Terveisiä 5 stages -koulutuksesta: Nia teki sen taas

Nia-5-Stages-Jan-Jensen

Nia 5 stages kuvakielellä. Kuva: Jan Jensen

Onhan tämä koettu aiemminkin: toiveikkaat odotukset Nia -koulutuksen suhteen ja jälleennäkemisten iloiset perhoset pyörimässä vatsanpohjassa. Maanantaina olin tulevasta Nia 5 stages-koulutuksesta jo niin tohkeissani, että olin hilkulla toivottaa oppilailleni iloista loppuviikkoa ja kertoa että olin matkalla viikonloppukurssille. Jos viikonlopuissa on uudellensyntymiseen taikaa, olen tainnut kokea niitä kourallisen ihan muutamassa päivässä.

Matkustin säkenöivässä seurassa Turusta Tukholmaan maanantai-iltana, ja Tukholmasta Skoonen Höganäsiin tiistaina. Vasta kotimatkalla eilen tulin katsoneeksi karttaa ja tajusin miten etelässä tulikaan käytyä – ilmankos kesä tuli vastaan kukkivine syreeneineen ja keltaisine rypsipeltoineen. Aistit taisivat aueta jo matkailusta.

Saavuimme Jonna Beldtin Nia Studiolle etuajassa, ja saimme siis rauhassa hiplata Soul Of Jivan ihania tanssivaatteita (jep, jotain tarttui mukaankin).

 

13248355_10153605011066439_791195076455828562_o

Nia Studion tilpehöörinurkka. Kuva: Laura Hellsten

Noin muuten oli käymässä vähän samalla tavalla kun usein elokuviin mennessäni: siinä vaiheessa kun liput ja popkornit on ostettu olen tavallaan jo unohtanut että kokemukseen kuuluu vielä se elokuvakin. 😀

Kurssi alkoi epävirallisesti Debbie Rosaksen pitämällä tiistai-illan Nia-tunnilla, ja sen ollessa ohi tuntui melkein siltä kun olisin voinut lähteä kotiin. Debbiellä on nähtävästi uusi rutiini työn alla ja siinä yhdistyy toden totta se music, movement & magic, mikä Niassa on ainutlaatuista. Iholle jäi afterglow, jälkihohto, joka oli aistittavissa miellyttävänä latautumisena, lähes sähköistettynä tietoisuutena eri kehonosista. Nimensä mukainen Ultimmmate Nia experience, vai? Jotain sen kaltaista.

After Debbie's class in Höganäs

Henkilökohtaista Nia-historiaa vasemmalta oikealle: Laura Hellsten, eka oma opettajani. Ann Christiansen, vakiokouluttajani. Debbie Rosas, Nian perustaja ja kehittäjä. Ja minä, tyylilleni tunnollisena pirskahtavan hikisenä 😀 Kuva: Laura Hellsten

Keskiviikko ja torstai olivat täysiä kurssipäiviä kahdeksasta kuuteen. Käytäntö ja teoria, henkilökohtaiset kokemukset ja avoin oppimisympäristö nivoutuivat taas upeasti kokonaisuudeksi jota oli helppo ja innostava seurata.

5 stages -ohjelma itse on yksinkertaisuudessaan nerokas. Se perustuu ihmisen viiteen kehitysasteeseen jossa virtaava, vapaampi liike muuntuu ryömimisen, konttaamisen ja kyykyn eli seisomisen kautta kävelyksi. Tuntikonsepti on musiikiton, ohjeistukset selkeitä ja sisältö jälleen kerran muokattavissa jokaisen ainutlaatuisten tarpeiden mukaan. Muoto säilyy kerrasta toiseen, vaikka painotus tai teema vaihtelee aivan kuten Niassakin.

Jotenkin tuntui siltä, että olimme tässä Niankin ytimen äärellä. Siinä missä Nia kutsuu aistien tanssiin ja leikkiin musiikin avulla, 5 stages keskittyy somaattisen kokemuksen voimaan. Hiljaisuudessa ja pehmeän ohjauksen avulla huomio ohjautuu kuin itsestään omaa kehoa, omaa tekemistä kohti. Tilaa omalle kokemukselle on runsaasti ja perusNia-tunnista ratkaisevasti eriävällä tavalla. Lähin liikekokemukseni on Fuegolla kokemani taitavasti ohjatut Yin Yoga -tunnit. 5 stages on vaan dynaamisempaa, ja vapaampaakin, hitusen (huomio, sinä liiallisesta vapaudesta ahdistuva: saat kyllä tarpeeksi suuntaa antavia ohjeita tunteaksesi itsesi tälläkin tunnilla turvalliseksi).

13260144_10153931617493145_7187331302900775448_n

Koulutustilanne päällä. Debbie Rosas keskellä kuvaa turkoosissa housuissa. Kuva: Ann Christiansen

Debbie Rosaksen olen tavannut koulutustilanteissa joitakin kertoja; tätä ennen Hampurissa vuonna 2006, Portlandissa vuonna 2010 ja Lontoossa vuonna 2013. En voi sanoa olevani henkilökohtaisesti hänen kanssaan mitenkään läheinen, vaan tosiasia on kuitenkin tämä: hänen elämäntyönsä Nian ja 5 stages -ohjelman parissa on huimaa, ja tunnen häntä kohtaan sekä suurta kunnioitusta että kiitollisuutta.
Kaiken hehkutuksen lomassa koen tässä yhteydessä tärkeää todeta, ettei kyse ainakaan omalla kohdallani ole minkään asteen henkilöpalvonnasta. Nian kehittäjän ihmisyys ja inhimillisyys tulevat toistuvasti näkyviin eri tavoin, ja hyvä niin. Tässäkin tapauksessa on viisaampaa katsoa sormen osoittavaan suuntaan kun jäädä tuijottamaan osoittavaa sormea, vaikka osoittaja fiksu ja filmaattinen onkin. 🙂
Se, mitä sieltä osoitetusta suunnasta sitten löytää, lienee yhtä henkilökohtaista kuin mikä tahansa muukin liikuttava kokemus. Jotenkin omani kiteyttää mainiosti ne kotimatkani varrella, Portsan Tuulenpesä-liikkeen ikkunasta bongaamani viisi patsasta nimeineen. Ne olivat Irrottautuminen omasta kuvasta, Yltäkylläisyys, Hyväksyminen, Luottavaisena sekä Heittäytyminen. Kas, siinä taas kasvua kerrakseen.

LauraAnnochMinna 5 stages

Ihana Laura, ihana Ann, ja ihana minä. Kuva: Jonna Beldt.

*
Kohta onkin jo seuraavan paikallisen Nia-seikkailun aika! Ann Christiansen vetää Nia Blue Belt -koulutuksen Turussa, Studio Moven rempatuissa tiloissa (entinen Mikaelin kirjasto). Täältä löydät koulutusviikon kaikille avoimet tunnit.

Ihme parantumisia

Kas tässä yksi Nian ydinajatuksista: Through movement we find health.
Terveys on liikkeestä kiinni, näin lennokkaasti suomennettua. Mietitäänpä.

Oli se kerta vuosia sitten, kun lensin Nia -koulutusviikonloppua varten Hampuriin puolikuntoisena. Koska kyseessä ei ollut vilustumista vakavammasta, päätin että osallistun työpajoihin kaikesta huolimatta – ottaisin vain niin maltillisesti kun osaisin, keskittyisin kuuntelemaan kuntoani, harjoittelisin hidastamista. Parissa päivässä olin parantunut kaikista orastavista oireista, ja palasin kotiin terveempänä kuin lähtiessäni.

Oli se kerta vastikään, kun vaivaisenluu vihoitteli vasemmassa jalassa. Takana oli viikko jonka aikana olin vimmatusti astunut päkiän ja varpaiden varaan ja ottanut käyttöön ne saappaat jotka ovat niitä toisia vähän ahtaammat.
Jalkani muoto on tuttu sekä mummilta että äidiltä. Nian myötä omani on kuitenkin parantunut huomattavasti – kipua tunnen yleensä vain ylirasituksen tai huonojen kenkien myötä, ja tätäkin harvoin. Ryhdyin siis tutkimaan askellustani: jos taitan jalkaterän toistuvasti jyrkästi, vaivaisenluu valittaa. Otin muutaman minuutin löytääkseni uuden tavan astua taaksepäin päkiäni varaan – ja keskittyessäni sen löysinkin. Kas: kantapään ei tarvitsekaan nousta yltiökorkealle, ja painopiste voikin olla keskellä päkiää. Vaivaisenluu lopetti kiukuttelunsa siihen.

Sattuneesta syystä pohdin vastikään myös mahdollisuutta loukkaantua Niassa. Kerran, vuosia sitten, näpäytin vauhdin huumassa varpaani lattiaan sellaisessa kulmassa, että varvas pahoitti mielensä oikein toden teolla. Toissapäivänä oikeassa lonkassani rusahti eräässä sivupotkussa niin pahasti, että vaikka tanssi jatkuikin silmää räpäyttämättä loppuun asti, mieleni pidätti henkeään ja seurasi silmä kovana aistimuksiani. Näin jälkikäteen ja nyt jo 88 % toipuneena (ja kyllä, myös asiantuntijan konsultoinnin tehneenä), tiedän, että todennäköisesti kyseessä on jonkun kohdan paikalleen loksahtaminen. Kun lihakset ovat nyt toipuneet itseaiheutetun naprapaattihoidon shokista, lonkka tuntuu itse asiassa aikaisempaa paremmalta.

En väitä, etteikö Niassakin voi tehdä liikkeitä “väärin”, tai että sattuu kömmähdys tai vahinko jossa teloo itsensä (elämä on ja tekevälle sattuu, niin sanotusti). Tästä huolimatta Through movement we find health -ajatus on johtotähtenä jokaisella Nia-tunnilla, jokaisessa workshopissa, jokaisessa koulutuksessa, ja oletetusti kaikkien ohjaajien sormi osoittaa tätä tähteä kohti. Oppilaan saattaa tosin kestää hetki tajuta katsoa sormen osoittavaan suuntaan, ennemmin kuin sormea (been there, done that). Ajan myötä monet harrastajat kuitenkin melkein huomaamatta todellakin oppivat sekä kuuntelemaan että kunnioittamaan kehoaan. Nia on tanssillista mindfulnessia: kykyä havannoida, tiedostaa ja jäsentää sekä sisäistä että ulkoista maailmaa, ja tehdä havaintojen perusteella harkittuja valintoja. Harjoittelun myötä harkintakin voi tapahtua alta aikayksikön.

Tämä loppuhuipennus saattaa mennä jo traumakäsittelyn puolelle 😀 – mutta lonkkarasahduksenkin kohdalla osasin sekunnin murto-osassa todeta etten tuntenut mitään akuuttia kipua, että liikkuminen edelleen tuntui hyvältä. Tiedän myös tarkalleen missä asennossa tämä kaikki tapahtui, osaan kertoa miten kauan ja missä tuntui hassua hermosäteilyä; myöhemmin mitkä asennot olivat mahdollisia ja mitä vältin. Olin koko ajan tietoinen myös siitä, ettei epämukavuus ole sama kuin kipu. Ja, pyysin kuten sanottua myös apua, ja sain vinkkejä miten edetä huollossa kotikonstein, koska oli niin helppo päätellä tapahtunut.
Holistista maailmankuvaa kohti kääntyneenä jouduin käsittelemään myös taipumusta jopa ylianalysoida tapahtunutta. Kuten lähipiirini tietää, kevätkausi on ollut kiireinen. Oliko tämä nyt kehoni viimeinen oljenkorsi saada minut pysähtymään? Kyllä – ja ei. Olen varsinkin viimeisen vuoden aikana tehnyt paljon työtä tiedostamisen eteen, panostanut aistimusten kuuntelemiseen, vahvistanut lihaksiani, lisännyt liikkuvuuttani. Jotenkin tuntenut, että jokin suhteessa sekä itseeni, Niaan että työhöni on vahvasti muuttunut, kasvanut.
Pitäessäni eilen lepopäivää tiikerisalvasta silmät sumeana ja kuumavesipullo parhaana kaverina peffan alla, silmiini osui puolivalmis maalaukseni, jonka pohjalla on matkaan poimimani 5 rhythms-workshopflaikku. Siinä lukee Trust Your Body, Trust Your Soul.

Toiveikasta huhtikuun alkua itsekullekin, ja tanssimisiin taas!

*

Edellämainitut esimerkit ovat tietenkin hyvin kehokeskeisiä, ja tekemiseen liittyviä. Ollessani matkalla Tallinnaan pitämään paikalliselle Nia-yhteisölle playshopia, mietin että voihan terveyttä ylläpitävä liike olla myös matkustamista; paikasta toiseen siirtymistä. Kyky monipuoliseen ajatteluun, asioiden näkemiseen eri kannoilta. Liikkuva keho, liikkuva mieli, ja sitä rataa. Viikonloppu tuo tullessaan kevään kolmannen Nia 52 Moves-playshopin Studio Fonissa, ja mukaan mahtuu vielä. Lisätiedot täältä. Ja se mainitsemani 5 Rhythms-työpaja järjestetään Studio Fonissa sekin, 15-17.4. Voimauttava kokemus voi olla tämäkin!