Tuumailua vetovoimasta – Niassa vietetään vuonna 2018 “Year of the Pull”-teemavuotta

36176378_10155890188237981_6395249227647156224_n

Kun kerran tai muutaman on kokenut rikastuvansa mittaamattomalla tavalla sen tähden, että on seurannut sisäisen navigaattorinsa ohjeistusta vain mututuntumalla, kynnys ottaa sekä navigaattori että mututuntuma hieman vakavammin laskee huomattavasti.

Nian kehittäjä, Debbie Rosas, on nimennyt kuluvan vuoden 2018 “Year of the Pull”-vuodeksi. Uskomatonta kyllä, Suomi saatiin – ikäänkuin Niafinlandin juhlavuoden kunniaksi – Debbienkin kiertuekartalle, ja lokakuussa hän ohjaa Helsingissä vuositeemaa mukaillen Dance Pull -nimisen tapahtuman. Tanssitapahtuman teemana ovat Nian kotisivujen mukaan chakrat ja niiden viisauksien äärelle löytäminen. Uulalaa! Iloitsen tästä itsekin, sillä oma varsinainen chakratietouteni on loppupeleissä melko lightia. Samalla olen kiitollinen, että Niassa esoteerismpiakin aiheita lähestytään aina kehosta käsin (me ollaan spirit having a human experience, junou).

Esimerkiksi The Secret ja joitakin vuosia sitten paljon huomiota saanut vetovoiman laki ei (heh heh) kutsunut minua puoleensa lainkaan (tässä aihetta sivuava artikkeli). Olen varma siitä, että ajatustasolla ja intentiolla on tärkeä paikka muutoksen mahdollistamisessa. Ongelmalliseksi koin ja koen sen, kun monitasoinen muutosprosessi tiivistetään quick fix -muotoon ja yleisellä tasolla luullaan/oletetaan/toivotaan asioiden tai olosuhteiden muuttuvan pelkästään toivomalla ja ajattelemalla. Alleviivaan: ajattelu ja ajatuksen voima ovat todennäköisesti suurimpia voimavaroja joita meillä käytössämme on. Koen kuitenkin että se ajatuksenvoima josta jopa Salaisuus-yhteydessäkin loppujen lopuksi puhutaan on jotain syvällisempää kuin ajatusmyräkkä joka pyörii useimmilla päivittäin pinnassa, joillakin sekä päivin että öin – ja sen kuu(nte)leminen ja huomioiminen menee jo työstä. Entä jos malttaisimmekin (kirjaimellisesti) mielemme, ja antaisimme tilaa aistikkaalle ajattelulle? Ajatuksenvoima juurtuneena kehoon, yhteistyössä arjen ja konkretian kanssa – yhtäkkiä olenkin valmis kuuntelemaan, jep, tämä vaikuttaa lupaavalta. 

Keskeisin asia vetovoimassa on oman kokemukseni mukaan se, ettei sen tarvitse olla järjellisesti selitettävää – usein ehkä parhaimmillaan juurikin päinvastoin. Vai väitätkö, ettet koskaan ole tehnyt jotain vähän poikkeavampaa valintaa vain siksi että se tuntuu ihan älyttömän hyvältä ja sitten oletkin saanut osaksesi parhautta jota et edes osannut kuvitella? Mikäli et, suosittelen tätä lämpimästi. Huomaathan samalla myös, ettei kaikkea tarvitse testata niillä suurimmilla panoksilla (ihmissuhteilla, terveydellä, kodilla). Tunsin esimerkiksi itse tänä aamuna vastoin kaikkea järjellistä tyylitajuani vetovoimaa äidiltä saatua verkkarimatskusta tehtyä kynähametta kohtaan ja hei – se sekä lämmittää alaselkääni että korostaa uumaani tosi nätisti. Ajatus yhdistettynä siihen aistilliseen vetovoimaan vasta timanttia ovatkin – ja tämän myötä palaammekin ykkösruutuun, tai kuvasitaattiin joka sai kunnian avata tämän kirjoituksen. Kokonaisuudessaan Rumi-lainaus kuuluu näin:

Let yourself be silently drawn by the strange pull of what you really love. It will not lead you astray.

Ravitsevan vetovoiman tunnistanee siis siitä, ettei se (aina) tarvitse salamaniskuja tai ilotulituksia tai sosiaalisen median päivityksiä. Kaikessa hiljaisuudessakin voimme antaa itsemme hakeutua niiden asioiden pariin, joita todella rakastamme. Kun hiljennymme tunnistaaksemme aidosti kutsuvan, saatamme yllättyäkin. Varmaa on se, että harhaan ei rakkaudesta lähtöisin oleva vetovoima meitä johda.

Saattaa siis hyvin olla, että lähden tässä verkkakynähameessa tänään oikein liikenteeseenkin – ja mikäli sinä tunnet vetoa Debbie-viikonloppuun, löydät lisätiedot alta. Oikein hyvää ja rikastuttavaa kuunvaihdetta sinulle, ja tanssimisiin taas!

*

PS.
Lupaan että saat kaikille avoimesta Dance Pull-illasta jotain irti, riippumatta kokemuksistasi, oletuksistasi tai ajatuksistasi chakrojen värikkäästä maailmasta – ja onhan tämä nyt ainutlaatuinen tilaisuus tavata Nian alullepanija näin (lähes) kotikulmilla.
Perjantaisen Dance Pull-tapahtuman lisäksi Debbie ohjaa samana viikonloppuna (eli la-su 20-21.10.) samoin kaikille avoimen Moving to Heal-koulutuksen, jonka kautta saat liikkeen ja musiikkiin ja niiden yhteiskäyttöön liittyviä Nia-makuisia työkaluja arkeesi ja työhösi.

PPS. Year of The Pull –teemaisen kirjasen saat ladattua ilmaiseksi tästä – nätti pieni PDF on itsessäänkin minikurssi chakrojen saloihin. Ehkäpä siitä on jopa kesälukemiseksi?

 

Advertisements

Äly(laite)vapaammin edes toisinaan

Toimisto siirrettiin aamuksi vastikään avatulle neliömetriterrassille.

Toimistotyötä vastikään avatulla neliömetriterrassilla. Jee!

Se tapahtui taas tänä aamuna.
Kesken aamuista Nia 5 stages-harjoitustani rupesin nelinkontin ollessani muodostamaan päässäni postausta luokkakokousta järkkäävään naamakirjaryhmään (juu, se hermostuttaa mua; taisin nähdä siitä taas untakin). Tällaista sanojen sommittelua tapahtuu harvemmin näin maanantaisin, sillä yleensä pyrin pitämään erinäiset sosiaalisen median kanavat (edes) viikonloppuisin kiinni. Muun muassa Euroviisut ja laiskuuttava helle teki kuitenkin tepposet. Selailin fiidejä kyllästymiseen asti – kirjaimellisesti – ja heräsin siis pohtimaan mitä sanottavaa minulla maailmalle tänään olisi. Tämän tiedostaen huomasinkin, että aika on otollinen digipaastoa koskevaan postaukseen. Tämä on tehnyt tuloaan jo jonkun aikaa.

Tässä vaiheessa lienee hyvä myöntää että minulla on meneillään ihmiskoe: elän edelleen älypuhelimetonta elämää. Käytössäni minulla on siis puhelin, jolla voi soittaa ja lähettää tekstareita. Sellainen, jonka muisti täyttyy viesteistä siten, että niitä pitää säännöllisesti poistaa. Sellainen, jota tekstiä näpytellessä tarttee painaa samaa nappulaa moneen kertaan, jotta oikea merkki tulee ruudulle. Sellainen, joka herättää esimerkiksi junassa hilpeyttä, ja jota joku kutsui “festaripuhelimeksi” – sillä sellaisen voi huoletta ottaa festareille mukaan (se kestää kaiken, eikä kukaan muu sitä halua).

Voisin kuvitella, että tämä valintani oli alunperin kustannuskysymys, vähän samalla tavalla kun oma telkkari muuttaessani kotoa: rajalliset taloudelliset resurssit pistävät asiat tärkeysjärjestykseen. Huomaamatta “ilman pärjäämisestä” saattaakin kehkeytyä elintapa, ja “pärjäämisestä” itsessään toissijaista. Telkkariton ja älypuhelimeton arkeni syntyi varmasti ainakin osittain vahingossa, vaan pidän siitä ainakin toistaiseksi kiinni – en kynsin hampain, mutta pidän kuitenkin. Radikaalein muutos viime vuoden aikana onkin ollut tabletin saapuminen laitekokoelmaani. En toisinaan vieläkään ole aivan varma mitä mieltä asiasta olen.

Olen toki ensisijaisesti kiitollinen kaikesta siitä mitä voin laitteillani tehdä. Kommunikointi läheisten (ja asiakkaiden) kanssa on ihanaa, ja tärkeää, ja usein riemastuttavaa. Kotisivut, valokuvat, piirustukset, äänitykset – työstän näistä monia myös näytön äärellä. Toisaalta – juuri se näytöille uhraamani aika taitaa olla tässä asiassa silmätikkuni. Varsinkin tabletin myötä koin jossain vaiheessa istuvani jonkun laitteen äärellä jatkuvasti. Ainakin minulla tulee edelleen ennen pitkää – nykyisellä asteikolla mitattuna todennäköisesti ehkä aika piankin – raja vastaan.

Tiedostan yhä paremmin, miten helposti asiat vaikuttavat minuun herkkänä ihmisenä, miten paljon poimin rivien välistä tahtomattanikin. Luovana ihmisenä rajojen asettaminen on puolestaan jatkuvaa tunnustelevaa tasapainoilua – milloin tarvitsen ulkoisen sysäyksen päästäkseni eteenpäin, milloin omaa rauhaa keskittyäkseni työskentelyyni. Moni varsinkin laulu jäisi syntymättä,  mikäli en osaisi välillä sammuttaa laitteeni ja katkaista nettiyhteyteni. Kun laite ja yhteys on olemassa, kynnys niiden käyttöön madaltuu: aina löytyy jokin viesti johon vastata, otsikko jota klikata, kuva josta tykätä. Onneksi olen tietoinen myös, että sisäiset viestit, otsikot ja kuvat ovat kohdallani yhtä tärkeitä, elleivät tärkeämpiäkin.
Paukutan edelleen henkseleitäni päätöksestäni ottaa erillinen työhuone käyttööni edes päiväksi viikossa: lauluntekijä minussa on voinut paremmin kuin aikoihin, koska hän tietää että hänelle ja vain hänellekin on varattu kalenterista aikaa. Kiinalaisessa lääketieteessäkin puhutaan henkisestä ja fyysisestä salpautumisesta, kun se minkä kuuluu virrata ei pääsekään virtaamaan.
Tiedostan myös, että monille älylaite jos toinenkin on yksinkertaisesti työkalu joka on vahvasti tässä ajassa kiinni. Koska tietty ajattomuus taas on yksi merkittävimpiä inspiraationlähteitäni, koen älylaiteettomuuden omalla kohdallani välttämättömäksi.

Viime syksynä helpotusta orastastavaan laiteahdistukseeni toi nettivapaan työhuoneen hankkimisen lisäksi yllättäen se, että rupesin pitämään mielessäni kirjaa kaikista niistä hetkistä jolloin en ollut näytön äärellä sen sijaan että motkotin itselleni niistä jolloin olin. Tässä yhteydessä ilahduin havahtuessani siihen, että myös tuntini (toisinaisia FitBit- ja muita mittareita lukuunottamatta) ovat yleensä älylaitevapaita vyöhykkeitä. Kuten eräs viimekesäinen ensikertalainen erään näytetunnin jälkeen hihkaisi: Siis voiko enää älyvapaampaa tapaa viettää aikaansa olla?!

Älyvapaus ja älylaitevapaus eivät tietenkään välttämättä kulje käsi kädessä ja älyvapaudenkin hienous on suhteellista. Tunnustettakoon kuitenkin tämäkin: olen hetkittäisen älyvapauden puolestapuhujan lisäksi myös sen mahdollistaja. Tyhmyyksiin en yllytä ketään, mutta aikuis(mais)uutta jäljittelevä takakireä vakavuus ja tunteita tukahduttava hengityksen pidättäminen ovat tiloja joita pyrin oman ohjaustyöni parhaani mukaan sulattelemaan. Se, että pistää hetkellisesti aivot narikkaan ja tanssilattialla ranttaliksi, voi olla omiaan tukemaan arvokkuutta ja inhimillistä käytöstä arjen loputtomissa kohtaamisissa. Puhumattakaan siitä, että kun mielelle on kiire järjestellä jalkoja askelkuvoihin, vähemmän rakentavat ajatuskierteet yleensä hellittävät edes hetkeksi. Fyysisen ja henkisen yhteisponnistuksen myötä järki saa enemmän pelitilaa – ja tajuaa jopa ehkä ottaa sydämeen yhteyttä. Sitten olemmekin jo oikein oleellisen yhteistyön äärellä.

Nyt alkaa aurinko paistaa tähän neliöterassilleni siihen malliin, että koneet on parasta siirtää sisätiloihin. Ihoni puolestaan viihtyy auringonsyleilyssä varsin hyvin, joten taidankin viettää hetken linnunlaulua ja liikenteenhuminaa kuulostellen.
Tanssimisiin taas!

 

#huoletonhuhtikuu

2018_04

Pääsiäisen #digipaasto (kolme päivää ilman älylaitteita ja/tai tietokonetta) teki hyvää. Kirjoitan tästä joskus vähän syvällisemmin, vaan toivotettakoon ensin huhtikuu tervetulleeksi – hetkittäisestä takatalvesta huolimatta (“sometimes it snows in April”, laulaa Prince).

Anna-lehdessä oli vastikäisessä numerossa pohdintaa siitä, että jos tammikuu on tipaton, lokakuu lihaton, ja maaliskuu (enpä muuten tiennytkään) muoviton – ni mitä jos huhtikuu ois yksinkertaisuudessaan vaan huoleton? Sopii kyllä mulle, varsinkin koska huolettomuus ei ainakaan oman kokemukseni mukaan tarkoita silmien ummistamista tai pään hiekkaan hautaamista. Sen sijaan huolettomuudesta voi saada tarmoa kiperimpiinkin tilanteisiin. Ja toisaalta, kuten kuukauden kalenterikuva ylläkin toteaa: mitä sitä turhia rajoittamaan ihmeitä koon perusteella. Hyvää pääsiäisenjälkeistä arkea, ja tanssimisiin taas. :*


#digipaasto #huoletonhuhtikuu

*

PS. Muistathan Nia Finlandin Playshop-päivän 7.4.? Studio Fonissa luvassa lantion aluetta huoltava Fit by Nia-tapahtuma klo 12-14, säkenöivän Susanna Kuivalan ohjaamana. Ilmottautumalla mulle viimeistään pe 6.4. nautit EarlyBird-hinnasta 25e (ovelta 30e). Tervetuloa!
minna(a)dakinia.fi

#metoo ja seinäkalenterin yksisarvinen

Sosiaalisen median ajanlaskun mukaan #metoo kuuluu jo varmasti menneen talven lumiin. Itse suhtaudun risuaita- ja muihin nettikampanjoihin lähes poikkeuksetta varauksella: pohdin, tunnustelen, tutkin. Jos olosuhteet ovat kohdillaan saatan osallistua, useimmiten en. Sen sijaan minusta tulee usein omassa arjessani, näytö(i)stä loitompana, valppaampi: onko jotain mitä minä voin tehdä asian eteen?

Koen työni kautta puhuvani terveen keho(llisuude)n, omanarvontunnon ja rajojenvetämisen puolesta, epäsuorasti tarjoavani mahdollisuuden käsitellä kokemuksia sekä purkaa tunnestressiä liikkeen kautta. Vaikka olisi kuinka tietoinen ja sinut itsensä kanssa, ikäviä asioita voi tapahtua – ja tapahtuukin. On (edelleen) pöyristyttävää, miten normaalia ja normalisoitua naisiin kohdistuva häiriköinti ja väkivalta on. On upeaa, että se tuotiin/tuodaan näkyviin niin yksinkertaisella tavalla kun risuaidalla ja kahdella sanalla: #minämyös. On täysin ymmärrettävää, että valitsee olla osallistumatta.

 #metoo -kampanjan aikoihin kalenteriteemani ensi vuodelle oli edelleen hakusessa, enkä ollut edes varma jos minua sellaista huvittaisi tehdä. Tämä tuli sattumalta puheeksi erään kollegan lasten kuulten. Arvostamani esiteini toivoi, että heidän vakioseinäkalenteriin tulisi ensi vuodelle pinkkiä ja yksisarvisia. Pinkkiä, koska se on hyvä väri. Yksisarvisia, koska, no, yksisarviset.
Pyristelin ensin ajatusta vastaan. Kävin sitten kerran kahvilla itseni kanssa ja huomasin lähes vahingossa luonnostelevani ensimmäistä kuvaa. Se olikin menoa sitten.

YesWow_ExorsisterUnicorn

Marraskuun ensimmäisenä päivänä hain painotalosta ensimmäisen vedoksen vuoden 2018 seinäkalenterista. Pääosassa ovat pastellivärit ja minioptimistieni lisäksi sateenkaariharjainen yksisarvinen, koska toiveikas sielukkuus vaikuttaa olevan uhanalainen luonnonvara. Entä miten tämä liittyy #metoo-kampanjaan?

Olen vuosittain lahjoittanut osan kalenterituotosta hyväntekeväisyyskohteeseen. Päätös tukea Naistenlinjan toimintaa syntyi hetken nettitutkiskelun jälkeen. Naistenlijan sivuilla vierailu on itsessäänkin muistutus siitä, että vaikka minulla onkin tällä hetkellä kaikki hyvin, on monia joilla asiat ovat perustavanlaatuisesti toisin.

Ostamalla kalenterin sinä saat ystävällisen yksisarvisen matkakumppaniksi vuodelle 2018 ja teet samalla hyvää. Koska tulostan vain sen verran kalentereita kun tarvitsen, kerään ennakkotilauksia 23.11. asti. Painoon kalenteri menee pe 24.11. ja postitus alkaa marraskuun viimeisellä viikolla. Ennakkotilauksen teet sähköpostitse minulle – minna(a)dakinia.fi – tai Dakinian nettikaupasta (josta löydät myös lisäkuvia kalenterista). Vakaviakin asioita voi tuoda esiin ja tukea olematta haudanvakava.

Toiveikasta viikonalkua!

#MayTheTimeOfSeriousnessBeOver
PS: Kieltämättä on kovin vaaleanpunainen tämä, jo kannesta asti. Sisäsivuilta löytyy muitakin värejä. 😉
KALENDER_Pärm_2018

Lempeys lomalla

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen lämpimässä.
Sellaisessa eteläisessä, jonne monet lähtevät saadaksen hajurakoa arkeensa.
Sellaisessa ympärille kietoutuvassa, jollaisessa itse olen viimeksi ollut yli kymmenen vuotta sitten.
Sellaisessa, missä hetkellisesti vieraannun kehostani: sen taipumus tuottaa hikeä ja karvoitusta vievät henkiset jalkani lähes altani.
Onneksi olen ikäiseni. Onneksi teen työkseni mitä teen, ja tällä hetkellä varsinkin työtä käskettyä:
Rakasta itseäsi, nainen. Rakasta.

Ommellessani olkaimia niitä vaativaan kesähepeneen juon kahvia ja mietin pitkästä aikaa ulkonäköä ja siihen kohdistuvia paineita; miten syvälle sellaiset pinnallisuudessaan ovatkin juurtuneet. Miten nopeasti täysin toiminnallinen, kutakuinkin terve keho voi olla liian paljon sitä tai liian vähän tätä. Miten salakavalasti elinikäistä ystävää voikin tehdä mieli moittia, mollata ja muokata, vähätellä ja vaihtaa mielessään parempaan.

Seuraan sormiani, jotka käsittelevät neulaa ja lankaa. Samaiset pelastivat aikaisemmin paikallisen emäntäni aamun parin piilo-ompeeleen avulla. Samaiset silittivät eilen rakkaani kasvoja ja harjoittelivat äsken ystävältäni saatujen uusien vesivärikynien kanssa maalaamista. Samaiset naputtelevat nyt sanoja koneelle, muuntavat ajatuksia tunteella mustaksi valkoiselle.
Muistan – ainiin, tätä on kehollisuus: jotain paljon kokonaisvaltaisempaa kuin pelkästään korvien välissä tapahtuvaa analysointia, arviointia ja ajatusten pyörittelyä. Ja näin kehontietoushurmiollisena: jotain paljon pyhempää, kuin miksi monet ehkä fyysisen ulottuvuutensa äkkiseltään mieltävät.

Teen oloni niin mukavaksi kuin kykenen: välttelen keskipäivän paahdetta hengailemalla sisätiloissa, kuljen väljissä vaatteissa ja niin avoimissa kengissä kun mahdollista. Kuuntelen, haistelen, katselen. Ja kuten Martha Beck tämänhetkisessä lempikirjassani (Finding Your Way In a Wild New World) kirjoittaa:

To navigate the wild world, you need to move your basic perceptual and analytic thinking out of your head and into the whole inner space of your body. This is how you begin to find your way through a terrible loss, a fulfilling career, a complicated relationship, or a broken heart /…/.
Menders of all times and places have taught that silencing the thoughts in our heads and opening to the experience of the body is the basis of all healing.

Yksinkertaisimmillaan healing voi tarkoittaa sitä, että tekee jotain, kokee jotain, tai tapahtuu jotain minkä kautta tuntee itsensä vähän paremmaksi. Tällä logiikalla (juu – logiikka on fantastinen palvelija vaikken herruutta sille helposti annakaan) olen itsekin hitusen aiempaa taas eheämpi. Tai kokoonparsitumpi, kuten meistä useimmat. Hyvä, että lempeys mahtui matkalaukkuun, lieneekö itse sinne loikannut tietäessään että ennen pitkää sitä jälleen kaipaan.

Nyt: pihalle.
Aurinkoista viikonloppua itsekullekin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

PS. Tämä kuva on täysin lavastettu. En kykene paahdattelemaan auringossa penninkään vertaa. Tai no ehkä juuri sen pennin verran. 😀

 

Niassa ilo on jotain tunnetilaa suurempaa

Kuva: Laura Hellsten

Kuva: Laura Hellsten

 

Kukapa ei olisi kuullut liikunnan ilosta – joku ehkä ärsyttävyyteen asti. Itse olen ohjannut Joy -nimistä Nia-rutiinia yli puolen syyskaudesta, ja ilo, joy, mainitaan Nian peruspilareidenkin joukossa. Syksyn kiireisimpinä kuukausina viikkojen vilahtaessa ohi, päivien pimetessä ja otsikoiden levittäessä epätoivoa minkä ehtivät, ilo voi tuntua kaukaiselta tai jopa asiaan tai tunnerekisteriin kuulumattomana. Huomasin vastikään itsekin pohtivani jos alkusyksyn ohjausriemu oli käytetty jo korkoineen kaikkineen. Sitten muistin mitä lajia ohjaan, ja mitä siinä oikeasti ilosta sanotaan: Niassa ilo on jotain tunnetilaa suurempaa. Niassa ilokin on aistillinen kokemus.

Niassa iloon kiteytyy elinvoima: sykkivä sydän, virtaava verenkierto. Aistikokemukset: mitä kuulen, mitä näen; mitä maistan, haistan ja tunnen. Kelle ilo on kuplivaa, kelle asian ytimessä olemista. Kelle rauhallisuutta, selkeyttä, toiveikkuutta. Autenttisuutta, kiitollisuutta, eheyttä. Mietin myös tässä, että mindfulnessissa eli hyväksyvässä, tietoisessa läsnäolossa ja Niassa on paljon samaa. Aistien aktivointi tukee kokemusta siitä että minä olen ajatuksiani tai tunteitani enempi vaikka nämä välillä muuta väittävätkin. Niassa keho voi kokea iloa liikkeestä, vaikka mieli olisikin kokemuksesta eri mieltä (“tää on tylsää/vaativaa/vaikeaa”). Niassa keho voi liikkua tietyn musiikin tahtiin ja nauttia siitä, samalla kun mieli kovaan ääneen kertoo miten kaamea kappale kaiuttimista kajahtaa.

Lähestymällä iloa aistillisena kokemuksena vaadin itseltäni vähemmän. Saan siten tulla Niaan väsyneenä, ärtyneenä tai vaikka surullisenakin, eikä tanssin tarkoitus ole vähätellä oloani tai tunnetilaani ja väkisin muuttaa sitä miksikään. Keskittyessäni iloon kehollisena kokemuksena, saan tilaa hengittää tunnetilani kanssa, huomata miten kehossa tuntuu hyvältä tai ainakin hitusen paremmalta tunnin jälkeen, vaikka sydämessä paikattavaa olisikin tai toipumista sairauden jäljiltä vielä jäljellä, kehonhuolto tai -hallinta vielä puolitiessä.

Pehmeää viikonalkua ja tervetuloa tunneille vastedeskin – kirjaimellisesti juuri sellaisena kuin olet.

 

joseph-campbell-find-a-place

Matkamietteitä

Alunperin aikomukseni oli tehdä muistiinpanoja matkalla Tallinnasta Helsinkiin eilen illalla, mutta sattuneesta syystä suunnitelmat muuttuivatkin. Laiva oli täynnä, istumapaikat harvassa ja myönnettäköön: ajatus ei enää kahdeksan maissa kauhean kirkkaana kulkenut. Alunperin luulin myös kirjoittavani jostain aivan muusta, mutta tällaiseksi tämä nyt meni.

Luulin helmikuun olevan toimintaa täynnä, vaan maaliskuu se vasta onkin ollut melkoinen osuus kevään Nia-matkallani. Kuukautta on kulunut 21 päivää ja ohjannut niistä olen 19, muutamana päivänä tuplatuntejakin.
Eräs ystäväni ehti jo pohtia jos keskustelu pomoni kanssa olisi paikallaan. Minä puolestani totesin että sekä pomo että minä pidämme kirjaa siitä mikä toimii ja mikä ei toimi, ja melko säännöllisesti teemme katsauksia sekä menneeseen että tulevaan. Koetamme oppia virheistämme, ja juhlia menestyessämme. Koska yksin yrittävän hartioilla lepää niin pomon, markkinoijan, sihteerin, siivojan, palkanlaskijan kuin tuotteen toimittajankin vastuu, työ muokkautuu toisinaan pakostakin trial/error-kokemusten mukaan. Kesä ilman ohjaustaukoa on oiva tilaisuus oppia loman tarpeellisuus, pitkiä ohjausputkia mahdollistaa asioiden yksinkertaistaminen eli vaikkapa ihmisten parissa toimivan introvertin yrittäjän tapaamisten rajoittaminen. Toisaalta mietin myös mitä päivittelemistä näissä ohjausputkissa edes on – enkö minä juuri tätä työkseni tee? No teen, teen. Se vain joskus unohtuu, kun työ on niin mukavaa ja itselle merkityksellistä.

On jollain tavalla huimaa todeta, että olen investoinut Niaan ja omistautunut lajille yli kymmenen vuotta. Omistautuneisuus kulkee kokemuksena kehossani, ja kokemuksesta on helppo ammentaa lähes tilanteessa kun tilanteessa. Ellei kokemus itsessään riitä, tunnen itseni tarpeeksi hyvin pystyäkseni arvioimaan käsillä olevia tilanteita. Voin arvioida miten lähestyä niitä kaikkein rakentavimmin, kyen tarpeen tulleen luomaan selkeyttä sisäisen mylleryksen keskelle ja osaan poistua paikaltakin. Tämä kai on sitä itsensä johtamista, jonka eräs Turun Sanomien toimittaja äskettäisessä haastattelutilanteessa nosti esiin yrittäjälle tärkeänä ominaisuutena. Ei ole täysin tavatonta, että varsinkin hyvinvointialalla toimiva useasti asettaa autettavan tarpeet omiensa edelle, tai veistää selkänahastaan niin kauan kun veistettävää löytyy. Ei ole kauhean kestävää kehitystä, tämä. Toipumisen taito ja palautumisen palkitsevuus ovatkin olleet viime aikoina erittäin näkyvällä paikalla yritystoimintani takahuoneessa.

Tätä kirjoittaessa ulkona leijailee taas lumihiutaleita. Istun sängylläni ja viikonlopun matkahype alkaa iltapäivän tullessa laantua hieman, kierrokset hidastuvat. Taidan ehtiä mainiosti ottamaan nokoset vielä ennen illan tuntia Studio Fonilla, ja loppuviikosta pääsiäinen pistää tuntini tauolle. Kyllä tuo pomoni osaa.
Tanssimisiin!

*
Ja kaikki istumatyöläiset sun muut hoi: heti huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna jo seuraava Nia 52 Moves-playshop! Teemana keskivartalo (on kyllä tylsän kökkö sana, tuo – vaan sisältö onkin sitä eloisampaa!), ohjaajina minä ja Katriina Virtanen.  Sähköpostitse etukäteen ilmottautuminen takaa EarlyBird-hinnan (la 25 €, su 15€ tai yhteensä 35€), oveltakin myymme toki lippuja (la 30€, su 15€).