Guest writer, Nia White Belt Boróka Erdélyi: I was the happiest when I completely forgot that I had a body 

Dancing at a wedding.

I was overweight since the age of 14. I was struggling with disordered eating, had distorted body image and an official permission to skip P.E. lessons. I avoided mirrors at all cost, wore baggy clothes and hated all kinds of sport passionately. I was the happiest when I completely forgot that I had a body.

My psychologist had heard of Nia and pushed me gently to at least give it a try. Finally I gave in, mainly so that she stops asking me about it. I signed up for Kinga Brezina’s class in The Shift studio in Budapest, being 100% sure that I would have to fight my way through 60 miserable minutes. I was expecting to hate Nia just as much as anything else… 

We were well into the cycle of cool-down when I first glanced at the clock, shocked to find out that so much time had flown by. Here I quote my e-mail to Kinga the following day:

It was incredible!!! I left the studio floating above the ground, I’ve not felt this joyful and energized for a long time. I wish I could take all girls and women to your class, this is a real miracle.

So, I started attending her classes, and never stopped. I turned 22 in May this year, and soon after that I took my White Belt intensive. I taught my first class recently.

When I look in the mirror, I might not be completely satisfied with every tiny detail, but what I see is a dancer’s body. My body, one I’m grateful to have, happy to move and excited to get to know more and more as I continue on my Nia journey.

 I’m not so focused on pounds and clothing sizes any more, I’m more interested in having the ability to learn new movements, and to dance with strength, grace and joy. And not too surprisingly, my reflection looks a lot prettier when I’m beaming with happiness during or after class. (A guy told me the other day that I have a figure of someone who dances really a lot, and honestly, this was the sweetest compliment ever.)

Instead of being ashamed of my body and trying to go unnoticed at all times, I’m feeling blessed to be a woman, and I enjoy playing with this feminine, sexy side I never knew I had, swaying my hips, spinning around the room, almost swinging with each step when I walk in the streets. I have more confidence, more trust in my body and certainly a lot more appreciation for it. Nia has definitely changed my body, but more importantly, it changed me and my life in it. 

Sharing the joy!

Text by Boróka Erdélyi, who also provided the pictures.

*

*

*

BACKGROUND:
The Finnish word for October is lokakuu. Earlier this fall, I decided to declare October LOVEMYBODY-lokakuu, as the two L:s went so beautifully together. Via social media, I announced that I was looking for stories about relating to one’s body – stories about bodyshame, and bodylove, and everything in between. I was lucky enough to get a few responses, which I now have the pleasure and honour to share. Thank you to the contributors! .

Minna

PS. Should you be inspired to share your story, please do – through me, or via your own channels. Good bodytalk is precious, and healing.

Mitä sinä muistat Nia-tunnilta?

 
Helsingissä päin Nia-tuntia kuvailtiin vastikään taideteokseksi. Aurajoen varrella taas tuli äskettäin tällaista vastaan:

– Hei, anteeks, hei… ootko sä se ihana tanssiopettaja, se Nia-ohjaaja, olethan? Siis voi että, kävin sun tunnilla kokeilemassa kerran, ja halusin vaan sanoa että musta oli niiiin ihanaa; ohjaan välillä lapsia itse, ja se teki muhun niin vaikutuksen, sun ohjaus, oon hehkuttanu sitä muillekin, mulle jäi varsinkin niin mieleen että ei aina tarvi sanoa “oikealle” tai “vasemmalle”, vaan voi vaan sanoa “Aaaaah!”.

Itse mieleeni on jäänyt ikäiseni nivelreumainen mies, joka Niassa huomasi pystyvänsä liikkeisiin jotka luuli olevan jo omalta osaltaan menetettyjä kokemuksia. Ja nainen, joka lonkka- ja polviproteesillaan yllätti itsensä täysin pysyen tolpillaan koko tunnin – ja palasi Nian pariin viikko toisensa jälkeen. Muistan myös 83-vuotiaan naisen, joka ensimmäisen Nia-kokemuksensa jälkeen otti minua käsivarresta ja sanoi:
– Olin niin rento tuossa loppurentoutuksessa että oikein liikutuin!

Lukemattomia ovat myös ne kerrat kun olen loppuvenytysten kohdalla itse liikuttunut silmäillessäni salillista liikkujoita jotka selkeästi ovat kääntäneet katseensa sisäänpäin. He kuuntelevat omia tarpeitaan ja vähät välittävät siitä, mihin asentoon naapuri taipuu tahi ei. Tuossa taitaa pulpahtaa pintaan se henkilökohtaisesti ensimmäinen ja edelleen ehkä suurimman vaikutuksen tehnyt asia Niassa: sallivuus. Kokemus siitä, että minä saan olla minä. Saan osata tai olla osaamatta, ja kaikesta huolimatta olen tervetullut liikkumaan – leikkimään. On sallittua tykätä itsestään sellaisena kun on. Tai ainakin harjoittaa kehoaan kohtaan sellaista hellyyttä kuin kulloinkin osaa, osoittaa itseä kohtaan sellaista kiitollisuutta mikä milloinkin on mahdollista.

*

Tästä tulee muuten mieleeni Nyt-liitteestä äsken lukemani juttu pyöreempien vartaloiden esilletuomisesta ja sen esille nostama #bodypositivity -risuaita. Jutussa mainitaan nimekkäitä nuoria naisia jotka tietoisesti tuovat vähän variaatiota edelleen melko kapeaan ihannevartalomaailmaan. Lienee väkinäisen toimittajamaista miettiä, jos sallivuudessakin voi mennä liian pitkälle; että tarkoittaako sallivuus laiskuutta ja rapistumista, niin fyysistä kuin henkistäkin.
Se, että julistaa tykkäävänsä itsestään ja oikeasti tarkoittaa sitä on mielestäni terveyden merkki. Kun suhde kehoon ja itseen on kunnossa, osaa ihastella kaikkea siihen mihin on kykenevä, riippumatta siitä millaiselta se kulloinkin näyttää.

*

Tiedostan, että tässäkin tekstissä äänessä on perusterve 36-vuotias, joka laskee edelleen harmaat hiuksensa yksitellen. Katsottavaksi jää, miten itse toimin kehon hitaasti vanhetessa. Pakko tosin sanoa, että melko hyvät eväät tykätä itsestäni iästäni riippumatta olen kuitenkin mukaani todennäköisesti pakannut. ☺

Ja hei, PS – vapaatanssi-innokkaat… viikonloppuna Studio Fonissa tanssitaan 5 rhythmsin tahtiin! Koska itse ohjaan Kemiössä lauantaina ja Taivassalossa sunnuntaina, ehdin paikan päälle vain perjantaina… mutta lupaavalta vaikuttaa teema: Trust Your Body, Trust Your Soul. Lisätiedot löydät täältä. ☺

Näin sanoi Caroline Caldwell kuulemma Twitterissä.

Näin sanoi Caroline Caldwell kuulemma Twitterissä.