Liikkeitä ajan hengessä

Entä jos pidän itseäni niin hyvänä kun hetki hetkeltä osaan, tarpeitani kuunnellen??

Entä jos pidän itseäni niin hyvänä kun hetki hetkeltä osaan, tarpeitani kuunnellen?

– No ei tää kyllä kauheen suomalaista ole! sanoi ensikertalainen erään tuntini jälkeen vastikään. Mut kyl tää hyvää tekee, täs pääsee varmaan purkamaan ahdistustaankin, jotenkin vapautumaan.

Toinen vastikään Niasta innostunut ihmetteli mitä hän tekee sillä riemun määrällä, jonka hän parin tuntikokemuksen jälkeen sisällään tuntee. Kolmas, jo jonkun aikaa tunneilla käynyt, totesi ettei Niasta vielä ensimmäisellä tunnilla välttämättä tajua hölkäsenpöläystä, ei ehkä toisellakaan… ja kuitenkin jokin kutsuu takaisin.

Viimeiseen neljään kuukauteen on lomailun, Black Beltin, kaudenavajaisten ja arkeenlaskeutumisen lisäksi mahtunut useampi suru-uutinen ystäväpiirini omaisista. Lisätään tähän lehtiotsikoiden lietsomaa ja toisinaan katutasollekin laskeutuvaa raadollista levottomuutta, ehkä jo liiankin usein käytettyjä adjektiiveja kuten “raivoisasti”, “järkyttävä” ja “huolestuttava”, sekä kaikki sähköpostilaatikkoni löytäneet uhkapeli-, sänkyseura- ja painonpudotustarjoukset. Tulee mieleen ettei tämä välttämättä ole ollenkaan niin helppoa aikaa olla elossa, vaikka se ainakin osassa maailmaa, osalle kansalaisista, on tekemällä tehty helpo(mma)ksi. Eräs tarkkanäköinen ystävä totesi, että ehkei sellaista aikaa olekaan, jolloin eläminen, olemassaolo, on helppoa. Ehkä ei.

Viimeksi eilen minulta tästä huolimatta kysyttiin miten voin aina olla niin iloinen, reipas ja hyväntuulisen aurinkoinen. Totuus on tietenkin se, etten ole. Kuitenkin huomasin tänä aamuna samaistuvani varsin voimakkaasti seuraavan tekstinpätkään:

Tuntuu hyvältä ja tärkeältä, että arkipäivän keskellä voi ammentaa sisältään hyvää oloa ja hyvinvointia, joka ei ole riippuvainen ulkoisista tapahtumista. Se tuo mielekkyyttä elämään kaiken ympärillä tapahtuvan kaaoksen keskellä. Lähelläni olevat ihmiset ovat usein sanoneet, että pysyn rauhallisena ja hyväntuulisena useimmissa tilanteissa. Luulen sen johtuvan harjoittelusta. Intohimoni treenamiseen on pysynyt edelleen yhtä vahvana ja tuoreena kuin aloittaeissani. Luulen myös että harjoitteluun liittyvä intohimo ylläpitää jonkinlaista tuoreuden tunnetta muussakin elämässä.

Näin toteaa siis Tommi Tolmunen qi gongista kertovasta kirjassaan Salainen zen-harjoitus – selkää ja niskaa hoitava liikemeditaatio. Se mikä minua eniten ehkä samaistumisen mahdollisuudessa ilahduttaa on taas kerran syvempi ymmärrys siitä että harjoituksellani, omistautumisellani on laajemmat seuraukset kuin mitä aina muistan tai edes kykenen näkemään. Ja ennen kaikkea: on sallittua pystyä nukkumaan öisin. On sallittua saavuttaa tietoisesti valitun harjoituksen kautta pysyvämpi, eheämpi olotila josta lähtöisin toimia.

Nia pistää kovasti kapuloita huolien, järkytyksen ja jännityksen rattaisiin. Minä ohjaajana laitan lisää pökköä pesään luottamuksen ja huolettomien kohtaamisten puolesta. On #vaakakapina ja #kehonvallankumous, on #dancingthroughlife ja #tanssionparastaliikuntaa – vertaistukea muodossa jos toisessakin, kunhan sitä jaksamme ja muistamme hakea. Kuten totean kotisivuillanikin:

Tanssi ja liike eivät ehkä paranna kaikkia kasvu- tai muita kipuja kädenkäänteessä, mutta ne tuovat usein kuitenkin helpotusta – laittavat elinvoiman liikkeelle, sulattavat sen myötä ehkä jotakin sisimmässäkin.

Pehmeä sisusta ei edelleenkään ole pahasta, sen puolesta puhuminen ei edelleenkään kyvyttömyyttä kapinoida kaltoin kohtelua vastaan. Riemu ja vapautuminen vasta vallankumouksellista onkin.

#silmätauki #dancingthroughlife #choosepleasure

*

La 30.9 ohjaan Studio Fonilla syksyn ensimmäisen Fit by Nia-teemalauantain klo 12-14. Sähköpostitse viimeistään 29.9 ilmottautuen osallistut EarlyBird-hintaan eli 25e (ovelta 30e). Luvassa kehonhuoltoa, virkistystauko ja Nia-tunti. Sopii myös uusille uteliaille!

Advertisements

Musta sopii kuvaan

Se on siinä.

Hei Turku, hei Suomi.

Sunnuntai alkaa Hampurissa lempeässä auringonpaisteessa; ilmassa on sadepäivien jälkeistä kirpeyttä. Kuluneen viikon aikaiset aamut ovat vaikuttaneet vuorokausirytmiini ja olen hereillä kauan ennen isäntäväkeäni. Viikon mittainen koulutus näkyy pehmeytenä kasvoillani, tuntuu rentoutena kehossani.

Tänä syksynä tulee kuluneeksi 13 vuotta siitä, kun astuin Nia-polulleni. Toivoin Black Beltin juhlistavan tätä sykliä ja samalla avaavan uuden – ja juuri näin on päässyt käymään. Mustaa vyötäni ei kuitenkaan sinetöinyt perjantainen päättäjäisseremonia. Tulikokeeksi nousi se, miten suhtaudun maailmalta ja kotikaupungistani saapuviin uutisiin.

*

Tavoitin läheiseni nopeasti, kehotimme toisiamme varovaisuuteen ja kerroimme välittävämme. Perjantain ja lauantain välisenä yönä näin levottomia, vihaisia unia. Heräsin miedossa shokissa ja mietin mikäli Annin aamuiselle Nia-tunnille menemisessä olisi mitään järkeä. Päätin lähteä.

Matkalla eksyin. Jouduin kysymään paikallista apua kolmesti, ja joka kerta minua ohjeistettiin ystävällisesti. Sivukadulla törmäsin yllättäen koulutuksessa tutustumaani uuteen vanhaan ystävään, ja pääsimme halaamaan vielä kertaalleen. Löysin perille, vain hitusen myöhässä. Tunti oli hädintuskin alkanut, kun huomasin oloni jo kohentuneen – sitten muistin.

Vapauttaakseen stressiä, muuntaakseen traumaa muutkin eläimet liikkuvat, ravistelevat. Eivät unohtaakseen tai kieltääkseen tapahtunutta, vaan pysyäkseen yhteydessä totuuteen: sydän lyö edelleen, elossa ollaan. Elinvoiman liikkeelle pistäminen auttaa pysymään järjissään järjettömyydenkin keskellä.

Koin tunnilla laajan skaalan tunteita. Mikään niistä ei tuntunut liian suurelta, sillä pääsin samantien purkamaan ja ilmaisemaan niitä liikkeiden ja eleiden myötä. Pukeuduin valkoiseen ja keltaiseen ja punaiseen – ja musta vyöni sai edustaaa sekä surunauhaa että elämäniloa saavutuksesta. Annoin keholleni kokonaisvaltaisen mahdollisuuden osallistua asioiden käsittelyyn. Paine korvien välissä laski, möykky vatsassa suli. Ei tätä välttämättä kertaheitolla auki tanssittu, mutta se ei olekaan oleellisinta. Oleellista on muistaa, mitä voin tehdä ollakseni ihmisiksi sanaparin laajimmassa merkityksessä.

*

Tunnen syvää kiitollisuutta Niaa ja Nian arkisen yksinkertaisia, syvästi kehoon pohjautuvia työkaluja kohtaan. Olen kiitollinen tapaamistani upeista ihmisistä, jotka ovat syvästi autenttisia, kehollisesti tietoisia ja halukkaita harjoittelemaan rakkaudellisten valintojen tekemistä hetkestä hetkeen parhaansa mukaan. Se, että maailmalle hajaantui kolmisenkymmentä hereillä olevaa ihmistä helpottaa oloani. Ennen kaikkea olen juuri nyt kiitollinen kouluttajani ja ystäväni Ann Christiansenin osaamisesta ja tuesta. On ollut ihanaa päästä seuraamaan häntä vuorovaikutuksessa omien vakiotuntiensa tanssijoiden kanssa. Siinä kaikessa on jotain hyvin tuttua. 🙂

Enää kaksi sanaa: tanssimisiin, ystävät.

*

Ohjaan Logomon Suuri sydän-tapahtumassa Nia 5 stages-tunnin la 26.8. Lisätiedot http://www.suurisydän.fi

Studio Fonin maanantaitunnit alkavat ma 28.8. Drop in. Kertamaksu 10e, 5x-kortti 42e. Uutuutena opiskelijoille, työnhakijoille, eläkeläisille ja vanhemmuuslomalaisille lukuvuoden voimassa oleva 10x-kortti 68e.

*

Niin monta kehos ja persoonallisuutta -ja hymy yhdistävänä tekijänä.

Niin monta kehoa ja persoonallisuutta – ja hymy yhdistävänä tekijänä.

 

Kyllähän juhlaan tarvitsee pukeutua.

Kyllähän juhlaan tarvitsee pukeutua. 🙂

 

Terveisiä täydenkuu-uun jameista!

Täydellinen elokuun auringonlasku Littoistenjärvellä.

Täydellinen elokuun auringonlasku Littoistenjärvellä.

Olihan se pitänyt arvata: kuutamotanssit järvenrannalla ovat mitä parhain tapa laskeutua uuteen arkeen. Arjen taas ymmärsin alkaneen tänä aamuna – olkoonkin, että säännölliset tunnit alkavat vasta loppukuusta, vaan eihän tämä enää lomaa ole. Ajatukset kulkevat eteenpäin kohti syyskautta, ensimmäinen Nia-palaverikin on jo vyön alla. Ja vyöstä puheen ollen: mustahan se jo edessä siintää – eikä sekään ole lomaa sanan varsinaisessa merkityksessä, vaan jotain jopa lomaa parempaa! 😀

Kotisivuiltani löytyy nyt päivitetty info kaikista tähän mennessä lukkoon lyödyistä tapahtumista ja tunneista – lisääkin saattaa vielä tulla. Pieni osa minusta on toisinaan vielä hieman haikea siitä, etten palaakaan osaksi Arbiksen hauskaa tiimiä. Suurin osa minusta tietää taas eilisten jamien jäljiltä, että olen jo osa maailman parasta yhteisöä: tanssivaa ja tiedostavaa, hilpeää ja henkistä Nia-porukkaa. Kiitos kollegoilleni, ja harrastajille. Märkä rantahiekka tuntui lopulta viileältä jalkapohjissa, vaan lantio ja alaselkä pehmenivät. Täysikuu taisi tosiaan viedä jotain mennessään, kun sille eilisen fokuksen myötä luvan annoimme. Oli aika luopua tähän mennessä kerääntyneestä tunnetaakasta. bone sigh arts-taiteilijan sanoin:

perhaps
perhaps power is letting go of the grip of the past and standing empty handed facing the future.

Jatkakaamme! ❤

Lopulta kuukin nousi. Suoraan sitä kohtaanhan me olimme tanssineetkin.

Lopulta kuukin nousi. Suoraan sitä kohtaanhan me olimme tanssineetkin.

Viimeisen tanssin viisaus

Ulkona sataa. Viime kirjoituksesta on niin kauan, etten enää muistanut blogini salasanaa.
*
Muun muassa Niassa puhutaan toisinaan aloittelijan asenteesta (eng. beginner’s mind), mielentilasta joka mahdollistaa ennakkoluulottoman asennoitumisen edessä olevaan tilanteeseen, tietoon, ihmiseen. Tiistain tunnilla juhlistin avoimuutta oppia jotain (uutta) riippumatta siitä, miten tuttu jokin liike tai rutiini on. Maanantain tunnilla olimmekin olleet syklin toisessa päässä: valmiina luopumaan, jättämään hyvästit – tanssimaan viimeisen tanssimme. Tanssi taisi kai ennemmin käydä kenraaliharjoituksesta kuin kirjaimellisesti viimeisestä, vaan myönnän: loput ovat olleet mielessäni viime aikoina. Taas kerran elämäni näkyy ohjaustyössäni, aivan kuten Nia niin usein arjessani.

Kuunvaihteen myötä melkein kymmenen kuukauden pestiksi venynyt alunperin runsaan kuukauden suunnittelijasijaisuus ruotsinkielisen työväenopiston, Åbo Arbiksen, toimistossa päättyy. Minusta on pidetty aivan äärettömän hyvää huolta ja työtehtäväni ovat olleet selkeästi rajatut. Minulla on ollut mukavasti sekä vaikutusvaltaa, sosiaalista kanssakäymistä että elämäni toistaiseksi suurin säännöllinen kuukausipalkka (vaikka osa-aikaisena olen keväällä töissä ollutkin). Olen ruotsinkielistä sananlaskua mukaillen tavallaan saanut sekä säästää että syödä kakkuni – nauttia vakituisista tuloista joutumatta jättämään täysin sydämeni polkua. Esimerkiksi musisointi on jäänyt pienemmälle, vaan toisaalta ajanjakso on ollut yhtä hetkessä elämisen juhlaa, sillä muulle ei yksinkertaisesti ole ollut aikaa. Haikeutta olen jo ehtinyt päättyvästä työsuhteesta tuntea, nyt huomaan tämänkin: kun toimistotyöni to do-lista lyhenee lyhenemistään ja vapaus häämöttää horisontissa, oloni kevenee kevenemistään. Tähän liittyy myös se viimeisen tanssin viisaus: nauttimista siitä, mitä on. Luopumista siitä, mitä ei ehdi saada valmiiksi.

Samalla, kun olen totuutellut ajatukseen arbiksettomammasta arjesta, olen koiravahtina siirtynyt koirattomasta elämästä koiralliseen ja takaisin. Samanaikaisesti eräs ystävä kutsuttiin aivotutkimukseen hämärän löydöksen takia (kyseessä oli väärä hälytys). Toisesta tuli äiti (tervetuloa maailmaan, uusi ihminen; hyvästi vanha elämä). Fuego Lounge ilmoitti lopettavansa toiminnan Martinkadun salissa (kiitos Vestalle ihanasta yhteistyöstä).

Punaisena lankana ajatuksissani kulkee tuore kokemus siitä, miten jostain luopuminen luo tilaa jollekin toiselle. Sen muistaminen, että vaikka kuinka teen parhaani, tulee todennäköisesti aina olemaan asioita jotka jäävät puolitiehen, tai tekemättä kokonaan. Tämän hyväksyen huomaan kulkeneeni täyden ympyrän, päätyneeni takaisin lähtöruutuun, aloittelijaksi aloittelijan paikalle.

Uudelle avoimena kiitollisuus korostuu. Pitkän talven ja hitaan kevään jälkeen taidan olla heräämässä eloon yhtä yhtäkkisesti kuin puut ympärilläni viime viikolla. Tervetuloa takaisin, yrittäjyys ja yritteliäisyys. Teitähän ehti tulla jo ikäväkin.
*
Kevätkauden viimeiset Nia-tunnit Studio Fonilla ma 5.6, Fuegolla ti 6.6 ja sokerina pohjalla Littoistenjärven rannalla ke 7.6. Lisätiedot kotisivuiltani, jotka nekin taas hieman nahkaansa loivat. Astukaamme kesään!

Ellemme_square.jpg

 

 

 

Eri ohjelmia, eri kokemuksia

Sylin täydeltä iloa täältä sinne! Kuva: Laura Johansson

Sylin täydeltä iloa täältä sinne! Kuva: Laura Johansson

Hei liikkuvainen!

En ole vähään aikaan ehtinyt jakaa lähes ainoatakaan ajatusta kirjoituksen muodossa. Kesä meni maalla, kaupungin arkikuvioista kaukana (sattumoisin sain äänitettyä myös kasallisen kappaleita, jotka materialisoituvat levyksi toivottavasti vielä tässä kuussa). Elokuun puolestavälistä hyppäsin tilapäiseen toimistopestiin joka jatkuu tämän vuoden loppuun asti (ken asioi Åbo arbiksen eli ruotsinkielisen työväenopiston kanssa tavoittaa sieltä minutkin).
Istuin vastikään vapaan lauantaini ratoksi selaamassa ja lajittelemassa muistivihkojani, Nia-manuaaleja ja eri tapahtumista ylijääneitä flaikkuja. Mietin jälleen kerran, miten onnekas olen löydettyäni lajin joka yksinkertaisesti toimii kohdallani. Nian kehittäjä Debbie Rosaksen kirjoittamat sanat pysäyttivät minut kesken siivouspuuhiani:

In my heart, Nia has always been a Moving to Heal class. Why do I say this? I believe everybody has something to self-heal. Not everyone is drawn to the same thing, though. This is why in Nia we have different programs for different experiences. Everyone gravitates to things they love and can relate to.

Some people will like the classic Nia class. Others will gravitate to Nia MOVE IT, the more athletic, interval-conditioning class. Some will love the Nia 5 Stages of Self-healing class, 60-minutes of moving slowly on the floor. Still, others will gravitate to Nia FreeDance, a conscious dance experience. With so many choices and only so much time, what’s a body to do? Do what you love and do what heals and conditions you.

Parhautta: do what you love and do what heals and conditions you.
Yllämainituista formaateista olen tutustunut kaikkiin.
Classic Nia on se klassinen tuntiformaatti, joka on käynyt tutuiksi useimmille oppilailleni: vaihtelevin teemoin väritetty koreografiakokonaisuus jota kannattelee musiikki alusta loppuun asti.
Nia 5 stages -tuntien meditatiiviset pääasiassa lattiatasolla tapahtuvat liikkeet ovat olleet osa aamurutiinejani jo yli kymmenen vuotta, ja olen iloinen saadessani jakaa tämänkin Nia-variaation helmiä Fuego Loungen viikkotarjonnassa.
Kun kesällä 2013 kävin Lontoossa Nia 52 Moves/MOVE IT-koulutuksen sekä konsepti että minä taisimme olla kehitysvaiheessa, sillä tämän atleettisemman intervalli-ohjelman ohjausta olen harkinnut vasta ihan lähipäivinä – nyt tosin sitäkin syvällisemmin. Ohjelman nerokkuus lienee sen yksinkertaisuudessa – minuutti Nian jokaisen perusliikkeen parissa tarkoittaa 52 minuuttia vaihtelevasti rankempaa ja kevyempää liikuntaa. Kun tätäkin säestää menevä musiikki, ainakin tämän Nia-eläimen on vaikea olla liikkumatta.
FreeDance saa Debbien tekstissä kunniamaininnan tietoisen tanssin mahdollistajana. Itse mietin että kaikki nämä vuodet lajin parissa joka alleviivaa aistillisuuden upeutta, tutkii liikkuvaa kehoa kunnioittavalla katseella ja uskaltaa nostaa ilon ja nautinnon keskeisiksi elinvoiman lähteiksi ovat pitäneet minua niin, niin, niin hyvänä. Muistan jopa pitää tanssitaukoja tilapäisellä työpaikallani, jonka ikkunasta avautuu näkymä kaupungin keskustan kattojen ylle. Pysyhän sinäkin lämpimänä, ja tanssimisiin taas – muodossa tai toisessa.

*

PS
Niisiisnii!

Kun multa välillä kysytään että millo mulla on keikkoja. Ni ainakin pe 28.10. Kirjakahvilassa näillä näkymin. Seuraavat viikot näyttänee jos mulla on uutuslevyä myytävänä jo silloin. 😀

PPS
Nia MOVE IT -tunteja tulossako? Jos hyvin käy, ni ens vuoden puolella!

 

Kyykkimisen jalo taito

Kyykky_BäckeniLappland_SIGNED

Lapin luonnossa kyykkiminen tapahtuu kuin itsestään.

Riemastun valtamediasta yhä useammin löytyvistä varsinkin kehon toimintaan ja liikuntaan liittyvistä jutuista. Usein jo siitäkin syystä, että niissä kerta toisensa jälkeen todetaan jotain, jonka kohdalla voin taas kerran hihkaista “aaaa, totakin me tehdään Niassa!!”. Tähtiinhän tämäkin oli kirjoitettu: nimittäin se, että samassa Turun Sanomien numerossa jossa tiistaina (17.5.2016)  esiteltiin Teesalonki-toimintaani oli juttu  kyykkimisestä.

Kyykkyyn – ja lepo! -artikkelissa (joka netissä on piilotettu verkkotunnusten taa) haastateltiin fysioterapeutti Matti Melasta jonka sanat olisivat yhtä hyvin voineet tulla Nia-ohjaajan suusta:
– Nivelet on rakennettu liikkumaan määränsä mukaan. Jos tuota määrää ei käytä, joku kohta nivelessä alkaa ennen pitkää panna vastaan.

Kyykyistä on kirjoiteltu viime vuosina jonkun verran. Yleensä ne esitellään tehokkaana reisijumppana tai niitä myydään pakaroiden kiinteyttäjinä, mikä kai on ihan hyvä sekin. Vaikka itse olen kyykkinyt tietoisemmin jo kymmenisen vuotta, huomaan tätä kirjoittaessani ajattelevani myös kyykkyyn liittyviä halveksuvia tai vähintään ennakkoluuloisia mielleyhtymiä. Top kolmeen kuuluvat (kärjistäen) nämä: lapsethan ne kyykkii, tai naiset pissalla, tai kaukomaiden iloiset kansalaiset. Ja eikö ihmisen kyykyttäminen ole häpeällistä toimintaa?
Syystä tai toisesta kyykkyilyllä ei yhteiskunnassamme ainakaan toistaiseksi ole selkeästi hyväksyttävää statusta, puhumattakaan että se nauttisi yleisestä ihailusta tai arvostuksesta. Valitettavasti tämä näkyy myös harmittavan yleisenä kipuiluna monen länsimaalaisen lonkkanivelissä ja selässä.

Melanen suositteleekin Matti ja Maija Meikäläisiä hakeutumaan ennakkoluulottomasti takaisin kyykkimisen pariin. Suositusta noudattanut toimittaja toteaa kolumnissaan kyykkimisen olevan toisaalta yllättävän raskasta, mutta että esimerkiksi selkä selkeästi tykkää. Tiedän tunteen.
Mieleeni on jäänyt kerta Nia-polkuni alkutaipaleelta, kun erään viikonlopunmittaisen tapahtuman jälkeen huomaamattani kyykistyin nostaakseni jotain lattialta, sen sijaan että olisin kurkottanut kättäni selkääni taivuttaen. Muistan ajatelleeni että näin haluan käyttää kehoani, tällaiseen sulavuuteen haluan kyetä loppuelämäni.

Nia White Belt -koulutuksen myötä yksinkertainen 5 stages-harjoitus vakiinnutti paikkansa aamurutiineissani, eli kyykistelen itseni myös hereille. Todettakoon, että niinä päivinä kun tämä jää väliin, olo on paljon jumisempi. Mitään tiettyä ohjelmaa mukavan kyykyn saavuttamiseen ei tietenkään tarvitse seurata – sitä pitää vain harjoitella. Allaolevaa kuvaa katsoessa pohdin sitäkin, että kyykkyilyn vieraus voi näillä leveysasteilla (taas kerran) johtua ihan siitäkin, etteivät sääolosuhteet siihen kauheasti esimerkiksi talvisin kannusta. Onneksi voi kuitenkin kyykkiä sisätiloissa, kesäisin pihalla – ja ellei missään muualla, niin ainakin edes jollain liikuntatunnilla (tervetuloa Niaan 😉 ).
Itse kyykin läppärin tai maalaustelineen äärellä, kenkiä sitoessa ja välillä tuolillakin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lapsen kanssa kyykyssä pääsee olemaan kasvotusten. 🙂

TS:n jutussa Melanen painottaa, että matka kohti mukavaa kyykkyoleilua on yksilöllistä – ensin voi olla haastavaa edes kuvitella kyykistyvänsä. Jo kyykkyynpäin hakeutuminen on kuitenkin kotiinpäin.
– Vaikka takapuoli jäisin ensin puolen metrin päähän maasta, joka paikka kiristäisi ja kolottaisi ja vaikka asentoa pystyisi pitämään aluksi vain viisi sekuntia kerrallaan, silti kannattaa lähteä kokeilemaan, toteaa Melanen rennosti kuvitetussa jutussa.

Kuvituksesta puheen ollen – oletin, etten löytäisi kätköistäni mitään fiksua kyykkykuvaa, mutta onnekseni olin väärässä. Ja todettakoon muuten, että ne eksoottisissa paikoissa käymälöitä edustavat reiät maassa tai lattiassa, joihin itsekin totuuttelin asuessani Senegalissa joitakin kuukausia vuosia sitten… minulla on niitä oikeasti välillä ikävä.

Kyykky, hau ai lav juu.

Nia_Turku-4915

Versio kyykystä Nia-tunnilla.

 

*

PS Ensi viikolla olen Nia 5 stages-koulutuksessa Ruotsissa Nian kehittäjän Debbie Rosaksen ja Nia-kouluttaja Ann Christiansenin kanssa – syksyllä tämä näkynee myös tuntikalenterissani. 🙂

Mitä sinä muistat Nia-tunnilta?

 
Helsingissä päin Nia-tuntia kuvailtiin vastikään taideteokseksi. Aurajoen varrella taas tuli äskettäin tällaista vastaan:

– Hei, anteeks, hei… ootko sä se ihana tanssiopettaja, se Nia-ohjaaja, olethan? Siis voi että, kävin sun tunnilla kokeilemassa kerran, ja halusin vaan sanoa että musta oli niiiin ihanaa; ohjaan välillä lapsia itse, ja se teki muhun niin vaikutuksen, sun ohjaus, oon hehkuttanu sitä muillekin, mulle jäi varsinkin niin mieleen että ei aina tarvi sanoa “oikealle” tai “vasemmalle”, vaan voi vaan sanoa “Aaaaah!”.

Itse mieleeni on jäänyt ikäiseni nivelreumainen mies, joka Niassa huomasi pystyvänsä liikkeisiin jotka luuli olevan jo omalta osaltaan menetettyjä kokemuksia. Ja nainen, joka lonkka- ja polviproteesillaan yllätti itsensä täysin pysyen tolpillaan koko tunnin – ja palasi Nian pariin viikko toisensa jälkeen. Muistan myös 83-vuotiaan naisen, joka ensimmäisen Nia-kokemuksensa jälkeen otti minua käsivarresta ja sanoi:
– Olin niin rento tuossa loppurentoutuksessa että oikein liikutuin!

Lukemattomia ovat myös ne kerrat kun olen loppuvenytysten kohdalla itse liikuttunut silmäillessäni salillista liikkujoita jotka selkeästi ovat kääntäneet katseensa sisäänpäin. He kuuntelevat omia tarpeitaan ja vähät välittävät siitä, mihin asentoon naapuri taipuu tahi ei. Tuossa taitaa pulpahtaa pintaan se henkilökohtaisesti ensimmäinen ja edelleen ehkä suurimman vaikutuksen tehnyt asia Niassa: sallivuus. Kokemus siitä, että minä saan olla minä. Saan osata tai olla osaamatta, ja kaikesta huolimatta olen tervetullut liikkumaan – leikkimään. On sallittua tykätä itsestään sellaisena kun on. Tai ainakin harjoittaa kehoaan kohtaan sellaista hellyyttä kuin kulloinkin osaa, osoittaa itseä kohtaan sellaista kiitollisuutta mikä milloinkin on mahdollista.

*

Tästä tulee muuten mieleeni Nyt-liitteestä äsken lukemani juttu pyöreempien vartaloiden esilletuomisesta ja sen esille nostama #bodypositivity -risuaita. Jutussa mainitaan nimekkäitä nuoria naisia jotka tietoisesti tuovat vähän variaatiota edelleen melko kapeaan ihannevartalomaailmaan. Lienee väkinäisen toimittajamaista miettiä, jos sallivuudessakin voi mennä liian pitkälle; että tarkoittaako sallivuus laiskuutta ja rapistumista, niin fyysistä kuin henkistäkin.
Se, että julistaa tykkäävänsä itsestään ja oikeasti tarkoittaa sitä on mielestäni terveyden merkki. Kun suhde kehoon ja itseen on kunnossa, osaa ihastella kaikkea siihen mihin on kykenevä, riippumatta siitä millaiselta se kulloinkin näyttää.

*

Tiedostan, että tässäkin tekstissä äänessä on perusterve 36-vuotias, joka laskee edelleen harmaat hiuksensa yksitellen. Katsottavaksi jää, miten itse toimin kehon hitaasti vanhetessa. Pakko tosin sanoa, että melko hyvät eväät tykätä itsestäni iästäni riippumatta olen kuitenkin mukaani todennäköisesti pakannut. ☺

Ja hei, PS – vapaatanssi-innokkaat… viikonloppuna Studio Fonissa tanssitaan 5 rhythmsin tahtiin! Koska itse ohjaan Kemiössä lauantaina ja Taivassalossa sunnuntaina, ehdin paikan päälle vain perjantaina… mutta lupaavalta vaikuttaa teema: Trust Your Body, Trust Your Soul. Lisätiedot löydät täältä. ☺

Näin sanoi Caroline Caldwell kuulemma Twitterissä.

Näin sanoi Caroline Caldwell kuulemma Twitterissä.