Satuin loppukeväästä joitakin vuosia sitten ensimmäistä kertaa Rosen-hoitoon ja koin parantumisen ihmeen vasemmassa lonkassani. Lonkkaparka oli vuosikausia pitänyt kovaa ääntä tehdessäni vähänkään isompia avaavia liikkeitä ja hoidon myötä jotain selkeästi suli. Jaloistani tulivat niin eloisan levottomat, että jouduin jonkun aikaa tekemään pitkiä päivittäisiä kävelylenkkejä antaakseni niille tilaa purkaa vastalöydettyä voimaansa. Käveleminen vahvisti myös kokemustani ja mielikuvaa siitä, että minulla on lupa kulkea omaa polkuani omaan tahtiin.
12. kesäkuuta 2015 on ensimmäinen Nia White Belt -koulutuksen jälkeinen päivä. Heräsin paljon olettamaani aikaisemmin vaikka päivät olivat pitkiä ja ehkä erityisen intensiivisiä myös tuottajanroolini takia. Monia asioita pyörii mielessäni, ja ennen kaikkea nousee aistimuksina kehostani. On kulunut tasan 10 vuotta omasta ensimmäisestä valkoisen vyön koulutuksesta.
Tuntuu merkitykselliseltä, että edelleen löydän Niasta niin paljon iloa, voimaa ja hyvinvointia. Tuntuu merkitykselliseltä, että olen viettänyt kymmenen vuotta juuri tämän harjoituksen ja lajin parissa; että jokin on kutsunut minut sen pariin yhä uudestaan vaikka olen välillä ollut sekä väsynyt että tympääntynyt, kipeäkin. On ollut hienoa seurata miten edelleen melko nuoren lajin koulutus kristallisoituu, miten paljon tietoa ja osaamista jo yhden Nia-tunnin takaa löytyy, miten myös lempikouluttajani Ann Christiansen on kehittynyt vuosien mittaan. Kurssin järjestäjänä on upeata nähdä miten paljon se antaa osallistujille riippumatta siitä kuinka monta kertaa he ovat koulutuksen jo kokeneet, ja varsinkin kun he ovat ensikertalaisia jotka olettavat tulemaan “vain” tanssimaan viikoksi. Nia on niin paljon muuta kun musiikin tahdissa heilumista, vaan musiikin tahtiin heiluminen saattaakin olla tarvittava sysäys kohti Nian ja oman itsen ydintä.
Menneen viikon aikana on ollut erityisen huvittavaa ja samalla kiitollista huomata että henkilökohtaisella tasolla olen vuoteen 2005 verrattuna siirtynyt paljon enemmän tekemättömyyttä kohti tekemisen sijaan. Ensimmäisen koulutusviikkoni jälkeen läsnä oli paljon vapaatanssia, paljon askelten oppimista sekä uudenlaiseen musiikinkuunteluun totuttelemista; tuntien suunnittelua, ohjaamisen harjoittelua. Tein tuolloin edelleen tapani mukaan myös hyvin järkiperäisiä valintoja ja ratkaisuja varsinkin sydämen asioissa, ja vuosi Nia-koulutukseni jälkeen olinkin jo burn-outin kourissa. Niin myöhään kun viime syksynä huomasin viimeistenkin energeettisten haavojen noilta ajoilta vihdoin umpeutuneen, ja koko tämän ajan Nia on ollut mukana kuvioissa. Fake it til you make it, ja johonkin olen tosiaan tainnut päästä – en perille, mutta mielenkiintoiselle matkalle.
Ja ainiin, niistä ihmeparantumisista! Olen tässä kevään mittaan pohtinut, että periaatteessa kuuluisi olla mahdollista hiljentää myös oikean lonkkani naksutus kun se kerran vasemmastanikin katosi. Olen ollut myös toiveikas sen suhteen että osaisin itse olla osallisena eheytymisessä, etten välttämättä tarvitsisi kenenkään muun käsiä kehollani oivaltaakseni mistä kiikastaa. Nähtävästi sitä saa mitä tilaa: White Beltin toisena päivänä vietimme aikaa Nian perusaskeleen parissa. Heel lead, kantapää johtaa. Yhtäkkiä tajusin minulle uuden ulottuvuuden askeleessa ja miten olen sitä lähestynyt kaikki nämä vuodet. Sisäistäminen johti jalan rentoutumiseen, mikä johti pohkeen ja säären rentoutumiseen, mikä johti reisien rentoutumiseen – ja kun huomasin osaavan olla jännittämättä takapuoltani, oikea lonkka lakkasi valittamasta. Nyt: entistä enemmän läsnä jaloissani, entistä enemmän rakastavasti läsnä elämässä.
Ihmeellisiä ovat Nian tiet.
Iloista kesää sinulle, ja tanssimisiin taas!
*
Nia White Beltin avoimilla tunneilla käy kaikenikäisiä ja kokoisia.
White Belt on tanssia täynnä – ja niin paljon muutakin. Kuva: Maria Sundström
Kymmenen vuotta rinnakkain Nia-polulla – kouluttaja Ann Christiansen ja minä.
Kyllä, White Belt tuo valkoisen vyön. 🙂
Tuoreet Nia White Beltit Turun Studio FONissa. Onnea matkaan!
