Haetaan: Kokemuksia kehollisuudesta

LOVEYOURBODY-lokakuu

Muutama vuosi sitten toteutin hetken mielenjohteesta, alunperin Osaava Nainen-messuista inspiroituneena, Remarkable Women-nimisen lokakuisen minihaastattelukampanjan/sarjan. Pyysin sekä tutuilta että tuttujen tutuilta naisilta vastausta kolmeen elämää pohtivaan kysymykseen, ja julkaisin vastaukset heidän valitsemiensa kuvien kera Facebookissa lokakuun ajan, yhden päivässä (Dakinia- eli yrityssivujeni kautta). Näiden tavallisten, merkittävien, osaavien naisten näkökulmista elämään tuli varsinaisia valopilkkuja syysarkeen.

Hyvin samankaltainen sysäys valtasi minut juuri ennen syyspäiväntasausta. Sattuneesta syystä teemaksi nousi tällä kertaa kehollisuus – varsinkin kehohäpeä/kehotietoisuus/kehorakkaus-akselilla.
Niasta lainattu LOVEYOURBODY-kehoitus/kutsu/mahdollisuus sointuu lokakuun kanssa varsin nätisti yhteen, tästä johtuen LOVEYOURBODY-lokakuu (tai #loveyourbodylokakuu). Aihe on sitäpaitsi tapetilla niin iltapäivälehtien lööpeissä kuin vastikään julkaistun Rakas keho-kirjankin myötä (Katrina Meskanen & Heidi Strengell, 2019) – ja omassa työssäni läsnä jokaisella Nia-tunnilla, ja arjessa tanssilattian ulkopuolellakin.

Etsinkin kertomuksia kehosta ja kehollisuudesta; esimerkkejä siitä miten mahdollinen häpeän tunne kehoa kohtaan tai epämukavuus omassa kehossa voi kokemuksen/harjoituksen/elämänmullistuksen/tietoisen harjoituksen tai valintojen myötä muuttua valoisempaan suuntaan. Tai, ehkä haluat vain juhlistaa tai kiittää kehoasi julkisemmin? Tämäkin käy.

LOVEYOURBODY-lokakuun tarkoitus on tuoda esille eläviä esimerkkejä erilaisista kehollisuuksista ja siitä, miten arvostavaa yhteyttä omaan kehoon on mahdollista rakentaa ja vahvistaa. Toivon siis niin monipuolista osallistumista kuin mahdollista. Voit halutessasi osallistua nimettömänä tai peitenimellä. Teksti voi olla missä muodossa tahansa (myös runo), mutta sen kuuluu olla sinun kirjoittama, ja omiin kokemuksiisi pohjautuva. Teksti voi olla muutaman lauseen pituinen, tai pidempi.Toivon sinulta myös kirjoituksen yhteydessä julkaistavaa kuvaa, mutta päätät itse mikäli esiinnyt siinä itse, tai jos valitset sinulle tässä yhteydessä merkityksellisen kuvan (sitaatin, voimalauseen tms.).

Sanottakoon myös, että LOVEYOURBODY-lokakuun ei ole tarkoitus vähätellä tai sulkea pois kipeämpiä kokemuksia. Jos LOVEYOURBODY tuntuu liian suurelta harppaukselta siitä missä on nyt, voi ajatella olevansa edes hitusen avoimempi, armollisempi tai arvostavampi itseä kohtaan – vaikka sitten tulevan lokakuun ajan. Ja – tästäkin voi(t) kirjoittaa.

LOVEYOURBODY-lokakuu ei ole pääteasema, eikä reissu jolle pääsee mukaan vain ne, jotka jo rakastavat, tai rakastavat eniten, näyttävimmin tai kuuluvimmin.
LOVEYOURBODY-lokakuu on ennen kaikkea sen ajatuksen makustelua, että kehoa on mahdollista rakastaa tai arvostaa, että kehon kanssa voi (oppia) tulla toimeen, että se on puolustamisen ja rakkauden arvoinen.
LOVEYOURBODY voi parhaimmillaan olla arkinen itsestäänselvyys, jonka toisinaan unohtaa, mutta jonka luo aina löytää takaisin.

Laita minulle YVtä Facebookin/Instan kautta, tai sähköpostia: -> minna(a)dakinia.fi. Jos tekstejä tulee enemmän kuin lokakuun määrä päiviä (eli 31), julkaisen sitten vain useamman tarinan päivässä.

Kiitos avustasi!
Minna Aalto
FM, lisensoitu Nia Black Belt-ohjaaja

PS. Sulla ei tarvitse olla minkäänlaista kokemusta Niasta osallistuaksesi. Keho ja kehollisuus on tässä keskiössä.

*

Minna on ohjannut Niaa ja eheyttävää liikettä vuodesta 2006. Nia-viikkotuntien ja työpajojen lisäksi Minna maalaa ja musisoi.

*

Saa jakaa.

*

Samma text på väg på svenska!
Same text on its way in English.

Kokemuksia kehollisuudesta: kehohäpeästä kodikkaampiin tunnelmiin

Jotkut asiat vaikuttavat kulkevan kehää: törmään niihin säännölliseti. Ihan muutaman päivän sisään silmiini on osunut Hesarin kirjoitus Tuuma-kustannuksen Rakas keho-kirjasta, jossa suomalaiset naiset pohtivat suhdettaan kehoonsa (tilasin juuri itselleni kappaleen), sekä erään jenkkiläisen Nia-kollegan somepäivitys haasteellisesta suhteestaan ruokaan ja kehoonsa – minkä hän koki vielä erityisen haasteelliseksi, koska keskusteluyritykset aiheesta tyssäävät siihen että hänet sivutetaan niin pienikokoisena, ettei hänellä pitäisi olla aihetta tyytymättömyyteen. Ja kuitenkin sitä on, ja vielä niin monenlaista, niin hurjan monella: kehohäpeää.

Aihepiiri on minullekin henkilökohtaisesti tuttu; olen sivunnut sitä useassa eri kirjoituksessani aiemmin. Tuntemattomien poikien selluliittikommentti sai jokunen vuosi sitten aikaan tekstin, jonka takana seison edelleen. Edellämainittu kollega taas peräänkuulutti lisää monimuotoista ja kannustavaa keskustelua aiheesta; sellaista missä kaikille kokemuksille annetaan sijaa, mitään niistä vähättelemättä. Komppaan. Aihepiirin arkuus ja henkilökohtaisuus pistävät välillä kielen keskelle suuta, mutta ehkä se onkin vain hyvästä. Syitä kehohäpeän syntyyn on todennäköisesti yhtä monia kuin lukumäärä joka siitä kärsii, ja ratkaisuja siihen – tai tapoja elää sen kanssa – todennäköisesti yhtä monta.

Oma teini-iän ja varhaisen aikuisiän kehohäpeäni oli vahvasti kytköksissä siihen, mitä oletin että (nuoren) naisen kuuluu olla, ja oma riittämättömyyden ja kuulumattomuuden tunne sen suhteen. Kuulin isojalkaisiin rillipäihin, eivätkä maalaiskunnan ainoat liikunnalliset vaihtoehdot – yleisurheiluseura ja diskotanssikoulu – kutsuneet ollenkaan. En osannut hakea yhteenkuuluvutta myöskään esimerkiksi seksuaalivähemmistöistä, vaikka heteronormatiivisuus varsin kapealta käsitykseltä tuntuukin.

Ratkaisevasti oman kehohäpeän hälvenemiseen ovat vaikuttaneet ehkä ennen kaikkea omannäköisen liikunnallisen harjoituksen eli Nian löytäminen (vuonna 2004) – ja Clarissa Pinkola Estésin Women Who Run With the Wolves-kirjan liikkeelle panneet ajatukset (vuonna 2007).

Niassa pääsen luomaan yhteyttä kehooni yhä uudestaan minua niin koukuttavalla ja hauskalla tavalla, että se tapahtuu ensin kuin ohimennen, ja sitten terveen kaipauksen pakottamana: tämä tuntuu niin hyvältä, että haluan tätä lisää.
Women Who Run With the Wolves taas kiteytti sekä seksuaalisuuteni että kehollisuuteni sellaiseen henkiseen ja runolliseen muotoon, etten ole toista sen vertaista vielä löytänyt, vaikka inspiroivia kirjoja toki olen lukenyt sen jälkeen muitakin.

Edellämainitun lisäksi olen saanut kehohäpeen apua siitä, että…

…vaihdoin nuorena maisemaa. Lähdin lukion jälkeen seitsemäksi kuukaudeksi Englantiin au pairiksi, ja muutin sen jälkeen Turkuun opiskelemaan. Irtiotto vanhoista kuvioista ja piireistä laajensi myös minäkuvaa: en olekaan vain tämä tyyppi, joka tässä kohtaa tätä kuviota tekee aina näin, tai joka pystyy vain tähän, siinä missä muut “_________”. Minussa asuu monta ilmentymää itsestäni, ja saan tuoda niitä esille sen mukaan kun voin ja haluan. Vuosien myötä tyyppien ja tyylien määrä vaikuttaa vain kasvavan…!

…pidän todella tarkkaa lukua ajatuksistani (tarkemmin kuin ikinä, koskaan, olen seurannut esimerkiksi kaloreita). Tähän olen oppinut pikkuhiljaa lähinnä Nian, tai chin ja lukemisieni myötä. Ratkaiseva, lopullinen käännös tuli kai vuonna 2013, kun Gretchen Rubinsin onnellisuutta käsittelevän The Happiness Project-kirjan luettuani päätin kokeilla, mitä tapahtuu jos vuoden verran kieltäydyn mollaamasta itseäni. Yllättäen se, että kieltäydyin puhumasta itsestäni rumasti itselleni, vaikutti myös siihen miten suostun puhumaan muista. (Haluan tässä yhteydessä nostaa esille sen, etten kiellä negatiivisia ajatuksia tai tuntemuksia kun ne päätään nostavat. Kieltäydyn vain antamasta niidenkään mustavalkoisesti määritellä minua tai valintojani).

minulla on inspiroivia ystäviä. Enemmän kuin kannustava puhe tai kohteliaisuudet, minuun on tehnyt vaikutuksen (ainakin tulkitsemani) huolettomuus jolla esimerkiksi yksi ystävistäni käyttää shortseja ja toinen punaa huulensa. Aa, noinkin helppoa se voi olla? Jos hän, ehkä minäkin? Arkisissa valinnoissa on voimaa, ja samaistumispintoja saattaa löytyä odottamattomamminkin. Rohkeus on tarttuvaa lajia.

Arkisuuteen kuuluu muuten myös syklisyyden hyväksyminen. On itsestäänselvää, että kehoni syklisesti muuttuu. Kuukauden aikana, mutta myös vuosikymmenten myötä. Uni, ruoka, liikunta, hormonit; lepo, terveys ja sairaus… kaikki yhteydessä toisiinsa, ja vaikuttamassa myös siihen, miltä kehossa oleminen tuntuu. Omalla kohdallani yksinkertaisimmillaan joskus tosi, tosi epämukavalta, onneksi usein melko miellyttävältä. Tällä hetkellä tämä riittää.

Siinä missä ystävien huoleton esimerkki, kirjan innoittama ajatustenkulku tai oman estetiikan vaaliminen ovat vaikuttaneet ulkonäkööni, niin tekee myös tätänykyä nimenomaan se aistipohjaisuus: tämä tuntuu hyvältä. Se, että oman kehon kautta voi saada kokemuksen siitä, että kehollisuus voi olla nautinnollista, valaisevaa, inspiroivaa, mullistavaa, tutkivaa, näyttävää, sielukasta, vaistonvaraista, eläimellistä… ja ehkä ennen kaikkea elinvoimaista, se se vasta jotain onkin. Tai kuten Pinkola Estés sen suomennetussa Naiset jotka kulkevat susien kanssa-kirjassa sanoittaa:

Sanotaan, että sielu välittää tietoa keholle. Mutta mitä jos kuvittelisimme hetken, että keho välittäisikin tietoa sielulle, auttaa sitä sopeutumaan maalliseen elämään, yhdistelee, kääntää, antaa tyhjän paperin, mustetta ja kynän jotta sielu voi kirjoittaa elämäntarinaamme. Kuvittele, että niin kuiin muodonmuuttajien saduissa, keho itsessään on Jumala, opettaja, opastaja, virallinen opas? Sitten mitä? Onko viisasta käyttää elämä tämän opettajan ahdistelemiseen, vaikka sillä on niin paljon annettavaa ja opetettavaa? Haluammeko elää elämämme antaen toisten vähätellä kehoamme, tuomita se tai pitää sitä haluttavana? Olemmeko riittävän vahvoja torjuaksemme puolueen virallisen linjan ja kuuntelemaan kehoa syvällisesti ja aidosti mahtavana ja pyhänä olentona?

PS.
Ohjaan Turun Studio Fonilla tänä syksynä kaksi “Awaken to..”-playshopia.
La 28.9. klo 11-13 Awaken to Sensation, jossa tanssimme Soul-nimisen koreografian tahtiin.
La 30.11. klo 11-13 Awaken to Inspiration, jossa ohjaan ChakraDancer-koreografian ilman puhuttua ohjeistusta. Erikoinen kokemus on tämä!

Playshopit ovat kummatkin 25 e. Lisätietoja saa minulta: minna(a).dakinia.fi

PPS. Porvoossa on luvassa kaksipäiväinen Nia-kurssi la-su 16-17.11. Teemana Paremmin voimisen taito. Lisätiedot täältä.

Aistien vallassa kesämökin rappusilla.
Aistien vallassa kesämökin rappusilla.

Lempeys lomalla

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen lämpimässä.
Sellaisessa eteläisessä, jonne monet lähtevät saadaksen hajurakoa arkeensa.
Sellaisessa ympärille kietoutuvassa, jollaisessa itse olen viimeksi ollut yli kymmenen vuotta sitten.
Sellaisessa, missä hetkellisesti vieraannun kehostani: sen taipumus tuottaa hikeä ja karvoitusta vievät henkiset jalkani lähes altani.
Onneksi olen ikäiseni. Onneksi teen työkseni mitä teen, ja tällä hetkellä varsinkin työtä käskettyä:
Rakasta itseäsi, nainen. Rakasta.

Ommellessani olkaimia niitä vaativaan kesähepeneen juon kahvia ja mietin pitkästä aikaa ulkonäköä ja siihen kohdistuvia paineita; miten syvälle sellaiset pinnallisuudessaan ovatkin juurtuneet. Miten nopeasti täysin toiminnallinen, kutakuinkin terve keho voi olla liian paljon sitä tai liian vähän tätä. Miten salakavalasti elinikäistä ystävää voikin tehdä mieli moittia, mollata ja muokata, vähätellä ja vaihtaa mielessään parempaan.

Seuraan sormiani, jotka käsittelevät neulaa ja lankaa. Samaiset pelastivat aikaisemmin paikallisen emäntäni aamun parin piilo-ompeeleen avulla. Samaiset silittivät eilen rakkaani kasvoja ja harjoittelivat äsken ystävältäni saatujen uusien vesivärikynien kanssa maalaamista. Samaiset naputtelevat nyt sanoja koneelle, muuntavat ajatuksia tunteella mustaksi valkoiselle.
Muistan – ainiin, tätä on kehollisuus: jotain paljon kokonaisvaltaisempaa kuin pelkästään korvien välissä tapahtuvaa analysointia, arviointia ja ajatusten pyörittelyä. Ja näin kehontietoushurmiollisena: jotain paljon pyhempää, kuin miksi monet ehkä fyysisen ulottuvuutensa äkkiseltään mieltävät.

Teen oloni niin mukavaksi kuin kykenen: välttelen keskipäivän paahdetta hengailemalla sisätiloissa, kuljen väljissä vaatteissa ja niin avoimissa kengissä kun mahdollista. Kuuntelen, haistelen, katselen. Ja kuten Martha Beck tämänhetkisessä lempikirjassani (Finding Your Way In a Wild New World) kirjoittaa:

To navigate the wild world, you need to move your basic perceptual and analytic thinking out of your head and into the whole inner space of your body. This is how you begin to find your way through a terrible loss, a fulfilling career, a complicated relationship, or a broken heart /…/.
Menders of all times and places have taught that silencing the thoughts in our heads and opening to the experience of the body is the basis of all healing.

Yksinkertaisimmillaan healing voi tarkoittaa sitä, että tekee jotain, kokee jotain, tai tapahtuu jotain minkä kautta tuntee itsensä vähän paremmaksi. Tällä logiikalla (juu – logiikka on fantastinen palvelija vaikken herruutta sille helposti annakaan) olen itsekin hitusen aiempaa taas eheämpi. Tai kokoonparsitumpi, kuten meistä useimmat. Hyvä, että lempeys mahtui matkalaukkuun, lieneekö itse sinne loikannut tietäessään että ennen pitkää sitä jälleen kaipaan.

Nyt: pihalle.
Aurinkoista viikonloppua itsekullekin!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

PS. Tämä kuva on täysin lavastettu. En kykene paahdattelemaan auringossa penninkään vertaa. Tai no ehkä juuri sen pennin verran. 😀