Kokemuksia kehollisuudesta: sydämen asialla

Kuvan loihti alunperin Riikka Wallin.

Kirjoitukseni ovat viime kuukausien aikana jääneet vähemmälle.
Sanottavaa ja sulateltavaa tieto/mielipide/oletusmäärää on ollut vaikka muille jakaa muutenkin, ja onhan sitä jaettukin.

Itse tein digiloikan. Ehkä verrattain pienen, mutta kumminkin: ryhdyin sittenkin ohjaamaan etätunteja verkon avulla. Näin kuuden viikon verkkotuntirupeaman jälkeen pystyn toteamaan, että valinta oli oikea, ja hyvä, ja oikein hyvä. Uhrasin Netflix-tilini striimatakseni tunteja hyvällä omallatunnolla. Vaihtokauppa on mielestäni onnistunut.

*

Itse ohjaaminen on tuonut omiin päiviini ja viikkoihini jonkunsorttista järjestystä. Olen päässyt opettelemaan muutamia teknisiä kommervinkkejä lisää, ja huomannut että itse asiassa viihdyn hyvin Minna-TVn juontajana (olen melko varma ettei kukaan tunneillani käynyt ja/tai minut tunteva ole tästä kauhean yllättynyt). Ennen kaikkea sisäisellä paimen/palveluskoirallani on ollut Merkityksellistä Tekemistä, mikä tekee elämästäni ja arjestani juuri ratkaisevalla tavalla siedettävämpää.
Palaute, jota olen teiltä – sekä tutummilta että uudemmilta tuttavuuksilta – saanut, on ollut liikuttavaa, ja vuorovaikutuksen tärkeys selkeästi molemminpuolista.

*

Kun en ole ohjannut tai ollut verkossa, olen puuhannut sitä mitä nyt muutenkin puuhaan. Arki itsessään ei siis tavallaan ole huimasti eronnut siitä, millaista se oli tätä ennen. Tosin: tämä on ollut ensimmäinen kevät vähintään vuosikymmeneen, kun olen ollut arki-iltaisin kotona. Olen puhunut myös puhelimessa enemmän kuin vuosikausiin. Se on ollut mukavaa.

*

Samalla tavalla kun en kaiken tämän alkaessa miettinyt kauhean kovaan ääneen että mitä tässä oikeasti tapahtuu ja mitä tästä oikeasti seuraa, en nytkään ole kauhean kiinnostunut laatimaan muistokirjoituksia Kaikesta Siitä Mitä Tänä Poikkeuksellisena Aikana Olen Oivaltanut ja Oppinut. Mun on muutenkin vaikeaa nähdä asiat jyrkässä ennen ja jälkeen-valossa. Paljon monimutkaisemmin ja mystisemmin kietoutuvat ne toisiinsa kuin miltä päällepäin usein näyttää.

*

Viime päivinä mulla on myös ollut tunteet enemmän pinnassa kuin ehkä koko poikkeustilanteen aikana.

Ehkä se johtuu puheista rajoitusten purkamisesta, ja otsikoista jotka samantien muistuttavat että kyllähän me vielä pari vuotta tän kanssa eletään. Ehkä se johtuu keväästä, elinvoimasta jota on pienen kylän verran aistittavissa jo yhdessäkin ruohonkorressa (noi vihreän eri sävyt, kuulkaas!).

Mietin vanhempiani joihin minulla on läheiset välit, ja joilla tällä hetkellä on asiat ihan hyvin, ja sitä että milloin pääsen halaamaan heitä taas. Mietin milloin he pääsevät taas viettämään aikaa lapsenlapsensa kanssa. Mietin heitä, joille tää kevät on ollut sysäys ojasta allikkoon. Mietin ehkä ennen kaikkea sitä, miten eri tavoin tämä poikkeustilanne – ja sen aiheuttaja – on syöpynyt kehoomme ja mieliimme, miten eri tavoin on ollut mahdollista kokea tämä, ja miten tämä erilaisuus vaikuttaa tai tulee vaikuttamaan siihen, miten jatkamme tästä eteenpäin.

Sitten en jaksakaan yhtäkkiä enää miettiä, sillä miettiminen ei auta asiaa ollenkaan. Tai auttaa se kai, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Aivan kuten rajoitukset, ja mallinnukset, ja laskelmat, ja päätelmät, ja ennusteet. Mutta entä niiden toisella puolen?

*

Havaitsen ajattelevani, etteivät nämä viime kuukaudet itsessään ehkä ole olleet niin outoja. Ne ovat enemmän vain valottaneet kaikkea sitä outoutta mikä on ollut valloillaan jo jonkun aikaa.

Tänään hoksasin, erään Facebookissa jakamani runon (jonka löydät alta) ja siitä heränneen lyhyen ajatustenvaihdon myötä, että järjissään ja sydämessä pysymisen tärkeys on viime aikoina vain korostunut. Ja sydämestä puheen ollen… kyllä minulla on sellainenkin olo, että kaikki tämä on ollut myös sydäntäsärkevää – lähes kirjaimellisella tavalla. Ehkä viime päivien tuntemukset kumpuavatkin juuri tämän tunteen äärellä olemisesta. Ja ehkä se selittääkin, miksi olen viime päivinä reagoinut muutamaan runoon aivan kuin sydämenkieli olisi päässyt nääntymään. Ehkä se olikin!

*

Katseeni nousee tästä keittiönpöydän ääreltä eteistä kohti. Poistimme päätyikkunasta tänään paksun verhon joka osittain tuo talvi-iltoihin yksityisyyttä, osittain toimii myös eristävänä elementtinä. Valon määrä ja se, että näkee taas ulos (vaikkakin vain naapurin pihalle) on itse asiassa sekin eheyttävää. Ikkunassa roikkuu kristallisydän, ja tulen ajatelleeksi muutamaa pilvimaisemamaalausta jotka sain aikaiseksi eilen; sydämenmuotoisia nekin.

Voi hyvin, ja tanssimisiin taas.
Minna

Verkkotuntini jatkuvat siten, että tiistaisin ja torstaisin tanssimme FBliven, ja keskiviikkoisin ja lauantaisin Zoomin kautta.
Kellonajat löydät kotisivujeni kalenterista. Koska opistojen kevätkausi on (Auralan keskiviikkotuntia lukuunottamatta) paketissa, pyydän vastedes Zoom-tunneista femman/kerta, tai sen verran kun kukkarosi antaa myötä. FBlivet pysyvät maksuttomina.



*


Ja, sokerina pohjalla. Viikonalkuni pelastanut nigerialaisen runoilijan kirjoittama runo:

To An English Friend in Africa

Be grateful for freedom
To see other dreams.
Bless your loneliness as much as you drank
Of your former companionships.
All that you are experiencing now
Will become moods of future joys
So bless it all.

Do not think your ways superior
To another’s
Do not venture to judge
But see things with fresh and open eyes
Do not condemn
But praise what you can
And when you can’t be silent.    

Time is now a gift for you
A gift of freedom
To think and remember and understand
The ever perplexing past
And to re-create yourself anew
In order to transform time.    

Live while you are alive.
Learn the ways of silence and wisdom
Learn to act, learn a new speech
Learn to be what you are in the seed of your spirit
Learn to free yourself from all things that have moulded you
And which limit your secret and undiscovered road.    

Remember that all things which happen
To you are raw materials
Endlessly fertile
Endlessly yielding of thoughts that could change
Your life and go on doing for ever.    

Never forget to pray and be thankful
For all the things good or bad on the rich road;
For everything is changeable
So long as you live while you are alive.    

Fear not, but be full of light and love;
Fear not but be alert and receptive;
Fear not but act decisively when you should;
Fear not, but know when to stop;
Fear not for you are loved by me;
Fear not, for death is not the real terror,
But life -magically – is.  

Be joyful in your silence
Be strong in your patience
Do not try to wrestle with the universe
But be sometimes like water or air
Sometimes like fire  

Live slowly, think slowly, for time is a mystery.
Never forget that love
Requires that you be
The greatest person you are capable of being,
Self-generating and strong and gentle-
Your own hero and star.  

Love demands the best in us
To always and in time overcome the worst
And lowest in our souls.
Love the world wisely.
It is love alone that is the greatest weapon
And the deepest and hardest secret.  

So fear not, my friend.
The darkness is gentler than you think.
Be grateful for the manifold
Dreams of creation
And the many ways of unnumbered peoples.
Be grateful for life as you live it.
And may a wonderful light
Always guide you on the unfolding road.

Ben Okri, 1991











42 galaxies: A walk-through my ink universes | Vaellus mustemaailmankaikkeuksieni halki

Paintings on the floor.

Galaxies in the making. Maailmankaikkeuksia työn alla. Universum under arbete.

(Scroll down for English 💕)

Kun galleristi-ystäväni Sibel Kantola näki maaliskuussa maalaamani maailmankaikkeudet, hän halusi ne ehdottomasti Mökki Galleriaansa Kaarinaan. Kesäkuu oli vapaana, ja tykästyimme kontrastiin: vuoden valoisimpana aikana avaruuden pimeyttä esillä. Paitsi että, niin – omissa maailmankaikkeuksissani väriä on yltäkylläisesti. Sen verran monta NASA:n ottamaa avaruuskuvaa olen aikoinani nähnyt, että tiedän ettei edes avaruus ole mustavalkoinen.

Avaruus- tai galaksiteema on ujosti pyrkinyt maalauksissani esiin aiemminkin, mutta jotenkin aika oli niille nyt kypsä. Käytännössä päätin helmikuun lopulla kaksi asiaa:
1) maalaan maaliskuussa päivittäin pysyäkseni paremmalla tuulella talviarjen halki
2) minun on käytettävä loppuun hamstraani värimustevarasto

Maalamisesta – tai pikemminkin värien valuttamisesta – tuli todellinen henkireikä. Samalla sain muistutuksen siitä, että suurimmatkin projektit soudetaan maihin nimenomaan veto kerrallaan.  Maalatessani en kuitenkaan ollenkaan miettinyt mitä maalauksillani tekisin. Sitoutuminen omaan lupaukseeni ja galaksirivien tasainen kasvu oli tarpeeksi palkitsevaa; tie tärkeämpi kuin määränpää. Jotenkin asiat ovat taas kerran edenneet yksinkertaisesti omalla painollaan.

Näyttelyn lisäksi päädyin (kirjaimellisesti) yllätyksekseni käyttämään maalauksiani myös uusimman levyni kansitaiteena. Se, että Maailmankaikkeuksiani-näyttelyyn poikkesi 80-vuotias astronomi Norjasta, joka oli vuosikymmeniä galakseja tutkineella katseellaan katsonut tarkkaan läpi kaikki 42 tauluani ja todennut että tiedän mitä teen, tuntuu luonnolliselta jatkumolta – no, ihan kaikelle. Tää on mystistä, ja maagista, ja toisinaan melkein lähes selitettävissä oleva juttu, tää laiffi. 😇

Joka tapauksessa: sinulle toivotan mitä parhainta juhannusta ja kesänjatkoa. Olkoon myötätuuli ja tietoisuus kesän kauneudesta kanssasi, riippumatta siitä mitä kohtaat tai käyt läpi. Ja siis niin: mikäli et ehdi tai pääse piipahtamaan 28.6. asti esillä olevaan näyttelyyni, voit nauttia sen annista virtuaalisesti alla.

Taulut ovat alla kronologisessa eli maalatussa järjestyksessä. Päätin olla nimeämättä niitä, antaen sekä itselleni että katsojille tilaa nähdä niissä mitä kulloinkin on nähtävissä. Tähdellä merkityt ovat varattuja, muista voit kiinnostuessasi kysyä minulta lisää.

Kaikkea hyvää, ja tanssimisiin taas!
Minna

PS. Vielä ma 24.6. tanssimme Turun Studio Fonilla klo 18.15 alkaen. Drop in!

 

 

KaarinaLehti

Kaarinalehdessä oli näyttelystäni kiva juttu.

 

 

Dear human beaming,

warmly welcome to spend a moment lost (or found) in space. Below are the 42 Universes that came to be in mostly March this year, when I (luckily) once again remembered that painting is a very good way for me to stay sane during the final stretch of winter. The originals are currently exhibited at the Mökki Galleria gallery until June 28.

In case you wonder why Universes, I will simply say: why not?
My father used to take me out in the countryside darkness to look at stars and comets at a very young age. He recently told me, that I at first had not been very impressed at him pointing upwards to the sky. In 1986, at the age of seven, though, I remember us going out to take a look at Halley’s Comet through a telescope, and it felt somehow significant. Admittedly, my scientific curiosity for the night sky remained modest at its best, yet my emotional connection to it kept deepening and evolving. By my teenage years I started getting both philosophical and poetic about it, and somewhere along my twenties, I was introduced to NASA’s daily astronomy pictures. Awareness of the sky and its stellar constellations ripened into appreciation, and is now expanding to a celebration – both through music and pictures.

To abstractly nutshell my worldview:
Magically, or mysteriously, or maybe just coincidentally (insert laughter, if you wish 😅) a retired Astronomer recently walked into my exhibition. He scrutinized each and everyone of my 42 galaxies and the verdict was that I know what I’m doing. So much so, that one of my paintings immediately traveled with him back to Norway, where it hangs in his bedroom to remind him of the galaxies he observed in the early part of his life as an astronomer.

I’m inclined to think that if all else fails, I will just keep channeling Galaxies. 😇

In Joy,
Minna

PS. The paintings are displayed in chronological order. I chose not to name them, in order to let the associations of the observer (myself included) run free. They are all for sale. PM/DM me for more information, if you become interested. The ones marked with a star are already reserved.


Maailmankaikkeuksiani | My Universes

MiniUniverse1_Signed

#1.

MiniUniverse2_Signed

#2. *

MiniUniverse3_Signed

#3.

MiniUniverse4_Signed

#4.

MiniUniverse5_Signed

#5.

MiniUniverse6_Signed

#6. *

MiniUniverse7_Signed

#7.

MiniUniverse8_Signed

#8. *

MiniUniverse9_Signed

#9.

MiniUniverse10_Signed

#10. *

MiniUniverse11_Signed

#11.

MiniUniverse12_signed

#12.

MiniUniverse13_signed

#13. *

MiniUniverse14_signed

#14.

MiniUniverse15_signed

#15.

MiniUniverse16_signed

#16. *

MiniUniverse17_signed

#17.

MiniUniverse18_signed

#18.

MiniUniverse19_Signed

#19.

MiniUniverse20_Signed

#20.

MiniUniverse21_Signed

#21.

MiniUniverse22_Signed

#22.

MiniUniverse23_signed

#23.

MiniUniverse24_Signed

#24.

MiniUniverse25_signed

#25. *

MiniUniverse26_Signed

#26.

MiniUniverse27_Signed

#27. *

MiniUniverse28_Signed

#28.

MiniUniverse29_signed

#29.

MiniUniverse30_signed

#30.

MiniUniverse31_signed

#31. *

MiniUniverse32_Signed

#32.

MiniUniverse33_signed

#33.

MiniUniverse34_Signed

#34. * This painting lives in Frankfurt today.

MiniUniverse35_signed

#35.

MiniUniverse36_signed

#36. *

MiniUniverse37_signed

#37. *

MiniUniverse38_Signed

#38. This also, surprisingly, became the cover for my latest album, Immersed.

MiniUniverse39_Signed

#39.

MiniUniverse40_Signed

#40.

MiniUniverse41_signed

#41. * This one traveled with the Astronomer to Norway!

MiniUniverse42_signed

#42.* According to the Hitchhiker’s guide to the galaxy, the answer to everything is 42. (This painting lives in Frankfurt today). 😉

 

 

 

 

Summan av kardemumman eli Miten meni vuosi 2018 noin niinku omasta mielestä?

Minna metsässä.

Terveisiä metsästä – hälsningar från skogen!

Sohvaperunut, (h)ikiliikkujat ja muut sulottaret!

Tänä vuonna vietin elämäni ensimmäiset pesäpäivät. Vanhan kansan mukaan aurinko piileskelee pesässään Tuomaanpäivästä (21.12.) jouluaaton aamuun, jolloin se taas nousee ja vuosi lähtee hitaaaaasti kohti kevättä. Puuhailin kolme päivää kotona omissa oloissani ja katselin Netflixistä Ru Paul’s Drag Racea. Jouluaatonaattona kävin Saaronniemessä uimassa ja saunassa, pesin kuluneen syyskauden iholtani ja astuin joulunviettoon. Ja kyllä: jouluaattona aurinko toden totta näytti kasvonsa jälleen. Saatan koettaa tehdä pesäpäivistä perinteen!

Välipäivien sumuisesta rauhasta havahduin haluun jakaa vielä muutamia hetkiä menneeltä vuodelta. Päällimmäisenä tästä vuodesta on jäänyt käteen tietty rauha ja varmuus. Olen pohdiskellut omia juttuja paljon, mutten ole antanut pohdiskelun edetä pakkomielteiseksi. En ole antanut uutisoinnin lamaannuttaa. Olen ajatellut että siinä, missä moni muu tänä vuonna on kokenut epävakautta, menetyksiä ja vastoinkäymisiä on ehkä ihan hyväkin että joku samanaikaisesti kokee ja näkee maailman toisin. Kyllä asemat taas jossain vaiheessa vaihtuvat. Jossittelun jätän kuitenkin sikseen.

Allaolevan kuvakavalkaadin myötä kiitän tästä vuodesta, tanssihetkistä, kohtaamisista ja palautteista jotka ovat lämmittäneet sydäntäni niin tanssilattialla kuin keikoillakin. Tästä on hyvä jatkaa.

PS. Mikäli joltain kuukaudelta ei ole kuvaa… se tarkoittaa yksinkertaisesti vain sitä, että arki on ollut business as usual. Laskin että olen tänäkin vuonna ohjannut yli 200 Nia-tuntia. Ihan ookoo saldo. 😊

PPS. Sokerina pohjalla neljän perusjumppaliikesarja, joka kuulemma ilahduttaa aineenvaihduntaa. Maistuis ehkä sullekin näin joulupyhien jälkeen! 😊

Tammikuu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Laura Hellsten toi Nian Suomeen vuonna 2003. Hänen ohjaustyylinsä, tarttuva innostuksensa ja uskonsa minuun sysäsivät minut Nia-polulleni. Ja ystävyys tuli kaupan päälle! 😊

Kuva on napattu arbiksen tammikuisen aamutunnin jälkeen kun hymy on herkässä. Ohjasin muuten elämäni ensimmäisen Nia-tunnin arbiksella elokuussa 2005 Laura Hellsteniä (ent. Karanko) sijaistaen. Kuusi vuotta myöhemmin päädyin itse opisto-ohjaajaksi ja olen viihtynyt: opistoilla ohjaaminen tuo työhön tervetullutta syklisyyttä selkeiden syys- ja kevätlukukausien muodossa. Opistojen ryhmissä on myös ihanan vaihtelevaa porukkaa – usein tietty sitoutunut ydinjengi, jonka ympärillä ihmisiä tulee ja menee. Olen kiitollinen sekä konkareista, uusista uteliaista että paluun tekevistä liikkujista.

 

Maaliskuu

Minna, Outi ja Hanna joogafestareilla.

Ilmeilyä joogafestareiden erikoisessa salissa Outin ja Hannan kanssa – tanssimme ateljeessa!

NiaFinlandin 15-vuotisjuhlavuoden kunniaksi osallistuimme puuhaporukalla yhdessä ensimmäistä kertaa Helsingin joogafestivaaleille maaliskuun alussa. Messut ovat työteliäitä kokemuksia – ja kuitenkin sen verran antoisia, että päätimme olla mukana myös ensi vuonna.
Maaliskuutani väritti myös muuten pahin vuosiin potemani flunssa joka tyhjensi kalenterini täysin kahdeksi viikoksi. Onneksi sain ohjaisapua kullanarvoisilta kollegoilta (kiitos Susanna K. ja KultaKatriina!). Toipilaana ajattelin niitä, jotka elävät kroonisen sairauden kanssa päivästä toiseen. Olen kiitollinen terveydestäni ja palautumiskyvystäni.

Huhtikuu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Työhuoneellani suljen puhelimen ja laitan koneen offline-tilaan jos se on mukana.

Paras päätös pitkiin aikoihin: sitoutua viettämään viikottainen hetki työhuoneella kaikkien ja kaiken ulottumattomissa. Olen tänä vuonna päässyt käymään työhuoneellani enemmän säännöllisesti kuin epäsäännöllisesti. Se, että saan viettää aikaa ihan yksikseni on parhaita tapoja palautua… no, oikeastaan mistä vaan. Kuten sen kerran kiteytin:

On my own again

Sometimes solitude is like a bath

I soak in the silence,
I sink into being.

Getting out, I’m revived
I have been brought back to my senses
Once again

Toukokuu

Kävin moikkaamassa Eiffel-tornia

Kävin moikkaamassa Eiffel-tornia toukokuussa. Me tapasimme viimeksi vuonna 2001!

Tämänkin olen vuosien saatossa oppinut: kalenteriin tarvii varata myös lomapäiviä. Viime keväänä tempaisimme rakkaan ystäväporukan kanssa ja järjestimme itsemme pitkäksi viikonlopuksi Pariisiin. Koin turkkilaisen kylpylän (jonka kokovartalojynssäystä kaipaan toisinaan), hurjia ukkosia ja täydenkuuntanssit paikallisen Nia-yhteisön kanssa. Olen huono matkustamaan vain matkustamisen vuoksi – mikä toisaalta tarkoittaa, että lentämisestä luopuminen ekotekona tapahtuu kohdallani melkein kuin itsestään. Kun ilmastonmuutokseen liittyvä ympäristöraportti julkaistiin syksymmällä vedin melkein herneen nenään ympäripyöreistä “yksilön kannattaa suosia kasvispohjaista ruokavaliota ja joukkoliikennettä” -tyyppisistä neuvoista. Tänään olen kuitenkin kiitollinen muun muassa autottomuudestani ja pienestä vuokrakämpästäni. Toisaalta ajattelen myös, että oppiessaan kunnioittamaan, kuuntelemaan ja vaalimaan omaa kehoaan, ihminen ryhtyy pohtimaan myös vaikutustaan ympärillä olevaan. Ehkä minäkin pystyn tavallani työni kautta puhumaan ainakin hyvän ellen paremmankin huomisen puolesta.

Kesäkuu | Heinäkuu

06_Hanna Uusiprosi_Minna Aalto_Eija Raitala copy

Hannan ja Eijan kanssa Kuopion torilla heti festariesiintymisen jälkeen.

Yksi vuoden absoluuttisista valopilkuista on ollut Eija Raitalan ja Hanna Uusiprosin kanssa visioitu, suunniteltu ja toteutettu Nia-maraton. Pääsimme maaliin peräti kolmesti – Kuopiossa kesäkuussa, Helsingissä elokuussa ja Turussa marraskuussa!
Palauta päivänmittaisesta Nia-tapahtumasta on ollut loistokasta. Itse olen joka kerta ihmetellyt sitä, miten hyvin pelaamme yhteen, ja miten upeasti tuemme ja täydennämme toisiamme ja toistemme osaamista. Olen kiitollinen siitä, että seuraava maraton on jo sovittu: Helsinki 31.3.2019, täältä tullaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kuopio Tanssii ja Soi-festareiden jälkeen pakkasin kimpsuni ja kampsuni ja lähdin maalle. Mikä matkustustyyli! HAHAHHAHAHA.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kesä oli upea, kuuma, pitkä, virkistävä, palauttava, juurrutava, vapauttava.

 


Elokuu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vierailin Tanssistudio All-Starin tiloissa. Suomen seuraava White Belt järjestetään täällä 1-7.6.209!

Elokuussa palasin pitkän tauon jälkeen Turkuun. Purskahdin vuorokauden jälkeen itkuun ja kysyin miten kukaan voi elää kaupungissa. Arjen lähtiessä hitaasti pyörimään ensin parin upean Minna Twice-keikan myötä (esiinnyin 50-vuotisjuhlissa Kuralan kylämäessä ja Juurifest-festareilla Kurjenrahkan kansallispuistossa) ja sitten lukkariin palaavien viikkotuntien myötä ensiahdistukseni tasaantui. Olen kiitollinen siitä, että minulla on mahdollisuus viettää aikaa sekä maalla että kaupungissa, ja siitä, että elämässäni on sekä lepoa että kiireisempiäkin ajanjaksoja. Ja siitä, että tunneilleni löydetään takaisin, vaikka ohjaustaukoja pidänkin!

NiaMaratonHelsinki

Myös Helsingin Nia-maraton ilahdutti elokuussa.

 

Syyskuu

 

09_September_BEAUTY

Puhuin tänä syksynä paljon Nian neljästä peruspilarista: HEALTH, FITNESS, POWER, BEAUTY. Huomasin, miten kauneus tuntiteemana sai tanssijat antamaan sydämellistä palautetta herkemmin – sekä minulle että toisilleen.


Harkitsen melko tarkkaan mitä itsestäni nettiin laitan. Olin kuitenkin jo jonkin aikaa miettinyt millä tavalla kuvailisin Niaa ja työtäni sen parissa videomuodossa Dakinian Instagram-tiliä varten. Vähän puolivahingossa sain syyskuussa päähäni kuvata videopätkän verran liikettä erään maanantaisen Studio Fon-tuntini päätteksi – ja When the students are gone, … -videoita on nyt jo 14! Minusta on hauskaa miettiä minuutin mittaiselle videolle jujua. Joskus keksin sen etukäteen, joskus vasta kun jälkikäteen käyn kuvattua läpi. Ainakin palautteesta päätellen olen piristänyt monen päivää vaikka tiikerin, ketun tai tontun sijaan tanssin välillä ihan itsenäni. Olen kiitollinen luovuudestani, ja siitä että rohkeuteni käyttää sitä kasvaa.


Lokakuu

10_VuodenYstäväSelfie

Vuoden paras ystäväselfie virolaisen Kristi Karjatsen. Odotimme tämän ottamista 10 vuotta! Ja joo, on olemassa onnistuneempikin versio tästä tilanteesta.

Lokakuussa Niafinlandin juhlavuosi huipentui Debbie Rosaksen vierailuun Helsingissä. Perjantainen workshop ja kahden päivän koulutus sai aikaan Suomessa ennennäkemättömän Nia-ryntäyksen. Olen itse tavannut Debbien koulutuksissa aiemmin ja itse vaikutuinkin ehkä eniten siitä, miten monia Nia-innokkaita maastamme löytyy – ja miten elämänmyönteisiä ja värikkäitä ihmisiä Nia vetää puoleensa. En tunne kaikki henkilökohtaisesti, mutta tiedän että jonkin hyvän perusviban jaamme. 😊

Marraskuu

11_Marraskuu_ToimistoTiikeri

Toimistotiikeri teki paluun! Itsetehty tiikeriasu pitää sekä vanhan puutalon viileyden loitolla että marraskuun tuoman kaamoksen sielusta.

11_TurkuNiaMaraton

Vuoden viimeinen Nia-maraton ilahdutti Turussa marraskuussa.

Joulukuu

Joulukuun puolivälissä Nia-kauteni oli jo paketissa. Runsaan viikon sisään mahtui itsenäisyyspäiväntanssit (josta kovaa vauhtia on niistäkin tulossa perinne), pikkujoulujamit parhaassa seurassa ja vuoden viimeinen #villasukkaperjantai-konsertti Kaarinan Mökki Galleriassa (kiitos myös upeaääniselle siskolleni, eli Basil Basilille). Alunperin Minna Twice-keikat mukailivat uutta kuuta, mutta käy järkeen että ne alleviivaavatkin enemmän kotoisuutta ja lämminhenkistä musiikkitilaisuutta. Jatkamme ensi vuonna – ja 11.1. keikan yhteydessä onkin… näyttelyni avajaiset! Huiiiii, jos tämä vuosi oli Niafinlandin juhlavuosi… niin ensi vuosi vasta juhlava onkin. Muuuutta, siitä lisää – tuonnempana. 😊

Sain myös aika viime tinkaan inspiraatiota myös ensi vuoden seinäkalenteria varten, ja kun sen vihdoin painosta hain pyörryin melkein ihastuksesta. Se on paras tähän mennessä – ja multa löytyy vielä muutama! Ehdin kuin ehdinkin saada valmiiksi myös joululahja-aakkoskirjan 6-vuotiaalle veljentyttärelleni. Olen iloinen, että olen saanut piirtämisestä taas kiinni. Tänä aamuna keksin, että yksisarvinenkin voisi saada oman oraakkelikorttipakan…

 

Ja joo: onhan tässä nyt ollut juhlistamista kerrakseen, kun näitä kuvia vielä katson ajatuksella läpi. Jätänkin suosiolla kaikki vuoden 2019 juhla-aiheet ensi vuoden ensimmäistä blogikirjoitusta varten.

Säilyttäköön uusi vuosi
sen mitä rakastat.
Tuokoon tullessaan
mitä kaipaat.
Vieköön mennessään
mitä taakkana kannat.

Pidäthän parhainta huolta itsestäsi – tanssimisiin taas!
Minna 😘

PS. Nia-vuosi alkaa loppiaisten yhteisohjatulla valojameilla Studio Fonilla su 6.1.2019 klo 11-12.15. Tervetuloa! Drop in, ja 10 e/tanssija.

PPS. Ja tässä vielä siis hyväksi todettu perusjumppaliikesarja, joka kuulemma pistää aineenvaihdunnan liikkeelle. Teki ainakin mulle hyvää kaikkien vihreiden kuulien, Julia-marmeladien ja Mauri Kunnaksen Koiramäki-teemaisten Talvi-konvehtien jälkeen. Oops I did it again. Onneksi liike on lääke.

Jumppa1

Pää roikkuu kyllä ihan rentona, vaikka huppu estää sitä näkemästä.

Jumppa2

Kumpaankin suuntaan kiertäen, sen verran kun itsekullakin sujuu.

Jumppa3

Vaihda tässäkin jalkaa!

Jumppa4

Venytys yläviistoon tekee sisälmyksillekin hyvää. Ei hätää, vatsa ei kauaa ollut paljaana.

Tuumailua vetovoimasta – Niassa vietetään vuonna 2018 “Year of the Pull”-teemavuotta

36176378_10155890188237981_6395249227647156224_n

Kun kerran tai muutaman on kokenut rikastuvansa mittaamattomalla tavalla sen tähden, että on seurannut sisäisen navigaattorinsa ohjeistusta vain mututuntumalla, kynnys ottaa sekä navigaattori että mututuntuma hieman vakavammin laskee huomattavasti.

Nian kehittäjä, Debbie Rosas, on nimennyt kuluvan vuoden 2018 “Year of the Pull”-vuodeksi. Uskomatonta kyllä, Suomi saatiin – ikäänkuin Niafinlandin juhlavuoden kunniaksi – Debbienkin kiertuekartalle, ja lokakuussa hän ohjaa Helsingissä vuositeemaa mukaillen Dance Pull -nimisen tapahtuman. Tanssitapahtuman teemana ovat Nian kotisivujen mukaan chakrat ja niiden viisauksien äärelle löytäminen. Uulalaa! Iloitsen tästä itsekin, sillä oma varsinainen chakratietouteni on loppupeleissä melko lightia. Samalla olen kiitollinen, että Niassa esoteerismpiakin aiheita lähestytään aina kehosta käsin (me ollaan spirit having a human experience, junou).

Esimerkiksi The Secret ja joitakin vuosia sitten paljon huomiota saanut vetovoiman laki ei (heh heh) kutsunut minua puoleensa lainkaan (tässä aihetta sivuava artikkeli). Olen varma siitä, että ajatustasolla ja intentiolla on tärkeä paikka muutoksen mahdollistamisessa. Ongelmalliseksi koin ja koen sen, kun monitasoinen muutosprosessi tiivistetään quick fix -muotoon ja yleisellä tasolla luullaan/oletetaan/toivotaan asioiden tai olosuhteiden muuttuvan pelkästään toivomalla ja ajattelemalla. Alleviivaan: ajattelu ja ajatuksen voima ovat todennäköisesti suurimpia voimavaroja joita meillä käytössämme on. Koen kuitenkin että se ajatuksenvoima josta jopa Salaisuus-yhteydessäkin loppujen lopuksi puhutaan on jotain syvällisempää kuin ajatusmyräkkä joka pyörii useimmilla päivittäin pinnassa, joillakin sekä päivin että öin – ja sen kuu(nte)leminen ja huomioiminen menee jo työstä. Entä jos malttaisimmekin (kirjaimellisesti) mielemme, ja antaisimme tilaa aistikkaalle ajattelulle? Ajatuksenvoima juurtuneena kehoon, yhteistyössä arjen ja konkretian kanssa – yhtäkkiä olenkin valmis kuuntelemaan, jep, tämä vaikuttaa lupaavalta. 

Keskeisin asia vetovoimassa on oman kokemukseni mukaan se, ettei sen tarvitse olla järjellisesti selitettävää – usein ehkä parhaimmillaan juurikin päinvastoin. Vai väitätkö, ettet koskaan ole tehnyt jotain vähän poikkeavampaa valintaa vain siksi että se tuntuu ihan älyttömän hyvältä ja sitten oletkin saanut osaksesi parhautta jota et edes osannut kuvitella? Mikäli et, suosittelen tätä lämpimästi. Huomaathan samalla myös, ettei kaikkea tarvitse testata niillä suurimmilla panoksilla (ihmissuhteilla, terveydellä, kodilla). Tunsin esimerkiksi itse tänä aamuna vastoin kaikkea järjellistä tyylitajuani vetovoimaa äidiltä saatua verkkarimatskusta tehtyä kynähametta kohtaan ja hei – se sekä lämmittää alaselkääni että korostaa uumaani tosi nätisti. Ajatus yhdistettynä siihen aistilliseen vetovoimaan vasta timanttia ovatkin – ja tämän myötä palaammekin ykkösruutuun, tai kuvasitaattiin joka sai kunnian avata tämän kirjoituksen. Kokonaisuudessaan Rumi-lainaus kuuluu näin:

Let yourself be silently drawn by the strange pull of what you really love. It will not lead you astray.

Ravitsevan vetovoiman tunnistanee siis siitä, ettei se (aina) tarvitse salamaniskuja tai ilotulituksia tai sosiaalisen median päivityksiä. Kaikessa hiljaisuudessakin voimme antaa itsemme hakeutua niiden asioiden pariin, joita todella rakastamme. Kun hiljennymme tunnistaaksemme aidosti kutsuvan, saatamme yllättyäkin. Varmaa on se, että harhaan ei rakkaudesta lähtöisin oleva vetovoima meitä johda.

Saattaa siis hyvin olla, että lähden tässä verkkakynähameessa tänään oikein liikenteeseenkin – ja mikäli sinä tunnet vetoa Debbie-viikonloppuun, löydät lisätiedot alta. Oikein hyvää ja rikastuttavaa kuunvaihdetta sinulle, ja tanssimisiin taas!

*

PS.
Lupaan että saat kaikille avoimesta Dance Pull-illasta jotain irti, riippumatta kokemuksistasi, oletuksistasi tai ajatuksistasi chakrojen värikkäästä maailmasta – ja onhan tämä nyt ainutlaatuinen tilaisuus tavata Nian alullepanija näin (lähes) kotikulmilla.
Perjantaisen Dance Pull-tapahtuman lisäksi Debbie ohjaa samana viikonloppuna (eli la-su 20-21.10.) samoin kaikille avoimen Moving to Heal-koulutuksen, jonka kautta saat liikkeen ja musiikkiin ja niiden yhteiskäyttöön liittyviä Nia-makuisia työkaluja arkeesi ja työhösi.

PPS. Year of The Pull –teemaisen kirjasen saat ladattua ilmaiseksi tästä – nätti pieni PDF on itsessäänkin minikurssi chakrojen saloihin. Ehkäpä siitä on jopa kesälukemiseksi?

 

Ihan vielä en ole valmis

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Törmäsin alkuviikosta tuttavaan. Tämä totesi lyhyen keskustelumme jälkeen, että oli kiinnostavaa vaihtaa ajatuksia siitä, miten tässä talvessa tarkenemme – niin fyysisesti kuin henkisestikin. Maailmantila ja rautavajeeni jäivät mainitsematta; unen ja sisäänpäinkääntymisen tarve, sekä lisääntyvän valon aiheuttamat haasteet tulivat puitua. Ystävän jakaessa maailmalta kuvan kukkivasta magnoliapuusta, huomasin etten ole ihan vielä valmis ajattelemaan kevättä. Alitajunnassa, pinnan alla jokin saattaa kuitenkin jo olla liikkeellä – näin nimittäin viime yönä unta, että sain nuorelta Michael Madsenilta (kuva alla) motskarikyydin Tammisaareen.

michael-madsen

Ole hyvä vain. Hetkinen, mitä pitikään kirjoittamani? 😀

Aijuu, ponnistelujen, päikkäreiden ja pohtimisen sekamelskasta tämän pakkasihanuuden keskellä. Näissä toistuvissa talvissa on se hyvä puoli, että olen joka kerta aina vuoden verran kokeneempi talvi-eläjä. Vanhasta tottumuksesta pidän myös  olotiloistani ja mietteistäni kirjaa – satunnaisesti, mutta tarpeeksi säännöllisesti jotta voin tarvittaessa palata vuoden tai muutaman taa; kaivella arkistoja saadakseni selkeyttä tuntemuksiini. Kovasti vaikuttaa siltä, että tähän aikaan vuodesta kannattaa pitää paussia juuri silloin kun siihen ei ole aikaa, tai rahkeita. Paussi voi olla 5 minuutin kahvitauko, soitto ystävälle, harrastuksesta kiinni pitäminen vaikka arki päälle kaatuukin. Muistan miten avanto-uinnista viime vuonna tuli henkireikä ohjauksen ja toimistotyön täyttämään arkeen. Tällä hetkellä saman ajaa työhuoneella vietetyt tunnit – ja ennen kaikkea älylaitevapaa aika.

Olen myös todennut olevani auringonvalon varsin helposti huumaama. Valon lisääntyessä tekee mieli puuhata ja pusertaa, vaikkei siihen rahkeita välttämättä löydy – ei vain jaksa. Kuulostaako tutulta? Ellei, tämä voi myös tosiaan olla jotain ihan vain minulle ominaista – raudanpuutoksesta johtuvaa, tai kytköksissä siihen, miten aivoni reagoivat valoon (eivät aina kauhean suotuisasti).
Olen kuitenkin huomannut, että talven fyysinen alavire on ohimenevää – ja senkin, että niin kauan kuin mieliala pomppii korkin lailla aallokossa, jaksamisenkin laatu paranee. Tällä en tarkoita pakkoposiitivista ajattelua, tai edes peruspositiivista. Välillä ahdistaa, välillä -tuttaa oikein kunnolla – ja nopeiten mielialani muuttuu siedettävämmäksi kun myönnän ahdistuksen tai pelot.
Keittiönseinälläni roikkuu kuitenkin tänäkin vuonna Kaija Juurikkalan opaskortit. Niitä on jokaiselle kuukaudelle yksi, ja olen sekoittanut ja järjestänyt sattumanvaraiseen järjestykseen. Helmikuun kortin viesti on seuraava:

Mistä voi tankata lisää valoa?

Tätä kuukaudedn pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, ettei kyseessä ole pelkästään varsinaisesta valosta – vaan mistä tahansa, mikä lievittää, piristää, eheyttää – parhaimmassa tapauksessa kaikkea samanaikaisesti, palauttaen vielä ehkä uskon arkeen, kanssaihmisiin ja elämään ylipäätään (mikäli se on hukassa; näin saattaa välillä käydä). Omalla kohdallani toimii kahvilakäynti omassa seurassani, kirjeen kirjoittaminen, pitkät päikkärit, lukeminen. Elokuvan katselu Hausmannin kanssa. Kävelyt, pitkät tai lyhyet. Tanssimusan kuuntelu istualtani. Kehujen vastaanottaminen. Improvisoitu poikkeaminen taidenäyttelyyn, mikäli kuva kutsuu (tätä tapahtuu niin harvoin, että kutsun käydessä sitä on mahdotonta vastustaa). Väitän myös, että unitreffit Michael Madsenin kanssa ovat vaikuttaneet ratkaisevasti tämän päivän mielentilaani. 😉

En ehkä ole ihan vielä valmis kevääseen – mutta kesä taitaa olla tarpeeksi kaukana, jotta siitä voi unelmoida. Ja ken tietää, mikäli kalenterisivua maaliskuulle kääntäessä kevät, sittenkin, saapuu jo. Pysytään lämpiminä, ja ihmisinä, edelleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

*

PS. NiaFinland edustaa Helsingin joogafestareilla la-su 3-4.3. Tavataanko siellä?

PPS. 9-10.3. Turussa taas Niaa kahtena peräkkäisenä päivänä. Pe 9.3. Arbiksen niskaa ja hartianseutua hellivä yhdenillankurssi, la 10.3. Studio Fonin Fit By Nia, jossa keskitytään selkärangan hyvinvointiin. Tervetuloa!

Hyvää elokuun ensimmäistä!


Joskus taannoin ylenkatsoin kahtatoista kuukauttamme keinotekoisena tapana ylläpitää oravanpyörää, ja eittämättä esimerkiksi Maya -kalenteri seuraa kuuta tarkemmin kuin länsimainen vuosikalenteri. Toisinaan kuitenkin mietin jos luonto on omalla tavallaan omaksunut ajanlaskumme, sillä ei ole tämä aamu ensimmäinen elokuun ensimmäinen jolloin aamu alkaa kirkkaana, jolloin ilma on kuulaampaa kuin vähään aikaan. En muista että ainutkaan kouluvuosistani olisi ikinä aloitettu sateessa enkä osaa nyt sanoa jos tykkäsin palata kouluun tähän aikaa vuodesta, vai jos vain tykkäsin tästäkin vuodenajasta ja koulu vain sattui alkamaan tuolloin. Mutta hei hetkinen, eihän tässä kouluja pitänyt muistella.

Mökki on imurointia vaille valmis jätettäväksi tältä erää. Sehän ei siis mitenkään ole mahdottoman matkan päässä, eikä syyslukukausi ala kohdallani kunnolla vielä melkeinpä kuukauteen (jos ohjaukset lasketaan)… mutta kuitenkin. Pisteen olen laittamassa yhdelle kokemukselle, ja hyvän haikealta tuntuu. Viimeisiä heinäkasoja pihalta siivotessani järkeilin eilen että haikeus tarkoittaa että täällä on ollut hyvä olla, ja jos jossain on ollut hyvä olla, aika saattaa johdattaa sinne takaisin.
Vaikuttaa myös siltä, että loma on sanan varsinaisessa merkityksessä onnistunut, sillä hahmotan tapahtunutta yleisesti ennemmin kuin järjestelmällisesti. Hmm… oli se punkki nivusissa, ihan alkutaipaleella. Heinätyötä, ja suloisen veljentyttären seura. Aamukahveja rappusilla, auringonottoa kuistilla! Piirrustuksia ja kitaransoittoa. Hyttysiä, muttei niin paljon kuin olin olettanut. Perhosia, varsinkin viime viikkoina! Pilviä. Sähkökatkos, vesikraanan hajoaminen ja vaihto. Kylällä käynnit. Vihdreyden ihmettelyä. Lepakot. Lepakot! Lepakot. On niihin hermokin välillä mennyt, mutta muutaman verannalla nukutun yön jälkeen teimme sovinnon, ja viime yönä nukuin täysikuusta huolimatta mainiosti. Ja sitten se viime sunnuntainen paleltuminen, kun sattuneesta syystä jäin liian kauan kirjoittamaan mielenosoitusta lattialle joka osottautui betoniksi (note to self: ensi vuonna jätän internetin kotia). Uimassa en olekaan tohtinut käydä, vaan toisaalta – tämä onkin ollut enemmän maaenergian kesä, juurille paluuta ja juurilla lepäämistä… niin monella tavalla. Kiitollinen olen.

Tehdessämme aikoinaan lähtöä (toiselta) mökiltä, isäni käski meidät lapset aina jossain vaiheessa autoon istumaan, ja pisti siivouksen viimeisen tehovaiheen päälle. Osa minusta toivoo nyt että voisin jakautua kahtia, antaa toisen jäädä hetkeksi vielä istumaan toisen hoitaessa homman loppuun… mutta eipä taida tuo oikein toimia tänään. Hyvä on! Hyvä on. Eteenpäin.

*
Dakinialtakin varmaan lähtee naamakirjan sivut ja kotisivu päivittymään taas pian, ja uutiskirjekin uutisineen on tulossa. Elokuun ekalla viikolla ei tapahdu juur mittää, mutta tokalla senkin edestä. Muutama poiminta:
*12.8. esiinnyn Aboaagoran Precious Moments, Extreme Events -ohjelmassa Love Diagrams -esityksellä yhdessä Sabrina Maniscalcon ja Sibel Kantolan kanssa.
*13.8. Fuego Loungella on taas Taiteiden Yön kunniaksi luvassa suosittu Akustinen Yin: yin-joogaa akustisesti esittämän musiikkini tahtiin.
*16.8. Koko perheen Nia -piknik Kupittaanpuistossa.

 

Terveisiä kesäillasta

Tai, miten mutkan kautta vihdoin päädyin maalle.

*

White Belt -koulutuksen jälkeen katosimme herra Missän kanssa juurilleni (tai your natural habitat, kuten hän huvittuneena kutsuu tätä maalaiskuntaa); juhannus kului mummonmökkiä siivotessa ja noppaa heitellessä. Syntymäpäiväni kunniaksi kalenterissa komeili juhlavuosiNia 24. kesäkuuta, ja suuntasin tuolloin takaisin Turkuun varsin kelvolliseen syntymäpäiväviettoon. Alkuperäisen suunnitelman mukaan minun oli tarkoitus palata maalle jo seuraavana päivänä, vaan toisin kävi.

Ensin ei keho malttanut liikkua laisinkaan, ja sitten mielikin asettui hiljaisuuden pakottamana paikoilleen. Tai pakottamana ja pakottamana, kutsuunhan se vapaaehtoisesi vastasi. Laskin, että olin yksin kotona viimeksi melkein vuosi sitten herra Missän hoidellessa asioitaan muilla mailla ennen lopullista muuttoaan saman katon alle. Mietin, että menneeseen vuoteen itse asiassa onkin mahtunut sulateltavaa laidasta laitaan, taas kerran.

Oli Nia Green Belt. Ja päätös aloittaa aikuisopiskelijana maalarilinjalla. Ja odottelua että koulu alkaa. Ja koulu joka alkoi, ja hurja kolmen kuukauden putki jonka aikana kaikki meni tuhatta ja sataa kunnes ei ollut kivaa enää ollenkaan. Ja menoputkesta toipuminen, ja maalarinleikistä luopuminen kun se ei ollutkaan kutsumus vaan nopea ratkaisu pitkäaikaiseen epävarmuuteen. Ja yrittäjän vapauden ja omien lahjojen näkeminen taas kerran uudessa valossa, taas kerran hieman selkeimmin ja arvostavammin silmin. Jee – tämähän onkin juhlavuosi! Kevät vietti suoraan White Beltille, ja White Beltiltä loikkasikin kesään uupunut ja uudistunut nainen. Ei ihme, että yksinäisyyteen tottuneena ja sitä arvostavana yksilönä koin että loma on hyvä aloittaa lomalla.

Lomani kunniaksi kokeilin niitä mikroseikkailuja joista olen lukenut siellä sun täällä: leikin turistia kotikulmillani. Kuljeskelin katuja kenenkään tietämättä että olin kaupungissa. Kävin kahviloissa, ja otin kauneimman kesämekkoni kaapista käyttööni ihan vain omaksi ilokseni! Kuvasin pieniä hetkiä, ja kuuntelin Clarissa Pinkola Estesin The Power of the Crone -äänikirjaa. Viimeksi mainittu taisi olla se kaipaamani sielunsokeri siellä kupin pohjalla, sillä viimeisen osan kuunneltuani kirjoitin ja kuvitin pienen tarinan tuliaisiksi herra Missää varten, pakkasin tavarani ja suuntasin takaisin maalle varsin virkistyneenä.

Täällä olen heilunut viikatteen kanssa, kestinnyt ensimmäisiä kesävieraita sähkökatkoksen keskellä, kuunnellut lepakoiden liikehdintää seinässä ja istunut ihan hiljaa vehreyden keskellä. Hyvä näin.

*

PS – kirjoitin tuossa Tesalongenin heinäkuista teemakirjettä ja ystävän innoittamana huomasin väsänneeni valituksenvastaisen manifeston kesän pisimmälle kuukaudelle. Se menee kutakuinkin näin:
Juhlinnan ja ilakoinnin vastakohdaksi voisi valita vaikka valittamisen, mikä välillä vaikuttaa väkinäisenkin helpolta varsinkin täällä, missä useimmilla meistä sittenkin on asiat melko hyvällä tolalla. Heitämmekin heinäkuulle haasteen: olkaamme valittamatta koko pitkän kuukauden verran! Kyllä! Olkaamme valittamatta säästä tai naapureista tai itikoista tai lapsista. Ennen kaikkea, olkaamme valittamatta itsestämme: kaikesta siitä, mitä muka pitäisi olla tai olla olematta, kaikesta siitä, mitä muka pitäisi tehdä tai jättää tekemättä. Joinakin päivinä tämä tulee olemaan helppoa, toisinaan haastavampaa – mutta parasta tässä on, että saamme aloittaa alusta niin monta kertaa kun tarvitsemme.

PPS – sanottakoon vielä selvennykseksi, että blogin kirjoittaminen, vaikka työstä käykin, ei ole työtä. Kirjoittaminen on elämäni voimakkaimpia punaisia lankoja, sanoilla leikkiminen arkea. Eli toisin sanoen: terveisiä lomalta!

Emännän paikka.

Emännän paikka.

Retriiteistä puheen ollen: otamme vastaan ilmottautumisia miniretriittimme!  Vietämme päivän Turun Ruissalossa perjantaina 24.7. – yksityisessä mökissä merinäköaloineen. Lue lisää Tesalongenin kotisivuilta, ja ilmottaudu Minnalle (minna@dakinia.fi), kuitenkin viimeistään 20.7.