Viimeisen tanssin viisaus

Ulkona sataa. Viime kirjoituksesta on niin kauan, etten enää muistanut blogini salasanaa.
*
Muun muassa Niassa puhutaan toisinaan aloittelijan asenteesta (eng. beginner’s mind), mielentilasta joka mahdollistaa ennakkoluulottoman asennoitumisen edessä olevaan tilanteeseen, tietoon, ihmiseen. Tiistain tunnilla juhlistin avoimuutta oppia jotain (uutta) riippumatta siitä, miten tuttu jokin liike tai rutiini on. Maanantain tunnilla olimmekin olleet syklin toisessa päässä: valmiina luopumaan, jättämään hyvästit – tanssimaan viimeisen tanssimme. Tanssi taisi kai ennemmin käydä kenraaliharjoituksesta kuin kirjaimellisesti viimeisestä, vaan myönnän: loput ovat olleet mielessäni viime aikoina. Taas kerran elämäni näkyy ohjaustyössäni, aivan kuten Nia niin usein arjessani.

Kuunvaihteen myötä melkein kymmenen kuukauden pestiksi venynyt alunperin runsaan kuukauden suunnittelijasijaisuus ruotsinkielisen työväenopiston, Åbo Arbiksen, toimistossa päättyy. Minusta on pidetty aivan äärettömän hyvää huolta ja työtehtäväni ovat olleet selkeästi rajatut. Minulla on ollut mukavasti sekä vaikutusvaltaa, sosiaalista kanssakäymistä että elämäni toistaiseksi suurin säännöllinen kuukausipalkka (vaikka osa-aikaisena olen keväällä töissä ollutkin). Olen ruotsinkielistä sananlaskua mukaillen tavallaan saanut sekä säästää että syödä kakkuni – nauttia vakituisista tuloista joutumatta jättämään täysin sydämeni polkua. Esimerkiksi musisointi on jäänyt pienemmälle, vaan toisaalta ajanjakso on ollut yhtä hetkessä elämisen juhlaa, sillä muulle ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa. Haikeutta olen jo ehtinyt päättyvästä työsuhteesta tuntea, nyt huomaan tämänkin: kun toimistotyöni to do-lista lyhenee lyhenemistään ja vapaus häämöttää horisontissa, oloni kevenee kevenemistään. Tähän liittyy myös se viimeisen tanssin viisaus: nauttimista siitä, mitä on. Luopumista siitä, mitä ei ehdi saada valmiiksi.

Samalla, kun olen totuutellut ajatukseen arbiksettomammasta arjesta, olen koiravahtina siirtynyt koirattomasta elämästä koiralliseen ja takaisin. Samanaikaisesti eräs ystävä kutsuttiin aivotutkimukseen hämärän löydöksen takia (kyseessä oli väärä hälytys). Toisesta tuli äiti (tervetuloa maailmaan, uusi ihminen; hyvästi vanha elämä). Fuego Lounge ilmoitti lopettavansa toiminnan Martinkadun salissa (kiitos Vestalle ihanasta yhteistyöstä).

Punaisena lankana ajatuksissani kulkee tuore kokemus siitä, miten jostain luopuminen luo tilaa jollekin toiselle. Sen muistaminen, että vaikka kuinka teen parhaani, tulee todennäköisesti aina olemaan asioita jotka jäävät puolitiehen, tai tekemättä kokonaan. Tämän hyväksyen huomaan kulkeneeni täyden ympyrän, päätyneeni takaisin lähtöruutuun, aloittelijaksi aloittelijan paikalle.

Uudelle avoimena kiitollisuus korostuu. Pitkän talven ja hitaan kevään jälkeen taidan olla heräämässä eloon yhtä yhtäkkisesti kuin puut ympärilläni viime viikolla. Tervetuloa takaisin, yrittäjyys ja yritteliäisyys. Teitähän ehti tulla jo ikäväkin.
*
Kevätkauden viimeiset Nia-tunnit Studio Fonilla ma 5.6, Fuegolla ti 6.6 ja sokerina pohjalla Littoistenjärven rannalla ke 7.6. Lisätiedot kotisivuiltani, jotka nekin taas hieman nahkaansa loivat. Astukaamme kesään!

Ellemme_square.jpg

 

 

 

Muista juoda tarpeeksi, sanoi äiti aina kun lähdin baariin

 

keep-calm-and-drink-more-water

Muista juoda tarpeeksi, sanoi äiti aina kun lähdin baariin.
Lauseesta voi vetää vaikka millaisia johtopäätöksiä, joten todettakoon samantien että a) minussa on aina ollut lähes absolutistin vikaa, b) olin nuoruuteni baari-illoissa usein kuskina, c) kävin baarissa tanssimassa. Ja, d) äitini on huumorinaisia, tahattomastikin.

Teen tästä pisarasta asiaa, sillä vedenjuonti nousi puheeksi erään oppilaan kanssa vastikään. Olenhan minä(kin) kuullut ne miljoona eri suositusta siitä, miten paljon ja missä vaiheessa päivää ja missä suhteessa ruokailuun ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen tätä luonnon vaatimatonta voimajuomaa kuuluu kuluttaa. Suositusten seuraaminen – ja se itselle parhaimman vaihtoehdon etsiminen – on ollut vähän eri asia. En itse juo Nia-tunnin aikana ollenkaan, mutta koska tässä on kyse nimenomaan juomisesta, niin ei siitä nyt enempää.

Vesibuumi sai alkunsa kun talouteemme muutti kesällä kirja, joka pisti juomistottumuksemme uuteen uskoon. Tai, toisin sanoen: muistimme sen avulla taas miten pirun loogista on että olio joka koostuu 75 % vedestä pysyy tervee(mpä)nä kun tämä myös muistaa täyttää vesivarastojaan. Saksalainen Hausmannini (jonka hyppösiin Faridun Batmanghelidjin Wasser, die gesunde Lösung –kirja sattumalta päätyi) vakuuttui kirjan sisällöstä niin, että jätti teenlitkimiset lähes täysin sikseen ja demppasi veden ja suolan avulla heinänuhaansa ennennäkemättömin tuloksin – se ei puhjennut ollenkaan. Ja me asuimme siis keskellä niittyä suurimman osan kesästämme.
Tästä hitusen vaikuttuneena päätin ottaa äitini neuvosta uudestan vaarin (Hausmannini tosin väittää että se joka veden juomisen tärkeydestä eniten puhuu, on isäni). Työpöydälläni seisoo nyt lasinen litran pullo jonka täytän ja tyhjennän työpäivän aikana. Mitta on tarpeeksi selkeä ja helposti toteutettava: tähän osaan ja jaksan sitoutua minäkin. Vaikea tässä tietenkin arpoa että mikä kaikki on viime aikoina vaikuttanut mihin – hoidetun anemian jäljiltä normalisoituneilla veri-arvoillakin on varmasti sormensa tässä pelissä – vaan enpä ole yli vuoteen kokenut mitään lähelläkään flunssan kaltaista, ja naistenvaivatkin ovat pysyneet kuosissa. Laitetaanko veden piikkiin? Voisin laittaakin.

Jään mielenkiinnolla seuraamaan miten, ja jos, vesileikit vaikuttavat myös kaamoksen tuomiin jaksamis- ja tunnetiloihin. Mut hei, in the meantime: seuraan äitini neuvoa, ja juon tarpeeksi. Ihan näin baarittakin. Entä sinä? 🙂

*

Myös yllämainittua kirjaa ja sen kirjoittajaa ollaan tyypillisesti kritisoitu (tieteellisen) näytön puutteesta. Ymmärrän noin yleisellä tasolla tieteellisen näytön toisinaisen tarpeen, enkä pidä minäkään siitä että ketään ohjeistetaan hatarin perustein tekemään yhtä tai toista. Samalla ja ehkä varsinkin tässä tapauksessa mietin kuitenkin sitäkin, että vedenjuomiseen innostaminen ei varsinaiselta rahastamiselta kuulosta. Toki se joltakin yritykseltä voi pois ollakin, jos porukka pysyykin terveempänä, virkeämpänä ja toiminnallisempana näin pienen elämäntapamuutoksen avulla. Se onkin sitten jo hieman laajempi keskustelu.

*
Sekä, loppukevennys (tapahtui tosielämässä sekin):

drink-water-600x600

 

 

 

 

 

 

Tapahtui taas sattumalta, vai…?

Mimi&HappyGoddess_Signed

Viitisen vuotta sitten poimin kirppikseltä mukaan pari irtohyllyä, aikeina käyttää niitä maalausalustana innostuksen iskiessä. Nelisen vuotta sitten innostus iski, ja yhteen hyllyyn ilmestyi ylläoleva maalaus. Olen aina pitänyt kuvasta – hahmossa on jotain hulvattoman anteeksipyytelemätöntä. Ja sillä on helmetkin kaulassa!

Pari vuotta sitten keittiössä istuessani katseeni osui maalaukseen. Yhtäkkiä keksin, että kuvaa kuuluukin käyttää korttipakan kannessa – siis sellaisen oraakkelikorttipakan, miltä voi kysyä neuvoa tai muuten vain hakea uuttaa suuntaa ajatuksilleen. Hmm, mikäs oraakkeli tässä sitten on työssä? No, Happy Goddess, tietenkin!

Selailin muistivihkoja ja päiväkirjoja, kävin läpi runojani ja laulujeni sanoituksia löytääkseni sanallisia helmiä kortteihin painettaviksi. Niitä tuli yhteensä 52, kortti vuoden jokaista viikkoa kohti. Painatin muutamia testikappaleita, otin itselleni ja annoin ystävilleni kokeiluun. Hyvin toimivat!

HG_korttipakka

Sanottakoon tässä, että eivät kortit edelleenkään elämääni sanele – ihan itsenäisesti päätöksiä teen niiden syntymän jälkeenkin. Useimmiten nostan kortin huvikseni, joskus katkaistakseni korviensisäisen kierteen joka syystä tai toisesta ei tunnu kauhean rakentavalta.
Joitakin viikkoja sitten huomasin olevani juuri yllämainitun kierteen kaltaisessa, ja siinä aamuverryttelyn keskellä hamuilin pakastani kortin. Se sanoi:

The only way to lead a happy, creative life, is to lead a happy, creative life.

Kotimaiselle vapaasti käännettynä: ainoa tapaa elää onnellista, luovaa elämää on elää onnellista, luovaa elämää.
Kuulin pääni sisällä melkein napsahduksen ymmärtäessäni että näinhän se on. Sitten ajattelin jo, että olipa fiksusti sanottu. Viikkoa ennen olin hakenut Radio Vegan Sommarpratare-sarjaan juttelemaan jostain minua koskettaneesta, mutta kesähöpinääni ei valittu. Aamujumpan keskellä, erään tutun juuri aloittaman podcastin innoittamana, ajattelin että hei, mikä estää minua tekemästä ihan oman ohjelman jossa saan filosofeerata minulle keskeisistä ajatuksista. Koska kortteja on 52, ohjelman runko on jo valmis: satunnaisesti nostettu kortti viikossa, ja lauseen, runon tai sanan nostattamia ajatuksia ja tuntemuksia jakaen. Olen niin monta kertaa itse saanut tukea ja innostusta jonkun muun sanoista, joten ehkä nyt on jopa korkea aika antaa jotain takaisin.

Näin syntyi idea Minna & the Happy Goddess -podcastiin. Sattuneesta syystä sydämen viestit kulkeutuvat kuuleviin korviini edelleen useammin englanniksi, joten englannista aloitin tässäkin. Ensimmäinen osa sai tosi kannustavan vastaanoton, ja lisää on tulossa.
Nii et mites se nyt menikään? Ainoa tapaa elää onnellista, luovaa elämää, on elää onnellista, luovaa elämää.
Aurinkoa alkukesääsi!

*

PS – Turun Blue Belt-viikkoon on muuten tasan muutama päivä. Kotisivuiltani löydät viikon aikana järjestetyt kaikille avoimet tunnit, mikäli tekee mieli tulla tanssimaan Nia-kouluttaja Ann Christiansenin kanssa. Jollet ole nähnyt Annia vähään aikaan, suosittelen sitäkin lämpimämmin. Nainen täyttää 50 vuotta 9.6., ja ainakin omassa maailmassani hän on oiva esimerkki siitä, miten vanheta ja viisastua ilolla.

 

Keho, ystäväni – maistiasia ystävänpäivältä

Ann Christiansen kävi Espoossa ystävänpäivänä.

Nyt on villi viikko takana: Niaa seitsemänä päivänä putkeen (itse asiassa yhteensä kymmenen, kun huomioidaan edeltävä ja vielä tulevakin viikko). Muutaman tuplaohjauksen päälle vielä torstain modernin tanssitekniikan tunti. Kysytäänpä siis se ainoa kysymys, mikä tähän sopii: miltä nyt tuntuu?
Toistuva vastaus Nia-yhteydessä on useimmiten tyytyväisen lyhyt ja ytimekäs hyvältä, ja näin vastaan tänäänkin. Vaan, avataanpa kokemustani hieman.

Viime sunnuntaina tanssin Ann Christiansenin johdolla 4,5 tuntia. Erään kanssatanssijan askelmittari oli kerännyt samoilta tanssisessioilta yhteensä 10 000 askelta (luin äsken jutun roskakuskista, joka kertoi että hänelle työpäivän aikana kertyy 30 000 askelta samaan mittariin). Olimme lähes jatkuvasti liikkeessä – milloin vapaammin pyrähdellen, milloin askelia hioen tai niihin tutustuen; toisinaan lattiatasolla, muuten pystyssä.

Olen aiemminkin kirjoittanut pidempien Nia-treenien yhteydessä tapahtuviin ihmeparantumisiin ja ihme parantumisiin. Tällä kertaa varsinkin pehmeys ja rentous yllättivät minut. Lähes viiden tunnin liikkumisen jälkeen tunsin itseni kuin saunanlauteilta saapuneena ja kuitenkin paljon  pirteämmältä ja energisemmältä kuin mitä saunomisen jälkeen yleensä. Hartiat olivat taas hitusen rennompina, ja oli helpompi olla ottamatta kantaakseen koko maailman murheita. Lonkkanivelet tykkäsivät. Nauraa hekotin sekä syystä että syyttä; virtaa löytyi enemmän varmasti ihan senkin takia että elinvoima taas pääsi virtaamaan vapaammin kehossani. Ystävien, tuttujen kanssa tanssimisessa on siinäkin jotain ehdottoman eheyttävää. Pleikkareihin osallistui sekä konkareita että uusia uteliaita, ja uskallan väittää että kaikki saivat jotain tapahtumasta irti.

Henkinen helmi löytyi sekin kuten Nian ihmeellisessä maailmassa usein käy hassun yhteensattumaan kautta. Playshopia edeltävänä iltana luin itseni uneen Masaru Emoton The Hidden Messages in Water -kirjan äärellä. Viimeiset lukemani sanat alleviivasivat rakkauden ja kiitollisuuden tärkeyttä suhteessa myös ja ennen kaikkea omaan kehoon. Seuraavana aamuna Ann totesi pehmeästi veden lailla liikkuessamme, että rakkaus ja kiitollisuus omaa kehoa kohtaan on sekin tapa parantaa maailmaa. Näin.

Olen kuluneen viikon aikana vähän säädellyt tanssille antautumista energiatasoni mukaan, vaan puhtaan fyysisesti jokapäiväinenkään Nia ei tunnu kuluttavalta – ennemmin palauttavalta ja sopivasti liikuttavalta. Eri fokusten ja itsesäätelyn ansiosta voin aina painottaa lihastreeniä tai venytystä sen mukaan mikä tuntuu  milloinkin hyvältä.
Kaltaiseni introvertin yrittäjän suurin haaste lieneekin se palautuminen runsaasta (ja mukavasta) kanssakäymisestä. Kiireisimpinä hetkinä olenkin sitten vain entistä mahdottomampi tavoittaa puhelimitse, vastailen viesteihin viiveellä jos ollenkaan, ja kirjoittelen blogipostauksia jäsentääkseni kokemuksiani. Itseään voi rakastaa näinkin. 😀

Tanssimisiin taas!

*

PS – talvilomaviikolla 8 tuntikalenterista löytyykin vain (edit.) kolme tuntia: maanantainen Studio Fon-tunti, tiistaiNia Fuegolla ja huom! poikkeuksellisesti sunnuntaiNia Fuegolla klo 16:15-17:45.
Hiihtämään en lähde, mutta maisemaa vaihdan parisataa kilsaa itään päin. Family – important shit, man. 😉

Milloin sitä sydänpöksyissä tanssisi, ellei ystävänpäivänä?

Milloin sitä sydänpöksyissä tanssisi, ellei ystävänpäivänä?

 

Hyvien tyyppien kanssa on helppo heittäytyä - vaikka ilmakitarailuun!

Hyvien tyyppien kanssa on helppo heittäytyä – vaikka ilmakitarailuun!

Terveisiä sykähdyttävästä muotinäytöksestä!

Tadaa! Maailman ensimmäinen Si-Belle-merkkinen Nia-tanssivaate.

Tadaa! Maailman ensimmäinen Si-Belle-merkkinen Nia-asu.

Korkkasin sitten kuulkaas tiistaina catwalk-urani! Ystäväni Sibel Kantolan Si-Belle-brändi juhlisti ensimmäistä muotinäytöstään ja Catwalk of Life oli osa Naistenpankin järjestämää hyväntekeväisyysiltaa. Kaikki siihen osallistuneet mallit olivat tuikitavallisia ihmisiä – ja tavallisuudessaan huikean rohkeita ja upeita esitellessään heille vartavasten suunniteltuja asuja. Mukana oli esimerkiksi kuninkaallinen aamutakki, täydelliset housut, seksikäs bisnesasu, yhdeksänvuotiaan pojan itselleen suunnittelema glitter-liivi, ja hehkeät ja herkät karonkka- ja linnanjuhlapuvut, ja tietysti minulle suunniteltu Nia-asu. Olen nyt ehtinyt tanssittaa sekä pöksyjä että yläosaa ja uulalaa, hyvältä tuntui!
Kuten eräs toinen malleista muotinäytöspuheessaan totesi (kutakuinkin näin):
– Kaikki naiset tarvitsevat sisäisestikin kauniita ystäviä, jotka osaavat tuoda esille myös ulkoisen kauneuden.

Näin!
Ja kyllä, Si-Belle on käytettävissä myös sinun vaateteustoiveita varten, jos innostut. Tämän brändin Nia-vaatteita nähdään varmasti tanssilattioilla vielä lisääkin. 😉

Hyvää viikonloppua!

*

Rasmuksen glitterliivi esiteltiin Star Warsin tunnarin tahtiin.

Rasmuksen glitterliivi esiteltiin Tähtien Sodan tunnarin tahtiin.

Si-Belle on ranskaa ja tarkoittaa "niiiin kaunis".

Si-Belle on ranskaa ja tarkoittaa “niiiin kaunis”.

 

Olkoon voima, ja niin edelleen

Tähtitaikaa.

Tampereelta Turkuun tupsahtaessani kuljin kutakuinkin suoraan Kinopalatsin kello yhden Tähtien sota -näytökseen. Tai no, kodin kautta kylläkin ja pohtien jos tämä jo valmiiksi vaiheikkaan viikon jälkeen sittenkään oli hyvä ratkaisu. Oli se.

Jätän suosiolla elokuvan varsinaisen arvostelun siitä kiinnostuneille, mutta aivan yhtä elegantisti kuin uusin James Bond nostaa hattuaan menneisyydelle, niin tekee myös Star Wars: The Force Awakens. Hyvän ja pahan mustavalkoisen vastakkainasettelun sijaan tässä heräävään voimaan keskittyvässä kokonaisuudessa valokeilaan nousevat henkilöt ja elämänkohtalot. Kauniisti, koskettavastikin. Ja ennen kuin tästä teksistä sittenkin tulee se arvio jota en ollut kirjoittamassa: koin taas kerran elokuvateatterin pehmeällä penkillä oivalluksen.

Mietin, että jos ne (mielestäni merkityksettömät) vuonna 1999 ja 2000-alussa tehdyt Tähtien sota-osat olisivatkin jääneet tekemättä, ei tämäkään hanke ehkä tällaisenaan olisi päivänvaloa nähnyt. Olen toki nähnyt koskettavampia ja henkilökohtaisesti merkittävämpiäkin elokuvia, vaan juuri tähään elokuvakokemukseen liittyvä oivallus nivoutuu viimeaikaisiin keskusteluihin ystävän jos toisenkin kanssa.
Olemme pohtineet elämän suuntia ja Isoihin Asioihin – työhön, arkeen, parisuhteeseen – liittyviä kysymyksiä. Pintaan on noussut epäilyjä oman osaamisen, valmiuden tai luovuuden suhteen; syynissä ovat olleet sekä mahdollisuudet, velvoitteet ja valinnat. Toiveet ovat kohdanneet todellisuuksia, oletukset totuuksia. Lähestyvä vuodenvaihde kutsuu kai jollain tapaa tekemään tilinpäätöksiä menneen suhteen, asettamaan uusia tavoitteita tulevalle. Jotenkin tuo Tähtien sotaan liittyvä oivallus tuntuu kaiken tämän keskellä lohdulliselta ja maanläheiseltä: kaiken ei tarvitse olla viimeisen päälle tai tyydyttävän täydellistä saadakseen olla olemassa, saadakseen syntyä. Kaikella on paikkansa ja ellei, on todennäköistä että paikka hahmottuu ajan kuluessa, pölyn laskeutuessa.Tai, kuten Clarissa Pinkoa Estés toteaa Untie the Strong Woman -audiokirjassaan:

Getting each thing done imperfectly is often far more blessed to someone else, than us putting off completely the thing because it is not yet perfectly perfect.

Tehty palvelee jotakuta jo itsessään, täydellisyyden tavoittelu estää ehkä jo ensimmäisen askeleen. Taidan samalla tässä muistuttaa itseäni omasta trial-error-menetelmästä esimerkiksi musiikinteon suhteen – tietyt asiat eivät selviä kuin kokeilemalla, ja harvemmat ne ovat kertoheitolla valmiit ja täydelliset. Vahingot ja epäonnistumiset ne vasta ponnistuslaudan muodostavatkin, kun niiden jälkeen uskaltaa taas leikkiin ryhtyä. Rohkeutta ja valoa loppuvuoteen ja sen pyhiin itsekullekin!

*

Aina voimasta puheen ollen muistelen Tai Chi-treenejäni Rein Siimin johdolla vuosina 2006-2009. Muistikirja johon tein muistiinpanoja treenien yhteydessä tehtyjen visualisointien ja meditaatioiden jälkeen tai miniluentojen aikana kuuluu edelleen sieluni aarteisiin. Niissä puhutaan paljon juuri voimasta ja sen käytöstä. Kaikin voimin eteenpäin, sanoi Rein usein, ja niinhän se on. Välillä voimat riittävät kananmunan keittämiseen, väliillä maratoniin. Eikä noita keskenään ole tarkoitus vertailla ja mitata – todetaan vain että voimaa käytti kun sitä käytettäväksi oli suotu.

Ensi viikolla lähdemme ihme ja kumma taas kohti valoisampaa vuodenaikaa ja Dakinian ohjaukset ovat joulutauolla. Tanssimisiin taas tammikuussa 2016 – luvassa uusia rutiineja joiden seurassa itse vietän aikaa kömmähdellen ja siten koordinaatiokykyäni jälleen kasvattaen. ♥

Terveisiä pöydän takaa

Mii_Artist by the desk
Kävelin eilen kaupungilla. Kuljeskelin hoitamassa asioitani kaiken kauteen kuuluvan kullan ja kimalluksen keskellä ja huomasin nauttivani kaikesta kauniista. Katselin kalentereita ja kortteja sillä silmällä, ilahduin monestakin, ja sitten vielä syvemmin sen johdosta että kaiken tarjonnan keskellä joku valitsee minunkin kädentuotoksiani. Siinäpä kiitollisuuden aihetta kerrakseen!

Sellainenkin on tässä mielessä käynyt, että vaikka kulutusjuhla monella tapaa huipentuukin tässä kuussa, se ei mitenkään tarkoita sitä, etteikö liikkeellä olisi myös runsaasti antamisen aitoa iloa, ahneuden keskellä auttamista ja oikeaa välittämistä.

Tiedän, että inhimillisyys ja parhaansa tekeminen on useimpien arkea vuoden ympäri. Silti arvostan tätä samaa valotyötä vielä hitusen enemmän kun ulkona on pimeää ja (sosiaalisen) median melukylä toitottaa maailmanlopuista tavalla jos toisellakin. Aion nauttia väreistä ja valoista vastedeskin, ottaa hyvät toivotukset erittäin henkilökohtaisesti ja heijastaa niitä takaisin parhaani mukaan.

Valoa päivääsi. ♥

*

Ohjasvapaa ilta luvassa, eli helmet ja höyhenet on otettu esille. Ensin tosin käyn naapurintädin luona kaffella, kun kuulemma eilisistä 85-vuotisjuhlista on jäänyt nimpal kauhiast kakkui jälel. No, seuraan Punaisen Ristin banderollista eilen bongaamaani Löydä oma tapasi auttaa -kehotusta ja teen mitä tässä tilanteessa voin. Kampaan hiukseni ja lähden päiväkahveille. ☺

Korviin ripustettavia kauneuksia työn alla - helmet lasia tai puuta, ja höyhenet luonnollisen sulkasadon tuotosta.

Korviin ripustettavia kauneuksia työn alla – helmet lasia tai puuta, ja höyhenet luonnollisen sulkasadon tuotosta.