LOVEYOURBODY-lokakuu | Vieraskynä: Nainen, joka tanssii häpeänsä kanssa

Kello on 6.06 ja minä tunnustelen häpeääni. Hetki sitten möngin sängystäni viisin askelin ja huomaan häpeän. Tein vain niin vähän. Voinko mainita asiasta. Tämän suorittamiseen liittyvän häpeän jättäisin muuhun lokeroon kuin kehon häpeään joskin se kehossani tuntuukin.

Mieli hyppää seuraavaan. Nautinnollinen. Mmmmmmm… kehon tuntemukset. Mieleni vie Minnan ohjaaman aistimusten ja kehon kuuntelun äärelle tanssimaan. Hyvä olo lämmittää kehoa. OMG! Mähän kehuskelen. Taas häpeää. Hyvältä tuntuvien asioiden tekeminen ja niiden julki tuominen nostattaa näköjään omituisuuksia ilmoille. Hymyilen ja kumarran moiselle. Kiitos ystävä.

Vaikea kaivautua nimenomaan kehonhäpeän äärelle. Kuiskaus sisälläni; “Tyhmä”. Hymyilyttää – ajattelen sinua, lukijaa, ehkä arvaatkin.
Niin, häpeää. Sieltä se vieläkin nostaa päätään vaikka olen sanan jo muuttanut itselleni sopivaksi: yksinkertainen. Sitä minä olen. Se on minulle arvokasta, kaunista, aistikasta ja siinä on hyvä liike. Rytmi josta saan kiinni. Ja mainittakoon vielä, että jostain Einsteinista kertomasta tai kertomana ymmärsin, että yksinkertaisuus vaatii älykkyyttä, joten olen aikaa sitten jo tyhmyydelle anteeksi antanut.
Asioiden tuominen ymmärrettävästi esille saa mieleni kiertämään kehää, joten teen päätöksen ja aloitan alusta.

Synnyin reilu neljäkymmentä vuotta sitten. Synnytys oli pitkä ja vaikea. Tästä en tietystikään muista mitään, mutta muistan pienen tytön hiukan isompana kuulleen tästä ja muokanneen sen päässään “Melkein tapoin äitini, minun olemassa oloni on tuottanut tuskaa”. Syntyi häpeä olemassa olosta. Tuolle perustalle olen elämäni pystyttänyt, häpeälle olemassa olostani. Ja Ou Boy se tuntuu jo kehossa kauttaaltaan.

Minun kehoni on ollut aina heikko. Se ei tuonut mielihyvän kiljahduksia koulun liikuntakilpailujen palkintojen jaossa. Sen sijaan opettelin vihaamaan. Vihasin itseäni. Vihasin aikuisia, jotka eivät nähneet minua. Lopulta opin vihaamaan myös muita lapsia. Vatsaan sattuu, pää on kipeä, selkä lyhistynyt, hartiat lysyssä, lonkat hakevat paikkansa ja jalat menevät längelle. Näin sen oletan tapahtuneen.

Heikko kehoni. Piiskasin sitä, jotta olisin jonkin arvoinen. Jos en itselleni saisin edes jotain aikaiseksi. Vatsassani pyörähtää, kuvotus nousee tuohon aikaan palatessani. Poltin itseni loppuun. Makasin sängyssä vasemmalla kyljellä. Muuta en voinut, jos muutin asentoani pääkipu yltyi hirveäksi. Eikä minulla ollut toivoa, koska jalkani tuntuivat unohtaneen kuinka viedä kehoani eteenpäin. Nyt kuiskaan kiitoksen vasemmalle kyljelleni. Kiitos, kannattelusta. Kannattelit koko kehoani ja sielun, sekä mielen rippeitä.

Keho jossa ei ole tunteita. Miltä se tuntuu. Puutuneelta, tyhjältä, lasittuneelta, turralta, heikkokuuloiselta, hajuttomalta, mauttomalta, ravitsemattomalta, harmaalta, vailla vuoden aikaa, aikaa ylipäätänsä. Ei ole aurinkoa nousemassa taivaanrannasta….. hiljalleen se nousi ja keväällä kukkivat krookukset. Kevät aurinko paistaa kristalleihin. Niiden spektrit tuovat väriä ja liikettä huoneeseen. Tunnistan leikin kutsun.
Kehoni seisoi keittiön ikkunan äärellä katsellen ulos. Kuppi kädessä. Kahvi höyrysi, ulkona oli ruskeaa, minä olin kehossani. Mietin miten tähän tultiin? Kuinka onnistuin kadottamaan kaikki tunteeni. Miten se edes on mahdollista. Tuon kysymyksen ääreltä lähdin tunnustelemaan pettänyttä kehoani. Tietoisuutta siitä, että minulla voi olla jotain tekemistä sen kanssa.

Tätä kirjoittaessani tunnustelen ajatusta voiko häpeän tunteita lokeroida. Onko olemassa laatikkoa kehon häpelle ja kehoni vastaa “Ne ovat linkittyneet toisiinsa. Keho, tunteet ja sinä, eli kykysi ajatella ja olla yhteydessä toisiin ja maailmankaikkeuteen, sekä itseesi”. Tuumailen, että jälkimmäiseen tarvitsee intuitioa. Uteliaisuuteni herää. Mistähän se on lähtöisin. Huomaan innostuksen kehossani. Sydän pomppailee kiivaammin, lämpö leviää , innostus tuntuu kutsuvan liikettä kehooni. Hermostuttaa, kun en liiku. Hetken mietin jos nyt vaan kirjoittaisin loppuun, koska tunne sen lähestyvän. Ympyrä on kohta kokonainen. Nousen ylös. Laitan puuron kiehumaan ja ajattelen kävelyä luonnossa. Kehoni rauhoittuu. Minä suljen ympyrän.

Minussa on niin paljon häpeää, liekö elämäni riittäisi sen “käsittelyyn”. Enkä koe paloa siihen. Minulla on parempaa tekemistä, kuten tanssia ja rakastaa.

Nainen, joka tanssii häpeänsä kanssa.

*

*

*


TAUSTAA: sattuneesta syystä sain aiemmin syksyllä päähäni julistaa lokakuun LOVEYOURBODY-lokakuuksi. Pyysin tämän yhteydessä tekstejä kehokokemuksista, häpeästä rakkauteen ja kaikkea siltä väliltä. Ylläoleva on yksi niistä, joka tämän myötä löysi luokseni. Olen kiitollinen jokaisesta sanasta.
Ennen kuunvaihdetta ehdin jakaa vielä ne muutamat muut, jotka sain kunnian vastaanottaa. Mikä päätös pitkälle kuukaudelle!
Tanssimisiin taas,

Minna

Haetaan: Kokemuksia kehollisuudesta

LOVEYOURBODY-lokakuu

Muutama vuosi sitten toteutin hetken mielenjohteesta, alunperin Osaava Nainen-messuista inspiroituneena, Remarkable Women-nimisen lokakuisen minihaastattelukampanjan/sarjan. Pyysin sekä tutuilta että tuttujen tutuilta naisilta vastausta kolmeen elämää pohtivaan kysymykseen, ja julkaisin vastaukset heidän valitsemiensa kuvien kera Facebookissa lokakuun ajan, yhden päivässä (Dakinia- eli yrityssivujeni kautta). Näiden tavallisten, merkittävien, osaavien naisten näkökulmista elämään tuli varsinaisia valopilkkuja syysarkeen.

Hyvin samankaltainen sysäys valtasi minut juuri ennen syyspäiväntasausta. Sattuneesta syystä teemaksi nousi tällä kertaa kehollisuus – varsinkin kehohäpeä/kehotietoisuus/kehorakkaus-akselilla.
Niasta lainattu LOVEYOURBODY-kehoitus/kutsu/mahdollisuus sointuu lokakuun kanssa varsin nätisti yhteen, tästä johtuen LOVEYOURBODY-lokakuu (tai #loveyourbodylokakuu). Aihe on sitäpaitsi tapetilla niin iltapäivälehtien lööpeissä kuin vastikään julkaistun Rakas keho-kirjankin myötä (Katrina Meskanen & Heidi Strengell, 2019) – ja omassa työssäni läsnä jokaisella Nia-tunnilla, ja arjessa tanssilattian ulkopuolellakin.

Etsinkin kertomuksia kehosta ja kehollisuudesta; esimerkkejä siitä miten mahdollinen häpeän tunne kehoa kohtaan tai epämukavuus omassa kehossa voi kokemuksen/harjoituksen/elämänmullistuksen/tietoisen harjoituksen tai valintojen myötä muuttua valoisempaan suuntaan. Tai, ehkä haluat vain juhlistaa tai kiittää kehoasi julkisemmin? Tämäkin käy.

LOVEYOURBODY-lokakuun tarkoitus on tuoda esille eläviä esimerkkejä erilaisista kehollisuuksista ja siitä, miten arvostavaa yhteyttä omaan kehoon on mahdollista rakentaa ja vahvistaa. Toivon siis niin monipuolista osallistumista kuin mahdollista. Voit halutessasi osallistua nimettömänä tai peitenimellä. Teksti voi olla missä muodossa tahansa (myös runo), mutta sen kuuluu olla sinun kirjoittama, ja omiin kokemuksiisi pohjautuva. Teksti voi olla muutaman lauseen pituinen, tai pidempi.Toivon sinulta myös kirjoituksen yhteydessä julkaistavaa kuvaa, mutta päätät itse mikäli esiinnyt siinä itse, tai jos valitset sinulle tässä yhteydessä merkityksellisen kuvan (sitaatin, voimalauseen tms.).

Sanottakoon myös, että LOVEYOURBODY-lokakuun ei ole tarkoitus vähätellä tai sulkea pois kipeämpiä kokemuksia. Jos LOVEYOURBODY tuntuu liian suurelta harppaukselta siitä missä on nyt, voi ajatella olevansa edes hitusen avoimempi, armollisempi tai arvostavampi itseä kohtaan – vaikka sitten tulevan lokakuun ajan. Ja – tästäkin voi(t) kirjoittaa.

LOVEYOURBODY-lokakuu ei ole pääteasema, eikä reissu jolle pääsee mukaan vain ne, jotka jo rakastavat, tai rakastavat eniten, näyttävimmin tai kuuluvimmin.
LOVEYOURBODY-lokakuu on ennen kaikkea sen ajatuksen makustelua, että kehoa on mahdollista rakastaa tai arvostaa, että kehon kanssa voi (oppia) tulla toimeen, että se on puolustamisen ja rakkauden arvoinen.
LOVEYOURBODY voi parhaimmillaan olla arkinen itsestäänselvyys, jonka toisinaan unohtaa, mutta jonka luo aina löytää takaisin.

Laita minulle YVtä Facebookin/Instan kautta, tai sähköpostia: -> minna(a)dakinia.fi. Jos tekstejä tulee enemmän kuin lokakuun määrä päiviä (eli 31), julkaisen sitten vain useamman tarinan päivässä.

Kiitos avustasi!
Minna Aalto
FM, lisensoitu Nia Black Belt-ohjaaja

PS. Sulla ei tarvitse olla minkäänlaista kokemusta Niasta osallistuaksesi. Keho ja kehollisuus on tässä keskiössä.

*

Minna on ohjannut Niaa ja eheyttävää liikettä vuodesta 2006. Nia-viikkotuntien ja työpajojen lisäksi Minna maalaa ja musisoi.

*

Saa jakaa.

*

Samma text på väg på svenska!
Same text on its way in English.

Kokemuksia kehollisuudesta: kehohäpeästä kodikkaampiin tunnelmiin

Jotkut asiat vaikuttavat kulkevan kehää: törmään niihin säännölliseti. Ihan muutaman päivän sisään silmiini on osunut Hesarin kirjoitus Tuuma-kustannuksen Rakas keho-kirjasta, jossa suomalaiset naiset pohtivat suhdettaan kehoonsa (tilasin juuri itselleni kappaleen), sekä erään jenkkiläisen Nia-kollegan somepäivitys haasteellisesta suhteestaan ruokaan ja kehoonsa – minkä hän koki vielä erityisen haasteelliseksi, koska keskusteluyritykset aiheesta tyssäävät siihen että hänet sivutetaan niin pienikokoisena, ettei hänellä pitäisi olla aihetta tyytymättömyyteen. Ja kuitenkin sitä on, ja vielä niin monenlaista, niin hurjan monella: kehohäpeää.

Aihepiiri on minullekin henkilökohtaisesti tuttu; olen sivunnut sitä useassa eri kirjoituksessani aiemmin. Tuntemattomien poikien selluliittikommentti sai jokunen vuosi sitten aikaan tekstin, jonka takana seison edelleen. Edellämainittu kollega taas peräänkuulutti lisää monimuotoista ja kannustavaa keskustelua aiheesta; sellaista missä kaikille kokemuksille annetaan sijaa, mitään niistä vähättelemättä. Komppaan. Aihepiirin arkuus ja henkilökohtaisuus pistävät välillä kielen keskelle suuta, mutta ehkä se onkin vain hyvästä. Syitä kehohäpeän syntyyn on todennäköisesti yhtä monia kuin lukumäärä joka siitä kärsii, ja ratkaisuja siihen – tai tapoja elää sen kanssa – todennäköisesti yhtä monta.

Oma teini-iän ja varhaisen aikuisiän kehohäpeäni oli vahvasti kytköksissä siihen, mitä oletin että (nuoren) naisen kuuluu olla, ja oma riittämättömyyden ja kuulumattomuuden tunne sen suhteen. Kuulin isojalkaisiin rillipäihin, eivätkä maalaiskunnan ainoat liikunnalliset vaihtoehdot – yleisurheiluseura ja diskotanssikoulu – kutsuneet ollenkaan. En osannut hakea yhteenkuuluvutta myöskään esimerkiksi seksuaalivähemmistöistä, vaikka heteronormatiivisuus varsin kapealta käsitykseltä tuntuukin.

Ratkaisevasti oman kehohäpeän hälvenemiseen ovat vaikuttaneet ehkä ennen kaikkea omannäköisen liikunnallisen harjoituksen eli Nian löytäminen (vuonna 2004) – ja Clarissa Pinkola Estésin Women Who Run With the Wolves-kirjan liikkeelle panneet ajatukset (vuonna 2007).

Niassa pääsen luomaan yhteyttä kehooni yhä uudestaan minua niin koukuttavalla ja hauskalla tavalla, että se tapahtuu ensin kuin ohimennen, ja sitten terveen kaipauksen pakottamana: tämä tuntuu niin hyvältä, että haluan tätä lisää.
Women Who Run With the Wolves taas kiteytti sekä seksuaalisuuteni että kehollisuuteni sellaiseen henkiseen ja runolliseen muotoon, etten ole toista sen vertaista vielä löytänyt, vaikka inspiroivia kirjoja toki olen lukenyt sen jälkeen muitakin.

Edellämainitun lisäksi olen saanut kehohäpeen apua siitä, että…

…vaihdoin nuorena maisemaa. Lähdin lukion jälkeen seitsemäksi kuukaudeksi Englantiin au pairiksi, ja muutin sen jälkeen Turkuun opiskelemaan. Irtiotto vanhoista kuvioista ja piireistä laajensi myös minäkuvaa: en olekaan vain tämä tyyppi, joka tässä kohtaa tätä kuviota tekee aina näin, tai joka pystyy vain tähän, siinä missä muut “_________”. Minussa asuu monta ilmentymää itsestäni, ja saan tuoda niitä esille sen mukaan kun voin ja haluan. Vuosien myötä tyyppien ja tyylien määrä vaikuttaa vain kasvavan…!

…pidän todella tarkkaa lukua ajatuksistani (tarkemmin kuin ikinä, koskaan, olen seurannut esimerkiksi kaloreita). Tähän olen oppinut pikkuhiljaa lähinnä Nian, tai chin ja lukemisieni myötä. Ratkaiseva, lopullinen käännös tuli kai vuonna 2013, kun Gretchen Rubinsin onnellisuutta käsittelevän The Happiness Project-kirjan luettuani päätin kokeilla, mitä tapahtuu jos vuoden verran kieltäydyn mollaamasta itseäni. Yllättäen se, että kieltäydyin puhumasta itsestäni rumasti itselleni, vaikutti myös siihen miten suostun puhumaan muista. (Haluan tässä yhteydessä nostaa esille sen, etten kiellä negatiivisia ajatuksia tai tuntemuksia kun ne päätään nostavat. Kieltäydyn vain antamasta niidenkään mustavalkoisesti määritellä minua tai valintojani).

minulla on inspiroivia ystäviä. Enemmän kuin kannustava puhe tai kohteliaisuudet, minuun on tehnyt vaikutuksen (ainakin tulkitsemani) huolettomuus jolla esimerkiksi yksi ystävistäni käyttää shortseja ja toinen punaa huulensa. Aa, noinkin helppoa se voi olla? Jos hän, ehkä minäkin? Arkisissa valinnoissa on voimaa, ja samaistumispintoja saattaa löytyä odottamattomamminkin. Rohkeus on tarttuvaa lajia.

Arkisuuteen kuuluu muuten myös syklisyyden hyväksyminen. On itsestäänselvää, että kehoni syklisesti muuttuu. Kuukauden aikana, mutta myös vuosikymmenten myötä. Uni, ruoka, liikunta, hormonit; lepo, terveys ja sairaus… kaikki yhteydessä toisiinsa, ja vaikuttamassa myös siihen, miltä kehossa oleminen tuntuu. Omalla kohdallani yksinkertaisimmillaan joskus tosi, tosi epämukavalta, onneksi usein melko miellyttävältä. Tällä hetkellä tämä riittää.

Siinä missä ystävien huoleton esimerkki, kirjan innoittama ajatustenkulku tai oman estetiikan vaaliminen ovat vaikuttaneet ulkonäkööni, niin tekee myös tätänykyä nimenomaan se aistipohjaisuus: tämä tuntuu hyvältä. Se, että oman kehon kautta voi saada kokemuksen siitä, että kehollisuus voi olla nautinnollista, valaisevaa, inspiroivaa, mullistavaa, tutkivaa, näyttävää, sielukasta, vaistonvaraista, eläimellistä… ja ehkä ennen kaikkea elinvoimaista, se se vasta jotain onkin. Tai kuten Pinkola Estés sen suomennetussa Naiset jotka kulkevat susien kanssa-kirjassa sanoittaa:

Sanotaan, että sielu välittää tietoa keholle. Mutta mitä jos kuvittelisimme hetken, että keho välittäisikin tietoa sielulle, auttaa sitä sopeutumaan maalliseen elämään, yhdistelee, kääntää, antaa tyhjän paperin, mustetta ja kynän jotta sielu voi kirjoittaa elämäntarinaamme. Kuvittele, että niin kuiin muodonmuuttajien saduissa, keho itsessään on Jumala, opettaja, opastaja, virallinen opas? Sitten mitä? Onko viisasta käyttää elämä tämän opettajan ahdistelemiseen, vaikka sillä on niin paljon annettavaa ja opetettavaa? Haluammeko elää elämämme antaen toisten vähätellä kehoamme, tuomita se tai pitää sitä haluttavana? Olemmeko riittävän vahvoja torjuaksemme puolueen virallisen linjan ja kuuntelemaan kehoa syvällisesti ja aidosti mahtavana ja pyhänä olentona?

PS.
Ohjaan Turun Studio Fonilla tänä syksynä kaksi “Awaken to..”-playshopia.
La 28.9. klo 11-13 Awaken to Sensation, jossa tanssimme Soul-nimisen koreografian tahtiin.
La 30.11. klo 11-13 Awaken to Inspiration, jossa ohjaan ChakraDancer-koreografian ilman puhuttua ohjeistusta. Erikoinen kokemus on tämä!

Playshopit ovat kummatkin 25 e. Lisätietoja saa minulta: minna(a).dakinia.fi

PPS. Porvoossa on luvassa kaksipäiväinen Nia-kurssi la-su 16-17.11. Teemana Paremmin voimisen taito. Lisätiedot täältä.

Aistien vallassa kesämökin rappusilla.
Aistien vallassa kesämökin rappusilla.

Kokemuksia kehollisuudesta: Uude(llee)n aloittamisesta

Uude(llee)n aloittaminen on tällä hetkellä monelle ajankohtaista, tavalla tai toisella. Kun elokuun viimeisenä viikonloppuna saimme lähisuvun tasavuosijuhlat pakettiin ja Åbo Arbiksen täydet kurssit(!) ja Pure Moven viikkotunnit palaavat syyskuun ensimmäisen viikon myötä lukkariin, homman nimi on varsin selvä: olemme taas yhden alun äärellä.

Tuttavapiiristäni kantautuneiden (suru)uutisten myötä ajattelen myös, että uudelleen aloittamisen äärelle voi joutua odottamattaankin; sekä pyytämättä että toivomatta. Toisaalta: samassa piirissä on julistettu myös kihloja itsensä kanssa, annettu lupauksia rakastaa itseä ja toista niin myötä- kuin vastoinkäymisissä. Miksipä ei? Sekin voi olla mullistavaa.

Vaan, kaudenaloitukseen palatakseni. Kollegani Hanna Uusiprosi – jonka seurassa saamme muuten tanssia jälleen Turun Nia-maratonissa su 8.9. – kirjasi blogiinsa vastikään vinkkejä uusille Nia-harrastajille. Hanna kirjoitti siitä, miten tärkeää on ottaa tunnilla itse vastuu hyvinvoinnistaan kuuntelemalla ja kunnioittamalla itseään.

Mutta palataan niille ensimmäisille tunneille, mitä tämä tarkoittaa siinä kontekstissa? No ainakin sitä, että parhaasi mukaan aistit omaa kehoa enemmän kuin tutkit mitä muut tekee. Tai että mietit mitä muut ajattelee. Joillekin nämä ovat ihan tuttuja juttuja, toiset löytävät taidon pienen harjoituksen kautta. Fokus on siis siinä mitä sinä teet ja miten ja miltä se tuntuu kehossasi. Oman itsen personal trainerinä oleminen tarkoittaa myös sitä, että et ole niin riippuvainen siitä miten ohjaaja ohjaa juuri tuolla hetkellä.

Hanna Uusiprosi

Itse listasin puolestani vuosi sitten seitsemän asiaa, jonka tiedän treeneistäsi jo ennen niiden alkamista. Punaisena lankana niiden halki kulkee oikeastaan hyväksyminen: tulet “mokailemaan” tunneilla, lihaksesi todennäköisesti tulevat kipeytymään ja tulet kohtaamaan harrastukseesi tai harrastusintoosi vaikuttavia haasteita. (Liikunta)harrastuksesi tulee vaikuttamaan myös tunnetiloihisi – ja se on erittäin OK (tunneillani tai niiden jälkeen on vuosien mittaan kyynelehditty kerta jos toinenkin – useimmiten ei juuri minkään takia, ja vielä useammin erittäinkin ohimennen). Tämän lisäksi ohjaaja(si) (hei vain!) tai kurssikaverisi ärsyttävät sinua todennäköisesti jossain vaiheessa; saatat tylsistyä, saada tarpeeksesi tai pettyä harrastukseesi ja/tai tahoon tai yhteisöön joka sitä järjestää. Hyväksyä kannattanee myös tämä: ainoa tapa ylläpitää kuntoa on ylläpitää kuntoa.

Totuutellessani itse taas hitusen uuteen ajanhallintaan, sain suunnattomasti lisäpontta Yoga With Adrienen uutiskirjeestä joka kilahti sunnuntaiseen tapaansa sähköpostilaatikkooni tänään aamupäivällä. Viestin voima piilee sen yksinkertaisuudessa: Begin Again, aloita uudestaan.
Begin again! Hihittelin itsekseni, että niinhän minä laulan uuden Immersed-levyni avauskappaleellakin. Begin, and the fear will pass.

Siinä missä edellämainittu hyväksyminen eri muodoissa ehkä (ja toivon mukaan) laskee rimaa ja pehmentää itselle asetettuja vaatimuksia, uuden tai uudelleen aloittaminen tuntuu rohkaisevalta kipinältä, toistuvalta mahdollisuudelta. Tätähän me itse asiassa teemme jokaikinen päivä aamunkin koittaessa: aloitamme uudestaan. Arki voi toki kiireessään sivuttaa tai raadollisuudessaan himmentää uuden alun ihmeellisyyden – mutta ehkä voisimme vaikka viikon tai kuukauden verran sitoutua ihmettelemään sitä, että täällä sitä ollaan, edelleen, ja taas.

Teini-ikäisenä olin jotenkin kovin otettu silloisesta muumikalenteristani löytyvästä lauseesta: Jokainen päivä on jokaisen ikioma alusta loppuun asti. Näin Nia-sitoutuneena nelikymppisenä näen lauseessa myös tietoisuutta valinnoista ja niiden seurauksista, itsepintaista toivosta kiinnipitämistä. Ehkä tämänkin takia koen, että uudelleen aloittamisesta saa oivan tuen syksyn harrastuksiin, riippumatta siitä mitä ne ovat.

Menikö piirustus pilalle? Aloita alusta. Kuivuiko vuoropuhelu kokoon ennen aikojaan? Aloita uudelleen. Etkö ole varma, jos esimerkiksi Nia on sun juttu? Kokeile uudestaan.

Hannan blogikirjoituksen inspiroimana olen muuten selaillut myös Nia Technique-kirjaa uudelleen. Sielläkin tosiaan on listattuna vinkkejä uusille Nia-harrastajille – ja jos yhden niistä nappaan vielä uudelleen aloittamisen rinnalle, se on vielä tämä: start easy. Aloita uudestaan, ja tee se kevyesti. Syventyä ja vakavoitua ehtii ajan myötä kuin itsestään.

Tanssimisiin taas,
Minna

PS. Nia-maraton on mainio tilaisuus aloittaa Nia-harrastus, sillä tutustut päivän aikana Nia Techniquen kolmeen eri tuntityyppiin: Classic Nia (tanssin riemua), 5 stages (rauhallinen kehonhuolto-ohjelma) ja Move IT (tanssillinen intervallitreeni). Liity seuraamme Nahkurinkadun Studio Fonilla su 8.9. – tanssi tunti tai koko päivä!

PPS. Saattaa olla, että nettisivuni mullistuvat vielä tämän syksyn aikana. Uudistusvimma iski.


PPPS. Sokerina pohjalla vielä erittäin oivaltava kuva, jonka bongasin Facebookista, Julie Edwardsin sivulta. Tän kehonsa rakastamisen voi kans aloittaa alusta ihan joka päivä (ja niin monta kertaa ku päivän aikana on tarpeellista).


Kokemuksia kehollisuudesta: paremmin voimisen punainen lanka, tai, myötätuulta on turha kyseenalaistaa

Voi Hangon kesä, ja Nia.

Kovasti koetin elokuun ensimmäisen viikon ajan saada aikaiseksi blogikirjoitusta joka sivuaisi kesäkuulumisiani tai kuun alussa lähettämääni uutiskirjettä jossa pohdin onnellisuutta ja omaa tuoretta kokemustani siitä.  Kirjoitus ei sattuneesta syystä oikein tahtonut tulla ikinä valmiiksi.

Nyt istun kotona keittiönpöydän ääressä teekupin kera ja sulattelen Hanko-viikonloppua jonka iltapäivällä kolmentoista Nia-kurssilaisen kanssa paketoin Rick Astleyn tahtiin:  Never gonna give you up!

Tarve päättää kolmen päivän Nia-kurssi juuri tuohon kappaleeseen syntyi osittain eräästä hetken läpästä, ja siitä tosiasiasta että 8-vuotiaana olin niin ihastunut Rickiin että punastuin videon soidessa telkkarissa. Kun äsken kirjoitin kappaleen nimeen tuohon ylös kursiivilla, mietin että niin – tuohan on ehkä jopa se paremmin voimisen punaisen langan ydin: ettei koskaan, koskaan, anna periksi. Eikä sen periksiantamattomuuden tarvitse (aina) olla sitä koko kehon jännittämistä, hampaat irveessä eteenpäin puskemista tai kiinni pitämistä. Yksinkertaisuudessaan ja käytännöllisimmillään se lienee sitä yhden askeleen tai hengenvedon ottamista kerrallaan. Mielikuvat jotka nousevat tämän lauseen myötä pintaan ovat osittain raadollisiakin – mutta sitähän on myös elämä. Continue reading

Havaintoja Turun Nia White Belt-viikolta

19_Turku_WB_White Belts_ 2019_Blommig ram

Onnittelut tuoreille White Belteille! Grattis till de färska White Belt-bärarna!

On Turun Nia White Belt-koulutuksen jälkeinen sunnuntai. Istun neliöterrassini puolivarjossa ja karistelen tuottajanrooliani kannoiltani hengitys kerrallaan. Punasin huuleni huvikseni ja osittain myös juhlan kunniaksi: perjantaina Hampuriin palannut valmentajamme Ann Christiansen viettää tänään, 9.6., syntymäpäiväänsä (grattis på födelsedagen, Ann! 💕).  Auringosta ja pitkästä työrupeamasta raukeana olen hyvillä mielin: koulutus, jota olen odottanut ja jonka eteen olen tehnyt töitä tavallaan edellisestä koulutuksesta lähtien, on paketissa. Kaikki osalliset vaikuttavat tyytyväisiltä, enkä tiedä jos voin tai edes haluan enemmän pyytää. 😊

Viides kokonaan käymäni ja neljäs tuottamani Nia White Belt oli omakohtaisesti sillä tavalla erikoinen, että siihen osallistui usea kanssani joko vuosia tanssinut tai vuosia sitten kanssani Nia-harrastuksensa aloittanut. Se, että saan olla mukana todistamassa heidän kasvua ja pieniä tai suuria ahaa-elämyksiä viikon aikana on ehkä kallisarvoisin kiitos jonka koulutuksen järjestämisestä voin saada.

Nia-koulutuksen nerokkuus piilee sen intuitiivisessa järjestelmällisyydessä: yksi asia johtaa toiseen mitä luonnollisimmalla tavalla. Oppimiskaari ja sisäistämisvauhti ovat välillä huikeat. Ero ensimmäisen ja viimeisen päivän välillä näkyy niin kasvoilla kuin ryhdissä, puhumattakaan siitä että monet kivut ja epämukavuudet – niin keholliset kuin mielen- tai tunnetasonkin – maagisen mystisesti voivat muuntua ja jopa kadota tyystiin viikon sisällä. “Ainoa” asia jota teemme päivästä toiseen on kehon ja aistimusten kuuntelu, tiedostaminen ja hyväksyminen – niin ohjatussa kuin vapaassa liikkeessä ja hiljaisuudessa, levossakin. Samalla saamme käyttöömme työkaluja joiden avulla muun muassa laajentaa liike-ilmaisuamme (8 stages of Free Dance), soveltaa Nia-liikkeitä tarpeisiimme (Nia 52 Moves: Learn, Move, Energize), tulkita ja kuunnella musiikkia mitä avaamammalla tavalla (Nia 8BC System) sekä katsoa arkeamme ehkä hitusen rakentavammin silmin (Dancing Through Life, Living Meditation, Life As Art). Ja joo, alleviivaan sanoja muun muassa.

Arvostan Nia-koulutuksissa myös selkeitä pelisääntöjä ja rakennetta, joka mahdollistaa sekä yhteisöllisyyden että yksilöllisen oppimisen. Tunteille on tilaa, ja niin on spiritillekin, eli sille omalle ainutlaatuisuudelle. Että tästä White Beltistä tuli juuri tällainen, on osallistujien summa. 😇 Allaoleva kuvakavalkaadi kiteyttäköön sen, mihin sanat eivät vielä tällä hetkellä riitä. Sen lisäksi, että sain viettää viikon Annin mainiossa seurassa ja (välillä oikein liikuttuneena) seurata Nia-taimieni kasvua, palasin omassa Nia-harjoituksessani taas lähtöruutuun ja ruokin kehotietosuuttani ja -hallintaani liiketeknillisiä yksityiskohtia hiomalla. Revähdyksen kokenut oikea pakarani ei ole kiukutellut kertaakaan viikon aikana, vasemman päkiän jumit ovat sulanneet, hartiat ovat taas laskeutuneet kaiken toimistotyön jäljiltä – ja niin on muuten äänenikin. Kuten sen olen kotisivuillani kiteyttänyt: kestävää kehitystä tukevat toiminnalliset valinnat voivat alkaa myös tanssilattialta. Jep. Tervetuloa Nian ihmeelliseen maailmaan.

Kiitos vielä kertaalleen kaikille kurssilaisille, vieraileville kertaajille, drop in-tunneille osallistuneille, ja käytännön asioissa auttaneille – sekä tietenkin Annille ja Nialle.💐 💕

Nia White Belt, Turku 1-7.6.2019:

01_Turku_WB_after class_Ann cracks up

Drop in-tunneilla piipahti viikon aikana ilahduttavasti vieraita. Vi hade många glada gäster på besök längs veckan.

03-Turku_WB_Jeans outfits with Sir DanceALot

Farkkupäivä – ja hölmöilyä Sir DanceALotin kanssa. Vi matchade varandra i jeans – och 14 år av mentor- och vänskap skapar utrymme för tönteri.

04_Turku_WB_upward punch sitting

Nia-tekniikan lyönteihin voi tutustua myös istualtaan. Vi bekantade oss med “punches” det vill säga slag också sittande.

06_Turku_WB_Braiding Pocahontas_Susanna

Tätä on tapahtunut aiemminkin: Ann näkee pitkät hiukset ja alkaa letittää niitä ennen tuntia. Det här har hänt förr: Ann ser långt hår och blir på fläthumör innan lektion.

07_Turku_WB_Laura mathcing the sofa

Laura Hellsten toi aikoinaan Nian Suomeen – ja sointui tietenkin Tanssistudio All-Starin sohvatyynyjen kanssa täydellisesti tunneilla vieraillessaan. Fru Hellsten (f. Karanko) var den första Nia-läraren i Finland. Hon bjöd in Ann Christiansen att hålla White Belt till Åland första gången sommaren 2004.

08_Turku_WB_local views

Kun on arvovaltaisia vieraita käymässä, tulee itsekin käytyä uusissa paikoissa kotikaupungissaan. Sokoksen Walo-tornin näkymät olivat varsin huikeat. Snygga vyer från Walo i Wiklunds hörn då vi tog vår ärade gäst upp i höjderna!

10_Turku_WB_Matching cups

Mun ja Riikan mukit mätsäävät. Vi har bra smak med Riikka. 😉

10_Turku_WB_Relax

Nia-koulutuksen harjoitukset tapahtuvat välillä myös vaakatasossa.  I Nia jobbar vi med en härlig variation av kroppsliga övningar.

 

12_Turku_WB_TeamTeach

Yllätystempaus: ohjasimme yhden drop in-tunnin yhdessä, ja Annkin pääsi nauttimaan oppilaana olemisesta (vas. vieraileva tähti Hanna Uusiprosi ja oik. WB-kertaaja Riikka Wallin). Överraskningsmoment: en av kvällslektionerna undervisade vi tillsammans!

14_Turku_WB_Ann_WhiteBoard_Alma

Valkotaululle piirtyy viikon aikana Nian kolmetoista keholäheistä periaattetta selitykseineen. Nia bygger på 13 principer som alla är djupt rotade i vår kroppslighet.

16_Turku_WB_Ann and wbs

Viikon viimeisen Nia-tunnin jälkeen hymy on herkässä. Såhär glad kan man bli av Nia!

15_Turku_WB_Belt throw

Ei taida olla toista lajia, jossa saatua vyötä tanssitetaan näin villisti ennen kuin se sidotaan vyötärölle. I Nia får vi faktiskt också ett fysiskt vitt bälte – som det såklart måste viftas på innan vi knyter det kring midjan. 

17_Turku_WB_Exit with train

Lentävä lähtö VR:n kyydissä – ja juna pysyi aikataulussa ja Ann ehti lentokentälle ajoissa (aivan kuten oletinkin). Ensi kertaan! Nytt för i år: tåg till flygplatsen! På återdansande, fina Ann.

 

18_Turku_WB_WhiteBeltCrew says bye

Sir DanceALot ja tiaraan tykästynyt tuottaja. On helppo hymyillä kun kaikki meni niin hyvin. Erityiskiitos myös Tanssistudio All-Starille jolta saimme ihanan salin lainaan. Det är lätt att le då allt gick så fint och bra. Kanske det blir mer Nia på All-Star i höst!

 

PS. Studio Fonin maanantaitunnit Turun Nahkurinkadulla vielä 10., 17. ja 24.6. klo 18.15-19.30. Drop in, kuten tavallisesti!

PPS. La 15.6. tuomme toistamiseen Eija Raitalan ja Hanna Uusiprosin kanssa Nia-maratonin Kuopio Tanssii ja Soi-festareille. Tervetuloa koko päiväksi tai osioon – lisätiedot täältä.

 

 

 

 

 

Terveisiä toipilaalta: Mikä on toiminnallisen kehon mitta, muoto ja malli?

Nia unites body and mind.

Niassa keho, mieli ja tunteet sekä henki ovat yhtä.

Mun piti olla viikonloppuna koulutuksessa. Toisin kävi.

Ehdin jo miettiä että hyvin on vastustuskykyni hoitanut hommansa taas jo vuoden verran. Viimeksi olin sängyn omana vuosi sitten heti joogafestareiden jälkeen, ja kipeämpänä kuin aikoihin. Ei ehkä pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa, mutta siihen verrattuna tän vuoden versio vaikuttaa varsinaiselta kevytsellaiselta – vaikka tunteja ja menemisiä pärskimiseni ja lepotarpeen takia peruinkin.

Makoilun (ja okei okei, muutaman Netflix-sarjan) lisäksi olen mennä viikolla lähinnä lueskellut. Kuten olen hokenut tunneillani vastikään: kun keho on väsynyt, rasita mieltä; kun mieli on väsynyt rasita kehoa. Ja, lisättäköön tähän nyt vielä varmuuden vuoksi ja rautalangasta väännettynä: kun kummatkin on väsyneitä, lepää.
No, joka tapauksessa.

Luin ajatuksella Jukka Harjulta saamani uutiskirjeen*, jonka otsikko oli Nia-ohjaajalle nannaa: Pakara – Pelkkä ulkonäkötreeni tuhoaa terveyden – Treenaa näin. Uutiskirjeessä kyseenalaistettiin eristettyä, vain tiettyyn kehonosaan kohdistettua, ulkonäkölähtöistä treeniä ja neuvottiin miten käyttää kehoa kokonaisvaltaisesti jotta tasapainoinen toiminnallisuus säilyisi. Ilahdun jokaikinen kerta kun (ainakin näennäisesti) valtavirtaan kuuluvalta suunnalta hurrataan kokonaisvaltaisuuden nimissä ja pyritään parempaan, ei nopeampaan, rankempaan tai trendikkäämpään tapaan treenata (ja palautua). Tuuletin sisäisesti, kun paljon rakastamani kävely mainittiin oivana koko kehon huoltona.

Naamakirjassa eräs ystävä taas oli jakanut joogaa tarkastelevan artikkelin, jossa todettiin että ulkonäköjooga – notkeat nuoret näyttävissä asennoissa upeissa maisemissa – on vienyt huomiota pois joogan syvemmästä olemuksesta, mikä on saattanut tehdä lajista taviksille ehkä turhankin vaikeasti lähestyttävän ja antanut joillekin siihen taipuvaisille taas uuden mahdollisuuden toistaa no pain, no gain -harjoittelua hampaat irvessä. Onneksi tiedän myös että esimerkiksi lähipiiristäni ja yhteistyökumppaneista löytyy nimenomaan joogan kokonaisvaltaisesta vaikutuksesta puhuvia ja oppejaan henkisyydestä tinkimättä käytännönläheisesti ja  taitavasti soveltavia opettavia.

Silmiini osui myös hyvinkin ajankohtaiselta tuntuva juttu myötätunnosta aktivismina. Thich Nhat Hanhin perustamassa Plumvillagessa asuva munkki Phap Dung puhuu haastattelussa itsetuntemuksen ja myötätunnon roolista sekä tukemassa että ylläpitämässä mielen- ja maailmanrauhaa. Taas kerran toiminnallisuutta ja ulospäin suunnattua toimintaa tuetaan sisältä käsin.

Rupesin tässä vaiheessa miettimään toiminnallisuutta vielä filosofisemmalta suunnalta, ja puhalsinkin siten pölyt kirjahyllystäni löytyvästä Kimerer L. Lamothen Why we dance -kirjasta. Siinä tarkastellaan tanssia ja liikettä elinehtona ei pelkästään fyysisen toiminnallisuuden, vaan myös muun muassa yhteisöllisyyden, eettisyyden ja myötätunnon kannalta. Kuulemma olemme jo lajina ja hermostomme kautta sellaisia, että virittäydymme – joko tiedostamatta tai tiedostavammin – toistemme aaltopituudelle nimenomaan liikkeen ja liiketulkinnan kautta. Eläimellistäkö? No, mitä muutakaan? Nisäkkäitä monien muiden lomassa me kaksijalkaisetkin.

Lamothe kyseenalaistaakin Why we dance -kirjassaan tapaa ylistää luettua ja kirjoitettua ja sen varaan lähes poikkeuksetonta tukeutumista samalla kun kehokieli, aistimukset/aistilliset kokemukset, tai vaistonvarainen liike (kuten asennon korjaaminen, tai haukottelu) ja kehollinen ilmaisu edelleen usein luokitellaan tavalla tai toisella toissijaisiksi; toisinaan taiteeksi, usein jopa sivistymättömäksi. Kielellinen ilmaisu tai kuvaus kun on tästä huolimatta poikkeuksetta aina (vain) tulkinta jostain aistillisesti koetusta.

Tuntuukin siltä, että toiminnallisuuta on mahdotonta rajoittaa vain kehoon. Entä tunteet ja mieli, hengestä nyt puhumattakaan? Mielenkiintoista on myös että edellämainittujen lisäksi toisistaan erotellaan myös liikunta, liike – ja eläminen. Eikö voisi yksinkertaisuudessaan väittää, että elän, siis liikun? Tai, liikun, siis elän. Tai vielä toisin sanoen: elinvoima liikkuu minussa, siis elän.

Virtuaalimaailman vallatessa yhä suurempaa maaperää salakavala tapa, jolla yhä enenemissä määrin sosiaalisen median(kin) ja jatkuvan uutisoinnin kautta opimme reagoimaan nopein sanoin, aiheuttaa jatkuvaa pintakuohuntaa ja pitää vaivatta yllä käsitystä siitä että kaikki on loogisesti eli järjellisesti eli verbaalisesti eli korvien välissä ratkaistavissa. Turhankin moni asia leviää kulovalkean lailla. Silkkaa järjettömyyttä, sanon minä – ja kyllähän se ympärillä näkyykin. Toiminnallisuuttamme uhkaa niin eritasoiset ympäristöasiat kuin vieraantuminen sekä itsestä, kanssaihmisistä että kokonaisuudenkuvasta, puhumattakaan siitä mielestäni periaatteessa terveestä reaktiosta kiihtyvään (työ)tahtiin: sairastuminen ja uupumus.

Kuten olen ehkä aiemmin maininnut, Nia-harjoitukseni ja käymäni Nia White Belt oli yksi tärkeimpiä tekijöitä palautumisessani ja eheytymisessäni, kun itse loppukesästä 2006 paloin loppuun ja masennuin.

Runsaat puolitoista vuotta sitä ennen, liikunta oli omassa elämässäni Nian myötä vihdoin saanut muodon jossa oli tarpeeksi hauskuutta, äksöniä ja kokemattomammallekin ryhmätuntiliikkujalle helposti omaksuttavia liikkeitä innostuakseni lajista. Nia White Belt -koulutus puolestaan paljasti minulle täysin uuden lähestymistavan olemiselle, antoi pohdiskelevalle mielelle pureskeltavaa – ja, kuten myöhemmin kävi ilmi, työkaluja ja toivoa joutuessani edellämainittuun kokonaisvaltaiseen elämänkriisiin.
Tiesin myös masentuneena, että liike teki(si) hyvää. Sain sen myötä joko taukoa mustasta mielenlaadusta tai tilaisuuden tuulettaa myös vihaisempia tunteitani. Yhteisö ja yhteisöllisyys jotka kasvoivat säännöllisesti ihmisten kanssa yhdessä liikkumisesta tuki minua ehkä enemmän kuin olen ymmärtänyt. Olin osa sekä Nia- että tai chi-verkostoa, vaikka hyvin harvan kanssa suoraan tilannettani puinkaan. Ehkä sillä virittäytymisellä toistemme aaltopituudelle, josta Lamothekin puhuu, oli näppinsä pelissä? Tiedän omalta kohdaltani vain sen, että työkykyni säilyi, ja pikkuhiljaa palasi sekä elämänhalu että luovuus.

Entä siitä toiminnallisen kehon mitasta, mallista ja muodosta? Yksinkertaisuudessaan voinee olettaa, että toiminnallisuus tarkoittaa eri ihmisille eri tilanteissa eri asioita. Eri ammateissa, elämäntilainteissa ja olosuhteissa tarvittavat mallit, muodot ja mittasuhteet vaihtelevat. Ehkä pohjimmiltaan kyseessä on kyky ja mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa omaan arkeen ja elämään toivomallaan tavalla. Toiminnallisuus saattaakin parhaimmillaan olla sitä saumatonta yhteistyötä kehon, mielen, tunteiden ja hengen välillä. Toisin sanoen: sinunkauppojen tekeminen itsensä kanssa kannattaa aina. Se ei ole aina nättiä, eikä helppoakaan – useimmiten kuitenkin vaivan arvoista, ellei peräti hengen pelastavaa.
Tästä tuleekin mieleen: satuin muuten toipilaana katsomaan YLEltä myös Aino Sunin Ei koskaan enää-dokkarin räppäri Mercedes Bentsosta. Vaikkei musiikkigenre ole minulle sinänsä se tutuin, vaikutuin Linda-Maria Roineesta persoonana ja artistina. Useammin kuin mitä uutisoidaan, joku löytää kaikesta huolimatta paikkansa tästä maailmankaikkeudesta ja käyttää ainutlaatuisuuttaan hyvän ja rakentavan puolesta. Siinäpä sitä toiminnallisuutta kerrakseen.

Hyvää viikonalkua itsekullekin ja, rohkenen sanoa,
tanssimisiin taas.

Minna

*

PS. Tätä tekstiä on kirjoitettu päikkäreiden välissä, välillä myös vaakatasossa.
Henkilökohtaisen toiminnallisen kokonaisuuden puolesta puhunee sekin, että jos keho on väsynyt osaan tätänykyä harmituksen aallokoissa useimmiten kuitenkin aina valita miten suhtaudun esimerkiksi flunssaan (eli käyttää ajatusvoimaani, mieltäni). Joskus se on helpompi kuin toisinaan.

PPS. Oikolukiessani kirjoitusta, isäni lähetti sattumalta linkin oheiseen videoon, jolla uus-seelantilainen rugbyjoukkue tuulettaa voittoaan haka-esityksellä (haka on maorien perinteinen tanssi). Välillä mietin miten erilainen maailma olisi, jos kaikilla tunneilmaisuillamme olisi selkeät ja sallitut fyysiset kehykset, vaikka sitten koreografian muodossa. Sitten ajattelen että jumantsukka, jatketaanpa hommia, hoi Nia-lähettiläs.

PPPS. Joogafestareilla tulimme muuten hyvin juttuun aikidoseura Aikicirclen edustajien kanssa. Saamme toivottavasti jossain vaiheessa lähitulevaisuutta jonkinsortin yhteistyötä aikaan.

PPPPS. Helsingissä on muuten taas Nia-maraton parin viikon kuluttua! Siitä sitä toiminnallisuutta tukevaa treeniä koko päivän verran – tai sen yhden tunnin ajaksi, mikäli se passaa sulle paremmin.

*En muuten saa mitään etuja mainitsemalla tekstin toimijoita tai artikkeleita. Olen esimerkiksi Natural Bootcampin uutiskirjeen tilaaja, koska minusta on kiinnostavaa ja opettavaista miten muut kehomenetelmiä opettavat puhuvat kehosta ja harjoituksesta. Kaikki Nia-matsku on aina englanniksi, joten suomenkielistä kehollisuuteen liittyvää sanastoa on kiva kehittää näinkin.

Naistenlehdestä bongattu! Alkaako Niakin olla valtavirran liepeillä?

Mitä! Oisko Nia sittenkin jo valtavirtaa? 😀

Pakko muuten vielä sokerina pohjalle lisätä lainaus Jamie Samsin Dancing the Dream-kirjasta:

Any time that we refuse to feel what we are feeling, we use vast amounts of life force. All mental assessments or inaccurate assumptions stop the effortless flow of emotion that belongs to us as human beings. Allowing ourselves to feel the full range of emotions, without necessarily acting on them, is healthy. As we clear ourselves by releasing our wounds and the reactive emotions that come up when we feel hurt again, the energy-in-motion is recycled. We don’t get stuck in deying our will or in refusing to feel. When we hold on to feelings stuck in past wounds, they sour our attitudes and inhibit any kind of healing flow or emotional growth.
/…/ We cannot encounter the magic in life if we do not feel and acknowledge our emotions. If we are allowing our emotions to flow, we will feel wonder when it happens, and we will know that miracles are possible. We blind ourselves to possibilities every time we make a firm decision that life on planet Earth cannot offer certain experiences.

Olkoon liike siis lääke vastedeskin.