Kokemuksia kehollisuudesta: sydämen asialla

Kuvan loihti alunperin Riikka Wallin.

Kirjoitukseni ovat viime kuukausien aikana jääneet vähemmälle.
Sanottavaa ja sulateltavaa tieto/mielipide/oletusmäärää on ollut vaikka muille jakaa muutenkin, ja onhan sitä jaettukin.

Itse tein digiloikan. Ehkä verrattain pienen, mutta kumminkin: ryhdyin sittenkin ohjaamaan etätunteja verkon avulla. Näin kuuden viikon verkkotuntirupeaman jälkeen pystyn toteamaan, että valinta oli oikea, ja hyvä, ja oikein hyvä. Uhrasin Netflix-tilini striimatakseni tunteja hyvällä omallatunnolla. Vaihtokauppa on mielestäni onnistunut.

*

Itse ohjaaminen on tuonut omiin päiviini ja viikkoihini jonkunsorttista järjestystä. Olen päässyt opettelemaan muutamia teknisiä kommervinkkejä lisää, ja huomannut että itse asiassa viihdyn hyvin Minna-TVn juontajana (olen melko varma ettei kukaan tunneillani käynyt ja/tai minut tunteva ole tästä kauhean yllättynyt). Ennen kaikkea sisäisellä paimen/palveluskoirallani on ollut Merkityksellistä Tekemistä, mikä tekee elämästäni ja arjestani juuri ratkaisevalla tavalla siedettävämpää.
Palaute, jota olen teiltä – sekä tutummilta että uudemmilta tuttavuuksilta – saanut, on ollut liikuttavaa, ja vuorovaikutuksen tärkeys selkeästi molemminpuolista.

*

Kun en ole ohjannut tai ollut verkossa, olen puuhannut sitä mitä nyt muutenkin puuhaan. Arki itsessään ei siis tavallaan ole huimasti eronnut siitä, millaista se oli tätä ennen. Tosin: tämä on ollut ensimmäinen kevät vähintään vuosikymmeneen, kun olen ollut arki-iltaisin kotona. Olen puhunut myös puhelimessa enemmän kuin vuosikausiin. Se on ollut mukavaa.

*

Samalla tavalla kun en kaiken tämän alkaessa miettinyt kauhean kovaan ääneen että mitä tässä oikeasti tapahtuu ja mitä tästä oikeasti seuraa, en nytkään ole kauhean kiinnostunut laatimaan muistokirjoituksia Kaikesta Siitä Mitä Tänä Poikkeuksellisena Aikana Olen Oivaltanut ja Oppinut. Mun on muutenkin vaikeaa nähdä asiat jyrkässä ennen ja jälkeen-valossa. Paljon monimutkaisemmin ja mystisemmin kietoutuvat ne toisiinsa kuin miltä päällepäin usein näyttää.

*

Viime päivinä mulla on myös ollut tunteet enemmän pinnassa kuin ehkä koko poikkeustilanteen aikana.

Ehkä se johtuu puheista rajoitusten purkamisesta, ja otsikoista jotka samantien muistuttavat että kyllähän me vielä pari vuotta tän kanssa eletään. Ehkä se johtuu keväästä, elinvoimasta jota on pienen kylän verran aistittavissa jo yhdessäkin ruohonkorressa (noi vihreän eri sävyt, kuulkaas!).

Mietin vanhempiani joihin minulla on läheiset välit, ja joilla tällä hetkellä on asiat ihan hyvin, ja sitä että milloin pääsen halaamaan heitä taas. Mietin milloin he pääsevät taas viettämään aikaa lapsenlapsensa kanssa. Mietin heitä, joille tää kevät on ollut sysäys ojasta allikkoon. Mietin ehkä ennen kaikkea sitä, miten eri tavoin tämä poikkeustilanne – ja sen aiheuttaja – on syöpynyt kehoomme ja mieliimme, miten eri tavoin on ollut mahdollista kokea tämä, ja miten tämä erilaisuus vaikuttaa tai tulee vaikuttamaan siihen, miten jatkamme tästä eteenpäin.

Sitten en jaksakaan yhtäkkiä enää miettiä, sillä miettiminen ei auta asiaa ollenkaan. Tai auttaa se kai, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Aivan kuten rajoitukset, ja mallinnukset, ja laskelmat, ja päätelmät, ja ennusteet. Mutta entä niiden toisella puolen?

*

Havaitsen ajattelevani, etteivät nämä viime kuukaudet itsessään ehkä ole olleet niin outoja. Ne ovat enemmän vain valottaneet kaikkea sitä outoutta mikä on ollut valloillaan jo jonkun aikaa.

Tänään hoksasin, erään Facebookissa jakamani runon (jonka löydät alta) ja siitä heränneen lyhyen ajatustenvaihdon myötä, että järjissään ja sydämessä pysymisen tärkeys on viime aikoina vain korostunut. Ja sydämestä puheen ollen… kyllä minulla on sellainenkin olo, että kaikki tämä on ollut myös sydäntäsärkevää – lähes kirjaimellisella tavalla. Ehkä viime päivien tuntemukset kumpuavatkin juuri tämän tunteen äärellä olemisesta. Ja ehkä se selittääkin, miksi olen viime päivinä reagoinut muutamaan runoon aivan kuin sydämenkieli olisi päässyt nääntymään. Ehkä se olikin!

*

Katseeni nousee tästä keittiönpöydän ääreltä eteistä kohti. Poistimme päätyikkunasta tänään paksun verhon joka osittain tuo talvi-iltoihin yksityisyyttä, osittain toimii myös eristävänä elementtinä. Valon määrä ja se, että näkee taas ulos (vaikkakin vain naapurin pihalle) on itse asiassa sekin eheyttävää. Ikkunassa roikkuu kristallisydän, ja tulen ajatelleeksi muutamaa pilvimaisemamaalausta jotka sain aikaiseksi eilen; sydämenmuotoisia nekin.

Voi hyvin, ja tanssimisiin taas.
Minna

Verkkotuntini jatkuvat siten, että tiistaisin ja torstaisin tanssimme FBliven, ja keskiviikkoisin ja lauantaisin Zoomin kautta.
Kellonajat löydät kotisivujeni kalenterista. Koska opistojen kevätkausi on (Auralan keskiviikkotuntia lukuunottamatta) paketissa, pyydän vastedes Zoom-tunneista femman/kerta, tai sen verran kun kukkarosi antaa myötä. FBlivet pysyvät maksuttomina.



*


Ja, sokerina pohjalla. Viikonalkuni pelastanut nigerialaisen runoilijan kirjoittama runo:

To An English Friend in Africa

Be grateful for freedom
To see other dreams.
Bless your loneliness as much as you drank
Of your former companionships.
All that you are experiencing now
Will become moods of future joys
So bless it all.

Do not think your ways superior
To another’s
Do not venture to judge
But see things with fresh and open eyes
Do not condemn
But praise what you can
And when you can’t be silent.    

Time is now a gift for you
A gift of freedom
To think and remember and understand
The ever perplexing past
And to re-create yourself anew
In order to transform time.    

Live while you are alive.
Learn the ways of silence and wisdom
Learn to act, learn a new speech
Learn to be what you are in the seed of your spirit
Learn to free yourself from all things that have moulded you
And which limit your secret and undiscovered road.    

Remember that all things which happen
To you are raw materials
Endlessly fertile
Endlessly yielding of thoughts that could change
Your life and go on doing for ever.    

Never forget to pray and be thankful
For all the things good or bad on the rich road;
For everything is changeable
So long as you live while you are alive.    

Fear not, but be full of light and love;
Fear not but be alert and receptive;
Fear not but act decisively when you should;
Fear not, but know when to stop;
Fear not for you are loved by me;
Fear not, for death is not the real terror,
But life -magically – is.  

Be joyful in your silence
Be strong in your patience
Do not try to wrestle with the universe
But be sometimes like water or air
Sometimes like fire  

Live slowly, think slowly, for time is a mystery.
Never forget that love
Requires that you be
The greatest person you are capable of being,
Self-generating and strong and gentle-
Your own hero and star.  

Love demands the best in us
To always and in time overcome the worst
And lowest in our souls.
Love the world wisely.
It is love alone that is the greatest weapon
And the deepest and hardest secret.  

So fear not, my friend.
The darkness is gentler than you think.
Be grateful for the manifold
Dreams of creation
And the many ways of unnumbered peoples.
Be grateful for life as you live it.
And may a wonderful light
Always guide you on the unfolding road.

Ben Okri, 1991











Guest writer, Nia White Belt Boróka Erdélyi: I was the happiest when I completely forgot that I had a body 

Dancing at a wedding.

I was overweight since the age of 14. I was struggling with disordered eating, had distorted body image and an official permission to skip P.E. lessons. I avoided mirrors at all cost, wore baggy clothes and hated all kinds of sport passionately. I was the happiest when I completely forgot that I had a body.

My psychologist had heard of Nia and pushed me gently to at least give it a try. Finally I gave in, mainly so that she stops asking me about it. I signed up for Kinga Brezina’s class in The Shift studio in Budapest, being 100% sure that I would have to fight my way through 60 miserable minutes. I was expecting to hate Nia just as much as anything else… 

We were well into the cycle of cool-down when I first glanced at the clock, shocked to find out that so much time had flown by. Here I quote my e-mail to Kinga the following day:

It was incredible!!! I left the studio floating above the ground, I’ve not felt this joyful and energized for a long time. I wish I could take all girls and women to your class, this is a real miracle.

So, I started attending her classes, and never stopped. I turned 22 in May this year, and soon after that I took my White Belt intensive. I taught my first class recently.

When I look in the mirror, I might not be completely satisfied with every tiny detail, but what I see is a dancer’s body. My body, one I’m grateful to have, happy to move and excited to get to know more and more as I continue on my Nia journey.

 I’m not so focused on pounds and clothing sizes any more, I’m more interested in having the ability to learn new movements, and to dance with strength, grace and joy. And not too surprisingly, my reflection looks a lot prettier when I’m beaming with happiness during or after class. (A guy told me the other day that I have a figure of someone who dances really a lot, and honestly, this was the sweetest compliment ever.)

Instead of being ashamed of my body and trying to go unnoticed at all times, I’m feeling blessed to be a woman, and I enjoy playing with this feminine, sexy side I never knew I had, swaying my hips, spinning around the room, almost swinging with each step when I walk in the streets. I have more confidence, more trust in my body and certainly a lot more appreciation for it. Nia has definitely changed my body, but more importantly, it changed me and my life in it. 

Sharing the joy!

Text by Boróka Erdélyi, who also provided the pictures.

*

*

*

BACKGROUND:
The Finnish word for October is lokakuu. Earlier this fall, I decided to declare October LOVEMYBODY-lokakuu, as the two L:s went so beautifully together. Via social media, I announced that I was looking for stories about relating to one’s body – stories about bodyshame, and bodylove, and everything in between. I was lucky enough to get a few responses, which I now have the pleasure and honour to share. Thank you to the contributors! .

Minna

PS. Should you be inspired to share your story, please do – through me, or via your own channels. Good bodytalk is precious, and healing.