Tapahtui taas sattumalta, vai…?

Mimi&HappyGoddess_Signed

Viitisen vuotta sitten poimin kirppikseltä mukaan pari irtohyllyä, aikeina käyttää niitä maalausalustana innostuksen iskiessä. Nelisen vuotta sitten innostus iski, ja yhteen hyllyyn ilmestyi ylläoleva maalaus. Olen aina pitänyt kuvasta – hahmossa on jotain hulvattoman anteeksipyytelemätöntä. Ja sillä on helmetkin kaulassa!

Pari vuotta sitten keittiössä istuessani katseeni osui maalaukseen. Yhtäkkiä keksin, että kuvaa kuuluukin käyttää korttipakan kannessa – siis sellaisen oraakkelikorttipakan, miltä voi kysyä neuvoa tai muuten vain hakea uuttaa suuntaa ajatuksilleen. Hmm, mikäs oraakkeli tässä sitten on työssä? No, Happy Goddess, tietenkin!

Selailin muistivihkoja ja päiväkirjoja, kävin läpi runojani ja laulujeni sanoituksia löytääkseni sanallisia helmiä kortteihin painettaviksi. Niitä tuli yhteensä 52, kortti vuoden jokaista viikkoa kohti. Painatin muutamia testikappaleita, otin itselleni ja annoin ystävilleni kokeiluun. Hyvin toimivat!

HG_korttipakka

Sanottakoon tässä, että eivät kortit edelleenkään elämääni sanele – ihan itsenäisesti päätöksiä teen niiden syntymän jälkeenkin. Useimmiten nostan kortin huvikseni, joskus katkaistakseni korviensisäisen kierteen joka syystä tai toisesta ei tunnu kauhean rakentavalta.
Joitakin viikkoja sitten huomasin olevani juuri yllämainitun kierteen kaltaisessa, ja siinä aamuverryttelyn keskellä hamuilin pakastani kortin. Se sanoi:

The only way to lead a happy, creative life, is to lead a happy, creative life.

Kotimaiselle vapaasti käännettynä: ainoa tapaa elää onnellista, luovaa elämää on elää onnellista, luovaa elämää.
Kuulin pääni sisällä melkein napsahduksen ymmärtäessäni että näinhän se on. Sitten ajattelin jo, että olipa fiksusti sanottu. Viikkoa ennen olin hakenut Radio Vegan Sommarpratare-sarjaan juttelemaan jostain minua koskettaneesta, mutta kesähöpinääni ei valittu. Aamujumpan keskellä, erään tutun juuri aloittaman podcastin innoittamana, ajattelin että hei, mikä estää minua tekemästä ihan oman ohjelman jossa saan filosofeerata minulle keskeisistä ajatuksista. Koska kortteja on 52, ohjelman runko on jo valmis: satunnaisesti nostettu kortti viikossa, ja lauseen, runon tai sanan nostattamia ajatuksia ja tuntemuksia jakaen. Olen niin monta kertaa itse saanut tukea ja innostusta jonkun muun sanoista, joten ehkä nyt on jopa korkea aika antaa jotain takaisin.

Näin syntyi idea Minna & the Happy Goddess -podcastiin. Sattuneesta syystä sydämen viestit kulkeutuvat kuuleviin korviini edelleen useammin englanniksi, joten englannista aloitin tässäkin. Ensimmäinen osa sai tosi kannustavan vastaanoton, ja lisää on tulossa.
Nii et mites se nyt menikään? Ainoa tapaa elää onnellista, luovaa elämää, on elää onnellista, luovaa elämää.
Aurinkoa alkukesääsi!

*

PS – Turun Blue Belt-viikkoon on muuten tasan muutama päivä. Kotisivuiltani löydät viikon aikana järjestetyt kaikille avoimet tunnit, mikäli tekee mieli tulla tanssimaan Nia-kouluttaja Ann Christiansenin kanssa. Jollet ole nähnyt Annia vähään aikaan, suosittelen sitäkin lämpimämmin. Nainen täyttää 50 vuotta 9.6., ja ainakin omassa maailmassani hän on oiva esimerkki siitä, miten vanheta ja viisastua ilolla.

 

Terveisiä 5 stages -koulutuksesta: Nia teki sen taas

Nia-5-Stages-Jan-Jensen

Nia 5 stages kuvakielellä. Kuva: Jan Jensen

Onhan tämä koettu aiemminkin: toiveikkaat odotukset Nia -koulutuksen suhteen ja jälleennäkemisten iloiset perhoset pyörimässä vatsanpohjassa. Maanantaina olin tulevasta Nia 5 stages-koulutuksesta jo niin tohkeissani, että olin hilkulla toivottaa oppilailleni iloista loppuviikkoa ja kertoa että olin matkalla viikonloppukurssille. Jos viikonlopuissa on uudellensyntymiseen taikaa, olen tainnut kokea niitä kourallisen ihan muutamassa päivässä.

Matkustin säkenöivässä seurassa Turusta Tukholmaan maanantai-iltana, ja Tukholmasta Skoonen Höganäsiin tiistaina. Vasta kotimatkalla eilen tulin katsoneeksi karttaa ja tajusin miten etelässä tulikaan käytyä – ilmankos kesä tuli vastaan kukkivine syreeneineen ja keltaisine rypsipeltoineen. Aistit taisivat aueta jo matkailusta.

Saavuimme Jonna Beldtin Nia Studiolle etuajassa, ja saimme siis rauhassa hiplata Soul Of Jivan ihania tanssivaatteita (jep, jotain tarttui mukaankin).

 

13248355_10153605011066439_791195076455828562_o

Nia Studion tilpehöörinurkka. Kuva: Laura Hellsten

Noin muuten oli käymässä vähän samalla tavalla kun usein elokuviin mennessäni: siinä vaiheessa kun liput ja popkornit on ostettu olen tavallaan jo unohtanut että kokemukseen kuuluu vielä se elokuvakin. 😀

Kurssi alkoi epävirallisesti Debbie Rosaksen pitämällä tiistai-illan Nia-tunnilla, ja sen ollessa ohi tuntui melkein siltä kun olisin voinut lähteä kotiin. Debbiellä on nähtävästi uusi rutiini työn alla ja siinä yhdistyy toden totta se music, movement & magic, mikä Niassa on ainutlaatuista. Iholle jäi afterglow, jälkihohto, joka oli aistittavissa miellyttävänä latautumisena, lähes sähköistettynä tietoisuutena eri kehonosista. Nimensä mukainen Ultimmmate Nia experience, vai? Jotain sen kaltaista.

After Debbie's class in Höganäs

Henkilökohtaista Nia-historiaa vasemmalta oikealle: Laura Hellsten, eka oma opettajani. Ann Christiansen, vakiokouluttajani. Debbie Rosas, Nian perustaja ja kehittäjä. Ja minä, tyylilleni tunnollisena pirskahtavan hikisenä 😀 Kuva: Laura Hellsten

Keskiviikko ja torstai olivat täysiä kurssipäiviä kahdeksasta kuuteen. Käytäntö ja teoria, henkilökohtaiset kokemukset ja avoin oppimisympäristö nivoutuivat taas upeasti kokonaisuudeksi jota oli helppo ja innostava seurata.

5 stages -ohjelma itse on yksinkertaisuudessaan nerokas. Se perustuu ihmisen viiteen kehitysasteeseen jossa virtaava, vapaampi liike muuntuu ryömimisen, konttaamisen ja kyykyn eli seisomisen kautta kävelyksi. Tuntikonsepti on musiikiton, ohjeistukset selkeitä ja sisältö jälleen kerran muokattavissa jokaisen ainutlaatuisten tarpeiden mukaan. Muoto säilyy kerrasta toiseen, vaikka painotus tai teema vaihtelee aivan kuten Niassakin.

Jotenkin tuntui siltä, että olimme tässä Niankin ytimen äärellä. Siinä missä Nia kutsuu aistien tanssiin ja leikkiin musiikin avulla, 5 stages keskittyy somaattisen kokemuksen voimaan. Hiljaisuudessa ja pehmeän ohjauksen avulla huomio ohjautuu kuin itsestään omaa kehoa, omaa tekemistä kohti. Tilaa omalle kokemukselle on runsaasti ja perusNia-tunnista ratkaisevasti eriävällä tavalla. Lähin liikekokemukseni on Fuegolla kokemani taitavasti ohjatut Yin Yoga -tunnit. 5 stages on vaan dynaamisempaa, ja vapaampaakin, hitusen (huomio, sinä liiallisesta vapaudesta ahdistuva: saat kyllä tarpeeksi suuntaa antavia ohjeita tunteaksesi itsesi tälläkin tunnilla turvalliseksi).

13260144_10153931617493145_7187331302900775448_n

Koulutustilanne päällä. Debbie Rosas keskellä kuvaa turkoosissa housuissa. Kuva: Ann Christiansen

Debbie Rosaksen olen tavannut koulutustilanteissa joitakin kertoja; tätä ennen Hampurissa vuonna 2006, Portlandissa vuonna 2010 ja Lontoossa vuonna 2013. En voi sanoa olevani henkilökohtaisesti hänen kanssaan mitenkään läheinen, vaan tosiasia on kuitenkin tämä: hänen elämäntyönsä Nian ja 5 stages -ohjelman parissa on huimaa, ja tunnen häntä kohtaan sekä suurta kunnioitusta että kiitollisuutta.
Kaiken hehkutuksen lomassa koen tässä yhteydessä tärkeää todeta, ettei kyse ainakaan omalla kohdallani ole minkään asteen henkilöpalvonnasta. Nian kehittäjän ihmisyys ja inhimillisyys tulevat toistuvasti näkyviin eri tavoin, ja hyvä niin. Tässäkin tapauksessa on viisaampaa katsoa sormen osoittavaan suuntaan kun jäädä tuijottamaan osoittavaa sormea, vaikka osoittaja fiksu ja filmaattinen onkin. 🙂
Se, mitä sieltä osoitetusta suunnasta sitten löytää, lienee yhtä henkilökohtaista kuin mikä tahansa muukin liikuttava kokemus. Jotenkin omani kiteyttää mainiosti ne kotimatkani varrella, Portsan Tuulenpesä-liikkeen ikkunasta bongaamani viisi patsasta nimeineen. Ne olivat Irrottautuminen omasta kuvasta, Yltäkylläisyys, Hyväksyminen, Luottavaisena sekä Heittäytyminen. Kas, siinä taas kasvua kerrakseen.

LauraAnnochMinna 5 stages

Ihana Laura, ihana Ann, ja ihana minä. Kuva: Jonna Beldt.

*
Kohta onkin jo seuraavan paikallisen Nia-seikkailun aika! Ann Christiansen vetää Nia Blue Belt -koulutuksen Turussa, Studio Moven rempatuissa tiloissa (entinen Mikaelin kirjasto). Täältä löydät koulutusviikon kaikille avoimet tunnit.

Kyykkimisen jalo taito

Kyykky_BäckeniLappland_SIGNED

Lapin luonnossa kyykkiminen tapahtuu kuin itsestään.

Riemastun valtamediasta yhä useammin löytyvistä varsinkin kehon toimintaan ja liikuntaan liittyvistä jutuista. Usein jo siitäkin syystä, että niissä kerta toisensa jälkeen todetaan jotain, jonka kohdalla voin taas kerran hihkaista “aaaa, totakin me tehdään Niassa!!”. Tähtiinhän tämäkin oli kirjoitettu: nimittäin se, että samassa Turun Sanomien numerossa jossa tiistaina (17.5.2016)  esiteltiin Teesalonki-toimintaani oli juttu  kyykkimisestä.

Kyykkyyn – ja lepo! -artikkelissa (joka netissä on piilotettu verkkotunnusten taa) haastateltiin fysioterapeutti Matti Melasta jonka sanat olisivat yhtä hyvin voineet tulla Nia-ohjaajan suusta:
– Nivelet on rakennettu liikkumaan määränsä mukaan. Jos tuota määrää ei käytä, joku kohta nivelessä alkaa ennen pitkää panna vastaan.

Kyykyistä on kirjoiteltu viime vuosina jonkun verran. Yleensä ne esitellään tehokkaana reisijumppana tai niitä myydään pakaroiden kiinteyttäjinä, mikä kai on ihan hyvä sekin. Vaikka itse olen kyykkinyt tietoisemmin jo kymmenisen vuotta, huomaan tätä kirjoittaessani ajattelevani myös kyykkyyn liittyviä halveksuvia tai vähintään ennakkoluuloisia mielleyhtymiä. Top kolmeen kuuluvat (kärjistäen) nämä: lapsethan ne kyykkii, tai naiset pissalla, tai kaukomaiden iloiset kansalaiset. Ja eikö ihmisen kyykyttäminen ole häpeällistä toimintaa?
Syystä tai toisesta kyykkyilyllä ei yhteiskunnassamme ainakaan toistaiseksi ole selkeästi hyväksyttävää statusta, puhumattakaan että se nauttisi yleisestä ihailusta tai arvostuksesta. Valitettavasti tämä näkyy myös harmittavan yleisenä kipuiluna monen länsimaalaisen lonkkanivelissä ja selässä.

Melanen suositteleekin Matti ja Maija Meikäläisiä hakeutumaan ennakkoluulottomasti takaisin kyykkimisen pariin. Suositusta noudattanut toimittaja toteaa kolumnissaan kyykkimisen olevan toisaalta yllättävän raskasta, mutta että esimerkiksi selkä selkeästi tykkää. Tiedän tunteen.
Mieleeni on jäänyt kerta Nia-polkuni alkutaipaleelta, kun erään viikonlopunmittaisen tapahtuman jälkeen huomaamattani kyykistyin nostaakseni jotain lattialta, sen sijaan että olisin kurkottanut kättäni selkääni taivuttaen. Muistan ajatelleeni että näin haluan käyttää kehoani, tällaiseen sulavuuteen haluan kyetä loppuelämäni.

Nia White Belt -koulutuksen myötä yksinkertainen 5 stages-harjoitus vakiinnutti paikkansa aamurutiineissani, eli kyykistelen itseni myös hereille. Todettakoon, että niinä päivinä kun tämä jää väliin, olo on paljon jumisempi. Mitään tiettyä ohjelmaa mukavan kyykyn saavuttamiseen ei tietenkään tarvitse seurata – sitä pitää vain harjoitella. Allaolevaa kuvaa katsoessa pohdin sitäkin, että kyykkyilyn vieraus voi näillä leveysasteilla (taas kerran) johtua ihan siitäkin, etteivät sääolosuhteet siihen kauheasti esimerkiksi talvisin kannusta. Onneksi voi kuitenkin kyykkiä sisätiloissa, kesäisin pihalla – ja ellei missään muualla, niin ainakin edes jollain liikuntatunnilla (tervetuloa Niaan 😉 ).
Itse kyykin läppärin tai maalaustelineen äärellä, kenkiä sitoessa ja välillä tuolillakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lapsen kanssa kyykyssä pääsee olemaan kasvotusten. 🙂

TS:n jutussa Melanen painottaa, että matka kohti mukavaa kyykkyoleilua on yksilöllistä – ensin voi olla haastavaa edes kuvitella kyykistyvänsä. Jo kyykkyynpäin hakeutuminen on kuitenkin kotiinpäin.
– Vaikka takapuoli jäisin ensin puolen metrin päähän maasta, joka paikka kiristäisi ja kolottaisi ja vaikka asentoa pystyisi pitämään aluksi vain viisi sekuntia kerrallaan, silti kannattaa lähteä kokeilemaan, toteaa Melanen rennosti kuvitetussa jutussa.

Kuvituksesta puheen ollen – oletin, etten löytäisi kätköistäni mitään fiksua kyykkykuvaa, mutta onnekseni olin väärässä. Ja todettakoon muuten, että ne eksoottisissa paikoissa käymälöitä edustavat reiät maassa tai lattiassa, joihin itsekin totuuttelin asuessani Senegalissa joitakin kuukausia vuosia sitten… minulla on niitä oikeasti välillä ikävä.

Kyykky, hau ai lav juu.

Nia_Turku-4915

Versio kyykystä Nia-tunnilla.

 

*

PS Ensi viikolla olen Nia 5 stages-koulutuksessa Ruotsissa Nian kehittäjän Debbie Rosaksen ja Nia-kouluttaja Ann Christiansenin kanssa – syksyllä tämä näkynee myös tuntikalenterissani. 🙂

Mitä sinä muistat Nia-tunnilta?

 
Helsingissä päin Nia-tuntia kuvailtiin vastikään taideteokseksi. Aurajoen varrella taas tuli äskettäin tällaista vastaan:

– Hei, anteeks, hei… ootko sä se ihana tanssiopettaja, se Nia-ohjaaja, olethan? Siis voi että, kävin sun tunnilla kokeilemassa kerran, ja halusin vaan sanoa että musta oli niiiin ihanaa; ohjaan välillä lapsia itse, ja se teki muhun niin vaikutuksen, sun ohjaus, oon hehkuttanu sitä muillekin, mulle jäi varsinkin niin mieleen että ei aina tarvi sanoa “oikealle” tai “vasemmalle”, vaan voi vaan sanoa “Aaaaah!”.

Itse mieleeni on jäänyt ikäiseni nivelreumainen mies, joka Niassa huomasi pystyvänsä liikkeisiin jotka luuli olevan jo omalta osaltaan menetettyjä kokemuksia. Ja nainen, joka lonkka- ja polviproteesillaan yllätti itsensä täysin pysyen tolpillaan koko tunnin – ja palasi Nian pariin viikko toisensa jälkeen. Muistan myös 83-vuotiaan naisen, joka ensimmäisen Nia-kokemuksensa jälkeen otti minua käsivarresta ja sanoi:
– Olin niin rento tuossa loppurentoutuksessa että oikein liikutuin!

Lukemattomia ovat myös ne kerrat kun olen loppuvenytysten kohdalla itse liikuttunut silmäillessäni salillista liikkujoita jotka selkeästi ovat kääntäneet katseensa sisäänpäin. He kuuntelevat omia tarpeitaan ja vähät välittävät siitä, mihin asentoon naapuri taipuu tahi ei. Tuossa taitaa pulpahtaa pintaan se henkilökohtaisesti ensimmäinen ja edelleen ehkä suurimman vaikutuksen tehnyt asia Niassa: sallivuus. Kokemus siitä, että minä saan olla minä. Saan osata tai olla osaamatta, ja kaikesta huolimatta olen tervetullut liikkumaan – leikkimään. On sallittua tykätä itsestään sellaisena kun on. Tai ainakin harjoittaa kehoaan kohtaan sellaista hellyyttä kuin kulloinkin osaa, osoittaa itseä kohtaan sellaista kiitollisuutta mikä milloinkin on mahdollista.

*

Tästä tulee muuten mieleeni Nyt-liitteestä äsken lukemani juttu pyöreempien vartaloiden esilletuomisesta ja sen esille nostama #bodypositivity -risuaita. Jutussa mainitaan nimekkäitä nuoria naisia jotka tietoisesti tuovat vähän variaatiota edelleen melko kapeaan ihannevartalomaailmaan. Lienee väkinäisen toimittajamaista miettiä, jos sallivuudessakin voi mennä liian pitkälle; että tarkoittaako sallivuus laiskuutta ja rapistumista, niin fyysistä kuin henkistäkin.
Se, että julistaa tykkäävänsä itsestään ja oikeasti tarkoittaa sitä on mielestäni terveyden merkki. Kun suhde kehoon ja itseen on kunnossa, osaa ihastella kaikkea siihen mihin on kykenevä, riippumatta siitä millaiselta se kulloinkin näyttää.

*

Tiedostan, että tässäkin tekstissä äänessä on perusterve 36-vuotias, joka laskee edelleen harmaat hiuksensa yksitellen. Katsottavaksi jää, miten itse toimin kehon hitaasti vanhetessa. Pakko tosin sanoa, että melko hyvät eväät tykätä itsestäni iästäni riippumatta olen kuitenkin mukaani todennäköisesti pakannut. ☺

Ja hei, PS – vapaatanssi-innokkaat… viikonloppuna Studio Fonissa tanssitaan 5 rhythmsin tahtiin! Koska itse ohjaan Kemiössä lauantaina ja Taivassalossa sunnuntaina, ehdin paikan päälle vain perjantaina… mutta lupaavalta vaikuttaa teema: Trust Your Body, Trust Your Soul. Lisätiedot löydät täältä. ☺

Näin sanoi Caroline Caldwell kuulemma Twitterissä.

Näin sanoi Caroline Caldwell kuulemma Twitterissä.

 

Ihme parantumisia

Kas tässä yksi Nian ydinajatuksista: Through movement we find health.
Terveys on liikkeestä kiinni, näin lennokkaasti suomennettua. Mietitäänpä.

Oli se kerta vuosia sitten, kun lensin Nia -koulutusviikonloppua varten Hampuriin puolikuntoisena. Koska kyseessä ei ollut vilustumista vakavammasta, päätin että osallistun työpajoihin kaikesta huolimatta – ottaisin vain niin maltillisesti kun osaisin, keskittyisin kuuntelemaan kuntoani, harjoittelisin hidastamista. Parissa päivässä olin parantunut kaikista orastavista oireista, ja palasin kotiin terveempänä kuin lähtiessäni.

Oli se kerta vastikään, kun vaivaisenluu vihoitteli vasemmassa jalassa. Takana oli viikko jonka aikana olin vimmatusti astunut päkiän ja varpaiden varaan ja ottanut käyttöön ne saappaat jotka ovat niitä toisia vähän ahtaammat.
Jalkani muoto on tuttu sekä mummilta että äidiltä. Nian myötä omani on kuitenkin parantunut huomattavasti – kipua tunnen yleensä vain ylirasituksen tai huonojen kenkien myötä, ja tätäkin harvoin. Ryhdyin siis tutkimaan askellustani: jos taitan jalkaterän toistuvasti jyrkästi, vaivaisenluu valittaa. Otin muutaman minuutin löytääkseni uuden tavan astua taaksepäin päkiäni varaan – ja keskittyessäni sen löysinkin. Kas: kantapään ei tarvitsekaan nousta yltiökorkealle, ja painopiste voikin olla keskellä päkiää. Vaivaisenluu lopetti kiukuttelunsa siihen.

Sattuneesta syystä pohdin vastikään myös mahdollisuutta loukkaantua Niassa. Kerran, vuosia sitten, näpäytin vauhdin huumassa varpaani lattiaan sellaisessa kulmassa, että varvas pahoitti mielensä oikein toden teolla. Toissapäivänä oikeassa lonkassani rusahti eräässä sivupotkussa niin pahasti, että vaikka tanssi jatkuikin silmää räpäyttämättä loppuun asti, mieleni pidätti henkeään ja seurasi silmä kovana aistimuksiani. Näin jälkikäteen ja nyt jo 88 % toipuneena (ja kyllä, myös asiantuntijan konsultoinnin tehneenä), tiedän, että todennäköisesti kyseessä on jonkun kohdan paikalleen loksahtaminen. Kun lihakset ovat nyt toipuneet itseaiheutetun naprapaattihoidon shokista, lonkka tuntuu itse asiassa aikaisempaa paremmalta.

En väitä, etteikö Niassakin voi tehdä liikkeitä “väärin”, tai että sattuu kömmähdys tai vahinko jossa teloo itsensä (elämä on ja tekevälle sattuu, niin sanotusti). Tästä huolimatta Through movement we find health -ajatus on johtotähtenä jokaisella Nia-tunnilla, jokaisessa workshopissa, jokaisessa koulutuksessa, ja oletetusti kaikkien ohjaajien sormi osoittaa tätä tähteä kohti. Oppilaan saattaa tosin kestää hetki tajuta katsoa sormen osoittavaan suuntaan, ennemmin kuin sormea (been there, done that). Ajan myötä monet harrastajat kuitenkin melkein huomaamatta todellakin oppivat sekä kuuntelemaan että kunnioittamaan kehoaan. Nia on tanssillista mindfulnessia: kykyä havannoida, tiedostaa ja jäsentää sekä sisäistä että ulkoista maailmaa, ja tehdä havaintojen perusteella harkittuja valintoja. Harjoittelun myötä harkintakin voi tapahtua alta aikayksikön.

Tämä loppuhuipennus saattaa mennä jo traumakäsittelyn puolelle 😀 – mutta lonkkarasahduksenkin kohdalla osasin sekunnin murto-osassa todeta etten tuntenut mitään akuuttia kipua, että liikkuminen edelleen tuntui hyvältä. Tiedän myös tarkalleen missä asennossa tämä kaikki tapahtui, osaan kertoa miten kauan ja missä tuntui hassua hermosäteilyä; myöhemmin mitkä asennot olivat mahdollisia ja mitä vältin. Olin koko ajan tietoinen myös siitä, ettei epämukavuus ole sama kuin kipu. Ja, pyysin kuten sanottua myös apua, ja sain vinkkejä miten edetä huollossa kotikonstein, koska oli niin helppo päätellä tapahtunut.
Holistista maailmankuvaa kohti kääntyneenä jouduin käsittelemään myös taipumusta jopa ylianalysoida tapahtunutta. Kuten lähipiirini tietää, kevätkausi on ollut kiireinen. Oliko tämä nyt kehoni viimeinen oljenkorsi saada minut pysähtymään? Kyllä – ja ei. Olen varsinkin viimeisen vuoden aikana tehnyt paljon työtä tiedostamisen eteen, panostanut aistimusten kuuntelemiseen, vahvistanut lihaksiani, lisännyt liikkuvuuttani. Jotenkin tuntenut, että jokin suhteessa sekä itseeni, Niaan että työhöni on vahvasti muuttunut, kasvanut.
Pitäessäni eilen lepopäivää tiikerisalvasta silmät sumeana ja kuumavesipullo parhaana kaverina peffan alla, silmiini osui puolivalmis maalaukseni, jonka pohjalla on matkaan poimimani 5 rhythms-workshopflaikku. Siinä lukee Trust Your Body, Trust Your Soul.

Toiveikasta huhtikuun alkua itsekullekin, ja tanssimisiin taas!

*

Edellämainitut esimerkit ovat tietenkin hyvin kehokeskeisiä, ja tekemiseen liittyviä. Ollessani matkalla Tallinnaan pitämään paikalliselle Nia-yhteisölle playshopia, mietin että voihan terveyttä ylläpitävä liike olla myös matkustamista; paikasta toiseen siirtymistä. Kyky monipuoliseen ajatteluun, asioiden näkemiseen eri kannoilta. Liikkuva keho, liikkuva mieli, ja sitä rataa. Viikonloppu tuo tullessaan kevään kolmannen Nia 52 Moves-playshopin Studio Fonissa, ja mukaan mahtuu vielä. Lisätiedot täältä. Ja se mainitsemani 5 Rhythms-työpaja järjestetään Studio Fonissa sekin, 15-17.4. Voimauttava kokemus voi olla tämäkin!

 

Matkamietteitä

Alunperin aikomukseni oli tehdä muistiinpanoja matkalla Tallinnasta Helsinkiin eilen illalla, mutta sattuneesta syystä suunnitelmat muuttuivatkin. Laiva oli täynnä, istumapaikat harvassa ja myönnettäköön: ajatus ei enää kahdeksan maissa kauhean kirkkaana kulkenut. Alunperin luulin myös kirjoittavani jostain aivan muusta, mutta tällaiseksi tämä nyt meni.

Luulin helmikuun olevan toimintaa täynnä, vaan maaliskuu se vasta onkin ollut melkoinen osuus kevään Nia-matkallani. Kuukautta on kulunut 21 päivää ja ohjannut niistä olen 19, muutamana päivänä tuplatuntejakin.
Eräs ystäväni ehti jo pohtia jos keskustelu pomoni kanssa olisi paikallaan. Minä puolestani totesin että sekä pomo että minä pidämme kirjaa siitä mikä toimii ja mikä ei toimi, ja melko säännöllisesti teemme katsauksia sekä menneeseen että tulevaan. Koetamme oppia virheistämme, ja juhlia menestyessämme. Koska yksin yrittävän hartioilla lepää niin pomon, markkinoijan, sihteerin, siivojan, palkanlaskijan kuin tuotteen toimittajankin vastuu, työ muokkautuu toisinaan pakostakin trial/error-kokemusten mukaan. Kesä ilman ohjaustaukoa on oiva tilaisuus oppia loman tarpeellisuus, pitkiä ohjausputkia mahdollistaa asioiden yksinkertaistaminen eli vaikkapa ihmisten parissa toimivan introvertin yrittäjän tapaamisten rajoittaminen. Toisaalta mietin myös mitä päivittelemistä näissä ohjausputkissa edes on – enkö minä juuri tätä työkseni tee? No teen, teen. Se vain joskus unohtuu, kun työ on niin mukavaa ja itselle merkityksellistä.

On jollain tavalla huimaa todeta, että olen investoinut Niaan ja omistautunut lajille yli kymmenen vuotta. Omistautuneisuus kulkee kokemuksena kehossani, ja kokemuksesta on helppo ammentaa lähes tilanteessa kun tilanteessa. Ellei kokemus itsessään riitä, tunnen itseni tarpeeksi hyvin pystyäkseni arvioimaan käsillä olevia tilanteita. Voin arvioida miten lähestyä niitä kaikkein rakentavimmin, kyen tarpeen tulleen luomaan selkeyttä sisäisen mylleryksen keskelle ja osaan poistua paikaltakin. Tämä kai on sitä itsensä johtamista, jonka eräs Turun Sanomien toimittaja äskettäisessä haastattelutilanteessa nosti esiin yrittäjälle tärkeänä ominaisuutena. Ei ole täysin tavatonta, että varsinkin hyvinvointialalla toimiva useasti asettaa autettavan tarpeet omiensa edelle, tai veistää selkänahastaan niin kauan kun veistettävää löytyy. Ei ole kauhean kestävää kehitystä, tämä. Toipumisen taito ja palautumisen palkitsevuus ovatkin olleet viime aikoina erittäin näkyvällä paikalla yritystoimintani takahuoneessa.

Tätä kirjoittaessa ulkona leijailee taas lumihiutaleita. Istun sängylläni ja viikonlopun matkahype alkaa iltapäivän tullessa laantua hieman, kierrokset hidastuvat. Taidan ehtiä mainiosti ottamaan nokoset vielä ennen illan tuntia Studio Fonilla, ja loppuviikosta pääsiäinen pistää tuntini tauolle. Kyllä tuo pomoni osaa.
Tanssimisiin!

*
Ja kaikki istumatyöläiset sun muut hoi: heti huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna jo seuraava Nia 52 Moves-playshop! Teemana keskivartalo (on kyllä tylsän kökkö sana, tuo – vaan sisältö onkin sitä eloisampaa!), ohjaajina minä ja Katriina Virtanen.  Sähköpostitse etukäteen ilmottautuminen takaa EarlyBird-hinnan (la 25 €, su 15€ tai yhteensä 35€), oveltakin myymme toki lippuja (la 30€, su 15€).

Keho, ystäväni – maistiasia ystävänpäivältä

Ann Christiansen kävi Espoossa ystävänpäivänä.

Nyt on villi viikko takana: Niaa seitsemänä päivänä putkeen (itse asiassa yhteensä kymmenen, kun huomioidaan edeltävä ja vielä tulevakin viikko). Muutaman tuplaohjauksen päälle vielä torstain modernin tanssitekniikan tunti. Kysytäänpä siis se ainoa kysymys, mikä tähän sopii: miltä nyt tuntuu?
Toistuva vastaus Nia-yhteydessä on useimmiten tyytyväisen lyhyt ja ytimekäs hyvältä, ja näin vastaan tänäänkin. Vaan, avataanpa kokemustani hieman.

Viime sunnuntaina tanssin Ann Christiansenin johdolla 4,5 tuntia. Erään kanssatanssijan askelmittari oli kerännyt samoilta tanssisessioilta yhteensä 10 000 askelta (luin äsken jutun roskakuskista, joka kertoi että hänelle työpäivän aikana kertyy 30 000 askelta samaan mittariin). Olimme lähes jatkuvasti liikkeessä – milloin vapaammin pyrähdellen, milloin askelia hioen tai niihin tutustuen; toisinaan lattiatasolla, muuten pystyssä.

Olen aiemminkin kirjoittanut pidempien Nia-treenien yhteydessä tapahtuviin ihmeparantumisiin ja ihme parantumisiin. Tällä kertaa varsinkin pehmeys ja rentous yllättivät minut. Lähes viiden tunnin liikkumisen jälkeen tunsin itseni kuin saunanlauteilta saapuneena ja kuitenkin paljon  pirteämmältä ja energisemmältä kuin mitä saunomisen jälkeen yleensä. Hartiat olivat taas hitusen rennompina, ja oli helpompi olla ottamatta kantaakseen koko maailman murheita. Lonkkanivelet tykkäsivät. Nauraa hekotin sekä syystä että syyttä; virtaa löytyi enemmän varmasti ihan senkin takia että elinvoima taas pääsi virtaamaan vapaammin kehossani. Ystävien, tuttujen kanssa tanssimisessa on siinäkin jotain ehdottoman eheyttävää. Pleikkareihin osallistui sekä konkareita että uusia uteliaita, ja uskallan väittää että kaikki saivat jotain tapahtumasta irti.

Henkinen helmi löytyi sekin kuten Nian ihmeellisessä maailmassa usein käy hassun yhteensattumaan kautta. Playshopia edeltävänä iltana luin itseni uneen Masaru Emoton The Hidden Messages in Water -kirjan äärellä. Viimeiset lukemani sanat alleviivasivat rakkauden ja kiitollisuuden tärkeyttä suhteessa myös ja ennen kaikkea omaan kehoon. Seuraavana aamuna Ann totesi pehmeästi veden lailla liikkuessamme, että rakkaus ja kiitollisuus omaa kehoa kohtaan on sekin tapa parantaa maailmaa. Näin.

Olen kuluneen viikon aikana vähän säädellyt tanssille antautumista energiatasoni mukaan, vaan puhtaan fyysisesti jokapäiväinenkään Nia ei tunnu kuluttavalta – ennemmin palauttavalta ja sopivasti liikuttavalta. Eri fokusten ja itsesäätelyn ansiosta voin aina painottaa lihastreeniä tai venytystä sen mukaan mikä tuntuu  milloinkin hyvältä.
Kaltaiseni introvertin yrittäjän suurin haaste lieneekin se palautuminen runsaasta (ja mukavasta) kanssakäymisestä. Kiireisimpinä hetkinä olenkin sitten vain entistä mahdottomampi tavoittaa puhelimitse, vastailen viesteihin viiveellä jos ollenkaan, ja kirjoittelen blogipostauksia jäsentääkseni kokemuksiani. Itseään voi rakastaa näinkin. 😀

Tanssimisiin taas!

*

PS – talvilomaviikolla 8 tuntikalenterista löytyykin vain (edit.) kolme tuntia: maanantainen Studio Fon-tunti, tiistaiNia Fuegolla ja huom! poikkeuksellisesti sunnuntaiNia Fuegolla klo 16:15-17:45.
Hiihtämään en lähde, mutta maisemaa vaihdan parisataa kilsaa itään päin. Family – important shit, man. 😉

Milloin sitä sydänpöksyissä tanssisi, ellei ystävänpäivänä?

Milloin sitä sydänpöksyissä tanssisi, ellei ystävänpäivänä?

 

Hyvien tyyppien kanssa on helppo heittäytyä - vaikka ilmakitarailuun!

Hyvien tyyppien kanssa on helppo heittäytyä – vaikka ilmakitarailuun!