Hyvää elokuun ensimmäistä!


Joskus taannoin ylenkatsoin kahtatoista kuukauttamme keinotekoisena tapana ylläpitää oravanpyörää, ja eittämättä esimerkiksi Maya -kalenteri seuraa kuuta tarkemmin kuin länsimainen vuosikalenteri. Toisinaan kuitenkin mietin jos luonto on omalla tavallaan omaksunut ajanlaskumme, sillä ei ole tämä aamu ensimmäinen elokuun ensimmäinen jolloin aamu alkaa kirkkaana, jolloin ilma on kuulaampaa kuin vähään aikaan. En muista että ainutkaan kouluvuosistani olisi ikinä aloitettu sateessa enkä osaa nyt sanoa jos tykkäsin palata kouluun tähän aikaa vuodesta, vai jos vain tykkäsin tästäkin vuodenajasta ja koulu vain sattui alkamaan tuolloin. Mutta hei hetkinen, eihän tässä kouluja pitänyt muistella.

Mökki on imurointia vaille valmis jätettäväksi tältä erää. Sehän ei siis mitenkään ole mahdottoman matkan päässä, eikä syyslukukausi ala kohdallani kunnolla vielä melkeinpä kuukauteen (jos ohjaukset lasketaan)… mutta kuitenkin. Pisteen olen laittamassa yhdelle kokemukselle, ja hyvän haikealta tuntuu. Viimeisiä heinäkasoja pihalta siivotessani järkeilin eilen että haikeus tarkoittaa että täällä on ollut hyvä olla, ja jos jossain on ollut hyvä olla, aika saattaa johdattaa sinne takaisin.
Vaikuttaa myös siltä, että loma on sanan varsinaisessa merkityksessä onnistunut, sillä hahmotan tapahtunutta yleisesti ennemmin kuin järjestelmällisesti. Hmm… oli se punkki nivusissa, ihan alkutaipaleella. Heinätyötä, ja suloisen veljentyttären seura. Aamukahveja rappusilla, auringonottoa kuistilla! Piirrustuksia ja kitaransoittoa. Hyttysiä, muttei niin paljon kuin olin olettanut. Perhosia, varsinkin viime viikkoina! Pilviä. Sähkökatkos, vesikraanan hajoaminen ja vaihto. Kylällä käynnit. Vihdreyden ihmettelyä. Lepakot. Lepakot! Lepakot. On niihin hermokin välillä mennyt, mutta muutaman verannalla nukutun yön jälkeen teimme sovinnon, ja viime yönä nukuin täysikuusta huolimatta mainiosti. Ja sitten se viime sunnuntainen paleltuminen, kun sattuneesta syystä jäin liian kauan kirjoittamaan mielenosoitusta lattialle joka osottautui betoniksi (note to self: ensi vuonna jätän internetin kotia). Uimassa en olekaan tohtinut käydä, vaan toisaalta – tämä onkin ollut enemmän maaenergian kesä, juurille paluuta ja juurilla lepäämistä… niin monella tavalla. Kiitollinen olen.

Tehdessämme aikoinaan lähtöä (toiselta) mökiltä, isäni käski meidät lapset aina jossain vaiheessa autoon istumaan, ja pisti siivouksen viimeisen tehovaiheen päälle. Osa minusta toivoo nyt että voisin jakautua kahtia, antaa toisen jäädä hetkeksi vielä istumaan toisen hoitaessa homman loppuun… mutta eipä taida tuo oikein toimia tänään. Hyvä on! Hyvä on. Eteenpäin.

*
Dakinialtakin varmaan lähtee naamakirjan sivut ja kotisivu päivittymään taas pian, ja uutiskirjekin uutisineen on tulossa. Elokuun ekalla viikolla ei tapahdu juur mittää, mutta tokalla senkin edestä. Muutama poiminta:
*12.8. esiinnyn Aboaagoran Precious Moments, Extreme Events -ohjelmassa Love Diagrams -esityksellä yhdessä Sabrina Maniscalcon ja Sibel Kantolan kanssa.
*13.8. Fuego Loungella on taas Taiteiden Yön kunniaksi luvassa suosittu Akustinen Yin: yin-joogaa akustisesti esittämän musiikkini tahtiin.
*16.8. Koko perheen Nia -piknik Kupittaanpuistossa.

 

Terveisiä kesäillasta

Tai, miten mutkan kautta vihdoin päädyin maalle.

*

White Belt -koulutuksen jälkeen katosimme herra Missän kanssa juurilleni (tai your natural habitat, kuten hän huvittuneena kutsuu tätä maalaiskuntaa); juhannus kului mummonmökkiä siivotessa ja noppaa heitellessä. Syntymäpäiväni kunniaksi kalenterissa komeili juhlavuosiNia 24. kesäkuuta, ja suuntasin tuolloin takaisin Turkuun varsin kelvolliseen syntymäpäiväviettoon. Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun oli tarkoitus palata maalle jo seuraavana päivänä, vaan toisin kävi.

Ensin ei keho malttanut liikkua laisinkaan, ja sitten mielikin asettui hiljaisuuden pakottamana paikoilleen. Tai pakottamana ja pakottamana, kutsuunhan se vapaaehtoisesi vastasi. Laskin, että olin yksin kotona viimeksi melkein vuosi sitten herra Missän hoidellessa asioitaan muilla mailla ennen lopullista muuttoaan saman katon alle. Mietin, että menneeseen vuoteen itse asiassa onkin mahtunut sulateltavaa laidasta laitaan, taas kerran.

Oli Nia Green Belt. Ja päätös aloittaa aikuisopiskelijana maalarilinjalla. Ja odottelua että koulu alkaa. Ja koulu joka alkoi, ja hurja kolmen kuukauden putki jonka aikana kaikki meni tuhatta ja sataa kunnes ei ollut kivaa enää ollenkaan. Ja menoputkesta toipuminen, ja maalarinleikistä luopuminen kun se ei ollutkaan kutsumus vaan nopea ratkaisu pitkäaikaiseen epävarmuuteen. Ja yrittäjän vapauden ja omien lahjojen näkeminen taas kerran uudessa valossa, taas kerran hieman selkeimmin ja arvostavammin silmin. Jee – tämähän onkin juhlavuosi! Kevät vietti suoraan White Beltille, ja White Beltiltä loikkasikin kesään uupunut ja uudistunut nainen. Ei ihme, että yksinäisyyteen tottuneena ja sitä arvostavana yksilönä koin että loma on hyvä aloittaa lomalla.

Lomani kunniaksi kokeilin niitä mikroseikkailuja joista olen lukenut siellä sun täällä: leikin turistia kotikulmillani. Kuljeskelin katuja kenenkään tietämättä että olin kaupungissa. Kävin kahviloissa, ja otin kauneimman kesämekkoni kaapista käyttööni ihan vain omaksi ilokseni! Kuvasin pieniä hetkiä, ja kuuntelin Clarissa Pinkola Estesin The Power of the Crone -äänikirjaa. Viimeksi mainittu taisi olla se kaipaamani sielunsokeri siellä kupin pohjalla, sillä viimeisen osan kuunneltuani kirjoitin ja kuvitin pienen tarinan tuliaisiksi herra Missää varten, pakkasin tavarani ja suuntasin takaisin maalle varsin virkistyneenä.

Täällä olen heilunut viikatteen kanssa, kestinnyt ensimmäisiä kesävieraita sähkökatkoksen keskellä, kuunnellut lepakoiden liikehdintää seinässä ja istunut ihan hiljaa vehreyden keskellä. Hyvä näin.

*

PS – kirjoitin tuossa Tesalongenin heinäkuista teemakirjettä ja ystävän innoittamana huomasin väsänneeni valituksenvastaisen manifeston kesän pisimmälle kuukaudelle. Se menee kutakuinkin näin:
Juhlinnan ja ilakoinnin vastakohdaksi voisi valita vaikka valittamisen, mikä välillä vaikuttaa väkinäisenkin helpolta varsinkin täällä, missä useimmilla meistä sittenkin on asiat melko hyvällä tolalla. Heitämmekin heinäkuulle haasteen: olkaamme valittamatta koko pitkän kuukauden verran! Kyllä! Olkaamme valittamatta säästä tai naapureista tai itikoista tai lapsista. Ennen kaikkea, olkaamme valittamatta itsestämme: kaikesta siitä, mitä muka pitäisi olla tai olla olematta, kaikesta siitä, mitä muka pitäisi tehdä tai jättää tekemättä. Joinakin päivinä tämä tulee olemaan helppoa, toisinaan haastavampaa – mutta parasta tässä on, että saamme aloittaa alusta niin monta kertaa kun tarvitsemme.

PPS – sanottakoon vielä selvennykseksi, että blogin kirjoittaminen, vaikka työstä käykin, ei ole työtä. Kirjoittaminen on elämäni voimakkaimpia punaisia lankoja, sanoilla leikkiminen arkea. Eli toisin sanoen: terveisiä lomalta!

Emännän paikka.

Emännän paikka.

Retriiteistä puheen ollen: otamme vastaan ilmottautumisia miniretriittimme!  Vietämme päivän Turun Ruissalossa perjantaina 24.7. – yksityisessä mökissä merinäköaloineen. Lue lisää Tesalongenin kotisivuilta, ja ilmottaudu Minnalle (minna@dakinia.fi), kuitenkin viimeistään 20.7.

Vaaleista ja valinnoista

Eri, ja sama, sittenkin.

Eri, ja sama, sittenkin.

Itse asiassa äidyn harvemmin puhumaan varsinkaan puoluepolitiikasta. Vaalituloksen selvittyä naamakirjassa kuitenkin näkyi niin pelokkaita ja ahdistuneita reaktioita että pisti vihaksi. Viha taas pisti miettimään omia tuntemuksiani asian suhteen. Kävi ilmi että ne menevät kutakuinkin näin:

En tiedä miten tai jos bussikuski joka pysähtyi päästääkseen minut suojatien yli äänesti, mutta moikkasin häntä ja hän minua. En tiedä miten tai jos postinkantaja joka toi minulle paketin äänesti, mutta auringonpaiste ilahdutti meitä kumpaakin. En tiedä miten tai jos naapurin täti äänesti, mutta aion vastedeskin käydä kahvilla hänen luonaan. Tämän lisäksi uskon edelleen että sillä, miten kohtelen itseäni ja muita, on merkitystä. Pidän edelleen itsestäänselvyytenä että sillä, miten puhun mistä puhun, on vaikutusvaltaa. Että se, mitä edustan ja tuon esille voi olla ratkaisevaa sekä oman että muiden hyvinvoinnin kannalta.

Ja siitä äänestysprosentista: 70 % äänioikeutetuista äänesti, 30 % jätti äänestämättä. Äänestämättä jättäminen on tällä hetkellä demokratiassamme vaihtoehto, riippumatta siitä millaiseksi se koetaan. En saanut kaivettua esille millaisia ihmismääriä edellämainitut prosenttiluvut edustavat, mutta koen tärkeäksi että heidätkin muistetaan kun keskustelu Suomen nykytilanteesta käy kiivaana. Äänestämättä jättäminen ei välttämättä tarkoita epäkiinnostusta yhteiskuntaa kohtaan, sydämettömyyttä tai tyhmyyttä (ei toisaalta näiden vastakohtiakaan). Äänestämättä jättäminen voi yksinkertaisesti olla merkki siitä, ettei politiikka nykyisessä muodossaan ja toteutuksessaan kiinnosta, ettei sen viesti yksinkertaisesti löydä perille. Välillä mietin myös miten hyvin edes äänestävät ovat paneutuneet valintaansa tai sen seurauksiin. Tänä vuonna kuuluin äänestäjiin, mutta olen minä jättänyt äänestämättäkin.

*

Nettikalenteri kertoo, että viikko 17 on aluillaan, ja että vuodesta on edelleen 255 päivää jäljellä. Aion kulkea käsikkäin toivon kanssa vastedeskin; uskoa hyvään päivään tänään ja vielä parempaan tulevaan. “Divide et impera” on vaan niinku niin last season.