut Joy -nimistä Nia-rutiinia yli puolen syyskaudesta, ja ilo, joy, mainitaan Nian peruspilareidenkin joukossa. Syksyn kiireisimpinä kuukausina viikkojen vilahtaessa ohi, päivien pimetessä ja otsikoiden levittäessä epätoivoa minkä ehtivät, ilo voi tuntua kaukaiselta tai jopa asiaan tai tunnerekisteriin kuulumattomana. Huomasin vastikään itsekin pohtivani jos alkusyksyn ohjausriemu oli käytetty jo korkoineen kaikkineen. Sitten muistin mitä lajia ohjaan, ja mitä siinä oikeasti ilosta sanotaan: Niassa ilo on jotain tunnetilaa suurempaa. Niassa ilokin on aistillinen kokemus.

Niassa iloon kiteytyy elinvoima: sykkivä sydän, virtaava verenkierto. Aistikokemukset: mitä kuulen, mitä näen; mitä maistan, haistan ja tunnen. Kelle ilo on kuplivaa, kelle asian ytimessä olemista. Kelle rauhallisuutta, selkeyttä, toiveikkuutta. Autenttisuutta, kiitollisuutta, eheyttä. Mietin myös tässä, että mindfulnessissa eli hyväksyvässä, tietoisessa läsnäolossa ja Niassa on paljon samaa. Aistien aktivointi tukee kokemusta siitä että minä olen ajatuksiani tai tunteitani enempi vaikka nämä välillä muuta väittävätkin. Niassa keho voi kokea iloa liikkeestä, vaikka mieli olisikin kokemuksesta eri mieltä (“tää on tylsää/vaativaa/vaikeaa”). Niassa keho voi liikkua tietyn musiikin tahtiin ja nauttia siitä, samalla kun mieli kovaan ääneen kertoo miten kaamea kappale kaiuttimista kajahtaa.

Lähestymällä iloa aistillisena kokemuksena vaadin itseltäni vähemmän. Saan siten tulla Niaan väsyneenä, ärtyneenä tai vaikka surullisenakin, eikä tanssin tarkoitus ole vähätellä oloani tai tunnetilaani ja väkisin muuttaa sitä miksikään. Keskittyessäni iloon kehollisena kokemuksena, saan tilaa hengittää tunnetilani kanssa, huomata miten kehossa tuntuu hyvältä tai ainakin hitusen paremmalta tunnin jälkeen, vaikka sydämessä paikattavaa olisikin tai toipumista sairauden jäljiltä vielä jäljellä, kehonhuolto tai -hallinta vielä puolitiessä.

Pehmeää viikonalkua ja tervetuloa tunneille vastedeskin – kirjaimellisesti juuri sellaisena kuin olet.

 

joseph-campbell-find-a-place

Matkamietteitä

Alunperin aikomukseni oli tehdä muistiinpanoja matkalla Tallinnasta Helsinkiin eilen illalla, mutta sattuneesta syystä suunnitelmat muuttuivatkin. Laiva oli täynnä, istumapaikat harvassa ja myönnettäköön: ajatus ei enää kahdeksan maissa kauhean kirkkaana kulkenut. Alunperin luulin myös kirjoittavani jostain aivan muusta, mutta tällaiseksi tämä nyt meni.

Luulin helmikuun olevan toimintaa täynnä, vaan maaliskuu se vasta onkin ollut melkoinen osuus kevään Nia-matkallani. Kuukautta on kulunut 21 päivää ja ohjannut niistä olen 19, muutamana päivänä tuplatuntejakin.
Eräs ystäväni ehti jo pohtia jos keskustelu pomoni kanssa olisi paikallaan. Minä puolestani totesin että sekä pomo että minä pidämme kirjaa siitä mikä toimii ja mikä ei toimi, ja melko säännöllisesti teemme katsauksia sekä menneeseen että tulevaan. Koetamme oppia virheistämme, ja juhlia menestyessämme. Koska yksin yrittävän hartioilla lepää niin pomon, markkinoijan, sihteerin, siivojan, palkanlaskijan kuin tuotteen toimittajankin vastuu, työ muokkautuu toisinaan pakostakin trial/error-kokemusten mukaan. Kesä ilman ohjaustaukoa on oiva tilaisuus oppia loman tarpeellisuus, pitkiä ohjausputkia mahdollistaa asioiden yksinkertaistaminen eli vaikkapa ihmisten parissa toimivan introvertin yrittäjän tapaamisten rajoittaminen. Toisaalta mietin myös mitä päivittelemistä näissä ohjausputkissa edes on – enkö minä juuri tätä työkseni tee? No teen, teen. Se vain joskus unohtuu, kun työ on niin mukavaa ja itselle merkityksellistä.

On jollain tavalla huimaa todeta, että olen investoinut Niaan ja omistautunut lajille yli kymmenen vuotta. Omistautuneisuus kulkee kokemuksena kehossani, ja kokemuksesta on helppo ammentaa lähes tilanteessa kun tilanteessa. Ellei kokemus itsessään riitä, tunnen itseni tarpeeksi hyvin pystyäkseni arvioimaan käsillä olevia tilanteita. Voin arvioida miten lähestyä niitä kaikkein rakentavimmin, kyen tarpeen tulleen luomaan selkeyttä sisäisen mylleryksen keskelle ja osaan poistua paikaltakin. Tämä kai on sitä itsensä johtamista, jonka eräs Turun Sanomien toimittaja äskettäisessä haastattelutilanteessa nosti esiin yrittäjälle tärkeänä ominaisuutena. Ei ole täysin tavatonta, että varsinkin hyvinvointialalla toimiva useasti asettaa autettavan tarpeet omiensa edelle, tai veistää selkänahastaan niin kauan kun veistettävää löytyy. Ei ole kauhean kestävää kehitystä, tämä. Toipumisen taito ja palautumisen palkitsevuus ovatkin olleet viime aikoina erittäin näkyvällä paikalla yritystoimintani takahuoneessa.

Tätä kirjoittaessa ulkona leijailee taas lumihiutaleita. Istun sängylläni ja viikonlopun matkahype alkaa iltapäivän tullessa laantua hieman, kierrokset hidastuvat. Taidan ehtiä mainiosti ottamaan nokoset vielä ennen illan tuntia Studio Fonilla, ja loppuviikosta pääsiäinen pistää tuntini tauolle. Kyllä tuo pomoni osaa.
Tanssimisiin!

*
Ja kaikki istumatyöläiset sun muut hoi: heti huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna jo seuraava Nia 52 Moves-playshop! Teemana keskivartalo (on kyllä tylsän kökkö sana, tuo – vaan sisältö onkin sitä eloisampaa!), ohjaajina minä ja Katriina Virtanen.  Sähköpostitse etukäteen ilmottautuminen takaa EarlyBird-hinnan (la 25 €, su 15€ tai yhteensä 35€), oveltakin myymme toki lippuja (la 30€, su 15€).

Antaa talven jatkua vielä hetken

Sekatekniikan saloja.

 

Tajusin tänään että minun oli paljon helpompi juhlistaa, arvostaa ja kunnioittaa talvihorrostaipumuksiani loppuvuodesta kuin alkuvuodesta.

Marras- ja joulukuussa kuljemme edelleen pimeää kohti. On vuodenaikaan liittyviä käpertymis- ja vetäytymisjuhlia; kynttilöiden sytyttelyä, fiilistelypyhiä, lämpimiä juomia ja kauden lopettajaisia. Tammikuussa arki lähtee vyörymään ihan kun se olisi pidättänyt henkeään joulun ja uuden vuoden yli, ja yhtäkkiä ollaankin sitten jo helmikuussa.
Tänä vuonna vuodenvaihteen flunssa kiersi onneksi minut kaukaa, mutta jouduinkin rautakuurille kun väsymyksen ja yleiskuntoni kanssa ristiriidassa olevan hengästymisen takia hakeuduin lääkärin kautta verikokeeseen: anemiahan se siellä. Vaiva taitaa tosin olla jo antautumassa, kiitollisen nopeasti punasolut lisärautaan reagoivat. Helpottunutkin olen – ai, se olikin vain tätä, taas.

Jännää tässä yhtälössä on juuri nyt lisääntyvän fyysisen energian ja lumen sulamisen luoma illuusio jo koittavasta keväästä. Viimeksi kun tarkistin, helmikuu oli kyllä edelleen selkeästi talvea. Tämä vain tuuppaa unohtumaan täysin, kun nurmikko loistaa vihreänä ja kalsarit voi melkein taas jättää korinpohjalle kaappiin. Ja kyllä, tykkään tasan tarkkaan kaikista vuodenajoista. Varsinkin sielulliseti olen yksinkertaisesti jollain tapaa mitä syvimmässä talviunessa juuri nyt, ja ihmekös tuo kun pakastimessa asumme. Tämä tosiasia on liiankin helppo ohittaa kun yhteiskunnan rattaat pyörivät ympärillä lähes samaa tahtia vuoden ympäri.

Onnekseni kuuntelin viikonloppuna yhtä Woman Unleashed Online Retreat-retriitin puhujaa – en muista hänen nimeään, eivätkä videot ole enää saatavilla – joka räväkästi puhui talviunten puolesta. Joulu-, tammi- ja helmikuuta, jopa osaa maaliskuuta hallitsee kuulemma hirsiä vetävän karhun energia. Minkään ei periaatteessa tarvitse liikkua mistään mihinkään, eikä mitään uutta tarvitse sinänsä laittaa alulle. Tämä ei tietenkään tarkoita meidän kaksijalkaisten kohdalla täyttä toimettomuutta. Arki hoituu perusterveen aikuisen elämässä usein kuin itsestään mikä on välillä, ja varsinkin tähän aikaan vuodesta, jotenkin lohdullista. Se hoituu omalla kohdallani sen paremmin, kun taas ymmärsin ettei minun tässä tarvitse selkänahastani mitään veistellä – senkun ilmestyn paikalle hoitamaan ne asiat jotka hoidettava on. Eikä se edes ole niin ilotonta kun miltä sain sen äsken kuulostamaan – tässä on paljonkin nautittavaa, tässä pienimuotoisessa sulavuudessa.

Huomaan viime aikoina maalanneeni useampia silmänsä sulkeneita naishahmoja (yksi heistä yllä). Sätin itseäni ensin unisuudesta ja haluttomuudesta nähdä tai katsoa, mutta ymmärsin melko nopeasti että välillä ne suljetut silmät ovat myös vain tapa kääntää katse sisäänpäi. Mikäs sen oivempi aika tälle kun sydäntalvi. Kevään – sen oikean kevään – koittaessa, minussakin kyllä jokin herää taas.

Ja kas. Ulkona sataa taas lunta.

*

Nian olennaisimpia ominaisuuksia on mielestäni nimenomaan sen mukautuminen tarpeiden ja täten vuodenaikojenkin mukaan. On joitakin koreografioita joita vain tulee selkesti ohjattua enemmän talvisin kuin kesäisin, ja muutenkin meno on jollain tapaa helposti syvällisempää. Hyvä näin – liikkeen ilolla on monta kasvoa. Hemmottelethan itseäsi helmikuun halki, pidät itseäsi niin hyvänä kuin osaat.

La-su 6-7.2. askeliin ja jalkoihin keskittyvä Playshop + tunti Studio Fonilla. Vielä mahdut mukaan – lue lisää täältä.

Lempparikouluttajani Ann Christiansen vierailee Suomessa ystävänpäivänä  eli 14.2. Lue Espoon tanssitapahtumasta lisää täältä.

 

 

Olkoon voima, ja niin edelleen

Tähtitaikaa.

Tampereelta Turkuun tupsahtaessani kuljin kutakuinkin suoraan Kinopalatsin kello yhden Tähtien sota -näytökseen. Tai no, kodin kautta kylläkin ja pohtien jos tämä jo valmiiksi vaiheikkaan viikon jälkeen sittenkään oli hyvä ratkaisu. Oli se.

Jätän suosiolla elokuvan varsinaisen arvostelun siitä kiinnostuneille, mutta aivan yhtä elegantisti kuin uusin James Bond nostaa hattuaan menneisyydelle, niin tekee myös Star Wars: The Force Awakens. Hyvän ja pahan mustavalkoisen vastakkainasettelun sijaan tässä heräävään voimaan keskittyvässä kokonaisuudessa valokeilaan nousevat henkilöt ja elämänkohtalot. Kauniisti, koskettavastikin. Ja ennen kuin tästä teksistä sittenkin tulee se arvio jota en ollut kirjoittamassa: koin taas kerran elokuvateatterin pehmeällä penkillä oivalluksen.

Mietin, että jos ne (mielestäni merkityksettömät) vuonna 1999 ja 2000-alussa tehdyt Tähtien sota-osat olisivatkin jääneet tekemättä, ei tämäkään hanke ehkä tällaisenaan olisi päivänvaloa nähnyt. Olen toki nähnyt koskettavampia ja henkilökohtaisesti merkittävämpiäkin elokuvia, vaan juuri tähään elokuvakokemukseen liittyvä oivallus nivoutuu viimeaikaisiin keskusteluihin ystävän jos toisenkin kanssa.
Olemme pohtineet elämän suuntia ja Isoihin Asioihin – työhön, arkeen, parisuhteeseen – liittyviä kysymyksiä. Pintaan on noussut epäilyjä oman osaamisen, valmiuden tai luovuuden suhteen; syynissä ovat olleet sekä mahdollisuudet, velvoitteet ja valinnat. Toiveet ovat kohdanneet todellisuuksia, oletukset totuuksia. Lähestyvä vuodenvaihde kutsuu kai jollain tapaa tekemään tilinpäätöksiä menneen suhteen, asettamaan uusia tavoitteita tulevalle. Jotenkin tuo Tähtien sotaan liittyvä oivallus tuntuu kaiken tämän keskellä lohdulliselta ja maanläheiseltä: kaiken ei tarvitse olla viimeisen päälle tai tyydyttävän täydellistä saadakseen olla olemassa, saadakseen syntyä. Kaikella on paikkansa ja ellei, on todennäköistä että paikka hahmottuu ajan kuluessa, pölyn laskeutuessa.Tai, kuten Clarissa Pinkoa Estés toteaa Untie the Strong Woman -audiokirjassaan:

Getting each thing done imperfectly is often far more blessed to someone else, than us putting off completely the thing because it is not yet perfectly perfect.

Tehty palvelee jotakuta jo itsessään, täydellisyyden tavoittelu estää ehkä jo ensimmäisen askeleen. Taidan samalla tässä muistuttaa itseäni omasta trial-error-menetelmästä esimerkiksi musiikinteon suhteen – tietyt asiat eivät selviä kuin kokeilemalla, ja harvemmat ne ovat kertoheitolla valmiit ja täydelliset. Vahingot ja epäonnistumiset ne vasta ponnistuslaudan muodostavatkin, kun niiden jälkeen uskaltaa taas leikkiin ryhtyä. Rohkeutta ja valoa loppuvuoteen ja sen pyhiin itsekullekin!

*

Aina voimasta puheen ollen muistelen Tai Chi-treenejäni Rein Siimin johdolla vuosina 2006-2009. Muistikirja johon tein muistiinpanoja treenien yhteydessä tehtyjen visualisointien ja meditaatioiden jälkeen tai miniluentojen aikana kuuluu edelleen sieluni aarteisiin. Niissä puhutaan paljon juuri voimasta ja sen käytöstä. Kaikin voimin eteenpäin, sanoi Rein usein, ja niinhän se on. Välillä voimat riittävät kananmunan keittämiseen, väliillä maratoniin. Eikä noita keskenään ole tarkoitus vertailla ja mitata – todetaan vain että voimaa käytti kun sitä käytettäväksi oli suotu.

Ensi viikolla lähdemme ihme ja kumma taas kohti valoisampaa vuodenaikaa ja Dakinian ohjaukset ovat joulutauolla. Tanssimisiin taas tammikuussa 2016 – luvassa uusia rutiineja joiden seurassa itse vietän aikaa kömmähdellen ja siten koordinaatiokykyäni jälleen kasvattaen. ♥

“In the midst of winter, I found there was, within me, an invincible summer. And that makes me happy. For it says that no matter how hard the world pushes against me, within me, there’s something stronger – something better, pushing right back.” ~ Albert Camus

Löydetty: sisäinen kesä

 

Tapahtui tosielämässä toissaviikolla:

Ystäväni istui toimistollaan ja vilkuili vuorotellen kalenteriaan, tietokoneen näyttöä ja puhelintaan. Tekemättömät asiat vilisivät silmissä – oli raportteja kirjoitettavana, hakemuksia viimeistelemättä, veroja raportoimatta, ja lähtö läheni. Oli kokous hallintoryhmän kanssa, henkilökunnan pikkujoulujuhlat, ja se ratkaisematon kyytiongelma kaukaisessa kohteessa järjestettävään konferenssiin – paikallista taksiyritystä oli haastellista paikallistaa. Mitä ystäväni teki? Ainoan oikean: lähti lounaalle kanssani. Palatessaan toimistolleen puolitoista tuntia myöhemmin, ystäväni oli huomattavasti virkeämpi ja iloisemmalla päällä. Sähköpostissa odotti viesti konferenssijärjestäjiltä: kuljetus oli järjestynyt.

Maanantaisen Nia-tunnin jälkeen eräs tanssijoista jäi hetkeksi juttelemaan. Rupattelimme kehontietoudesta, itsestään kuuntelemisesta, siitä, miten Niassa opittua ja havaittua voi hyödyntää salsassa. Lähtiessään nainen lausui ehkä parhaat tässä kuussa kuulemani sanat:
– No nyt on taas tää aika vuodesta, ku tarttee nähdä vaivaa sen eteen että on hauskaa.

N-a-u-l-a-n kantaan.

On taas se aika vuodesta, kun tarttee nähdä vaivaa sen eteen että on hauskaa.
Kirjoitin viimeksi lyhyesti siitä, miten otan kaikki sesongin hyvät toivotukset henkilökohtaisesti, ja miten kulta ja kimallus yltäkylläisyydessään jotenkin tuntuu ehkä luonnollisenkin lohdulliselta kaiken pessimistisen uutisoinnin ja edelleen syvenevän pimeän keskellä. Tämän yllämainitun lonkalta heitetyn lausahduksen myötä tajusin taas kerran miten vaativaa näillä leveysasteilla asuminen henkisesti voi olla. Juuri kun voimavarat auringonvalon ja D-vitamiinin puutteessa ovat vähimmillään, tarttis vielä tsempata, ja nähdä vaivaakin. Herramunjee, anna mun käpertyä kokoon! Ellei tietyt perusasiat olisi kunnossa, saattaisin käpertymisen valitakin. Vaan huomaankin tässä ystäväni kaltaisesti oppineeni että välillä tauko on ainoa oikea valinta kiireiseen päivään, ja että vaivannäkö kannattaa.

Tiedän, että kannattaa seistä auringossa sen viisi minuuttia jota aikaa löytyy. Tiedän, että kannattaa jakaa huoliaan jonkun kanssa. Tiedän, että kannattaa nähdä ystäviä. Tiedän, että kannattaa pyytää saada olla yksin kotona jos se oma aika on oleellinen osa sielunravintoa. Tiedän, että kannattaa hakeutua tanssilattialle tai joogamatolle vaikka väsy olisikin. Suurin ero aikaisempiin vuosiin taitaakin olla, että sen lisäksi että tiedän kaiken edellämainitun, toteutan sitä myös parhaani mukaan.

Hakeudun aurinkoon aina kuin mahdollista, kuitenkaan itseäni moittimatta jos en siihen ehdi. Jaan ajatuksiani, varsinkin niitä typerimmiltä tuntuvia pelkoja läheisteni kanssa – luotan siihen, että ihminen jonka puoleen käännyn on puolellani ja toivoo minulle vain parasta, aivan kuten minäkin hänelle. Verbalisoin yhä uudelleen tarpeen saada olla kotona yksikseni – en voi sille mitään, että avopuolisoni viihtyy kotona ja tekee töitä sieltä käsin. Hän myös viihtyy seurassani, eikä tästä johtuen aina omatoimisesti huomaa lähteä – ellen minä ota tarpeittani itse vakavasti ja kerro niistä.
Nian ohjaaminen on puolestaan valinta joka vie minut tanssilattialle myös silloin kun en välttämättä jaksaisi. Onneksi voin tunnilla valita fokuksen ja miten kovaa milloinkin mennä, eikä ole tullut vielä päivää, jolloin liike pahentaisi tilannettani. Päinvastoin – tanssilattia on pelastanut minut kerran toisensa jälkeen. Tuonut vähän lisää elintilaa, vienyt ajatukset muualle, rauhoittanut, virkistänyt. Ne tunnit, jotka koen ohjanneeni huolimattomasti tai jopa huonosti antavat minulle tilaisuuden harjoittaa lempeyttä itseäni kohtaan, ja minusta on tullut aika haka ottamaan tilanteesta vaari (vaikka sen itse sanonkin).

Parasta siinä On taas se aika vuodesta, kun tarttee nähdä vaivaa sen eteen että on hauskaa -lausahduksessa taitaakin olla se miten se ottaa kiteyttää kaiken tällä hetkellä oleellisen. Tämä pimeys, ja sen mahdollisesti ahdistavatkin juhlapyhät ovat toistuvaa luonnetta. Toiston tiedostaminen voi toimia työkaluna elää sekä pimeyden että juhlapyhien kanssa. Taas ne tulevat – oletko valmis? Ja, vaikket olisikaan – vaivaa kannattaa oman hyvinvointinsa eteen aina nähdä. Yksikin pieni valinta tai arkinen teko voi kantaa kauas, vaatimattomin hymy johtaa suureen iloon.

Tänään siivoan yksin kotona ollessani keittiön, siirrän vaihtelun vuoksi pöydän uuteen kohtaan. Käyn läpi kesäkuvia koneellani, ja olen juuri niin toiveikas asioiden suhteen kun osaan olla. Iloa ja valoa viikkoosi!

Minna

“In the midst of winter, I found there was, within me, an invincible summer. And that makes me happy. For it says that no matter how hard the world pushes against me, within me, there’s something stronger – something better, pushing right back.” ~ Albert Camus

“In the midst of winter, I found there was, within me, an invincible summer.
And that makes me happy. For it says that no matter how hard the world pushes against me, within me, there’s something stronger – something better, pushing right back.” ~ Albert Camus

*

Iloa, valoa ja hyvää oloa saatat löytää viikonloppuusi seuraavista tapahtumista:
Pe 11.12 esitän omia kappaleitani Café Monarchissa (Humalistonkatu 7a), klo n. 18:30 alkaen. Vapaa pääsy!
La 12.12. HyväntekeväisyysNia Kårenilla (Hämeenkatu 22), klo 12:30-13:45. Vapaaehtoinen osallistumismaksu suoraan SPR:n keräyslippaisiin salissa.

Terveisiä pöydän takaa

Mii_Artist by the desk
Kävelin eilen kaupungilla. Kuljeskelin hoitamassa asioitani kaiken kauteen kuuluvan kullan ja kimalluksen keskellä ja huomasin nauttivani kaikesta kauniista. Katselin kalentereita ja kortteja sillä silmällä, ilahduin monestakin, ja sitten vielä syvemmin sen johdosta että kaiken tarjonnan keskellä joku valitsee minunkin kädentuotoksiani. Siinäpä kiitollisuuden aihetta kerrakseen!

Sellainenkin on tässä mielessä käynyt, että vaikka kulutusjuhla monella tapaa huipentuukin tässä kuussa, se ei mitenkään tarkoita sitä, etteikö liikkeellä olisi myös runsaasti antamisen aitoa iloa, ahneuden keskellä auttamista ja oikeaa välittämistä.

Tiedän, että inhimillisyys ja parhaansa tekeminen on useimpien arkea vuoden ympäri. Silti arvostan tätä samaa valotyötä vielä hitusen enemmän kun ulkona on pimeää ja (sosiaalisen) median melukylä toitottaa maailmanlopuista tavalla jos toisellakin. Aion nauttia väreistä ja valoista vastedeskin, ottaa hyvät toivotukset erittäin henkilökohtaisesti ja heijastaa niitä takaisin parhaani mukaan.

Valoa päivääsi. ♥

*

Ohjasvapaa ilta luvassa, eli helmet ja höyhenet on otettu esille. Ensin tosin käyn naapurintädin luona kaffella, kun kuulemma eilisistä 85-vuotisjuhlista on jäänyt nimpal kauhiast kakkui jälel. No, seuraan Punaisen Ristin banderollista eilen bongaamaani Löydä oma tapasi auttaa -kehotusta ja teen mitä tässä tilanteessa voin. Kampaan hiukseni ja lähden päiväkahveille. ☺

Korviin ripustettavia kauneuksia työn alla - helmet lasia tai puuta, ja höyhenet luonnollisen sulkasadon tuotosta.

Korviin ripustettavia kauneuksia työn alla – helmet lasia tai puuta, ja höyhenet luonnollisen sulkasadon tuotosta.