#huoletonhuhtikuu

2018_04

Pääsiäisen #digipaasto (kolme päivää ilman älylaitteita ja/tai tietokonetta) teki hyvää. Kirjoitan tästä joskus vähän syvällisemmin, vaan toivotettakoon ensin huhtikuu tervetulleeksi – hetkittäisestä takatalvesta huolimatta (“sometimes it snows in April”, laulaa Prince).

Anna-lehdessä oli vastikäisessä numerossa pohdintaa siitä, että jos tammikuu on tipaton, lokakuu lihaton, ja maaliskuu (enpä muuten tiennytkään) muoviton – ni mitä jos huhtikuu ois yksinkertaisuudessaan vaan huoleton? Sopii kyllä mulle, varsinkin koska huolettomuus ei ainakaan oman kokemukseni mukaan tarkoita silmien ummistamista tai pään hiekkaan hautaamista. Sen sijaan huolettomuudesta voi saada tarmoa kiperimpiinkin tilanteisiin. Ja toisaalta, kuten kuukauden kalenterikuva ylläkin toteaa: mitä sitä turhia rajoittamaan ihmeitä koon perusteella. Hyvää pääsiäisenjälkeistä arkea, ja tanssimisiin taas. :*


#digipaasto #huoletonhuhtikuu

*

PS. Muistathan Nia Finlandin Playshop-päivän 7.4.? Studio Fonissa luvassa lantion aluetta huoltava Fit by Nia-tapahtuma klo 12-14, säkenöivän Susanna Kuivalan ohjaamana. Ilmottautumalla mulle viimeistään pe 6.4. nautit EarlyBird-hinnasta 25e (ovelta 30e). Tervetuloa!
minna(a)dakinia.fi

Advertisements

Ihan vielä en ole valmis

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Törmäsin alkuviikosta tuttavaan. Tämä totesi lyhyen keskustelumme jälkeen, että oli kiinnostavaa vaihtaa ajatuksia siitä, miten tässä talvessa tarkenemme – niin fyysisesti kuin henkisestikin. Maailmantila ja rautavajeeni jäivät mainitsematta; unen ja sisäänpäinkääntymisen tarve, sekä lisääntyvän valon aiheuttamat haasteet tulivat puitua. Ystävän jakaessa maailmalta kuvan kukkivasta magnoliapuusta, huomasin etten ole ihan vielä valmis ajattelemaan kevättä. Alitajunnassa, pinnan alla jokin saattaa kuitenkin jo olla liikkeellä – näin nimittäin viime yönä unta, että sain nuorelta Michael Madsenilta (kuva alla) motskarikyydin Tammisaareen.

michael-madsen

Ole hyvä vain. Hetkinen, mitä pitikään kirjoittamani? 😀

Aijuu, ponnistelujen, päikkäreiden ja pohtimisen sekamelskasta tämän pakkasihanuuden keskellä. Näissä toistuvissa talvissa on se hyvä puoli, että olen joka kerta aina vuoden verran kokeneempi talvi-eläjä. Vanhasta tottumuksesta pidän myös  olotiloistani ja mietteistäni kirjaa – satunnaisesti, mutta tarpeeksi säännöllisesti jotta voin tarvittaessa palata vuoden tai muutaman taa; kaivella arkistoja saadakseni selkeyttä tuntemuksiini. Kovasti vaikuttaa siltä, että tähän aikaan vuodesta kannattaa pitää paussia juuri silloin kun siihen ei ole aikaa, tai rahkeita. Paussi voi olla 5 minuutin kahvitauko, soitto ystävälle, harrastuksesta kiinni pitäminen vaikka arki päälle kaatuukin. Muistan miten avanto-uinnista viime vuonna tuli henkireikä ohjauksen ja toimistotyön täyttämään arkeen. Tällä hetkellä saman ajaa työhuoneella vietetyt tunnit – ja ennen kaikkea älylaitevapaa aika.

Olen myös todennut olevani auringonvalon varsin helposti huumaama. Valon lisääntyessä tekee mieli puuhata ja pusertaa, vaikkei siihen rahkeita välttämättä löydy – ei vain jaksa. Kuulostaako tutulta? Ellei, tämä voi myös tosiaan olla jotain ihan vain minulle ominaista – raudanpuutoksesta johtuvaa, tai kytköksissä siihen, miten aivoni reagoivat valoon (eivät aina kauhean suotuisasti).
Olen kuitenkin huomannut, että talven fyysinen alavire on ohimenevää – ja senkin, että niin kauan kuin mieliala pomppii korkin lailla aallokossa, jaksamisenkin laatu paranee. Tällä en tarkoita pakkoposiitivista ajattelua, tai edes peruspositiivista. Välillä ahdistaa, välillä -tuttaa oikein kunnolla – ja nopeiten mielialani muuttuu siedettävämmäksi kun myönnän ahdistuksen tai pelot.
Keittiönseinälläni roikkuu kuitenkin tänäkin vuonna Kaija Juurikkalan opaskortit. Niitä on jokaiselle kuukaudelle yksi, ja olen sekoittanut ja järjestänyt sattumanvaraiseen järjestykseen. Helmikuun kortin viesti on seuraava:

Mistä voi tankata lisää valoa?

Tätä kuukaudedn pohdittuani olen tullut siihen tulokseen, ettei kyseessä ole pelkästään varsinaisesta valosta – vaan mistä tahansa, mikä lievittää, piristää, eheyttää – parhaimmassa tapauksessa kaikkea samanaikaisesti, palauttaen vielä ehkä uskon arkeen, kanssaihmisiin ja elämään ylipäätään (mikäli se on hukassa; näin saattaa välillä käydä). Omalla kohdallani toimii kahvilakäynti omassa seurassani, kirjeen kirjoittaminen, pitkät päikkärit, lukeminen. Elokuvan katselu Hausmannin kanssa. Kävelyt, pitkät tai lyhyet. Tanssimusan kuuntelu istualtani. Kehujen vastaanottaminen. Improvisoitu poikkeaminen taidenäyttelyyn, mikäli kuva kutsuu (tätä tapahtuu niin harvoin, että kutsun käydessä sitä on mahdotonta vastustaa). Väitän myös, että unitreffit Michael Madsenin kanssa ovat vaikuttaneet ratkaisevasti tämän päivän mielentilaani. 😉

En ehkä ole ihan vielä valmis kevääseen – mutta kesä taitaa olla tarpeeksi kaukana, jotta siitä voi unelmoida. Ja ken tietää, mikäli kalenterisivua maaliskuulle kääntäessä kevät, sittenkin, saapuu jo. Pysytään lämpiminä, ja ihmisinä, edelleen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

*

PS. NiaFinland edustaa Helsingin joogafestareilla la-su 3-4.3. Tavataanko siellä?

PPS. 9-10.3. Turussa taas Niaa kahtena peräkkäisenä päivänä. Pe 9.3. Arbiksen niskaa ja hartianseutua hellivä yhdenillankurssi, la 10.3. Studio Fonin Fit By Nia, jossa keskitytään selkärangan hyvinvointiin. Tervetuloa!

#siksiNia

26168777_1435062339936100_377620928129077782_n

Tiesitkö muuten, että Nian toi Suomeen Jenkeissä vuonna 2002 vaihdossa ollut Laura Hellsten (ent. Karanko) – ja että Laura alunperin päätyi Nia-tunnille, koska vatsatanssikurssin opettaja ei ilmaantunut pitämään omaansa? Aika hilkulla siis oli lajin tänne jo 15 vuotta sitten rantautuminen. Toivon kuluvan juhlavuoden aikana saavani tilaisuuden kertoa SuomiNian alkuvaiheista vähän lisää, sen verran sattumanvarainen – tai kohtalon sanelema – Laurankin Nia-matka on. Sitä odotellessa suuntaan kuitenkin huomioni #siksiNia-kampanjaamme, jonka varjolla pyysin palautetta syyslukukaudella kanssani tanssineilta. Vasta eilen illalla minulla oli aikaa tarkastella vastauksia vähän lähemmin ja lähes liikutuin taas siitä, mitä laji saa harrastajissaan aikaiseksi.
Alla muutamia poimintoja:

Niassa parasta minusta on liikkumisen ilo, vaihtelevat kivat tanssikuviot (ei liian monimutkaiset) ja ihana rytmikäs bassoja sisältävä musiikki!

Nia on ollut aivan mahtavan hieno uusi tuttavuus liikunnan saralla. Monenlaista olen kokeillut ja harrastanut, mutta tämä tuntuu niin kropassa kuin mielessäkin niiiin hyvältä! Kertaakaan ei ole ollut mielessä, että jospa en nyt lähtisikään tunnille (pakottava syy erikseen).

Nia on ollut  mielettömän hyvä apukeino löytää tie omaan sisimpään, joka pääsi katoamaan jossain kohtaa….

Parhaat vaikutukset Niasta ovat olleet rentouden lisääntyminen liikkumisessa, josta on ollut hyötyä myös muiden lajien harrastamisessa, ja yllättäen Nia poisti pahan stressin fyysisiä oireita.

Nia- tanssissa pidän sen moniulottuvuudesta musiikissa, sen myötä liikkeissä ja oman persoonallisuuden toteuttamisessa. Koko kehon joustava käyttö suo hemmottelevia feeliksiä ja onnistumisen iloa. Hengitys vapautuu ja voimavarat kasvaa. Itselle ollut terapiaa!

Minusta Nia on iloa, läsnäoloa, heittäytymistä, kehotietoisuutta, rentoutumista, musiikkiin ja tilaan sulautumista. Yllätyksellisyyttä, voimaantumista & kohtaamisia.

Niassa on hienointa, että yleensä edes pieneksi hetkeksi onnistun päästämään kokonaan irti turhasta (estoista, suorittamisesta) ja liikun omalla keholla musiikissa niin kuin hyvältä tuntuu. Se tekee hyvää!

Kurssien alkaessa tällä viikolla, olen taas kohdannut ensikertalaisia vähän tavallista tiheämmin. Yksi heistä kysyi vastikään heti tunnin alkuun, että minkä takia teemme Niaa. Mainitsin musiikin vaikutukset tanssilliseen itseilmaisuun, ja kamppailulajien tuoman keskittyneen voiman mahdollisuutena purkaa tunteita, ja healing artsien tuoman kehontietoisuuden. Kotona illalla sängyssä asiaa ajatellen, mietin myös että #koskatoiminnallinenkeho.
Riippumatta siitä, mitä osa-alueita Niasta mainitsen, huomaan päämääränä ja osien summana kuitenkin olevan se toiminnallinen keho – niin laajana käsitteenä kun sen vain voi kuvitella. Kaiken ylläolevien lainauksien mainitseman lisäksi koen, että harjoitukseni on herkistänyt minua käyttämään kehoani yhä monipuolisemmin – ja samoin on saattanut käydä sinullekin:

Tiedät miten nostaa painavia kantamuksia, tiedät miten nousta rappuset, miten istua tai korjata ryhtiäsi. Tiedät miten tarpeen tullen rauhoittaa itsesi nukkumaan mennessä tai jännittäessä; miten kumartua, ojentaa, venytellä. Tiedät, missä ja miten pinnistää, miten ja missä relata. Tiedät, miten vapautan hartiajumeja.  Tiedät, miten antaa jalkojen rentoutua lattiaa vasten; miten antaa hengityksen syventyä ja pään tyhjentyä. Tiedät miten suhtautua juuri tämän hetken kehoosi – Now Body englanniksi – eli tiedostat tämänhetkiset resurssisi ja tarpeesi, ja toimit niiden mukaisesti.

Mikäli yllämainitut kokemukset loistavat poissaolollaan, tervetuloa tunnille ja uuden harrastuksen pariin. Mikäli ylläolevaan on lisättävää – mikset, kuten ylläoleva kuva kehoittaa jaa omia kokemuksiasi tanssilattialta? Kommentoi tähän alle, minun tai Nia Finlandin Facebook-sivuilla, tai vaikka sähköpostitse: minna(a)dakinia.fi.

Palauttavaa loppuviikkoa,
Minna

PS. Tänään 11.1. Hyvinvointikeskus Intusiasman Nia-kauden aloitus klo 16.30-17.30. Tervetuloa kokeilemaan – ja liity 18.1. alkavalle kurssille mikäli tykästyt!
Myös Arbiksen iltakurssi alkaa tänä – se puolestaan on niin suosittu, että tulijoita on varapaikalle asti. Jee! Lisää Niaa kansalle! 😀

PPS. Kuva on Nia White Belt-koulutukselta kesäkuussa 2015 – ihania iloisia kasvoja näkyi siellä. Saamme kouluttaja Ann Christiansenin kylään toivottavasti viimeistään taas ensi vuonna!

Hyvää uutta vuotta 2018!

IMG_20171231_225104_921

Kalenteri on korkattu, ja se on alkanut – yksisarvisen aikakausi, nimittäin! Kuten kuvasta näkyy, sovellan jo kalenterin kantavaa teemaa: #MayTheEraOfSeriousnessBeOver tai toisin sanoen, olkoon vakavuuden aikakausi ohitse. Tämä ei tietenkään tarkoita silmien ummistamista vakavilta asioilta tai laakereilla loputtomiin lepäämistä – töitä riittänee sekä matti meikäläisille että ihmeidentekijöille myös vastedes. (Työtä etsiville toivotan kärsivällisyyttä, johdatusta, oikeudenmukaisuutta sekä aimo annoksen onnea).
Johtotähtenä toimikoon kuitenkin tietyn asteen kevytsydämisyys, moottorina toiveikkuus kaikesta huolimatta. Sen sijaan että elämän tänäkään vuonna pitäisi valmistua tiettyyn päivämäärään mennessä, tai että vuosi heti alkumetreiltä asti asetetaan liian ahtaaseen karsinaan, annettakoon asioille aikaa asettua. Mikäli jo ajatus asettumisesta koettelee kärsivällisyyttä tai nostaa karvat pystyyn – lähde happihyppelylle, tai juo toinen kuppi kahvia, tai suutele intohimoisesti. Tähän mennessä tietänet jo jonkin asian, mikä on omiaan nostamaan omaa mieli-alaasi, keventämään kantamaasi takkaa (joka toisinaan ellei peräti usein saattaa olla pyytämättä perittyä). En siis niinkään pyri vakavuudesta poispäin, kuin elämään sen kanssa – ja olen huomannut ettei pipo kiristä yhtä pahasti ollessani asioiden äärellä niin rennosti kuin osaan. Samaa mieltä kanssani oli myös eräs viime kesänä Mallorcalla tapaamani katusoittaja. Kokemuksensa karttuessa hän oli tullut huomaamaan, että ennenaikaiset johtopäätökset siitä, kuka ohikulkijoista reagoisi hänen soittoonsa mitenkin olivat suurimmilta osin huteja. Mitä avoimemmin ja rennommin hän kykeni olemaan läsnä, sen enemmän kohtaamisia hän mahdollisti. Vastalääkkenä mahdolliselle liialliselle vakavuudelle tarjoan siis tänäkin tanssivuonna tanssillista hulluttelua (ma 8.1. alkaen). Edellisvuoden kanssa tein tilinpäätöksen harjoittelemalla Grateful-nimistä Nia-rutiinia ja sanottakoon sekin selkokielellä: kiitollisuus (aiheellinen, aito ja pakottamaton) on varsin tehokas rentouttaja myös se. Siinä taitaa taas olla tavoitetta tälle vuodelle tarpeeksi. ❤

Ja hei, mikäli voimaeläimet ovat mieleesi, olet tervetullut liittymän siskoni ja minun jo vuosikausia ylläpitämään uudenvuodenperinteeseen. Käypä katsomassa minkä eläimen sinä kohtaat lumotussa metsässä !

 

*

PS. Loppiaisena eli 6.1. klo 12-13.15 tanssimme jälleen usean ohjaajan voimin hyvän puolesta perinteisissä valojameissamme. Paikkana Studio Fon (Nahkurinkatu 8, käynti sisäpihalta)Jamien tuotolla tuetaan Naisten Linjan toimintaa – sinä annat sen verran kuin kukkarosi antaa myötä. Tervetuloa – ja tanssimisiin taas!

PPS. Hyvänen aika, meinasi unohtua! Tänä vuonna tulee kuluneeksi 15 vuotta siitä, kun Nia erään toimeliaan nuoren naisen toimesta rantautui Suomeen. 2018 tarjoaakin varsin mehevän valikoimamn tunteja ja erikoistapahtumia, joten kuulolla kannattaa olla – esimerkiksi Nia Finlandin Facebook-sivuja seuraamalla. Oijoi… odottaakapa vain! 😀

Liikkeitä ajan hengessä

Entä jos pidän itseäni niin hyvänä kun hetki hetkeltä osaan, tarpeitani kuunnellen??

Entä jos pidän itseäni niin hyvänä kun hetki hetkeltä osaan, tarpeitani kuunnellen?

– No ei tää kyllä kauheen suomalaista ole! sanoi ensikertalainen erään tuntini jälkeen vastikään. Mut kyl tää hyvää tekee, täs pääsee varmaan purkamaan ahdistustaankin, jotenkin vapautumaan.

Toinen vastikään Niasta innostunut ihmetteli mitä hän tekee sillä riemun määrällä, jonka hän parin tuntikokemuksen jälkeen sisällään tuntee. Kolmas, jo jonkun aikaa tunneilla käynyt, totesi ettei Niasta vielä ensimmäisellä tunnilla välttämättä tajua hölkäsenpöläystä, ei ehkä toisellakaan… ja kuitenkin jokin kutsuu takaisin.

Viimeiseen neljään kuukauteen on lomailun, Black Beltin, kaudenavajaisten ja arkeenlaskeutumisen lisäksi mahtunut useampi suru-uutinen ystäväpiirini omaisista. Lisätään tähän lehtiotsikoiden lietsomaa ja toisinaan katutasollekin laskeutuvaa raadollista levottomuutta, ehkä jo liiankin usein käytettyjä adjektiiveja kuten “raivoisasti”, “järkyttävä” ja “huolestuttava”, sekä kaikki sähköpostilaatikkoni löytäneet uhkapeli-, sänkyseura- ja painonpudotustarjoukset. Tulee mieleen ettei tämä välttämättä ole ollenkaan niin helppoa aikaa olla elossa, vaikka se ainakin osassa maailmaa, osalle kansalaisista, on tekemällä tehty helpo(mma)ksi. Eräs tarkkanäköinen ystävä totesi, että ehkei sellaista aikaa olekaan, jolloin eläminen, olemassaolo, on helppoa. Ehkä ei.

Viimeksi eilen minulta tästä huolimatta kysyttiin miten voin aina olla niin iloinen, reipas ja hyväntuulisen aurinkoinen. Totuus on tietenkin se, etten ole. Kuitenkin huomasin tänä aamuna samaistuvani varsin voimakkaasti seuraavan tekstinpätkään:

Tuntuu hyvältä ja tärkeältä, että arkipäivän keskellä voi ammentaa sisältään hyvää oloa ja hyvinvointia, joka ei ole riippuvainen ulkoisista tapahtumista. Se tuo mielekkyyttä elämään kaiken ympärillä tapahtuvan kaaoksen keskellä. Lähelläni olevat ihmiset ovat usein sanoneet, että pysyn rauhallisena ja hyväntuulisena useimmissa tilanteissa. Luulen sen johtuvan harjoittelusta. Intohimoni treenamiseen on pysynyt edelleen yhtä vahvana ja tuoreena kuin aloittaeissani. Luulen myös että harjoitteluun liittyvä intohimo ylläpitää jonkinlaista tuoreuden tunnetta muussakin elämässä.

Näin toteaa siis Tommi Tolmunen qi gongista kertovasta kirjassaan Salainen zen-harjoitus – selkää ja niskaa hoitava liikemeditaatio. Se mikä minua eniten ehkä samaistumisen mahdollisuudessa ilahduttaa on taas kerran syvempi ymmärrys siitä että harjoituksellani, omistautumisellani on laajemmat seuraukset kuin mitä aina muistan tai edes kykenen näkemään. Ja ennen kaikkea: on sallittua pystyä nukkumaan öisin. On sallittua saavuttaa tietoisesti valitun harjoituksen kautta pysyvämpi, eheämpi olotila josta lähtöisin toimia.

Nia pistää kovasti kapuloita huolien, järkytyksen ja jännityksen rattaisiin. Minä ohjaajana laitan lisää pökköä pesään luottamuksen ja huolettomien kohtaamisten puolesta. On #vaakakapina ja #kehonvallankumous, on #dancingthroughlife ja #tanssionparastaliikuntaa – vertaistukea muodossa jos toisessakin, kunhan sitä jaksamme ja muistamme hakea. Kuten totean kotisivuillanikin:

Tanssi ja liike eivät ehkä paranna kaikkia kasvu- tai muita kipuja kädenkäänteessä, mutta ne tuovat usein kuitenkin helpotusta – laittavat elinvoiman liikkeelle, sulattavat sen myötä ehkä jotakin sisimmässäkin.

Pehmeä sisusta ei edelleenkään ole pahasta, sen puolesta puhuminen ei edelleenkään kyvyttömyyttä kapinoida kaltoin kohtelua vastaan. Riemu ja vapautuminen vasta vallankumouksellista onkin.

#silmätauki #dancingthroughlife #choosepleasure

*

La 30.9 ohjaan Studio Fonilla syksyn ensimmäisen Fit by Nia-teemalauantain klo 12-14. Sähköpostitse viimeistään 29.9 ilmottautuen osallistut EarlyBird-hintaan eli 25e (ovelta 30e). Luvassa kehonhuoltoa, virkistystauko ja Nia-tunti. Sopii myös uusille uteliaille!

Musta sopii kuvaan

Se on siinä.

Hei Turku, hei Suomi.

Sunnuntai alkaa Hampurissa lempeässä auringonpaisteessa; ilmassa on sadepäivien jälkeistä kirpeyttä. Kuluneen viikon aikaiset aamut ovat vaikuttaneet vuorokausirytmiini ja olen hereillä kauan ennen isäntäväkeäni. Viikon mittainen koulutus näkyy pehmeytenä kasvoillani, tuntuu rentoutena kehossani.

Tänä syksynä tulee kuluneeksi 13 vuotta siitä, kun astuin Nia-polulleni. Toivoin Black Beltin juhlistavan tätä sykliä ja samalla avaavan uuden – ja juuri näin on päässyt käymään. Mustaa vyötäni ei kuitenkaan sinetöinyt perjantainen päättäjäisseremonia. Tulikokeeksi nousi se, miten suhtaudun maailmalta ja kotikaupungistani saapuviin uutisiin.

*

Tavoitin läheiseni nopeasti, kehotimme toisiamme varovaisuuteen ja kerroimme välittävämme. Perjantain ja lauantain välisenä yönä näin levottomia, vihaisia unia. Heräsin miedossa shokissa ja mietin mikäli Annin aamuiselle Nia-tunnille menemisessä olisi mitään järkeä. Päätin lähteä.

Matkalla eksyin. Jouduin kysymään paikallista apua kolmesti, ja joka kerta minua ohjeistettiin ystävällisesti. Sivukadulla törmäsin yllättäen koulutuksessa tutustumaani uuteen vanhaan ystävään, ja pääsimme halaamaan vielä kertaalleen. Löysin perille, vain hitusen myöhässä. Tunti oli hädintuskin alkanut, kun huomasin oloni jo kohentuneen – sitten muistin.

Vapauttaakseen stressiä, muuntaakseen traumaa muutkin eläimet liikkuvat, ravistelevat. Eivät unohtaakseen tai kieltääkseen tapahtunutta, vaan pysyäkseen yhteydessä totuuteen: sydän lyö edelleen, elossa ollaan. Elinvoiman liikkeelle pistäminen auttaa pysymään järjissään järjettömyydenkin keskellä.

Koin tunnilla laajan skaalan tunteita. Mikään niistä ei tuntunut liian suurelta, sillä pääsin samantien purkamaan ja ilmaisemaan niitä liikkeiden ja eleiden myötä. Pukeuduin valkoiseen ja keltaiseen ja punaiseen – ja musta vyöni sai edustaaa sekä surunauhaa että elämäniloa saavutuksesta. Annoin keholleni kokonaisvaltaisen mahdollisuuden osallistua asioiden käsittelyyn. Paine korvien välissä laski, möykky vatsassa suli. Ei tätä välttämättä kertaheitolla auki tanssittu, mutta se ei olekaan oleellisinta. Oleellista on muistaa, mitä voin tehdä ollakseni ihmisiksi sanaparin laajimmassa merkityksessä.

*

Tunnen syvää kiitollisuutta Niaa ja Nian arkisen yksinkertaisia, syvästi kehoon pohjautuvia työkaluja kohtaan. Olen kiitollinen tapaamistani upeista ihmisistä, jotka ovat syvästi autenttisia, kehollisesti tietoisia ja halukkaita harjoittelemaan rakkaudellisten valintojen tekemistä hetkestä hetkeen parhaansa mukaan. Se, että maailmalle hajaantui kolmisenkymmentä hereillä olevaa ihmistä helpottaa oloani. Ennen kaikkea olen juuri nyt kiitollinen kouluttajani ja ystäväni Ann Christiansenin osaamisesta ja tuesta. On ollut ihanaa päästä seuraamaan häntä vuorovaikutuksessa omien vakiotuntiensa tanssijoiden kanssa. Siinä kaikessa on jotain hyvin tuttua. 🙂

Enää kaksi sanaa: tanssimisiin, ystävät.

*

Ohjaan Logomon Suuri sydän-tapahtumassa Nia 5 stages-tunnin la 26.8. Lisätiedot http://www.suurisydän.fi

Studio Fonin maanantaitunnit alkavat ma 28.8. Drop in. Kertamaksu 10e, 5x-kortti 42e. Uutuutena opiskelijoille, työnhakijoille, eläkeläisille ja vanhemmuuslomalaisille lukuvuoden voimassa oleva 10x-kortti 68e.

*

Niin monta kehos ja persoonallisuutta -ja hymy yhdistävänä tekijänä.

Niin monta kehoa ja persoonallisuutta – ja hymy yhdistävänä tekijänä.

 

Kyllähän juhlaan tarvitsee pukeutua.

Kyllähän juhlaan tarvitsee pukeutua. 🙂

 

Terveisiä täydenkuu-uun jameista!

Täydellinen elokuun auringonlasku Littoistenjärvellä.

Täydellinen elokuun auringonlasku Littoistenjärvellä.

Olihan se pitänyt arvata: kuutamotanssit järvenrannalla ovat mitä parhain tapa laskeutua uuteen arkeen. Arjen taas ymmärsin alkaneen tänä aamuna – olkoonkin, että säännölliset tunnit alkavat vasta loppukuusta, vaan eihän tämä enää lomaa ole. Ajatukset kulkevat eteenpäin kohti syyskautta, ensimmäinen Nia-palaverikin on jo vyön alla. Ja vyöstä puheen ollen: mustahan se jo edessä siintää – eikä sekään ole lomaa sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan jotain jopa lomaa parempaa! 😀

Kotisivuiltani löytyy nyt päivitetty info kaikista tähän mennessä lukkoon lyödyistä tapahtumista ja tunneista – lisääkin saattaa vielä tulla. Pieni osa minusta on toisinaan vielä hieman haikea siitä, etten palaakaan osaksi Arbiksen hauskaa tiimiä. Suurin osa minusta tietää taas eilisten jamien jäljiltä, että olen jo osa maailman parasta yhteisöä: tanssivaa ja tiedostavaa, hilpeää ja henkistä Nia-porukkaa. Kiitos kollegoilleni, ja harrastajille. Märkä rantahiekka tuntui lopulta viileältä jalkapohjissa, vaan lantio ja alaselkä pehmenivät. Täysikuu taisi tosiaan viedä jotain mennessään, kun sille eilisen fokuksen myötä luvan annoimme. Oli aika luopua tähän mennessä kerääntyneestä tunnetaakasta. bone sigh arts-taiteilijan sanoin:

perhaps
perhaps power is letting go of the grip of the past and standing empty handed facing the future.

Jatkakaamme! ❤

Lopulta kuukin nousi. Suoraan sitä kohtaanhan me olimme tanssineetkin.

Lopulta kuukin nousi. Suoraan sitä kohtaanhan me olimme tanssineetkin.