Tapahtui tosielämässä toissaviikolla:
Ystäväni istui toimistollaan ja vilkuili vuorotellen kalenteriaan, tietokoneen näyttöä ja puhelintaan. Tekemättömät asiat vilisivät silmissä – oli raportteja kirjoitettavana, hakemuksia viimeistelemättä, veroja raportoimatta, ja lähtö läheni. Oli kokous hallintoryhmän kanssa, henkilökunnan pikkujoulujuhlat, ja se ratkaisematon kyytiongelma kaukaisessa kohteessa järjestettävään konferenssiin – paikallista taksiyritystä oli haastellista paikallistaa. Mitä ystäväni teki? Ainoan oikean: lähti lounaalle kanssani. Palatessaan toimistolleen puolitoista tuntia myöhemmin, ystäväni oli huomattavasti virkeämpi ja iloisemmalla päällä. Sähköpostissa odotti viesti konferenssijärjestäjiltä: kuljetus oli järjestynyt.
Maanantaisen Nia-tunnin jälkeen eräs tanssijoista jäi hetkeksi juttelemaan. Rupattelimme kehontietoudesta, itsestään kuuntelemisesta, siitä, miten Niassa opittua ja havaittua voi hyödyntää salsassa. Lähtiessään nainen lausui ehkä parhaat tässä kuussa kuulemani sanat:
– No nyt on taas tää aika vuodesta, ku tarttee nähdä vaivaa sen eteen että on hauskaa.
N-a-u-l-a-n kantaan.
On taas se aika vuodesta, kun tarttee nähdä vaivaa sen eteen että on hauskaa.
Kirjoitin viimeksi lyhyesti siitä, miten otan kaikki sesongin hyvät toivotukset henkilökohtaisesti, ja miten kulta ja kimallus yltäkylläisyydessään jotenkin tuntuu ehkä luonnollisenkin lohdulliselta kaiken pessimistisen uutisoinnin ja edelleen syvenevän pimeän keskellä. Tämän yllämainitun lonkalta heitetyn lausahduksen myötä tajusin taas kerran miten vaativaa näillä leveysasteilla asuminen henkisesti voi olla. Juuri kun voimavarat auringonvalon ja D-vitamiinin puutteessa ovat vähimmillään, tarttis vielä tsempata, ja nähdä vaivaakin. Herramunjee, anna mun käpertyä kokoon! Ellei tietyt perusasiat olisi kunnossa, saattaisin käpertymisen valitakin. Vaan huomaankin tässä ystäväni kaltaisesti oppineeni että välillä tauko on ainoa oikea valinta kiireiseen päivään, ja että vaivannäkö kannattaa.
Tiedän, että kannattaa seistä auringossa sen viisi minuuttia jota aikaa löytyy. Tiedän, että kannattaa jakaa huoliaan jonkun kanssa. Tiedän, että kannattaa nähdä ystäviä. Tiedän, että kannattaa pyytää saada olla yksin kotona jos se oma aika on oleellinen osa sielunravintoa. Tiedän, että kannattaa hakeutua tanssilattialle tai joogamatolle vaikka väsy olisikin. Suurin ero aikaisempiin vuosiin taitaakin olla, että sen lisäksi että tiedän kaiken edellämainitun, toteutan sitä myös parhaani mukaan.
Hakeudun aurinkoon aina kuin mahdollista, kuitenkaan itseäni moittimatta jos en siihen ehdi. Jaan ajatuksiani, varsinkin niitä typerimmiltä tuntuvia pelkoja läheisteni kanssa – luotan siihen, että ihminen jonka puoleen käännyn on puolellani ja toivoo minulle vain parasta, aivan kuten minäkin hänelle. Verbalisoin yhä uudelleen tarpeen saada olla kotona yksikseni – en voi sille mitään, että avopuolisoni viihtyy kotona ja tekee töitä sieltä käsin. Hän myös viihtyy seurassani, eikä tästä johtuen aina omatoimisesti huomaa lähteä – ellen minä ota tarpeittani itse vakavasti ja kerro niistä.
Nian ohjaaminen on puolestaan valinta joka vie minut tanssilattialle myös silloin kun en välttämättä jaksaisi. Onneksi voin tunnilla valita fokuksen ja miten kovaa milloinkin mennä, eikä ole tullut vielä päivää, jolloin liike pahentaisi tilannettani. Päinvastoin – tanssilattia on pelastanut minut kerran toisensa jälkeen. Tuonut vähän lisää elintilaa, vienyt ajatukset muualle, rauhoittanut, virkistänyt. Ne tunnit, jotka koen ohjanneeni huolimattomasti tai jopa huonosti antavat minulle tilaisuuden harjoittaa lempeyttä itseäni kohtaan, ja minusta on tullut aika haka ottamaan tilanteesta vaari (vaikka sen itse sanonkin).
Parasta siinä On taas se aika vuodesta, kun tarttee nähdä vaivaa sen eteen että on hauskaa -lausahduksessa taitaakin olla se miten se ottaa kiteyttää kaiken tällä hetkellä oleellisen. Tämä pimeys, ja sen mahdollisesti ahdistavatkin juhlapyhät ovat toistuvaa luonnetta. Toiston tiedostaminen voi toimia työkaluna elää sekä pimeyden että juhlapyhien kanssa. Taas ne tulevat – oletko valmis? Ja, vaikket olisikaan – vaivaa kannattaa oman hyvinvointinsa eteen aina nähdä. Yksikin pieni valinta tai arkinen teko voi kantaa kauas, vaatimattomin hymy johtaa suureen iloon.
Tänään siivoan yksin kotona ollessani keittiön, siirrän vaihtelun vuoksi pöydän uuteen kohtaan. Käyn läpi kesäkuvia koneellani, ja olen juuri niin toiveikas asioiden suhteen kun osaan olla. Iloa ja valoa viikkoosi!
Minna
“In the midst of winter, I found there was, within me, an invincible summer.
And that makes me happy. For it says that no matter how hard the world pushes against me, within me, there’s something stronger – something better, pushing right back.” ~ Albert Camus
*
Iloa, valoa ja hyvää oloa saatat löytää viikonloppuusi seuraavista tapahtumista:
Pe 11.12 esitän omia kappaleitani Café Monarchissa (Humalistonkatu 7a), klo n. 18:30 alkaen. Vapaa pääsy!
La 12.12. HyväntekeväisyysNia Kårenilla (Hämeenkatu 22), klo 12:30-13:45. Vapaaehtoinen osallistumismaksu suoraan SPR:n keräyslippaisiin salissa.
Kokemuksia kehollisuudesta 