Kokemuksia kehollisuudesta: Paremmin voimisen taito

Oulunkylän koulusali juuri ennen koulutuksen alkua.

Oulunkylän koulusali juuri ennen koulutuksen alkua.

Ensinnäkin: Debbie Rosas, Nian kehittäjä (tai co-creator, jos tarkkoja ollaan), todellakin kävi Suomessa – ensimmäistä kertaa elämässään. Debbie naureskeli illallisella, että jos hän jatkaa Suomi-vierailuja viidentoista vuoden sykleissä, hän on täällä seuraavan kerran 83-vuotiaana. Katsotaan miten käy! 😇

Toiseksi: koska olen tavannut Debbien aiemmissa koulutuksissa, olin (melkein) enemmän tohkeissani siitä määrästä Nia-innokkaita, -uteliaita ja -sitoutuneita jotka koulutusviikonloppuun osallistuivat. Perjantai-iltana sali täyttyi liki seitsemästäkymmenestä liikkujasta ja viikonlopun koulutuksessakin meitä oli paikalla melkein nelisenkymmentä kiinnostunutta. Nia ei ehkä edelleenkään kuulu valtavirtaan, mutta yhteisö elää ja voi hyvin – ja kasvaa. Yhdyn erään kollegan kommenttiin: on se vaan ihmeellistä, miten hyviä tyyppejä Nia vetää puoleensa. Heittäytyvässä, humoristisessa ja asioiden syvemmästä olemuksesta aidosti kiinnostuneessa porukassa ainakin minun on helppo tuntea itseni kotoisaksi.

Perjantaiselta Dance Pull –tapahtumalta olin henkilökohtaisesti odottanut ehkä enemmän silkkaa tanssin ilottelua, mutta loppupeleissä luentomaisempi, chakroihin keskittyvä kokonaisuus fyysisine harjoituksineen oli varsin oiva avaus viikonloppuun jonka teemana oli Moving to Heal ja paremmin voimisen taito.

Chakroista – eli tiettyjen koulukuntien mukaan kehostamme löytyvistä energiakeskuksista – sen verran, että niitä voi ymmärtää ja kokea monella eri tavalla (ja niiden olemassaolosta voi jo lähtökohtaisesti olla montaa mieltä). Omasta mielestäni Nia konkretisoi myös tämän asian tavalla, joka tekee “totuuden” tämän asian tiimoilta toissijaiseksi. Koska eri chakrat yhdistetään eri kehonosiin, niitä ja niiden symboliikkaa voi ennen kaikkea käyttää suunnatakseen huomiotaan eri kohtiin kehoaan tutustuakseen tuntemuksiin joita näiltä alueilta löytyy. Loppupeleissä on jopa tavallaan samantekevää mikäli chakrat ovat olemassa tahi ei. Mikäli niihin keskittyminen saavat jonkun kuuntelemaan kehosta kumpuavia viestejä hieman keskittyneemmin – miksei lisäisi niitä työkalupakkiinsa? Mikäli ne tuntuvat vierailta tai liian esoteerisiltä – miksei sivuuttaa niitä ja keskittyä sellaiseen joka toimii omakohtaisesti?

Vähän samalla yksilöllistämisen polulla kuljimme myös koulutuslauantaina, jolloin pohdimme esimerkiksi omia resursseja ja tarpeita, sekä mielikuvia sairastamisesta. Hyvinvoinnin ja terveydenhuollon pariin hakeutuvat usein jo lähtökohtaisesti (muiden) auttamisesta kiinnostuneet – ja sama pätee todennäköisesti useaan Niasta kiinnostuvaan. Omakohtainen kokemus siitä että olo on esimerkiksi Nia-tunnin jälkeen merkityksellisellä tavalla parempi tekee uteliaaksi: mitä tapahtui? Kokemuksen toistuminen vakuuttaa siitä, että parempi olo on jollain tavoin tavoitettavissa tai tietoisesti toistettavissa – ja ehkä siten myös jaettavissa.
Ihan ensimmäisestä Nia-tunnistani alkaen olen ollut kiitollinen siitä, että tanssijat nähdään Niassa yksilöinä ja samalla osaa suurempaa kokonaisuutta. Tämä näkyy jokaisessa koulutuksessa jossa olen ollut. Siinä missä esimerkiksi Nia White Belt-koulutuksen lähtökohtana ja tutkimuskenttänä on oma keho, jo seuraavalla vyötasolla eli Blue Beltillä tanssiin lisätään sanat (dancing) with (_________) eli tanssia jonkun kanssa, suhteessa johonkin.

Tämä toinen huomioitiin myös koulutuksen toisena päivänä. Kyseessä voi tilanteesta riippuen olla esimerkiksi oma keho, sairaudentila tai yksi Nian viidestäkymmenestäkahdesta perusliikkeestä – tai ohjaajana tietenkin ohjattava.
Moving to Heal eli juurikin liikkeen ymmärtäminen lääkkeenä yksinkertaistaa Nia-koreografioita entuudestaan; hidastaa liikkeitä, puolittaa niiden määrää. Näinollen jo olemassa olevaa Nia-osaamista voi helpohkosti soveltaa kohderyhmälle kuin kohderyhmälle. Ainakin Yhdysvalloissa Niaa ollaan tiettyjen opettajien ja kouluttajien toimesta räätälöity muun muassa Parkinsonin tautia sairastaville, muistisairaille ja sänkypotilaillekin.  Tekonivelet, nivelreuma, kulumat tai yleensä vain eletty elämä (henkisistä haasteista puhumattakaan) eivät kosketa pelkästään Nia-harrastajia – useimmat tuntemani ohjaajat käyttävät Niaa ja sen eri työkaluja itselääkitysmielessä (minä mukaanlukien).

Viikon mittaan koulutusta sulatelleena muutamat asiat ovat pysyneet etualalla. Tärkeimpänä näistä on mittakaava, johon paremmin voimisen taito perustuu. Mikäli asioissa ylipäätään on “jujua”, se löytyy useimmiten siitä pienestä – välillä vaatimattomasta, lähes huomaamattomastakin.  Kun #liikeonlääke ollaan usein oleellisen, pienen ja helposti toteutettavan äärellä – mikä itsessään voi olla haastavaa muistaa varsinkin jos Suuri, Näkyvä ja Hiostuttava on se mikä useimmiten vetää puoleensa (ja se mistä puhutaan).  Sama pätee toki myös henkiseen hyvinvointiin – ja yhteisö, yhteenkuuluvuden tunne tai yksinkertaisesti ystävä(t) ovatkin tässä mittaamattoman arvokkaita.
Ajattelen juuri nyt myös, että jo omasta jaksamisesta huolehtiminen perustuu osittain luottamukseen siitä, ettei ole asioidensa kanssa yksin. Luin naamakirjasta vastikään osuvan kuvauksen toimivasta ryhmädynamiikasta – se on vähän kun ylipitkän nuotin soittaminen orkesterissa. Nuotti yksin soitettuna on silkkaa mahdottomuutta – mutta kun sitä ylläpitää monta soittajaa, voi kukin vuorollaan hengittää vaivihkaa tai vaihtaa jousen suuntaa. Ja nuotti kantaa.

Toiveikasta talviaikaa, ja tanssimisiin taas!
😘

PS. “Hömpätön” kuvaus chakroista (englanniksi).

PPS. Eija Raitalalle kiitos Moving to Heal-koulutuksen primus moottorina häärimisestä. Pääset tanssimaan hänen, Hanna Uusiprosin ja minun kanssa tuodessamme toooosi paljon hyvää palautetta saaneen Nia-maratonin vihdoin Turkuun la 17.11. Ideana on tarjota Niaa neljässä eri tuntimuodossa – ja päätät itse mikäli olet mukana alusta loppuun asti, vai tuletko tunniksi kun sinulle sopii. Lisätiedot tietenkin kotisivuiltani.

Nian 52 perusliikettä syynissä - ja juu, ne voi tehdä myös tuolista käsin.

Nian 52 perusliikettä syynissä – ja juu, ne voi tehdä myös tuolista käsin.

Kuka on tottunein poseeraaja? Kuvassa virolainen Nia Brown Belt Kristi Karjatse, pikkuruinen Debbie Rosas ja minä.

Kuka on tottunein poseeraaja? Kuvassa virolainen Nia Brown Belt Kristi Karjatse, pikkuruinen Debbie Rosas ja minä. Kiitos kuvasta Riikka Wallin!

 

Terveisiä 5 stages -koulutuksesta: Nia teki sen taas

Nia-5-Stages-Jan-Jensen

Nia 5 stages kuvakielellä. Kuva: Jan Jensen

Onhan tämä koettu aiemminkin: toiveikkaat odotukset Nia -koulutuksen suhteen ja jälleennäkemisten iloiset perhoset pyörimässä vatsanpohjassa. Maanantaina olin tulevasta Nia 5 stages-koulutuksesta jo niin tohkeissani, että olin hilkulla toivottaa oppilailleni iloista loppuviikkoa ja kertoa että olin matkalla viikonloppukurssille. Jos viikonlopuissa on uudellensyntymiseen taikaa, olen tainnut kokea niitä kourallisen ihan muutamassa päivässä.

Matkustin säkenöivässä seurassa Turusta Tukholmaan maanantai-iltana, ja Tukholmasta Skoonen Höganäsiin tiistaina. Vasta kotimatkalla eilen tulin katsoneeksi karttaa ja tajusin miten etelässä tulikaan käytyä – ilmankos kesä tuli vastaan kukkivine syreeneineen ja keltaisine rypsipeltoineen. Aistit taisivat aueta jo matkailusta.

Saavuimme Jonna Beldtin Nia Studiolle etuajassa, ja saimme siis rauhassa hiplata Soul Of Jivan ihania tanssivaatteita (jep, jotain tarttui mukaankin).

 

13248355_10153605011066439_791195076455828562_o

Nia Studion tilpehöörinurkka. Kuva: Laura Hellsten

Noin muuten oli käymässä vähän samalla tavalla kun usein elokuviin mennessäni: siinä vaiheessa kun liput ja popkornit on ostettu olen tavallaan jo unohtanut että kokemukseen kuuluu vielä se elokuvakin. 😀

Kurssi alkoi epävirallisesti Debbie Rosaksen pitämällä tiistai-illan Nia-tunnilla, ja sen ollessa ohi tuntui melkein siltä kun olisin voinut lähteä kotiin. Debbiellä on nähtävästi uusi rutiini työn alla ja siinä yhdistyy toden totta se music, movement & magic, mikä Niassa on ainutlaatuista. Iholle jäi afterglow, jälkihohto, joka oli aistittavissa miellyttävänä latautumisena, lähes sähköistettynä tietoisuutena eri kehonosista. Nimensä mukainen Ultimmmate Nia experience, vai? Jotain sen kaltaista.

After Debbie's class in Höganäs

Henkilökohtaista Nia-historiaa vasemmalta oikealle: Laura Hellsten, eka oma opettajani. Ann Christiansen, vakiokouluttajani. Debbie Rosas, Nian perustaja ja kehittäjä. Ja minä, tyylilleni tunnollisena pirskahtavan hikisenä 😀 Kuva: Laura Hellsten

Keskiviikko ja torstai olivat täysiä kurssipäiviä kahdeksasta kuuteen. Käytäntö ja teoria, henkilökohtaiset kokemukset ja avoin oppimisympäristö nivoutuivat taas upeasti kokonaisuudeksi jota oli helppo ja innostava seurata.

5 stages -ohjelma itse on yksinkertaisuudessaan nerokas. Se perustuu ihmisen viiteen kehitysasteeseen jossa virtaava, vapaampi liike muuntuu ryömimisen, konttaamisen ja kyykyn eli seisomisen kautta kävelyksi. Tuntikonsepti on musiikiton, ohjeistukset selkeitä ja sisältö jälleen kerran muokattavissa jokaisen ainutlaatuisten tarpeiden mukaan. Muoto säilyy kerrasta toiseen, vaikka painotus tai teema vaihtelee aivan kuten Niassakin.

Jotenkin tuntui siltä, että olimme tässä Niankin ytimen äärellä. Siinä missä Nia kutsuu aistien tanssiin ja leikkiin musiikin avulla, 5 stages keskittyy somaattisen kokemuksen voimaan. Hiljaisuudessa ja pehmeän ohjauksen avulla huomio ohjautuu kuin itsestään omaa kehoa, omaa tekemistä kohti. Tilaa omalle kokemukselle on runsaasti ja perusNia-tunnista ratkaisevasti eriävällä tavalla. Lähin liikekokemukseni on Fuegolla kokemani taitavasti ohjatut Yin Yoga -tunnit. 5 stages on vaan dynaamisempaa, ja vapaampaakin, hitusen (huomio, sinä liiallisesta vapaudesta ahdistuva: saat kyllä tarpeeksi suuntaa antavia ohjeita tunteaksesi itsesi tälläkin tunnilla turvalliseksi).

13260144_10153931617493145_7187331302900775448_n

Koulutustilanne päällä. Debbie Rosas keskellä kuvaa turkoosissa housuissa. Kuva: Ann Christiansen

Debbie Rosaksen olen tavannut koulutustilanteissa joitakin kertoja; tätä ennen Hampurissa vuonna 2006, Portlandissa vuonna 2010 ja Lontoossa vuonna 2013. En voi sanoa olevani henkilökohtaisesti hänen kanssaan mitenkään läheinen, vaan tosiasia on kuitenkin tämä: hänen elämäntyönsä Nian ja 5 stages -ohjelman parissa on huimaa, ja tunnen häntä kohtaan sekä suurta kunnioitusta että kiitollisuutta.
Kaiken hehkutuksen lomassa koen tässä yhteydessä tärkeää todeta, ettei kyse ainakaan omalla kohdallani ole minkään asteen henkilöpalvonnasta. Nian kehittäjän ihmisyys ja inhimillisyys tulevat toistuvasti näkyviin eri tavoin, ja hyvä niin. Tässäkin tapauksessa on viisaampaa katsoa sormen osoittavaan suuntaan kun jäädä tuijottamaan osoittavaa sormea, vaikka osoittaja fiksu ja filmaattinen onkin. 🙂
Se, mitä sieltä osoitetusta suunnasta sitten löytää, lienee yhtä henkilökohtaista kuin mikä tahansa muukin liikuttava kokemus. Jotenkin omani kiteyttää mainiosti ne kotimatkani varrella, Portsan Tuulenpesä-liikkeen ikkunasta bongaamani viisi patsasta nimeineen. Ne olivat Irrottautuminen omasta kuvasta, Yltäkylläisyys, Hyväksyminen, Luottavaisena sekä Heittäytyminen. Kas, siinä taas kasvua kerrakseen.

LauraAnnochMinna 5 stages

Ihana Laura, ihana Ann, ja ihana minä. Kuva: Jonna Beldt.

*
Kohta onkin jo seuraavan paikallisen Nia-seikkailun aika! Ann Christiansen vetää Nia Blue Belt -koulutuksen Turussa, Studio Moven rempatuissa tiloissa (entinen Mikaelin kirjasto). Täältä löydät koulutusviikon kaikille avoimet tunnit.

Ensimmäinen White Beltin jälkeinen aamu

Satuin loppukeväästä joitakin vuosia sitten ensimmäistä kertaa Rosen-hoitoon ja koin parantumisen ihmeen vasemmassa lonkassani. Lonkkaparka oli vuosikausia pitänyt kovaa ääntä tehdessäni vähänkään isompia avaavia liikkeitä ja hoidon myötä jotain selkeästi suli. Jaloistani tulivat niin eloisan levottomat, että jouduin jonkun aikaa tekemään pitkiä päivittäisiä kävelylenkkejä antaakseni niille tilaa purkaa vastalöydettyä voimaansa. Käveleminen vahvisti myös kokemustani ja mielikuvaa siitä, että minulla on lupa kulkea omaa polkuani omaan tahtiin.

12. kesäkuuta 2015 on ensimmäinen Nia White Belt -koulutuksen jälkeinen päivä. Heräsin paljon olettamaani aikaisemmin vaikka päivät olivat pitkiä ja ehkä erityisen intensiivisiä myös tuottajanroolini takia. Monia asioita pyörii mielessäni, ja ennen kaikkea nousee aistimuksina kehostani. On kulunut tasan 10 vuotta omasta ensimmäisestä valkoisen vyön koulutuksesta.

Tuntuu merkitykselliseltä, että edelleen löydän Niasta niin paljon iloa, voimaa ja hyvinvointia. Tuntuu merkitykselliseltä, että olen viettänyt kymmenen vuotta juuri tämän harjoituksen ja lajin parissa; että jokin on kutsunut minut sen pariin yhä uudestaan vaikka olen välillä ollut sekä väsynyt että tympääntynyt, kipeäkin. On ollut hienoa seurata miten edelleen melko nuoren lajin koulutus kristallisoituu, miten paljon tietoa ja osaamista jo yhden Nia-tunnin takaa löytyy, miten myös lempikouluttajani Ann Christiansen on kehittynyt vuosien mittaan. Kurssin järjestäjänä on upeata nähdä miten paljon se antaa osallistujille riippumatta siitä kuinka monta kertaa he ovat koulutuksen jo kokeneet, ja varsinkin kun he ovat ensikertalaisia jotka olettavat tulemaan “vain” tanssimaan viikoksi. Nia on niin paljon muuta kun musiikin tahdissa heilumista, vaan musiikin tahtiin heiluminen saattaakin olla tarvittava sysäys kohti Nian ja oman itsen ydintä.

Menneen viikon aikana on ollut erityisen huvittavaa ja samalla kiitollista huomata että henkilökohtaisella tasolla olen vuoteen 2005 verrattuna siirtynyt paljon enemmän tekemättömyyttä kohti tekemisen sijaan. Ensimmäisen koulutusviikkoni jälkeen läsnä oli paljon vapaatanssia, paljon askelten oppimista sekä uudenlaiseen musiikinkuunteluun totuttelemista; tuntien suunnittelua, ohjaamisen harjoittelua. Tein tuolloin edelleen tapani mukaan myös hyvin järkiperäisiä valintoja ja ratkaisuja varsinkin sydämen asioissa, ja vuosi Nia-koulutukseni jälkeen olinkin jo burn-outin kourissa. Niin myöhään kun viime syksynä huomasin viimeistenkin energeettisten haavojen noilta ajoilta vihdoin umpeutuneen, ja koko tämän ajan Nia on ollut mukana kuvioissa. Fake it til you make it, ja johonkin olen tosiaan tainnut päästä – en perille, mutta mielenkiintoiselle matkalle.

Ja ainiin, niistä ihmeparantumisista! Olen tässä kevään mittaan pohtinut, että periaatteessa kuuluisi olla mahdollista hiljentää myös oikean lonkkani naksutus kun se kerran vasemmastanikin katosi. Olen ollut myös toiveikas sen suhteen että osaisin itse olla osallisena eheytymisessä, etten välttämättä tarvitsisi kenenkään muun käsiä kehollani oivaltaakseni mistä kiikastaa. Nähtävästi sitä saa mitä tilaa: White Beltin toisena päivänä vietimme aikaa Nian perusaskeleen parissa. Heel lead, kantapää johtaa. Yhtäkkiä tajusin minulle uuden ulottuvuuden askeleessa ja miten olen sitä lähestynyt kaikki nämä vuodet. Sisäistäminen johti jalan rentoutumiseen, mikä johti pohkeen ja säären rentoutumiseen, mikä johti reisien rentoutumiseen – ja kun huomasin osaavan olla jännittämättä takapuoltani, oikea lonkka lakkasi valittamasta. Nyt: entistä enemmän läsnä jaloissani, entistä enemmän rakastavasti läsnä elämässä.
Ihmeellisiä ovat Nian tiet.

Iloista kesää sinulle, ja tanssimisiin taas!

*

Nia White Beltin avoimilla tunneilla käy kaikenikäisiä ja kokoisia.

Nia White Beltin avoimilla tunneilla käy kaikenikäisiä ja kokoisia.

White Belt on tanssia täynnä - ja niin paljon muutakin. Kuva: Maria Sundström

White Belt on tanssia täynnä – ja niin paljon muutakin. Kuva: Maria Sundström

Kymmenen vuotta rinnakkain Nia-polulla - kouluttaja Ann Christiansen ja minä.

Kymmenen vuotta rinnakkain Nia-polulla – kouluttaja Ann Christiansen ja minä.

Kyllä, White Belt tuo valkoisen vyön. :)

Kyllä, White Belt tuo valkoisen vyön. 🙂

Tuoreet Nia White Beltit Turun Studio FONissa. Onnea matkaan!

Tuoreet Nia White Beltit Turun Studio FONissa. Onnea matkaan!

Terveisia Lontoosta!

…aakkoset tai siis niiden pisteiden puuttuminen paljastaa ennen pitkaa etten oman koneeni aarella istu. En vain ole hetkeen ehtinyt kirjata ajatuksiani Nia-matkaltani, ja toisaalta juuri tassa ja nyt se tuntui jotenkin taas ajankohtaiselta. Istun iltamyohaa lontoolaisessa keittiossa, takana kolmen paivan Body’s Way-koulutus joka oli erilainen ja samalla paljon vaikuttavampi kuin mita osasin odottaa, edessa viela viimeinen 52 Moves-kurssipaiva, joka puolestaan sisalloltaan vastaa odotuksiani … mutta, niinno, vaikuttavuudessaan valvottaa. Ja ajatuksia ja ajatuksia, saanevat kuvat taas kertoa enemman kuin tuhat sanaa. Hiljaiseksi vetaa kehollisuus valilla, ja kiitollisuuskin.

Kiitos itselleni, etta paatin lahtea kahteen perakkaiseen koulutukseen nainkin kauaksi ja juuri silloin kuin Suomen suvi saapui (eihan se viela ole ohi, eihan?). Kiitos niille kehoille, sydamille, joiden kanssa olen saanut tanssia, liikkua, viime paivien aikana (ja eritoten Hannalle, Samille, Nasselle ja Elvikselle yosijasta). Kiitos kouluttajilleni Rachael R Reschille lampimasta lasnaolosta ja varsinkin Ann Christiansenille jatkuvasta innostuksesta, innostamisesta ja omistautumisesta ihmisten mita monipuolisimpaan liikuttamiseen (*NEWSFLASH!* Ann on seuraavan kerran Suomessa helmikuussa 2014 White Beltin merkeissa, lisatietoja pikkuhiljaa). Ja kiitos ennen kaikkea Debbie Rosakselle, Nian kehittajalle, jonka (elaman)tyota on hienoa saada seurata nain lahelta. Taman lisaksi kiitos Jackson Lanella sijaitsevalle entiselle kirkkorakennukselle, jonka nykyisessa katonrajassa tanssimme, piirsimme, opimme herkistyneina kehon tavoille – olipa voimauttava kokemus. Kiitos myos Hampsteadin vanhalle town hallille joka toimii kohtaamispaikkanamme viela huomenna, ja jonka modernit puitteet ja valoisa tanssisali on omiaan tekniikanhiomiselle ja anatomianhavainnostamiselle.
Viimeinen kiitos menee Nialle itselleen siita nautinnosta, ilosta ja itserakkaudesta jotka laji yha uudestaan tuo tietoisuuteni valokeilaan. Always move from behind your heart, always move with it (sanoi Debbie Rosas tanaan). Niinpa.

Jackson Lanen kirkkosalissa tanssittiin seka hartaasti etta villisti.

Jackson Lanen kirkkosalissa tanssittiin seka hartaasti etta villisti, istuttiin valilla hiljaakin.

Piirsimme oivalluksiamme kehokartallemme.

Piirsimme oivalluksiamme kehokartallemme.

..eika tallaiselta koulutukselta voi vastaanottaa todistustaan muuten kuin lentaen. Nia antaa siiiiiiivet

..eika tallaisen koulutuksen todistusta voi vastaanottaa muuten kuin lentaen. Nia antaa siiiiiiivet!

Kiitos, Ann Christiansen!

Hello Turku!

 

Voi että. Vielä toissaviikolla White Belt hämötti horisontissa, ja nyt se on jo viime viikolla tapahtunutta. Huomasin sen alkaessa, etten ollut oikein sisäistänyt mitä kaikki se koulutusta edeltänyt työ oikeastaan tarkoitti, tai mitä kohti se vei. Ensin ymmärsin hitaasti Annin olevan Suomen Turussa (sieltä hän lauantai-aamuna hotellihissistä eteeni tupsahti), seuraavaksi rekisteröin Nian yhä vakuuttavamman vyökoulutuskonseptin, kolmanneksi rupesin iloitsemaan osallistujien selkeästi laajenevaa omakuvaa ja kehollista kokemusta maailmasta, maailmassa.
Vaikutuin huomatessani miten Niakin aikuistuu ja selkenee vuosien myötä – miten Nia-kouluttaja elää kuten opettaa, ja kasvaa hänkin matkan aikana. Liikutuin omasta kasvustani – miten omalla White Beltilläni kuullut Allow yourself sanat ovat sulautuneet osaksi olemistani ja tekemistäni – varmasti myös lisääntyneen elämänkokemuksen myötä. Olisin toki ilman Niaakin kehittynyt, mutten välttämättä tähän suuntaan ja tällä vauhdilla – en näin kehooni kunnioittaen ja kuunnellen (ja välillä tästä huolimatta sudenkuoppiin putoamalla). En välttämättä näin tietoisesti elämiselle omistautuen – ja tätäkin kirjoittaessani voin vain todeta että nykyhetkikin taitaa olla vain jäävuoren huippu.
Nia-koulutuksessa pääsen kerta kerran jälkeen toteamaan, että maailmankaikkeuteni vain kasvaa kasvamistaan niiden myötä – varsinkin palatessani juurilleni, tai tässä tapauksessa White Beltille. Valkoisen vyön fysisyys – voi, kyllä se kotiinpaluulta kehossa tuntuu. Taas kerran. Ja mikä lahja saada ohjata heti tällä viikolla taas omia tunteja! 😀

 

Tuoreet White Beltit!

Tuoreet White Beltit!

 

PS – vauuuuuuuuuu sainpahan vihdoin oman valkoisen vyönkin lantioni ympärille kiedottavaksi – kun niitä ei ollut silloin vuonna 2005 vielä käytössäkään! 😀

Viikkokatsaus: olipa vilinää

Myöhäinen perjantai-ilta! Ja huomaan, miten viikottaiset fokukseni taitavat valita minut, pikemmin kuin päinvastoin. Taisin tarvita muistutusta jaloistani, ja siitä, että mieli pysyy kirkkaana ja ajatus kulkee, niin kauan kun itse pysyn rauhallisena ja jalat maassa. Tällä viikolla jalkani tanssivat esimerkillisesti ystävänpäivälle osuneen One Billion Rising-kampanjan puolesta, tukivat potkujani Nia-tunneilla, pitivät pystyssä liukkailla kaduilla, veivät oikeisiin paikkoihin oikeina ajankohtina. Vaikka tunnetasolla tapahtui periferiassa sitä sun toista, yhteys totuuteen säilyi. Vaikka mieli välillä kieppui ja kaappui ja kiepsahtikin, sisimmässäni tiesin koko ajan miten päin olla; mikä suunta on missäkin. Ja hyvä niin: enää yö, ja hartaasti odotettu Nia White Belt-koulutus alkaa. Pääsen aitiopaikalta seuraamaan Nia-innokkaiden matkaa syvemmälle liikkumisen syövereihin, liikuttumaan varmasti itsekin. En ole tainnut vielä oikein tajutakaan mitä herkkua talvilomaviikko pian tarjoileekaan. 🙂

PS – ja hei, Nia White Beltillä voit vierailla sinäkin – kaikille avoimet tunnit löydät täältä!

Viikon seinämaalaus.

Viikon seinämaalaus.