Liikkeitä ajan hengessä

Entä jos pidän itseäni niin hyvänä kun hetki hetkeltä osaan, tarpeitani kuunnellen??

Entä jos pidän itseäni niin hyvänä kun hetki hetkeltä osaan, tarpeitani kuunnellen?

– No ei tää kyllä kauheen suomalaista ole! sanoi ensikertalainen erään tuntini jälkeen vastikään. Mut kyl tää hyvää tekee, täs pääsee varmaan purkamaan ahdistustaankin, jotenkin vapautumaan.

Toinen vastikään Niasta innostunut ihmetteli mitä hän tekee sillä riemun määrällä, jonka hän parin tuntikokemuksen jälkeen sisällään tuntee. Kolmas, jo jonkun aikaa tunneilla käynyt, totesi ettei Niasta vielä ensimmäisellä tunnilla välttämättä tajua hölkäsenpöläystä, ei ehkä toisellakaan… ja kuitenkin jokin kutsuu takaisin.

Viimeiseen neljään kuukauteen on lomailun, Black Beltin, kaudenavajaisten ja arkeenlaskeutumisen lisäksi mahtunut useampi suru-uutinen ystäväpiirini omaisista. Lisätään tähän lehtiotsikoiden lietsomaa ja toisinaan katutasollekin laskeutuvaa raadollista levottomuutta, ehkä jo liiankin usein käytettyjä adjektiiveja kuten “raivoisasti”, “järkyttävä” ja “huolestuttava”, sekä kaikki sähköpostilaatikkoni löytäneet uhkapeli-, sänkyseura- ja painonpudotustarjoukset. Tulee mieleen ettei tämä välttämättä ole ollenkaan niin helppoa aikaa olla elossa, vaikka se ainakin osassa maailmaa, osalle kansalaisista, on tekemällä tehty helpo(mma)ksi. Eräs tarkkanäköinen ystävä totesi, että ehkei sellaista aikaa olekaan, jolloin eläminen, olemassaolo, on helppoa. Ehkä ei.

Viimeksi eilen minulta tästä huolimatta kysyttiin miten voin aina olla niin iloinen, reipas ja hyväntuulisen aurinkoinen. Totuus on tietenkin se, etten ole. Kuitenkin huomasin tänä aamuna samaistuvani varsin voimakkaasti seuraavan tekstinpätkään:

Tuntuu hyvältä ja tärkeältä, että arkipäivän keskellä voi ammentaa sisältään hyvää oloa ja hyvinvointia, joka ei ole riippuvainen ulkoisista tapahtumista. Se tuo mielekkyyttä elämään kaiken ympärillä tapahtuvan kaaoksen keskellä. Lähelläni olevat ihmiset ovat usein sanoneet, että pysyn rauhallisena ja hyväntuulisena useimmissa tilanteissa. Luulen sen johtuvan harjoittelusta. Intohimoni treenamiseen on pysynyt edelleen yhtä vahvana ja tuoreena kuin aloittaeissani. Luulen myös että harjoitteluun liittyvä intohimo ylläpitää jonkinlaista tuoreuden tunnetta muussakin elämässä.

Näin toteaa siis Tommi Tolmunen qi gongista kertovasta kirjassaan Salainen zen-harjoitus – selkää ja niskaa hoitava liikemeditaatio. Se mikä minua eniten ehkä samaistumisen mahdollisuudessa ilahduttaa on taas kerran syvempi ymmärrys siitä että harjoituksellani, omistautumisellani on laajemmat seuraukset kuin mitä aina muistan tai edes kykenen näkemään. Ja ennen kaikkea: on sallittua pystyä nukkumaan öisin. On sallittua saavuttaa tietoisesti valitun harjoituksen kautta pysyvämpi, eheämpi olotila josta lähtöisin toimia.

Nia pistää kovasti kapuloita huolien, järkytyksen ja jännityksen rattaisiin. Minä ohjaajana laitan lisää pökköä pesään luottamuksen ja huolettomien kohtaamisten puolesta. On #vaakakapina ja #kehonvallankumous, on #dancingthroughlife ja #tanssionparastaliikuntaa – vertaistukea muodossa jos toisessakin, kunhan sitä jaksamme ja muistamme hakea. Kuten totean kotisivuillanikin:

Tanssi ja liike eivät ehkä paranna kaikkia kasvu- tai muita kipuja kädenkäänteessä, mutta ne tuovat usein kuitenkin helpotusta – laittavat elinvoiman liikkeelle, sulattavat sen myötä ehkä jotakin sisimmässäkin.

Pehmeä sisusta ei edelleenkään ole pahasta, sen puolesta puhuminen ei edelleenkään kyvyttömyyttä kapinoida kaltoin kohtelua vastaan. Riemu ja vapautuminen vasta vallankumouksellista onkin.

#silmätauki #dancingthroughlife #choosepleasure

*

La 30.9 ohjaan Studio Fonilla syksyn ensimmäisen Fit by Nia-teemalauantain klo 12-14. Sähköpostitse viimeistään 29.9 ilmottautuen osallistut EarlyBird-hintaan eli 25e (ovelta 30e). Luvassa kehonhuoltoa, virkistystauko ja Nia-tunti. Sopii myös uusille uteliaille!

Advertisements

Musta sopii kuvaan

Se on siinä.

Hei Turku, hei Suomi.

Sunnuntai alkaa Hampurissa lempeässä auringonpaisteessa; ilmassa on sadepäivien jälkeistä kirpeyttä. Kuluneen viikon aikaiset aamut ovat vaikuttaneet vuorokausirytmiini ja olen hereillä kauan ennen isäntäväkeäni. Viikon mittainen koulutus näkyy pehmeytenä kasvoillani, tuntuu rentoutena kehossani.

Tänä syksynä tulee kuluneeksi 13 vuotta siitä, kun astuin Nia-polulleni. Toivoin Black Beltin juhlistavan tätä sykliä ja samalla avaavan uuden – ja juuri näin on päässyt käymään. Mustaa vyötäni ei kuitenkaan sinetöinyt perjantainen päättäjäisseremonia. Tulikokeeksi nousi se, miten suhtaudun maailmalta ja kotikaupungistani saapuviin uutisiin.

*

Tavoitin läheiseni nopeasti, kehotimme toisiamme varovaisuuteen ja kerroimme välittävämme. Perjantain ja lauantain välisenä yönä näin levottomia, vihaisia unia. Heräsin miedossa shokissa ja mietin mikäli Annin aamuiselle Nia-tunnille menemisessä olisi mitään järkeä. Päätin lähteä.

Matkalla eksyin. Jouduin kysymään paikallista apua kolmesti, ja joka kerta minua ohjeistettiin ystävällisesti. Sivukadulla törmäsin yllättäen koulutuksessa tutustumaani uuteen vanhaan ystävään, ja pääsimme halaamaan vielä kertaalleen. Löysin perille, vain hitusen myöhässä. Tunti oli hädintuskin alkanut, kun huomasin oloni jo kohentuneen – sitten muistin.

Vapauttaakseen stressiä, muuntaakseen traumaa muutkin eläimet liikkuvat, ravistelevat. Eivät unohtaakseen tai kieltääkseen tapahtunutta, vaan pysyäkseen yhteydessä totuuteen: sydän lyö edelleen, elossa ollaan. Elinvoiman liikkeelle pistäminen auttaa pysymään järjissään järjettömyydenkin keskellä.

Koin tunnilla laajan skaalan tunteita. Mikään niistä ei tuntunut liian suurelta, sillä pääsin samantien purkamaan ja ilmaisemaan niitä liikkeiden ja eleiden myötä. Pukeuduin valkoiseen ja keltaiseen ja punaiseen – ja musta vyöni sai edustaaa sekä surunauhaa että elämäniloa saavutuksesta. Annoin keholleni kokonaisvaltaisen mahdollisuuden osallistua asioiden käsittelyyn. Paine korvien välissä laski, möykky vatsassa suli. Ei tätä välttämättä kertaheitolla auki tanssittu, mutta se ei olekaan oleellisinta. Oleellista on muistaa, mitä voin tehdä ollakseni ihmisiksi sanaparin laajimmassa merkityksessä.

*

Tunnen syvää kiitollisuutta Niaa ja Nian arkisen yksinkertaisia, syvästi kehoon pohjautuvia työkaluja kohtaan. Olen kiitollinen tapaamistani upeista ihmisistä, jotka ovat syvästi autenttisia, kehollisesti tietoisia ja halukkaita harjoittelemaan rakkaudellisten valintojen tekemistä hetkestä hetkeen parhaansa mukaan. Se, että maailmalle hajaantui kolmisenkymmentä hereillä olevaa ihmistä helpottaa oloani. Ennen kaikkea olen juuri nyt kiitollinen kouluttajani ja ystäväni Ann Christiansenin osaamisesta ja tuesta. On ollut ihanaa päästä seuraamaan häntä vuorovaikutuksessa omien vakiotuntiensa tanssijoiden kanssa. Siinä kaikessa on jotain hyvin tuttua. 🙂

Enää kaksi sanaa: tanssimisiin, ystävät.

*

Ohjaan Logomon Suuri sydän-tapahtumassa Nia 5 stages-tunnin la 26.8. Lisätiedot http://www.suurisydän.fi

Studio Fonin maanantaitunnit alkavat ma 28.8. Drop in. Kertamaksu 10e, 5x-kortti 42e. Uutuutena opiskelijoille, työnhakijoille, eläkeläisille ja vanhemmuuslomalaisille lukuvuoden voimassa oleva 10x-kortti 68e.

*

Niin monta kehos ja persoonallisuutta -ja hymy yhdistävänä tekijänä.

Niin monta kehoa ja persoonallisuutta – ja hymy yhdistävänä tekijänä.

 

Kyllähän juhlaan tarvitsee pukeutua.

Kyllähän juhlaan tarvitsee pukeutua. 🙂

 

Terveisiä täydenkuu-uun jameista!

Täydellinen elokuun auringonlasku Littoistenjärvellä.

Täydellinen elokuun auringonlasku Littoistenjärvellä.

Olihan se pitänyt arvata: kuutamotanssit järvenrannalla ovat mitä parhain tapa laskeutua uuteen arkeen. Arjen taas ymmärsin alkaneen tänä aamuna – olkoonkin, että säännölliset tunnit alkavat vasta loppukuusta, vaan eihän tämä enää lomaa ole. Ajatukset kulkevat eteenpäin kohti syyskautta, ensimmäinen Nia-palaverikin on jo vyön alla. Ja vyöstä puheen ollen: mustahan se jo edessä siintää – eikä sekään ole lomaa sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan jotain jopa lomaa parempaa! 😀

Kotisivuiltani löytyy nyt päivitetty info kaikista tähän mennessä lukkoon lyödyistä tapahtumista ja tunneista – lisääkin saattaa vielä tulla. Pieni osa minusta on toisinaan vielä hieman haikea siitä, etten palaakaan osaksi Arbiksen hauskaa tiimiä. Suurin osa minusta tietää taas eilisten jamien jäljiltä, että olen jo osa maailman parasta yhteisöä: tanssivaa ja tiedostavaa, hilpeää ja henkistä Nia-porukkaa. Kiitos kollegoilleni, ja harrastajille. Märkä rantahiekka tuntui lopulta viileältä jalkapohjissa, vaan lantio ja alaselkä pehmenivät. Täysikuu taisi tosiaan viedä jotain mennessään, kun sille eilisen fokuksen myötä luvan annoimme. Oli aika luopua tähän mennessä kerääntyneestä tunnetaakasta. bone sigh arts-taiteilijan sanoin:

perhaps
perhaps power is letting go of the grip of the past and standing empty handed facing the future.

Jatkakaamme! ❤

Lopulta kuukin nousi. Suoraan sitä kohtaanhan me olimme tanssineetkin.

Lopulta kuukin nousi. Suoraan sitä kohtaanhan me olimme tanssineetkin.

Enää kuukausi viikkotunteihin

Uuden Nia-rutiinin opettelu voi näyttää tältäkin.

Uuden Nia-rutiinin opettelu voi näyttää tältäkin.

Tasan kuukausi viikkotuntien alkuun, ystävät hyvät!
Ja ilahduin muuten eilen lukiessani Jukka Harjun kirjottamaa Foamrollerin uutiskirjettä. Kyseessä oli Natural Bootcampin mainos, vaan teksti olisi voinut yhtä hyvin kuvata Niaa:
 

Vanhan maailman ”no pain no gain” ajattelu ei vastaa nykyajan haasteisiin.
 
Meillä on nykyään niin paljon informaatiota käsiteltävänä: kiire, talousasiat, sosiaaliset asiat yms. yms. että hermostomme on helposti pienessä ylirasitustilassa ja siksi treeni saattaa heilauttaa meidät enemmän ylirasituksen kuin kehityksen puolelle.
 
Uuden maailman treeni ottaa huomioon koko elämän ja homman nimi on ensin vastata arjen haasteisiin aktiivisesti palauttamalla keho stressistä. Tämä johtaa parempaan uneen ja jäykkyyksien ja kipujen vähenemiseen ja sitä kautta tietysti palautumiseen myös muista omista treenistä ja kuten tiedät, palautuminen vasta on kehittymistä.
 
Toiseksi, lihaskunto, sydämen kunto ja rasvanpoltto hoidetaan siten, että elämä (+ treenit) ei aiheuta ylirasitusta mielelle ja hermoston kautta ruuansulatukselle ja immuniteetille. Myös ryhdin ylläpito on tärkeä osaa tätä. Tietenkin tämä toimii vain jos treenit tekee ja mitä parempia tuloksia haluaa, sitä enemmän pitää tehdä, mutta rääkätä ei tarvitse missään kohtaa ja toisilla viikoilla ehtii tehdä enemmän ja toisilla vähemmän, se on ok!

 
Näin myös Niassa. Paitsi että – näin sielustävällisen elämän puolestapuhujana todeten – meillä myös satunnainen tunnilla käynti – tai treeni – voi sysätä jotain tärkeää liikkeelle.
Ylläolevien lainasanojen lisäksi voin kertoa, että kuvassa opettelen uutta Nia-rutiinia (elli koreografiaa) nimeltä Life. Elämän kaltaisesti siinäkin on toistoa ja yllätyksiä, blokkeja ja käsi-eleitä, rytmiä ja kaaosta; autuutta, ponnistuksia ja leopa. Tätä kaikkea siis luvassa taas 28.8 alkaen, kun Studio Fonin maanantaitunnit jatkuvat jälleen klo 18-19.15.
Hyvää kuunvaihdetta toivottaen!
:*

*

PS. Loma on tainnut tehdä tehtävänsä, sillä toissapäivänä havahduin siihen että minulla oli tylsää. Viimeisin tylsyys-merkintä on kesältä 2010 – seitsemän vuoden sykleissä kulkevat nähtävästi nämä. 😀

PPS. Syy kauteni hieman myöhäiseen alkuun löytyy koulutuksesta: lähden ensi viikolla Hampuriin hakemaan mustaa vyötä Niassa. Wuuwuu! 😀

Viimeisen tanssin viisaus

Ulkona sataa. Viime kirjoituksesta on niin kauan, etten enää muistanut blogini salasanaa.
*
Muun muassa Niassa puhutaan toisinaan aloittelijan asenteesta (eng. beginner’s mind), mielentilasta joka mahdollistaa ennakkoluulottoman asennoitumisen edessä olevaan tilanteeseen, tietoon, ihmiseen. Tiistain tunnilla juhlistin avoimuutta oppia jotain (uutta) riippumatta siitä, miten tuttu jokin liike tai rutiini on. Maanantain tunnilla olimmekin olleet syklin toisessa päässä: valmiina luopumaan, jättämään hyvästit – tanssimaan viimeisen tanssimme. Tanssi taisi kai ennemmin käydä kenraaliharjoituksesta kuin kirjaimellisesti viimeisestä, vaan myönnän: loput ovat olleet mielessäni viime aikoina. Taas kerran elämäni näkyy ohjaustyössäni, aivan kuten Nia niin usein arjessani.

Kuunvaihteen myötä melkein kymmenen kuukauden pestiksi venynyt alunperin runsaan kuukauden suunnittelijasijaisuus ruotsinkielisen työväenopiston, Åbo Arbiksen, toimistossa päättyy. Minusta on pidetty aivan äärettömän hyvää huolta ja työtehtäväni ovat olleet selkeästi rajatut. Minulla on ollut mukavasti sekä vaikutusvaltaa, sosiaalista kanssakäymistä että elämäni toistaiseksi suurin säännöllinen kuukausipalkka (vaikka osa-aikaisena olen keväällä töissä ollutkin). Olen ruotsinkielistä sananlaskua mukaillen tavallaan saanut sekä säästää että syödä kakkuni – nauttia vakituisista tuloista joutumatta jättämään täysin sydämeni polkua. Esimerkiksi musisointi on jäänyt pienemmälle, vaan toisaalta ajanjakso on ollut yhtä hetkessä elämisen juhlaa, sillä muulle ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa. Haikeutta olen jo ehtinyt päättyvästä työsuhteesta tuntea, nyt huomaan tämänkin: kun toimistotyöni to do-lista lyhenee lyhenemistään ja vapaus häämöttää horisontissa, oloni kevenee kevenemistään. Tähän liittyy myös se viimeisen tanssin viisaus: nauttimista siitä, mitä on. Luopumista siitä, mitä ei ehdi saada valmiiksi.

Samalla, kun olen totuutellut ajatukseen arbiksettomammasta arjesta, olen koiravahtina siirtynyt koirattomasta elämästä koiralliseen ja takaisin. Samanaikaisesti eräs ystävä kutsuttiin aivotutkimukseen hämärän löydöksen takia (kyseessä oli väärä hälytys). Toisesta tuli äiti (tervetuloa maailmaan, uusi ihminen; hyvästi vanha elämä). Fuego Lounge ilmoitti lopettavansa toiminnan Martinkadun salissa (kiitos Vestalle ihanasta yhteistyöstä).

Punaisena lankana ajatuksissani kulkee tuore kokemus siitä, miten jostain luopuminen luo tilaa jollekin toiselle. Sen muistaminen, että vaikka kuinka teen parhaani, tulee todennäköisesti aina olemaan asioita jotka jäävät puolitiehen, tai tekemättä kokonaan. Tämän hyväksyen huomaan kulkeneeni täyden ympyrän, päätyneeni takaisin lähtöruutuun, aloittelijaksi aloittelijan paikalle.

Uudelle avoimena kiitollisuus korostuu. Pitkän talven ja hitaan kevään jälkeen taidan olla heräämässä eloon yhtä yhtäkkisesti kuin puut ympärilläni viime viikolla. Tervetuloa takaisin, yrittäjyys ja yritteliäisyys. Teitähän ehti tulla jo ikäväkin.
*
Kevätkauden viimeiset Nia-tunnit Studio Fonilla ma 5.6, Fuegolla ti 6.6 ja sokerina pohjalla Littoistenjärven rannalla ke 7.6. Lisätiedot kotisivuiltani, jotka nekin taas hieman nahkaansa loivat. Astukaamme kesään!

Ellemme_square.jpg

 

 

 

Muista juoda tarpeeksi, sanoi äiti aina kun lähdin baariin

 

keep-calm-and-drink-more-water

Muista juoda tarpeeksi, sanoi äiti aina kun lähdin baariin.
Lauseesta voi vetää vaikka millaisia johtopäätöksiä, joten todettakoon samantien että a) minussa on aina ollut lähes absolutistin vikaa, b) olin nuoruuteni baari-illoissa usein kuskina, c) kävin baarissa tanssimassa. Ja, d) äitini on huumorinaisia, tahattomastikin.

Teen tästä pisarasta asiaa, sillä vedenjuonti nousi puheeksi erään oppilaan kanssa vastikään. Olenhan minä(kin) kuullut ne miljoona eri suositusta siitä, miten paljon ja missä vaiheessa päivää ja missä suhteessa ruokailuun ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen tätä luonnon vaatimatonta voimajuomaa kuuluu kuluttaa. Suositusten seuraaminen – ja se itselle parhaimman vaihtoehdon etsiminen – on ollut vähän eri asia. En itse juo Nia-tunnin aikana ollenkaan, mutta koska tässä on kyse nimenomaan juomisesta, niin ei siitä nyt enempää.

Vesibuumi sai alkunsa kun talouteemme muutti kesällä kirja, joka pisti juomistottumuksemme uuteen uskoon. Tai, toisin sanoen: muistimme sen avulla taas miten pirun loogista on että olio joka koostuu 75 % vedestä pysyy tervee(mpä)nä kun tämä myös muistaa täyttää vesivarastojaan. Saksalainen Hausmannini (jonka hyppösiin Faridun Batmanghelidjin Wasser, die gesunde Lösung –kirja sattumalta päätyi) vakuuttui kirjan sisällöstä niin, että jätti teenlitkimiset lähes täysin sikseen ja demppasi veden ja suolan avulla heinänuhaansa ennennäkemättömin tuloksin – se ei puhjennut ollenkaan. Ja me asuimme siis keskellä niittyä suurimman osan kesästämme.
Tästä hitusen vaikuttuneena päätin ottaa äitini neuvosta uudestan vaarin (Hausmannini tosin väittää että se joka veden juomisen tärkeydestä eniten puhuu, on isäni). Työpöydälläni seisoo nyt lasinen litran pullo jonka täytän ja tyhjennän työpäivän aikana. Mitta on tarpeeksi selkeä ja helposti toteutettava: tähän osaan ja jaksan sitoutua minäkin. Vaikea tässä tietenkin arpoa että mikä kaikki on viime aikoina vaikuttanut mihin – hoidetun anemian jäljiltä normalisoituneilla veri-arvoillakin on varmasti sormensa tässä pelissä – vaan enpä ole yli vuoteen kokenut mitään lähelläkään flunssan kaltaista, ja naistenvaivatkin ovat pysyneet kuosissa. Laitetaanko veden piikkiin? Voisin laittaakin.

Jään mielenkiinnolla seuraamaan miten, ja jos, vesileikit vaikuttavat myös kaamoksen tuomiin jaksamis- ja tunnetiloihin. Mut hei, in the meantime: seuraan äitini neuvoa, ja juon tarpeeksi. Ihan näin baarittakin. Entä sinä? 🙂

*

Myös yllämainittua kirjaa ja sen kirjoittajaa ollaan tyypillisesti kritisoitu (tieteellisen) näytön puutteesta. Ymmärrän noin yleisellä tasolla tieteellisen näytön toisinaisen tarpeen, enkä pidä minäkään siitä että ketään ohjeistetaan hatarin perustein tekemään yhtä tai toista. Samalla ja ehkä varsinkin tässä tapauksessa mietin kuitenkin sitäkin, että vedenjuomiseen innostaminen ei varsinaiselta rahastamiselta kuulosta. Toki se joltakin yritykseltä voi pois ollakin, jos porukka pysyykin terveempänä, virkeämpänä ja toiminnallisempana näin pienen elämäntapamuutoksen avulla. Se onkin sitten jo hieman laajempi keskustelu.

*
Sekä, loppukevennys (tapahtui tosielämässä sekin):

drink-water-600x600

 

 

 

 

 

 

Tapahtui taas sattumalta, vai…?

Mimi&HappyGoddess_Signed

Viitisen vuotta sitten poimin kirppikseltä mukaan pari irtohyllyä, aikeina käyttää niitä maalausalustana innostuksen iskiessä. Nelisen vuotta sitten innostus iski, ja yhteen hyllyyn ilmestyi ylläoleva maalaus. Olen aina pitänyt kuvasta – hahmossa on jotain hulvattoman anteeksipyytelemätöntä. Ja sillä on helmetkin kaulassa!

Pari vuotta sitten keittiössä istuessani katseeni osui maalaukseen. Yhtäkkiä keksin, että kuvaa kuuluukin käyttää korttipakan kannessa – siis sellaisen oraakkelikorttipakan, miltä voi kysyä neuvoa tai muuten vain hakea uuttaa suuntaa ajatuksilleen. Hmm, mikäs oraakkeli tässä sitten on työssä? No, Happy Goddess, tietenkin!

Selailin muistivihkoja ja päiväkirjoja, kävin läpi runojani ja laulujeni sanoituksia löytääkseni sanallisia helmiä kortteihin painettaviksi. Niitä tuli yhteensä 52, kortti vuoden jokaista viikkoa kohti. Painatin muutamia testikappaleita, otin itselleni ja annoin ystävilleni kokeiluun. Hyvin toimivat!

HG_korttipakka

Sanottakoon tässä, että eivät kortit edelleenkään elämääni sanele – ihan itsenäisesti päätöksiä teen niiden syntymän jälkeenkin. Useimmiten nostan kortin huvikseni, joskus katkaistakseni korviensisäisen kierteen joka syystä tai toisesta ei tunnu kauhean rakentavalta.
Joitakin viikkoja sitten huomasin olevani juuri yllämainitun kierteen kaltaisessa, ja siinä aamuverryttelyn keskellä hamuilin pakastani kortin. Se sanoi:

The only way to lead a happy, creative life, is to lead a happy, creative life.

Kotimaiselle vapaasti käännettynä: ainoa tapaa elää onnellista, luovaa elämää on elää onnellista, luovaa elämää.
Kuulin pääni sisällä melkein napsahduksen ymmärtäessäni että näinhän se on. Sitten ajattelin jo, että olipa fiksusti sanottu. Viikkoa ennen olin hakenut Radio Vegan Sommarpratare-sarjaan juttelemaan jostain minua koskettaneesta, mutta kesähöpinääni ei valittu. Aamujumpan keskellä, erään tutun juuri aloittaman podcastin innoittamana, ajattelin että hei, mikä estää minua tekemästä ihan oman ohjelman jossa saan filosofeerata minulle keskeisistä ajatuksista. Koska kortteja on 52, ohjelman runko on jo valmis: satunnaisesti nostettu kortti viikossa, ja lauseen, runon tai sanan nostattamia ajatuksia ja tuntemuksia jakaen. Olen niin monta kertaa itse saanut tukea ja innostusta jonkun muun sanoista, joten ehkä nyt on jopa korkea aika antaa jotain takaisin.

Näin syntyi idea Minna & the Happy Goddess -podcastiin. Sattuneesta syystä sydämen viestit kulkeutuvat kuuleviin korviini edelleen useammin englanniksi, joten englannista aloitin tässäkin. Ensimmäinen osa sai tosi kannustavan vastaanoton, ja lisää on tulossa.
Nii et mites se nyt menikään? Ainoa tapaa elää onnellista, luovaa elämää, on elää onnellista, luovaa elämää.
Aurinkoa alkukesääsi!

*

PS – Turun Blue Belt-viikkoon on muuten tasan muutama päivä. Kotisivuiltani löydät viikon aikana järjestetyt kaikille avoimet tunnit, mikäli tekee mieli tulla tanssimaan Nia-kouluttaja Ann Christiansenin kanssa. Jollet ole nähnyt Annia vähään aikaan, suosittelen sitäkin lämpimämmin. Nainen täyttää 50 vuotta 9.6., ja ainakin omassa maailmassani hän on oiva esimerkki siitä, miten vanheta ja viisastua ilolla.