Muista juoda tarpeeksi, sanoi äiti aina kun lähdin baariin

 

keep-calm-and-drink-more-water

Muista juoda tarpeeksi, sanoi äiti aina kun lähdin baariin.
Lauseesta voi vetää vaikka millaisia johtopäätöksiä, joten todettakoon samantien että a) minussa on aina ollut lähes absolutistin vikaa, b) olin nuoruuteni baari-illoissa usein kuskina, c) kävin baarissa tanssimassa. Ja, d) äitini on huumorinaisia, tahattomastikin.

Teen tästä pisarasta asiaa, sillä vedenjuonti nousi puheeksi erään oppilaan kanssa vastikään. Olenhan minä(kin) kuullut ne miljoona eri suositusta siitä, miten paljon ja missä vaiheessa päivää ja missä suhteessa ruokailuun ja niin edelleen ja niin edelleen ja niin edelleen tätä luonnon vaatimatonta voimajuomaa kuuluu kuluttaa. Suositusten seuraaminen – ja se itselle parhaimman vaihtoehdon etsiminen – on ollut vähän eri asia. En itse juo Nia-tunnin aikana ollenkaan, mutta koska tässä on kyse nimenomaan juomisesta, niin ei siitä nyt enempää.

Vesibuumi sai alkunsa kun talouteemme muutti kesällä kirja, joka pisti juomistottumuksemme uuteen uskoon. Tai, toisin sanoen: muistimme sen avulla taas miten pirun loogista on että olio joka koostuu 75 % vedestä pysyy tervee(mpä)nä kun tämä myös muistaa täyttää vesivarastojaan. Saksalainen Hausmannini (jonka hyppösiin Faridun Batmanghelidjin Wasser, die gesunde Lösung –kirja sattumalta päätyi) vakuuttui kirjan sisällöstä niin, että jätti teenlitkimiset lähes täysin sikseen ja demppasi veden ja suolan avulla heinänuhaansa ennennäkemättömin tuloksin – se ei puhjennut ollenkaan. Ja me asuimme siis keskellä niittyä suurimman osan kesästämme.
Tästä hitusen vaikuttuneena päätin ottaa äitini neuvosta uudestan vaarin (Hausmannini tosin väittää että se joka veden juomisen tärkeydestä eniten puhuu, on isäni). Työpöydälläni seisoo nyt lasinen litran pullo jonka täytän ja tyhjennän työpäivän aikana. Mitta on tarpeeksi selkeä ja helposti toteutettava: tähän osaan ja jaksan sitoutua minäkin. Vaikea tässä tietenkin arpoa että mikä kaikki on viime aikoina vaikuttanut mihin – hoidetun anemian jäljiltä normalisoituneilla veri-arvoillakin on varmasti sormensa tässä pelissä – vaan enpä ole yli vuoteen kokenut mitään lähelläkään flunssan kaltaista, ja naistenvaivatkin ovat pysyneet kuosissa. Laitetaanko veden piikkiin? Voisin laittaakin.

Jään mielenkiinnolla seuraamaan miten, ja jos, vesileikit vaikuttavat myös kaamoksen tuomiin jaksamis- ja tunnetiloihin. Mut hei, in the meantime: seuraan äitini neuvoa, ja juon tarpeeksi. Ihan näin baarittakin. Entä sinä? 🙂

*

Myös yllämainittua kirjaa ja sen kirjoittajaa ollaan tyypillisesti kritisoitu (tieteellisen) näytön puutteesta. Ymmärrän noin yleisellä tasolla tieteellisen näytön toisinaisen tarpeen, enkä pidä minäkään siitä että ketään ohjeistetaan hatarin perustein tekemään yhtä tai toista. Samalla ja ehkä varsinkin tässä tapauksessa mietin kuitenkin sitäkin, että vedenjuomiseen innostaminen ei varsinaiselta rahastamiselta kuulosta. Toki se joltakin yritykseltä voi pois ollakin, jos porukka pysyykin terveempänä, virkeämpänä ja toiminnallisempana näin pienen elämäntapamuutoksen avulla. Se onkin sitten jo hieman laajempi keskustelu.

*
Sekä, loppukevennys (tapahtui tosielämässä sekin):

drink-water-600x600